Ei tarvitse miettiä kuka on seuraava presidentti. Sehän on selvää. Sauli Niinistö. Fiksu, edustava ja kaikkien hyvien arvojen puolesta puhuja. (Enää ei tarvitse hävetä presidenttiä.) Hän on aina käyttäytynyt hyvin korrektisti vaikka olisi ollut minkälainen tilanne. Eikä ole hermostunut vaikka on kuinka törppöjä muut ehdokkaat esittäneet! Ja Sauli on paras! Jes!
Ihana Sauli
Helppo valinta!
7269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Takapuoli jos et muuta ossaa sanoakkaan. Vaikkapa sitten etupuoli.
pressa...! Suurpääoman edustajana kehtaakin ilmoittaa olevansa työväen pressaehdokas. Jo on aikoihin eletty...
Työväen ehdokas ei edistä eriarvoistumista ja Suomen yhdistämistä suurpääoman palvelukseen.
Tilanneehan on enemmän kuin huvittava, ellei järkyttävä ja kertoo miehen todellisen tason.
on näitä iänikuisia punikki valituksia ja valittajina juuri ne jotka eivät ole ymmärtäneet koko "työväki"kampanjan ideaa.JOka ei siis suinkaan ole se että Niinistö yrittäisi yhtäkkiä esittää olevansa "duunari".halusivat sohaista muurahaispesää ja herättää keskustelua ja onnistuivat hyvinkin.Ihmetyttää vaan että edelleenkin, kampanjan aloituksesta kun on jo kuukausia, on näitä tolloja jotka itkevät että Niinistökö muka tavallisen työmiehen ehdokas...hoh hoijaa.
että jos jokin huvittaa niin tämä.
se, että pääomatuloilla rikastuva samaistetaan työväkeen... huh, huh... miten itseään fiksu ihminen voi sellaiseen sortua... en ymmärrä.
Ihmettelen, miksi kaikki sosiaalidemokraatit heittäytyvät seinille, kun Sauli puhuu työväestä. Onko työväki punaisten omistama termi?
On hyvä, että näitä vanhoja ajatuksia horjutetaan ja puhutaan asiaa. Nykyaikana jokainen, joka tekee työtä, on työväkeä. Johtajatkin ovat myyntimiehiä ja se jos jokin työ on rankkaa. Tulospaineet ovat kovat. Toki palkkakin voi olla huikea, mutta se tulee yleensä tuloksista, toisin kun poliittisissa viroissa, jotka pitäisi irrottaa puoluevallasta.
Parasta olisi, että valittaisiin virkoihin sopivin ehdokas, eikä se, joka edustaa sopivinta puoluetta!
työt muilla... eivät siis tee useinkaan mitään muuta kuin johtavat.
No, onhan sekin työtä jollakin tavoin mutta ei ns. puhdasta työtä, jota työväki tekee.
Johtajat myös lähes poikkeuksetta edustavat pääomaa, toimivat sen piikkiin ja keräävät itselleen mahdollisimman paljon eli ovat ahneita. Esimerkkejä ei tarvinne kaukaa hakea. Lisäksi he pistävät ylimääräisen rahan ns. poikimaan eli rikastuvat nukkuessaan osinko- ja pääomatuloilla, joita Niinistölläkin on melkoisesti.
Tällainen tulo ei liity mitenkään työntekoon ja on periaatteessa, Mitterandia, Ranskan ent. presidenttiä lainaten, nukkuessa rikastumista. Sillä ei enää ole mitään tekemistä itse työn kanssa. Se on kansan kielellä ns. siipeilyä.
tämä ja toinen keskustelija tässä samassa stoorissa jaksavat siis edelleen uskoa tuohon aikansa elaneeseen työväki/johtaja kastijaotteluun.Herätkää jo tähän päivään!!!!
Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei enää laske tuollaisia suustaan. eivät tee puhdasta työtä.???!!eivät tee muuta kuin johtavat???!!miten mä luulen että sä tai lajotoverisi eivät kuunakullanpäivä tule ymmärtämään mitä esim yritysjohtajat työkseen tekevät ja mitä työnkuvaan kuuluu.ja mitä tarkoittaa sana VASTUU/TULOSVASTUU..siitähän ei rividuunari ts sanojesimukainen puhtaantyöntekija tiedä yhtään mitään...ja sen kantamisesta maksetaan nykypäivänä.
ja mitä työntekemiseen kuuluu..mä mielestäni teen joka päivä, säännöllisesti työtä, aika raskastakin sellaista, enemmänkin kyllä henkisesti raskasta, erityistarpeisten lasten parissa ,olen nuori akateemisesti koulutettu nainen ja saan työstäni ihan palkkaakin vaikka en sorvia veivaakaan.Mihinkähän kastiin mielestäsi kuulun,