Kävin äskettäin läpi seitsemäntoista (17) uusinta aloitusta. Mielissäni huomasin, että Tarja Halosen nimi esiintyi kaikissa kirjoituksissa. Ketään toista ehdokasta ei mainittu ollenkaan.
Mitä tämä kertoo? Se kertoo, että näillä tyhjän räksyttäjillä ei ole ketään todellista vaihtoehtoa Tarja Haloselle.
Koettakaa nyt muistaa, että vaaliuurnalle mennessänne ei listasta löydy kohtaa, jossa saa antaa lausunnon: "En äänestä Tarja Halosta"
Luuletteko, että osoitatte jotain suurta viisautta haukkumalla ja parjaamalla jotain ehdokasta. Kaiken lisäksi haukkumisennekkin on hyvin "laajaperäistä" DDR, Stasi, Seta, lesbo. Ymmärrättekö, että toimenne kääntyvät teitä vastaa, sillä eihän kukaan sivistynyt ihminen näe tuollaista touhua tervejärkisten ja maltillisten ihmisten tekona.
On erittäin hyvä, että presidentinvaaleista keskustellaan, mutta tuokaa hyvät ihmiset ehdokkaanne hyvät puolet esille hyvin ja asiallisesti perusteltuina. Kuten aiemmin vihjasin, kirjoitustenne perusteella, niihin uskoen, minullekkin tulisi tyhjiö, eli siirtyisin nukkuvien puolueeseen. Tosin minulla on omat aivot, joilla ajatellen löydän ehdokkaaani ilman tätä hullunmyllykin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
EI SAA YLE EIKÄ MUUT TIEDOTUSVÄLINEET KÄSITELLÄ NIIN LAAJAALAISESTI JA KYSYMYKSET ON SENSUROITU JA ETUKÄTEEN TIEDOSSA ETTEI KUITENKAAN KUKAAN PÄÄSE KYSYMÄÄN HALOSELTA MITÄÄN KRIITTISTÄ, MUILTA KYLLÄ MUTTA EI LÖYDY AINAKAAN PAHEMPAA KYSYTTÄVÄÄ KUIN HALOSELTA.
MUTTA VAIKKA SINÄ ET OPPISIKAAN NETTIKESKUSTELUN HYVIÄ TAPOJA JA JATKAISIT HUUTAMISTASI MAAILMAN TAPPIIN, SE EI ESTÄ HALOSEN VALINTAA, KOSKA HARVA JAKSAA LUKEA VUODATUKSIASI LÄPI JA PITÄÄ SINUA VAIN KYLÄHULLUNA! SINUN TOTUUTESI EI OLE SEN LÄHEMPÄNÄ OIKEAA TOTUUTTA KUIN MUIDENKAAN!