Olen vaikeasti homeelle allerginen. Takana on homeinen koti, useampi homeinen työpaikka, todella rankka monen vuoden infektiokierre silmä-, nivel-, lihasoireineen. Allergia on vielä hyvin herkkää, tosin onneksi lievästi helpottamassa. Sairastan myös astmaa. Olen vielä suht nuori, alle 30-vuotias.
Nyt elämän pitäisi olla helpompaa. On työpaikka, jossa voin olla. On koti, jossa pystyn asumaan, tosin tarvitsen ilmanpuhdistinta. Ihan vielä en jaksa selvittää, miksi ilmanpuhdistin on tarpeen, onko rakenteissa sittenkin hiukan vikaa. Parisuhde on kestänyt, vaikka välillä natisi liitoksissaan. Ystävistä ovat seuloutuneet ne pari tosiystävää.
Tällä hetkellä tulevaisuus tuntuu kuitenkin synkältä. Olen joutunut taistelemaan liian kauan, enkä osaa odottaa tulevaisuudelta muuta kuin lisää taistelua. Vihaan homeallergian elämälleni asettamia rajoituksia. Pelkään tulevaisuutta. Entä jos menetän taas kotini, työpaikkani, toimeentuloni? Entä jos joudun taas siihen helvetilliseen infektiokierteeseen?
En halua elää peläten. Tiedän, että olen lopun ikääni homesairas. En halua sairauden hallitsevan elämääni. Miten oppisin tulemaan toimeen sairauden kanssa? Hyväksymään sen asettamat rajoitukset antamatta rajoitusten kuitenkaan vallata liian suurta osaa elämästäni? Nykyisin pohdin esim. perheen perustamista; onko se ylipäänsä mahdollista homesairaille? Päiväkodit, koulut homeessa, miten siinä voi pitää oman kodin puhtaana? Voiko lasten elämää, kaveruussuhteita rajoittaa niin, että kotiin ei kulkeudu homeita?
Onko sairastuneille mitään vertaistukiryhmää? En tällä hetkellä onneksi tarvitse tietoja hometaloasian hoitamisesta, eli Asumisterveysliiton vertaisryhmä ei ole minulle oikea paikka. En vielä jaksa toisten akuuttia kriisiä. Myöhemmin, saatuani oman elämäni tasapainoon, haluan auttaa muita.
Peruskysymykseni ovat:
- millä keinoin olet itse sopeutunut homesairauteen?
- miten puolisonne on sopeutunut homesairauteesi (siis jos ei itse ole sairas)? Miten olette saaneet sovittua arjen pelisäännöt, jotta koti pysyy puhtaana?
- onko jotakin käytännön vinkkejä, miten elämänpiiriä voi laajentaa homeallergiasta huolimatta?
- miten olet kertonut sukulaisille, ystäville, tuttaville homesairaudestasi? Lähinnä mietityttää, miten kertoa, että sairastun jo hometalossa asuvan/työskentelevän vaatteista (leimaantumatta "hihhuliksi" tai "terveysterroristiksi")
- entä miten olet kertonut työpaikkaa vaihtaessasi homeallergiasta ja varmistanut, että uudessa työpaikassa ei ole homeita?
- miten homeallergisen perheen, erityisesti lapsiperheen, arki sujuu? Onko palstalla henkilöitä, jotka ovat perustaneet perheen vasta homeallergian puhjettua?
Nyt elämän pitäisi olla helpompaa. On työpaikka, jossa voin olla. On koti, jossa pystyn asumaan, tosin tarvitsen ilmanpuhdistinta. Ihan vielä en jaksa selvittää, miksi ilmanpuhdistin on tarpeen, onko rakenteissa sittenkin hiukan vikaa. Parisuhde on kestänyt, vaikka välillä natisi liitoksissaan. Ystävistä ovat seuloutuneet ne pari tosiystävää.
Tällä hetkellä tulevaisuus tuntuu kuitenkin synkältä. Olen joutunut taistelemaan liian kauan, enkä osaa odottaa tulevaisuudelta muuta kuin lisää taistelua. Vihaan homeallergian elämälleni asettamia rajoituksia. Pelkään tulevaisuutta. Entä jos menetän taas kotini, työpaikkani, toimeentuloni? Entä jos joudun taas siihen helvetilliseen infektiokierteeseen?
En halua elää peläten. Tiedän, että olen lopun ikääni homesairas. En halua sairauden hallitsevan elämääni. Miten oppisin tulemaan toimeen sairauden kanssa? Hyväksymään sen asettamat rajoitukset antamatta rajoitusten kuitenkaan vallata liian suurta osaa elämästäni? Nykyisin pohdin esim. perheen perustamista; onko se ylipäänsä mahdollista homesairaille? Päiväkodit, koulut homeessa, miten siinä voi pitää oman kodin puhtaana? Voiko lasten elämää, kaveruussuhteita rajoittaa niin, että kotiin ei kulkeudu homeita?
Onko sairastuneille mitään vertaistukiryhmää? En tällä hetkellä onneksi tarvitse tietoja hometaloasian hoitamisesta, eli Asumisterveysliiton vertaisryhmä ei ole minulle oikea paikka. En vielä jaksa toisten akuuttia kriisiä. Myöhemmin, saatuani oman elämäni tasapainoon, haluan auttaa muita.
Peruskysymykseni ovat:
- millä keinoin olet itse sopeutunut homesairauteen?
- miten puolisonne on sopeutunut homesairauteesi (siis jos ei itse ole sairas)? Miten olette saaneet sovittua arjen pelisäännöt, jotta koti pysyy puhtaana?
- onko jotakin käytännön vinkkejä, miten elämänpiiriä voi laajentaa homeallergiasta huolimatta?
- miten olet kertonut sukulaisille, ystäville, tuttaville homesairaudestasi? Lähinnä mietityttää, miten kertoa, että sairastun jo hometalossa asuvan/työskentelevän vaatteista (leimaantumatta "hihhuliksi" tai "terveysterroristiksi")
- entä miten olet kertonut työpaikkaa vaihtaessasi homeallergiasta ja varmistanut, että uudessa työpaikassa ei ole homeita?
- miten homeallergisen perheen, erityisesti lapsiperheen, arki sujuu? Onko palstalla henkilöitä, jotka ovat perustaneet perheen vasta homeallergian puhjettua?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tilanteesihan näyttää tosi valoisalta.
Sinulla on kriisinlujittama parisuhde, pari tosiystävää, homeeton koti ja työpaikka.
Kun huolehdit mielesi pysyttämisestä nykyhetkessä, sinulla näyttää olevan tosi hyvin "pullat uunissa".
Menneisyytesi perusteella tiedät, että pystyt taistelemaan omien perus- ja ihmisoikeuksiesi puolesta.
Tällä hetkellä, kun sinun ei tarvitse taistella, niin anna mielesi levätä nykyhetkessä.
Vuosimiljoonien hiomalla immuunijärjestelmämme näyttää olevan mahtava kyky itsekorjautumiseen.
Anna sille aikaa toipua rasittamatta sitä ja mieltäsi tulevaisuuden peloilla.
Jos muistelet muitakin elämäsi aikana mielesi väläyttelemiä tulevaisuuden pelkoja, niin havaitset oman mielesi aikamoiseksi turhan pelottelijaksi, joka vaatii pelottelun osalta sen perimmäisen ITSEMME tarkkaa valvontaa.
Kohtele itseäsi kärsivällisesti ja lempeästi, ja yhä enenevässä määrin kärsivällisesti ja lempeästi. Ja jos jälleen joudut taisteluun tiedät, että pystyt taistelemaan.
Asutko missä päin Suomea???
Olisi ihan hyvä,kun sinulla olisi kaverina toinen "samanlainen homekorva",yksin asiat mietittynä tuntuvat monesti ihan hirveiltä ja ylitsepääsemättömiltä.Vain toinen homesairas ymmärtää toista homesairasta ja voi olla hänelle tukena sairauden aikana!!!
En olisi itse selvinnyt selväjärkisenä,jos minulla ei olisi ollut työkaveri,joka myös sairastui homesairauteen!! Yhdessä olemme selvinneet vaikeiden aikojen yli ja nyt osaamme jo nauraakin meidän "sairaudelle".
Jos asut Jyväskylän suunnalla,voisimme vaikka tavata ja turista!!!
Valitettavasti en asu Jyväskylän seudulla.
On totta, että yksin asioita miettiessään ne paisuvat suhteettoman suuriksi. Yksi tutuista on myös homesairas, hän on tsempannut minuakin. Hän on minua vanhempi, lähes eläkeikäinen, joten hänelle itselleen ei ole ajankohtaista miettiä uuden homeettoman työpaikan hakua tai lapsiperheen arjen pyöritystä. Toisaalta hän on käynyt tämän kaiken kurjuuden läpi ennen minua, eli osaa kertoa myös siitä, että tulevaisuudessa allergiakaan ei ole enää niin voimakas, jos vain onnistuu välttämään homeisia paikkoja.
Lisäksi sukulaisista yksi on tosi hankalasti allerginen, ei tosin homeille, mutta hän tietää, miten kipeäksi ja jaksamattomaksi allergia voi tehdä.
Tämä nettipalsta on kyllä tavallaan vertaistukiryhmä. Kaipaisin tänne enemmän neuvoja arkipäivästä selviytymiseen. Täytyy sitten vaan tehdä niistä aloituksia.
Miten muuten itse olet kertonut "ei-homesairaille" sairaudestasi? Se tuntuu välillä esim. töissä todella hankalalta. Muuten en kertoisikaan, mutta käytännön asioiden järjestelyissä on joskus pakko.
Kaikkea hyvää sinulle ja muille palstalaisille vuodelle 2006!
Kyllä se on vaikea muitten ymmärtää näitä meidän oireiluita.Ei minullakaan mies aikaisemmin ymmärtänyt niitä,ennenkuin nyt kun tilanne on välillä ollut todella huono.Olen ollut välillä niin huonossa kunnossa,että se on näkynyt jo todella selkeästi ns."päälle päinkin".
Itse olen vain yksinkertaisesti sanonut paikoissa jossa tilanne on tullut eteen,että alan oireilla,että minulla on homesairaus ja reagoin sisäilmaongelmaisessa paikassa.Olen huomannut,että jos sanon sanan "home",nousee seinä vastaan,mutta kun ilmoittaa hienosti,että sisäilmaongelma,minua ymmärretään paremmin.Sana "home"on tabu,jota ei kärsi joka paikassa sanoa ollenkaan.
Olen joissakin paikoissa joutunut laittamaan P3-naamarin päähäni sinne mennessä ja olen kyllä kerännyt katseita osakseni runsain mitoin.Onneksi minulla on hyvä huumorintaju ja onkin ollut mukava seurata ihmisten ilmeitä minut nähdessään.Sitä on todellakin vähän "ufo-miehen näköinen" silloin.
Älä huoli,kyllä sinullakin asiat järjestyvät ja saat pikkuhiljaa asiat selkiytymään päässäsi.
Tulevalle miehellesi ja työkavereillesi kerro pikku hiljaa asioista ja oireiluista,koska he eivät voi ymmärtää niitä kaikkia asioita mitä liittyy homesairauteen kerta heitolla.Voisi sanoa näin: "hiljaa hyvä tulee"
Kyllähän se tulee aina rajoittamaan elämääsi paljon.Minä en esim. voi mennä lasteni koulu tapahtumiin,koska koulussa on home ongelma.Opettajan kanssa tapaamiset ollaan sitten järjestetty ulkona.Joitakin lasten koulu kavereita asuu hometalossa ja niiden käynti on meillä mahdotonta.Omat lapset ymmärtää asian,mutta kaverille ei voi mennä sitä päin naamaa sanomaan. Se tulee olemaan taktikointia sinullakin tulevassa elämässä,mutta asiat järjestyvät AINA jollakin tapaa.Asioita ei kannata murehtia etukäteen,murehtii niitä sitten jos se tilanne kohdalle tulee ja aina löytyy jokin keino ne järjestää toisin!! Usko pois!!
NYT EI MUUTA KUIN "NOKKA PYSTYYN" JA TUULTA PÄIN!!!
Tuota sisäilmaongelma-sanontaa tulen käyttämään! On ollut tosi vaikeaa perustella joillekin tutuille, miksi en voi tulla käymään. Kerta toisensa jälkeen saa selittää, että tulisin mielelläni mutta kun en voi. Välillä haluaisin täräyttää suoraa, että kun teillä on hometta. Puoliso toppuuttelee, sanoo, ettei kenellekään voi noin sanoa. Ehkä ei, mutta haluaisin toisaalta myös varjella näitä tuttuja, jotta välttyisivät homesairaudelta. Sisäilmaongelma on suhteellisen neutraali sanonta, ja silti siinä puhutaan oikeasta asiasta.
Mies on alkanut viimeisen vuoden-kahden aikana ymmärtää. Vieläkin saan patistella ja muistutella, mutta nykyään hän yleensä muistaa pahasti homeisissa paikoissa käytyään laittaa vaatteet kotona muovipussissa pyykkikoriin ja käydä itse suihkussa. Tämä palvelee myös häntä, sillä hänkin on jonkun verran altistunut homeille, ollut joskus pientä oireiluakin.
Miten teillä kotona on järjestetty, etteivät lapset tuo koulusta homeita? Käyvätkö he koulupäivän jälkeen suihkussa ja vaihtavat kotivaatteet, vai miten toimitte?
Myös tämä "hometuttuni" sanoo kuten sinä, eli että asiat järjestyvät aina jollakin lailla.
Kiitos kannustuksesta! Taidan nyt kirjaimellisesti mennä tuulta päin eli lähteä kävelylenkille :-)
Hei!!
Täällä olisi yks Jyväskylän seudulla asuva 37-vuotias nainen, joka on altistunut osin työpaikalla, osin kotona homeille ja tiedän tarkkaan, mistä puhutaan. Olen ollut välillä tosi huonossa kunnossa ja luullut jo kuolevani....homeiden kanssa ei ole leikkimistä ja vain itse sen helvetin kokeneena tiedän, mistä on kysymys!
Oma ahdistusvaiheeni alkoi mennä ohi vasta, kun löysin lääkärin, joka tuntee homeiden vaikutukset (olinhan käynyt ennen häntä jo neljällä lääkärillä ja usko lääkäreihin oli tuossa vaiheessa mennyt jo melko lailla). Kun hän otti ns. kuuleviin korviinsa ja tosissaan ongelmani, tunsin, että en ole enää yksin.
- millä keinoin olet itse sopeutunut homesairauteen?
* Onneksi olen aina ollut koti-ihminen. On helpottanut suuresti, että viihdyn kotona. Puhuit lapsista, heistä löydät elämän merkityksen - sitten, kun akuuttivaihe on takana. Kerroit myös saaneesi uuden työpaikan, minä myös (kotona tehtävä työ). Työ pitää meitä pinnalla, mutta se työn ilo olisi löydettävä. Niin, elämänhalukin palaa - palasi ainakin minulla, kun huomasin ympärilläni olevat rakastavat ihmiset ja sen, miten paljon voin kuitenkin tietyissä rajoissa toimia. Alkuunhan nämä rajat tuntuivat todella ahdistavilta, mutta ihmismieli onneksi sopeutuu.
- miten puolisonne on sopeutunut homesairauteesi (siis jos ei itse ole sairas)? Miten olette saaneet sovittua arjen pelisäännöt, jotta koti pysyy puhtaana?
* Onneksi puolisoni on huipputyyppi - niitä ei muuten montaa satu saman homesairaan kohdalle! "Akuuttivaiheen" mentyä ohi olemme taas löytäneet toisemme, vaikka välillä oli tiukkaa. Hänen työpaikallaan on hometta, joten vaatteiden vaihto-operaatiot ym. vievät aikaa ja vaativat halua. Onneksi hänellä on oikea suhtautuminen asiaan. Työpaikkansa on yksityinen, joten siellä ei ole homeongelmasta kärsitty kuin vuoden päivät ja heti alkoivat korjaustöihin. Tilanne on siellä helpottunut ainakin jonkin verran, vaikka tilojahan on käytännössä mahdoton saada täysin puhtaaksi. Kokeilevat kyllä sitä ionisoimisoperaatiota korjausten jälkeen.
* Koti pysyy puhtaana tietyn vaatepesuaineen käyttämisellä. (Täällä ei voi mainostaa. Laita palstalle sähköpostioitteesi, niin laitan tiedon tuotteesta. Sitä ei saa kaupasta.) Koska itiöt kulkeutuvat vaatteiden mukana, on ne laitettava suoraan tomutuksen jälkeen pesukoneeseen. Mutta homma toimii ja pesuaineesta on lääkärikin ollut kanssani yhtä mieltä.
- onko jotakin käytännön vinkkejä, miten elämänpiiriä voi laajentaa homeallergiasta huolimatta?
* Ensin sinun on saatava "akuuttivaihe" rauhoittumaan, myös henkiseltä kantilta katsottuna. Hyvä konsti on, varsinkin jos asut "isossa kylässä" toisin kuin minä, etsiä vasta rakennettuja taloja/kauppoja/liikuntasaleja tms.
Lisäksi kun saat akuutin rauhoittumaan, alat yksitellen käydä maan päällisissä tiloissa ja tarkistat miltä tuoksuu. Onhan hajuaistisi herkistynyt? Jo se, että voisit käydä jossain kaupassa tai muussa tilassa, jossa on ihmisiä vähitellen helpottaa oloa. Ulkoa päin voit päätellä jonkin verran millaisessa kunnossa rakennus on. Olen huomannut, että hiemankaan maan alle vajonneet talot on pahoja, samoin lähes järjestään julkiset rakennukset.
- miten olet kertonut sukulaisille, ystäville, tuttaville homesairaudestasi? Lähinnä mietityttää, miten kertoa, että sairastun jo hometalossa asuvan/työskentelevän vaatteista (leimaantumatta "hihhuliksi" tai "terveysterroristiksi")
* Käytännössä on niin, että kaikki ihmiset eivät asiaa tajua. Se on raaka juttu, mutta edes omasta sukulaisporukasta ei kaikki ymmärrä. Enhän itsekään tiennyt koko sairautta olevan ennen omaa kohtaloani ja olisin ihan hyvin voinut vähätellä itsekin jonkin sairaan tilannetta, ainakin ihmetellä. Se on vain hyväksyttävä ja oltava tekemisissä niiden kanssa, jotka ymmärtävät. Useat tuttunikin kyllä haistavat homeen rakennuksissa, mutta eivät ole sairastuneet. He kyllä ainakin uskovat ja meille tullessaan huomioivat sen mitä laittavat päällensä, mitä tuovat ja tarvittaessa vaihtavat vaatteeksi antamani kuteet. Kaikki eivät siis vain tajua. Vaikka se on kova paikka, sinun on vain jätettävä heidät omaan arvoonsa.
Ja muista, kerro vain sellaisille, joille on todella tärkeää kertoa. Muuten joudut selittämään ja selittämään ja selittämään..... Ei kannata uhrata voimia siihen.
- entä miten olet kertonut työpaikkaa vaihtaessasi homeallergiasta ja varmistanut, että uudessa työpaikassa ei ole homeita?
* Minulla oli kontakti nykyiseen, siis uuteen työnantajaani jo ennen sairastumistani, joten olimme tuttuja. Lisäksi hän tiesi aiemmin sairastuneita, olin siis siltäkin kannalta onnellisessa asemassa. Käytännössä lienee kai niin, että vasta oleskelu uusissa tiloissa muutamia aikoja kertoo homeista onko niitä vai ei.
- miten homeallergisen perheen, erityisesti lapsiperheen, arki sujuu? Onko palstalla henkilöitä, jotka ovat perustaneet perheen vasta homeallergian puhjettua?
* Hankalaahan se on, varsinkin kun koulut on usein kosteusvaurioisia joko maaperän kosteudesta tai sitten ilmastointi on laiminlyöty tms. Koeta etsiä lapsille kavereita, joiden kotona ei ole homeita. Harrastus- ja kyläilymahdollisuudet kyllä rajoittuu, jos vaatepuoli ei toimi. Isä/Mummo käyttää lapset julkisissa tiloissa. Siitä en vielä tiedä miten sitten kun kouluun lähtö tulee eteen. Siihen saakkahan se on helppoa, ainakin meillä, kun ei tarvitse viedä päiväkotiin. Tauti on opettanut elämään hetkessä, ei kannata miettiä kovin pitkälle. Elä tässä ja nyt, kyllä kaikki ratkeaa, kunhan aika on. Murhetta on tässäkin hetkessä, älä etukäteen enää murehdi, niin vaikeaa kun se onkin. Hyväksy tilanteesi, vain sitä kautta voit päästä eteenpäin. Carpe diem pätee homesairaallekin, voimia! Kohtalotovereita on. Kertomasi kuulostaa niin tutulta.
Hei,
Pesen lattiat tällä hetkellä pelkällä vedellä kun en ole löytänyt puhdistusainetta jota sietäisin. Laitatko minullekin tiedon vaatepesuaineesta, jonka mainitsit! Osoite: [email protected]
Kiitos jo etukäteen :-)
Tuolla on hyviä vinkkejä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000012840240
Kiitos kattavasta vastauksestasi! Rakennuksista muuten vielä sen verran, että saan oireita lähes kaikista rivitaloasunnoista, joissa olen käynyt. Ensin ajattelin, että voiko tuo olla mahdollistakaan (juu, välillä tulee epäiltyä itseäkin...), mutta sitten kuulin yhdestä firmasta, että he ovat todella perusteellisesti selvittäneet asuntojen homeita, ja tutkituista 100 rivitaloasunnosta vain 2 huoneilmassa ei ollut lainkaan hometta. Hurja tulos. Olen myös huomannut, kuten sinäkin, että suuri osa julkisista rakennuksista (siis virastoista jne.) on enemmän tai vähemmän homeessa. Kaupoista myös ainakin puolet.
Sähköpostiosoitteeni on [email protected] .
haluaisin tietää millä peset,voisitko laittaa tuon aineen nimen kaikesta huolimatta tähän.itse olen pessyt esim. petivaatteet ensin 60 asteessa ja kuivausrumpuun,sitten 90 asteessa ja silti.... epäilen,sitä kun sellaiseksi tulee!!!!
ole niin ystävällinen ja laita tuon pesuaineen nimi,se tieto olisi tosi tärkeää!!!!
Hei, jos haluat viestiä kanssani, ohessa sähköpostiosoitteeni!