Citroen GS 1200 Pallas vm.1978

BigJim

Omistin auton 80-luvun loppupuolella, juuri kortin saatuani. Väriltään se oli metallinhohto vihreä ja sisustus peessi.
Esittelin autoa tohkeissani opiskelukavereilleni ja niin me sitten lähdimmekin koeajolle. Oli tammikuu ja pakkasta noin 15 astetta. Jostain syystä lähdimme autoon ilman päällystakkeja. Kilometrin päässä koulusta autosta laukesi virtalukonpohja ja matkateko loppui isoon risteykseen. Työnsimme auton tien sivuun ja juoksimme kylmissämme takaisin koululle. Sieltä takit päälle ja koulun vanha Transit lainaksi.
Hinasimme pikku-kisun ensin koulun halliin, jossa osastomme johtajaopettaja henkilökohtaisesti tuli tutkimaan vikaa ja totesi virtalukonpohjan hajonneen. Saimme häneltä luvan hinata kouluaikana, auton takaisin liikkeeseen korjattavaksi. Ostosta oli kulunut alle kaksi viikkoa joten korjaus meni takuuseen.
Tuon ja muutamien muiden normaalien korjausten jälkeen, nautin todella citikastani. Kyyti oli pehmeää, ohjaustuntuma hieno ja jarrut todella ottavat.
Hauskaa oli myös kun muut GS-miehet morjestelivat vastaantullessaan.
Kerran muistan kun menin paikalliseen Citroen- korjaamoon, joka oli kaupungin laidalla, vanhassa navetassa. Paja oli juuri silloin kiinni ja päätalon portaille ilmestyi äkäinen nainen huutaen "ei se nyt oo siellä, painu helvettiin!"
Nyt kun kavereilla on talleissaan harrasteajoneuvoja, juuri tuon pikku-kissan tahtoisin olevan omassani.
Olisipa mukava kuulla muiden, samanlaisen auton omistaneiden kertomuksia.

12

2511

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaapo

      Otappa koeajo uudella C5:lla, vanha DS:kin on tunnokkaampi.

    • GS't.

      Ajoin omallani Englannin ja Skotlannin saaren ympäri. Jossain vaiheessa takapyörän pellistä tehty tukivarsi petti, ja piti hitsauttaa. Jarrupalojakin piti sillä retkellä uusia.

      Olin jo ostanut uudemman GSA'n, mutta ajatus oli hyödyntää vanha GS loppuun asti.

      Työkaverini hajoitti omassaan koneen alkutekijöihinsä. Vuoti kai öljyä. Lopulta vei omansa pieneen sitikkapajaan, ja sai autostaan mk 500.-

      Minun GS'äni vaivoin pääsi retkeltä kotiin, ja jätin sen pihalle 'myytävänä'-kyltti ikkunassa.

      Siinä pihalla se oli 1,5 vuotta. Lopulta naapuri kännipäissään kyllästyneenä otti kirveen ja rikkoi siitä kaikki lasit. Poliisi neuvoi kirjoittamaan laskun, ja summaksi panin mk 20000.-. Maksoi tuon!

      Elämäni paras kauppa, eli 40-kertainen hinta!

      • taitaa olla kymmenkunta rekisterissä enää.


      • yks mulla
        karvapää kirjoitti:

        taitaa olla kymmenkunta rekisterissä enää.

        oli vielä 29 gs tai gsa mallia .


    • BigJim

      90-luvun alussa menin suurin odotuksin katsomaan kaupan ollutta GSA Club-mallia. Saattoi olla 81-mallia. Se oli kuitenkin niin epämääräisesti "myyntikunnostettu" että meni mielenkiinto samantien kun näin auton. Puhkiruostunut konepellin etureuna paikattu lasikuidulla ja maalattu korin väriin, harmi vaan kun olivat kitit unohtuneet tyystin.
      Vielä vuonna -94 kävin katsomassa tutun tutulla ollutta -83 mallista Pallasta. Se oli ollut naisomistajalla melkein uudesta ja olin tuolloin auton jo nähnyt. Silloin se oli mielestäni yksi hienoimmista autoista. No, vuodet olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä: huonolla hoidolla ruoste kukoisti ja paikat repsottivat. Ei tullut kauppoja.
      Sen jälkeen GS ja GSA mallit alkoivatkin hävitä liikenteestä.

      • GSA sai lempinimen 'Haisuli', kun sen ilmajäähdytteisen moottorin saumat eivät pitäneet öljyjä sisällään suurissa lämpötilanvaihteluissa.

        Miten VW Kuplassaan hoiti tämän, kun ne eivät haisseet!


      • Anonyymi
        thatsit kirjoitti:

        GSA sai lempinimen 'Haisuli', kun sen ilmajäähdytteisen moottorin saumat eivät pitäneet öljyjä sisällään suurissa lämpötilanvaihteluissa.

        Miten VW Kuplassaan hoiti tämän, kun ne eivät haisseet!

        GSA sai lempinimen 'Haisuli', kun sen ilmajäähdytteisen moottorin saumat eivät pitäneet öljyjä sisällään suurissa lämpötilanvaihteluissa.

        Miten VW Kuplassaan hoiti tämän, kun ne eivät haisseet!......GS ja GSA rupesivat vuotamaan öljyä pakosarjaan kun venttilikopasta tulevat öljyn palautusputket oli tiivistetty o renkailla ja ne kovettuivat siellä lähellä sataatuhatta kilometriä ja ennenkin. Kuplassa nämä putket olivat kannen ja moottoriplokin välissä puristuksessa ja putkien molemmissa päissä oli kartion malliset nailon/teflon tiivisteet kantta ja moottoriplokia vasten


      • en ole sama

        BigJim!
        Kieltämättä melkoinen sanaseppo ja kielitaituri, mutta hmm.. hieman maanis-depresiivinen.
        Taidan vaihtaa nimeä.. LittleJim? BatMan?
        LongJohn? TarZan?


    • Anonyymi

      ONKS NETTIAUTOSSA GSATA SAATIKKA CXÄÄ... NÄISTÄHÄN MAKSETTAISI HUNAJAA

    • Anonyymi

      Itselläni oli aikanaan GS -78 mallia tämän jälkeen ostin GSA Pallaksen
      vm 80, 1300 kuutioisella moottorilla, taivaansininen ja kromatut yhdellä
      pultilla kiinnitettävät kokonaan vanteet peittävät pölykapselit.
      Ohjauspyörän vieressä ns satelliitti kytkimet kaikille auton toiminnoille.
      Kojelaudassa auton kaavio häiriömerkkivaloineen joista eräs jopa kerran
      syttyi, jarrupalojen kuluneisuutta osoittamaan. Upeat plyyshiverhotut
      penkit takakyynärnojalla. Kapeat 145/15" renkaat joita ei vesiliirto tai
      sohjo häirinnyt.
      Muistelen autoa upeasta ajettavuudesta, ulkonäöstä ja sen ajan sisätilan
      muunneltavuudesta. Autolla kierreltiin Ruotsia. Norjaa ja muutama reissu
      Neuvostoliiton puolellakin. Auton kojelaudan muotoilua ihmeteltiin ?
      Oli 20 vuotta muita edellä, käsijarrulle jopa naureskeltiin, kojelaudasta
      vedettävä kahva ja muutama kymmenen senttiä vaijeria vaihdelaatikon
      vieressä oleville jarrulevyille, eivät muuten koskaan olleet jäässä kuten
      ei vaijerikaan ja jarrut pitivät vaikka olisi ajanut vedessä. Konehuone oli
      todella täysi koska vararengas oli siellä ja minulla oli bensalämmitin ja
      sen vuoksi siellä oli vielä akkulaturi jonka pistorasiasta oli haaroitettu
      öljypohjanlämmitin. Bensalämmitintä ilmankin olisi pärjännyt, sillä sekä
      GS;n ja GSA;n lämmitin oli riittävä varsinkin jos tiivisti etumaskin ja
      konepellin välin.
      Moottorin öljyvuodot ja ovien alareunojen puuttuvat kondensioveden
      poistoaukot olivat harmillisia, alareunastaan ruostevapaita ovia harvoin
      näki.
      Summa summarum, tästä autosta ja sillä tehdyistä reissuista on jäänyt
      kaikkein mukavimmat muistot.
      Muutama vikko sitten tuli jossain Outokummun lähellä vihreä siisti GS
      vastaan.

      • Anonyymi

        Muistan kuinka eräs tuttuni oli vaihtanut GSA;nsa Mersuun, ja joku toinen ¨
        hänen tuttavansa oli sanonut että no nythän sinä vasta hyvän auton ostit,
        johon tämä vastasi, että valitettavasti kävi aivan toisin, auto meni ja sain
        kulkuneuvon tilalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1383
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      124
      1111
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe