Normaalisti juttu olisi kääntynyt

VIRKAVALLAN

väkivaltaiseksi vastustamiseksi ja siitä puoli vuotta ehdonalaista. Nähty on!




"Poliisit tuomittiin liian ronskeista otteista
27.12.2005 17:21

Kaksi konstaapelia tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin ja korvauksiin, koska he käyttivät liioiteltuja voimakeinoja hälytystehtävässä.



Poliisille sakkoja rikosten vanhenemisesta

Mies- ja naiskonstaapeli saivat molemmat tuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vammantuottamuksesta.

Tuomioon johtaneet tapahtumat saivat alkunsa, kun naispuolinen nuorempi ja miespuolinen vanhempi konstaapeli saivat tehtävän Helsingin Pitkänsillanrantaan. Ilmoittaja oli kertonut, että hänen naapuriasunnostaan asunnosta kuului humalaisten huutoa ja tappelua. Kun poliisipartio saapui asunnolle, sieltä ei enää kuulunut mitään.

Konstaapelit rimpauttivat ovikelloa ja asunnossa asunut nainen avasi oven. Nainen ei kuitenkaan käskyistä huolimatta siirtynyt syrjään oviaukosta tai halunnut päästää poliiseja asuntoon.

Tuolloin konstaapelit ottivat naisesta kiinni, vetivät hänet porraskäytävään ja kaatoivat varomattomasti lattialle. Naiselle napsautettiin käsiraudat ranteisiin. Oikeuden mukaan poliisit väänsivät naisen käsiä niin, että hänelle aiheutui olkaluuhun murtuma sekä mustelmia niskaan ja käsiin.

Voimakeinot tarpeettomia

Oikeus katsoi, että käytetyt voimakeinot eivät olleet tilanteessa tarpeellisia ja puolusteltavissa. Jupakka tapahtui jo vuonna 2001.

Poliisit joutuvat maksamaan naiselle kipukorvauksia 1 500 euroa. Lisäksi poliiseille määrättiin 20 päiväsakkoa, josta kertyy maksettavaa nuoremmalle konstaapelille 360 euroa ja vanhemmalle konstaapelille 380 euroa."

http://www.iltalehti.fi/2005/12/27/200512273901004_uu.shtml

3

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikein mussutat

      jos poliisi on todettu syylliseksi tapahtumaan niin ei sekään näköjään riitä täällä kirjoittaville, jos tilanne olisi ollut toinen niin siitäkin olisi valitettu...menkää nyt jo itseenne!!!!

      • musutat

        rauhoitu rauhoitu, tosahan kaveri kirjuttaa ett' linnaanhan toi pitäs panna jolta luita särkyi voimakeinojen takia.


    • Hienoa että oikeudessa osataan tehdä oikeitakin päätöksiä! Päivä piristyi kummasti! Kaikki poliisit saisi mun puolestani laittaa linnaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      148
      8168
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3260
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      404
      2425
    4. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      30
      2023
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      289
      1885
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      168
      1799
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1670
    8. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1495
    9. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      23
      1314
    10. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1279
    Aihe