uskovainen

Annan ääneni Timo Soinille perussuomalaiset ovat ainut sosiaalis kristillinen puolue.
Arvot ovat sen mukaiset vastustaa EU-pimetyyä ja Eu isoa petoa.
Joten se on aninut oikea vaali vaihtoehto miulle.
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ovat Timo Soini vastaan ryhmä "muut ehdokkaat"

Äänestä

Soini on rasisti.

Äänestä
  • Mitä on rasismi ?
    Tietosanakirjat kertovat: "rasismi (ransk. racisme), rotukiihko
    Olen ollut huomaavinani, että sormin kumppaneitaan osoittavat, toisiaan rasisteiksi kutsuvat kuuluvat pääsääntöisesti presidenttiehdokas Halosen joukkoihin.

    En oikein ymmärrä nimittelyjenne perusteita ?

    Otanpa kaksi esimerkkiä:

    Rouva presidentillä on ollut tapana unohtaa kotimaansa heikompiosaiset ja antaa tukensa parempiosaisille; viimeksi optiomiljonäärit.
    Mutta sitä vastoin hän hyvinkin näyttävästi ottaa huomioon kannanotoissa maamme rajojen ulkopuolella asustavat heikompiosaiset.
    Minusta hän menettelyllään pyrkii ikäänkuin pakenemaan ja eliminoimaan kotimaassaan hankkimaansa pahanolontunnettaan.

    Timo Soini, kokemani mukaan, pyrkii ottamaan huomioon niin lausunnoissaan kuin päätöksissäänkin tasaveroisesti myös kotimaansa vähäosaiset; mikä ei tosin synnytä mitään globaalia arvostusta kuten Halosen teatraaliset esitykset. Tosin eihän hän olekaan mikään globaali "pyrkyri".

    Edellisten esimerkkien valossa rasismitulkintasi on kyllä jotenkin kateissa.

    Äänestä

  • Onko Halonen niin heikoilla jo, että hänen kannattaja joutuu valhehtelemaan. Pitäs sosiali-
    soida myös tasapuolisesti TV aikaa kaikille ehdokkaille. Kyllä kansa näkee epätasapuolisuuden.
    Kunnioitan Soinia hänen EU vastaisuudenkin takia.

    Kyllä Kallis oot hyvä mies sinäkin, ei se ole helppoa kun liian monet soutaa väärään suuntaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo Soinille kirjoitti:

Annan ääneni Timo Soinille perussuomalaiset ovat ainut sosiaalis kristillinen puolue.
Arvot ovat sen mukaiset vastustaa EU-pimetyyä ja Eu isoa petoa.
Joten se on aninut oikea vaali vaihtoehto miulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu