Sosialistinen pääkaupunkiseutu - Matti Vanhasen valinnan este?

Tarja Halosen kannatus lepää pääkaupunkiseudun väestön varassa. Heistä Tarja Halosen kannattajia on enemmistö.

Kansalaissodan arvet eivät ole vielä parantuneet pääkaupunkiseudulla. Otto Wille Kuusisen perilliset äänestänevät suosikkinsa presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella, jos laajan muun Suomen isänmaalliset kansalaiset eivät lähde joukolla liikkeelle.

****************************************************************************

Helsingin Sanomat julkaisi joulun alla (23.12.) mielipidekyselyn, jossa selvitettiin pääkaupunkiseudulla asuvien suosikkia presidentiksi.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla tehdyn kyselyn mukaan vasemmiston Tarja Halonen saisi 52 prosenttia äänistä. Kokoomuksen Sauli Niinistöä äänestäisi 32 ja keskustan Matti Vanhasta seitsemän prosenttia pääkaupunkiseudun väestä.

Korkeimmat lukemat, 62 prosenttia, Halonen sai Vantaalla. Helsingissä hänen kannatuksensa kyselyn mukaan olisi 53 ja Espoossa 42 prosenttia. Niinistön vahvinta aluetta on Espoo, jossa hän saisi 36 prosentin kannatuksen. Helsinkiläisistä häntä äänestäisi 31 ja vantaalaisista 26 prosenttia. Vanhanen saisi Espoon äänistä kahdeksan, Helsingin äänistä seitsemän ja Vantaan neljä prosenttia.

Jos vain pääkaupunkiseudulla asuvat saisivat valita presidentin, peli olisi selvä. Halonen valittaisiin jatkoon jo ensimmäisellä kierroksella.

http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=10
11548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että, Halosen kannatus olisi koko suomessa yli 50% kun se Helsingissäkin vain hädintuskin ylittää tuon 50%?

Äänestä
  • pääkaupunkiseudulla on Halosen kannattajia 50% ja muualla Suomessa 25%
    Elikkä 50+25%=75%
    Halosen kannattajia on siis 75% väestöstä, lukekaa vaikka hesarista jos ette muuten usko

    Äänestä

Näin se on.

Äänestä
  • Kuppabakteerit, eli helsinkiläiset, viihtyvät siellä missä ovatkin - Itämeren mustassa huorassa.

    Äänestä

Pari prosenttia yli puoluekannatuksen - samoin näyttäisi käyvän Niinistön, mutta ei yhtä selkeästi. SDP+Vihr+Vas kannatus on Helsingissä n. 55%.

Äänestä

että pääkaupunkiseudulla ihminen erkaantuu todellisuudesta ja menettää juurensa. Samalla asenteet muuta Suomea kohtaan muuttuvat negatiivisiksi ja olemus kärttyisäksi. Tämä koskee erityisesti uudisasukkaita. Paljasjalkaiset helsinkiläiset ovat kokemukseni mukaan enimmäkseen mukavaa ja joviaalia porukkaa.

Äänestä

Seuraava gallup kääntää kurssia.

Mutta; käykö kuin Titanicille: kääntyy kääntyy muttei ehdi... ja loppu on historiaa.

Äänestä
  • Tämä viisas sinivalkoinen kansa on nähnyt tulipunaisen toverin säälittävän surkean osaamisen. Kansan armoton tuomio toverille on katkera pudotus korkealta ja kovaa. Toverille sanomme kiitoksia ja näkemiin.

    Äänestä

Tämä jo osoittaa, että mielipidekyselyt ovat manipuloituja ja puhdasta valhetta.

MISSÄÄN MUISSA VAALEISSA PÄÄKAUPUNKISEUTU EI OLE KOSKAAN OLLUT SOSIALISTINEN VAAN KOKOOMUS ON AINA KERÄNNYT SUURIMMAN POTIN.

ÄLKÄÄ KOMMARIT VIITSIKÖ TUNKEA TUOTA VALHEPASKAANNE SUOMEN KANSAN SILMILLE!

Äänestä

Että KOMMUNISTI PASKAT asuu pääkaupunkuseudulla.
Ei ne maakunnissa pärjää, voi joutua vaikka töihin.

Äänestä

Halonenhan onkin ihan stadilainen, valmis ajamaan maaseutua alas. Uskon, että jos Aho olisi saanut olla presidenttinä olisi hän pystynyt vaikuttamaan maaseudun olojen parantamiseen. Siihenhän hän on aina tähdännnyt. Nyt stadiin on muuttanut paljon työttömiä, maaltapako senkun jatkuu, koska palvelut ja toimeetulomahdollisuudet maaseudulla on ajettu alas.

Tässä se meidän "koko kansan" presidentti sitten paistattelee äänien keskellä, ollen stadin ja koko maailman presidentti enemmän kuin suurimman osan Suomen kansasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pol.tuntija kirjoitti:

Tarja Halosen kannatus lepää pääkaupunkiseudun väestön varassa. Heistä Tarja Halosen kannattajia on enemmistö.

Kansalaissodan arvet eivät ole vielä parantuneet pääkaupunkiseudulla. Otto Wille Kuusisen perilliset äänestänevät suosikkinsa presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella, jos laajan muun Suomen isänmaalliset kansalaiset eivät lähde joukolla liikkeelle.

****************************************************************************

Helsingin Sanomat julkaisi joulun alla (23.12.) mielipidekyselyn, jossa selvitettiin pääkaupunkiseudulla asuvien suosikkia presidentiksi.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla tehdyn kyselyn mukaan vasemmiston Tarja Halonen saisi 52 prosenttia äänistä. Kokoomuksen Sauli Niinistöä äänestäisi 32 ja keskustan Matti Vanhasta seitsemän prosenttia pääkaupunkiseudun väestä.

Korkeimmat lukemat, 62 prosenttia, Halonen sai Vantaalla. Helsingissä hänen kannatuksensa kyselyn mukaan olisi 53 ja Espoossa 42 prosenttia. Niinistön vahvinta aluetta on Espoo, jossa hän saisi 36 prosentin kannatuksen. Helsinkiläisistä häntä äänestäisi 31 ja vantaalaisista 26 prosenttia. Vanhanen saisi Espoon äänistä kahdeksan, Helsingin äänistä seitsemän ja Vantaan neljä prosenttia.

Jos vain pääkaupunkiseudulla asuvat saisivat valita presidentin, peli olisi selvä. Halonen valittaisiin jatkoon jo ensimmäisellä kierroksella.

http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=10

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu