Siispä mikä on kauhein/pelottavin kauhuelokuva? Olen kovasti kottanut etsiä hyviä kauhuelokuvia, mutta en ole onnistunut niitä vielä löytämään. Muutamia hyviä kuvia mistä olen tykännyt, on kuudes aisti, uinu uinu lemmikkini, shining, ym. Mutta tosiaan jotain vanhoja (tai siis 80-luvusta ylöspäin) kauhupätkiä olis kiva löytää. Nykyiset Kaunat eivät oikeen tehoa muhun kun kaikki on ennalta arvattavissa ja niissä ei ole mitään uutta, vaan samaa vanhaa toistetaan mikä on matkittu jostain toisesta elokuvasta.
Paras kauhu?
4
716
Vastaukset
-Hohto: Stanley Kubrickin mestariteos Stephen Kingin tiiliskivestä.
-Manaaja: pelottelua parhaimmillaan.
-Halloween: ehkä pikkuisen menettäny tehojaan, mutta klassikko.
-Teksasin moottorisahamurhaaja: legendaarinen, alkuperäinen oli pitkään kielletty maassamme.
-Evil Dead: ihan kiva sekin.
-Elävien kuolleiden yö: toivottavasti muistelen oikeaa leffaa.
-Tappaja-auto Christine: yksi parhaimpia Stephen Kingin kirjoista tehtyjä elokuvasovituksia.
-Carrie: samoin tämä.- Samg
Evild DEAD!!!
Ehdottomasti katselemisen arvoinen elokuva, joka ei jätä mitään hampaankoloon ja lyö nykykauhuleffat mennen tullen.
Kun itse sain kuulla että elokuva on tehty v1976(jos en nyt ihan muista oikein) niin en pitänyt sitä hyvänä, mutta heti katottuani sen olin aivan hämmästynyt sen kauhumaisuudesta ja aidoidesta!!!!
MYös toinen osa (Evil dead 2) oli aivan loista, mutta joukkoon on lyöty hieman komediaa... :D
Toiset tykkää toiset ei..
Kolmas osa (Evil dead 3) meni jo vähä liian pitkälle ja kauhua ei voi verrata 1:s osaan mitenkään. Tunnetaan nimellä the army of death
- Pelkääjän paikalla istunut
Todellista kauhua. Loistava elokuva. Ei voi muuta sanoa. K-18
- mörkömieli
Hmm.
-Deliria
http://www.imdb.com/title/tt0092576/
-Nattevagten
http://www.imdb.com/title/tt0110631/
-Honogurai mizu no soko kara
http://www.imdb.com/title/tt0308379/
...muutama helmi menneestä muistista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1493720Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki963612Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423153Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182511- 1812172
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251367- 951221
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241061Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691008Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt116979