Otsikkoni sanoo vain sitä mitä olen tässä pohtinut...meillä on mieheni kanssa hyvä suhde, meillä on pieni tytär ja meillä on ns. uusioperhe eli meillä asuvat siis mieheni lapseni ed. avioliitostani ja pikku tyttömme ja minä.Asumme paikkakunnalla missä ei kummankaan sukulaisia ole, paitsi ex-mieheni äiti eli 2 lapseni mummi ,joka ei kuitenkaan ole kiinnostunut lapsenlapsistaan.Hän ei soittele tai käy eikä ole muutenkaan kiinnostunut kuin puhumaan lapsillenipahaa minun uudesta miehestäni.Myös lapseni tuntevat nämä em. tilanteeet erittäin epämiellyttäviksi.Lapseni tykkäävät kovasti nykyisestä miehestäni ja rakastavat pikkusisartaan."ongelmani"alkaa tästä... että menetin oman äitini vähän aikaa sitten ja tunnen ettei minulla täälläpäin suomea ole enää ketään.mieheni sukulaiset ovat monen sadan kilometrin päässä, samoin myös jäljelläolevat minun sukulaiseni.MIehelläni on kuitenkin omat lapsensa ed.liitosta ,joita hän koittaa nähdä säännöllisesti.Mieheni tekee töitä niin Suomessa kuin, ulkomailla ja monet viikot ja viikonloput menevät töissä.Uskottomuusongelmia meillä ei ole,luotamme lujasti molemmat toisiimme.Nytkin kun kirjoitan tämän, mieheni meni omien lastensa kanssa sukulaisiin ja minä ja muksut jäimme taas kerran keskenämme.Ymmärrän kyllä, meillä ei ole varaa ostaa tila-autoa jolla me 7 kulkisimme yhdessä joka paikkaan.Tunnen vain nyt oloni aika kurjaksi, me muutkin olisimme halunneet olla siellä.Täytyy tunnustaa...Äitini kuoleman jälkeen,on ollut olo etten kuulu oikein mihinkään.Omat sukulaiset ovat rakkaita(varsinkin äidin kuoleman jälkeen) mutta hirmuisen kaukana.Olenko ihan tolvana?Tunnen mustasukkaisuutta, kun me emme voi myöskin olla siellä muiden kera.
Mustasukkainenko lapsista,suvusta?
kodin-onni
1403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On luonnollista tuntea itsensä yksinäiseksi tai irralliseksi jos menettää itselleen läheisen ihmisen, etenkin kun muut sukulaisetkin ovat kaukana. Olen itse muuttamassa joksikin aikaa ulkomaille, ja kuvittelen jossain vaiheessa kokevani myös tuon ulkopuolisuuden tunteen, ainoat ihmissuhdekontaktini kun tulevat olemaan ne ihmiset, jotka päästän uusina tulokkaina elämääni. Mitään tuttua ja turvallista en voi mukanani viedä, vaikka yhteydenpitoa kotiin jatkankin.
On luonnollista, että haluat viettää aikaa perheesi kanssa etkä jäädä kotiin kun muu perhe lähtee tuttuja tapaamaan. Hankala tilanne käytännön syistä.. Eikö teillä ole mahdollisuutta lähteä kahdella autolla jos resursseja tila-autoon ei ole? En pidä "kateuttasi" mitenkään huolestuttavana tai poikkeavana, rakkaan ihmisen menetys ehkä vain tekee sinut nyt herkemmäksi, helpommin loukkaantuvaksi ja haavoittuvaksi. Jo se, että tunnistat/tunnustat kateuttasi, on askel siitä irtipääsemiseen.
Nauti siitä, että miehesi mukana olet saanut uusia lapsia ja sukulaisia- varmasti ottavat sinut sukuun täysivaltaisena jäsenenä, kun noin tunnut osaavan arvostaakin!
Kaikkea hyvää elämäänne ja mahdottoman& mahdollisen paljon onnellisuutta!