HALOSEN SAAVUTUKSET?

Eilen tv:ssä Haloselta kysyttiin ulkopolitiikan suurinta saavutusta ja Halonen päätyi toteamaan että hyvät suhteet Venäjään ovat hänen suurin saavutuksensa. Uskomatonta sillä kuka tahansa presidentti olisi tehnyt saman. Ohjelmasta myös selvisi, että HALONEN ON PELKKÄ HALLINNOIJA, eikä hänellä ole OIKEAA POLITIIKKAA. Samalla Halonen kaiken aikaa ilmoitti puolustavansa hyvinvointivaltiota vaikka sellaista ei ole. Halonen ilmoitti myös haluavansa ajaa maataloustuet alas, joten siitä vaan äänestämään Tarja Halosta, naista joka ei ole saanut mitään aikaiseksi kuin Bushin solmion oikaisun, jonka hän muisti jälleen sanoa.

TARJA HALONEN ON KAIKKIEN AIKOJEN VITSI PRESIDENTTINÄ!
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on tietysti Itä-Saksassa ja Chilessä. Mitä noista maataloustuista tarvitsee jauhaa. Suomen kansa asuu nykyisin kaupungeissa ja on pelkästään naisia. Sitäpaitsi rumia puhevammaisia ämmiä, jotka äänestävät "sielunVELJEÄ".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä ovat? kirjoitti:

Eilen tv:ssä Haloselta kysyttiin ulkopolitiikan suurinta saavutusta ja Halonen päätyi toteamaan että hyvät suhteet Venäjään ovat hänen suurin saavutuksensa. Uskomatonta sillä kuka tahansa presidentti olisi tehnyt saman. Ohjelmasta myös selvisi, että HALONEN ON PELKKÄ HALLINNOIJA, eikä hänellä ole OIKEAA POLITIIKKAA. Samalla Halonen kaiken aikaa ilmoitti puolustavansa hyvinvointivaltiota vaikka sellaista ei ole. Halonen ilmoitti myös haluavansa ajaa maataloustuet alas, joten siitä vaan äänestämään Tarja Halosta, naista joka ei ole saanut mitään aikaiseksi kuin Bushin solmion oikaisun, jonka hän muisti jälleen sanoa.

TARJA HALONEN ON KAIKKIEN AIKOJEN VITSI PRESIDENTTINÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu