miksi

kummin vaihto?

poikani kummi unohtaa säännöllisesti synttärit, joululahjan sentään lähetti.poikani kiitti lahjasta tekstarilla; tuli vastaus, että kiva kun tykäsit. poikani oli myös laittanut lahjan kummille, ei sanaakaan siitä. kummi asuu 100 km:n päässä, auto on. on käynyt viimeksi 1,5 v sitten. poika on 8, hänellä on kännykkä, osaa lukea ja kirjoittaa, koskaan ei ole soittanut pojalleni, teksiviestejä tulee n. 3 vuodessa. poikani niitä kyllä lähettelee.

viimeinen pisara oli kun kummin kotipaikkakunnalla oli nyt viikon sisällä kahdet kisat (poikani urheilee) ja ekoihin poika pyysi tekstarilla kummia katsomaan, kun hän hiihtää ja kertoi lähtöaikansa. pojalle ei tullut mitään viestiä. 15 min ennen pojan lähöä kummi soitti miehelleni, eli veljelleen, että on flunssassa,ei pääse. eilen oli taas hänen kotipaikkakunnallaan kisat ja poika lähetti tekstarin siitä, ei tullut edes vastausta.

harmittaa pojan puolesta.varsinkin kun siskollaan aivan ihana kummi ja käy katsomassa ja muistaa (vaikka asuu 350 km:n päässä).

mekin ennen kävimme kummin luona, mutta mielestäni tämän pitäisi olla vuorovaikutteista. kuukausi sitten oikein soitin kummille ja pyysin häntä joskus laittamaan vaikka tekstiviestin pojalle, mitään ei ole kuulunut. mahtoiko loukkaantua?

12

2081

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kummi ja äiti

      Yhteydenpitoa pitää olla molemminpuolin. Ei niin, että vain kummi pitää yhteyttä tai että vain lapsen puolelta. Kummi ei myöskään ole lahja-automaatti, mutta kyllä kummin on kohtuullista muistaa ainakin syntymäpäivät, joulut ja suosittelisin myös vaikka korttia nimipäivänä. Itse olen kummina muistanut myös tämmöiset tärkeät jutut, kuten koulun aloittamisen, yläasteelle siirtymisen, tíetysti rippijuhlan ja valmistumiset. Täysi-ikäisiä kummilapsia minulla on nyt 2 ja heille laitan enää jotain pientä jouluna ja synttärinä. Täytyy snaoa, että joka kummilapseni on myös minua muistanut jouluna.

      Poikasi kummin käytös on törkeää. vaikka muuten ei yhteyttä pitäisikään, kyllä lapsi odottaa sitä synttärilahjaa. Ja varsinkin jos sisaren kummi muistaa, on se varmasti lapselle kova paikka. Ja jos poika itse pyytää kummia kisaa katsomaan ja kummi ei edes vastaa, on aikuinen ihminen todella itseensä kääntynyt.

      Minä en selittelisi pojalle kummin käytöstä. Poika alkaa olla siinä iässä, että tajuaa jo asioita ja selittelyllä vain vaikeutat tilannetta. Jos kerran kummi ei vaivaudu pitämään yhteyttä, älkää pitäkö tekään, älkää vastatko edes puheluihin, jos sieltä jotain selittelyä tulee.

      • toiselta kannalta

        Mitäs jos ajateltaisiin asiaa vaikka sen kummin kannalta.
        Itselläni on 8 kummilasta ja on ihan sanomattakin selvää että joku jää vähemmälle huomiolle. En ole nähnyt kummityttöäni 3 vuoteen enkä soitellut kertaakaan koska vanhemmat ovat aika vieraita meille. Meitä pyydettiin kummeiksi koska vanhemmilla ei ole sukulaisia juuri ollenkaan elossa ja mieheni oli edes jotenkin sukua. Toista kummityttöä en ole nähnyt 1,5 vuoteen vaikka asuu samalla paikkakunnalla.

        Lahjoja en osta kuin jouluna ja synttäreinä ja nekin päätyvät useimmiten postin kuljetettavaksi.
        Ei nykypäivänä ole aikaa kyläillä iltaisin ja kyllä minulla ainakin on muutakin tekemistä kun ravata katsomassa kummilapsia ja heidän perheitä.

        Minua ei kyllä vaivaa huono omatunto vaikkei kummilapset niin hyvin minua tunnekkaan.

        Mikä on nykypäivänä kummiuden merkitys? Tuntuu että se todellakin on se lahja-automaatti kun katsoo niitä toivelistoja mitä lähetetään...

      • aloittaja
        toiselta kannalta kirjoitti:

        itsellä on myös kummilapsia ja pidän kunnia-asiana olla heidän elämässään mukana, vaikka on myös omia lapsia. jos tietää, ettei aio välittää kummilapsistaan, miksi edes suostua kummiksi? entä omien lastesi kummit? ovatko he yhtä välinpitämättömiä kuin sinä?

        huvittavinta koko asiassa on se, että me olemme tämän kummin pojan kummeja. poika on nyt 19 ja uskollisesti muistimme pojan synttärit, nimpparit, joulut ja myös kävimme. poika myös pienempänä usein oli päiviäkin luonamme. nyt on minunkin muistini alkanut rakoilemaan. ikinä ei muistamisistamme kiitosta kuulunut. minä olen paukuttanut lapsilleni, että pitää soittaa/tekstata ja kiittää. ellei kakara sitä tee, se on vanhemman tehtävä.

        en odota mitään ihmeellisiä muistamisia. tarra-arkki ja tussikynät saavat poikani ikäisen vielä iloiseksi, myös kortti nimipäivänä ja tekstiviesti silloin tällöin. mutta se yhteydenpito on ollut lähinnä meiltä; eli me olemme käyneet ja soitelleet. enää en tosin tee sitä, sillä mielestäni ei ole vanhempien tehtävä kuljettaa kummilasta kummin luona, mikäli sieltä ei mitään kuulu. enää en myöskään soita, sillä viimeinen soitto marraskuussa oli sitä, kun kuuntelin puoli tuntia miten hänellä/heillä oli mennyt, ei yhtään kysymystä miten meillä oli ja litaniansa päätteeksi kummi sanoi: "no, nyt täytyykin mennä". ja minä oli soittanut hänelle.

        arvaas mitä; poikansa pääsee ylioppilaaksi keväällä. ja minä aion loistaa poissaolollani, enkä lähetä lahjaa. ja jos joku kysyy syytä aion sen kertoa.

      • että..
        aloittaja kirjoitti:

        Niin miksi suostuin kummiksi? Olen kuulluut että siitä ei olisi suotavaa kieltäytyä..
        Ja luulin todellakin että tuttavat tuntisivat minut entuudestaan etteivä ottaisi "kummia säkissä" ja kyllä vähän ihmettelen että kysytään kummiksi vaikkei olla sitä ennenkään tekemisissä.

        Mitä jos kummit ja kummilapsen vanhemmat eivät ole mitään ylimpiä ystäviä? Miten sitten asiat hoidetaan?

        Luulen että se miksi minua pyydetään niin usein kummiksi johtuu siitä että minulla EI ole lapsia enkä hankikkaan joten oletetaan että mulla on sitten rahaa antaa heille ja aikaakin luullaan olevan enemmän kuin muilla ihmisillä.
        Olen meinaan saanut kerran käteeni jääkiekkokoulun laskun ja pyysivät että maksaisin kun mulla on kuulemma rahaa enemmän kun meillä ei ole lapsia. Luuletko että se innostaa olemaan tekemisissä?

      • aloittaja
        että.. kirjoitti:

        käytöstä yrittää maksattaa jääkiekkoilua kummilla ajatellen, että sieltä rahaa irtoaa. minä en odota kummilta sellaista. pojan kummi on miehen sisar, joten oletettavaa, että olemme tekemissä toistemme kanssa. mutta näinä vuosina se yhteydenpitäjä olemme olleet me. kun siellä on ollaan oltu jotakin vailla, on otettu kyllä yhteyttä. mm pojalle (kun oli nuorempi) kesäpaikkaa, rahaa lainaksi, pojalle kesätyöpaikkaa yrityksessämme ym...

        itselle niitä lahjoja tärkeämpää olisi ollut edes jonkinlainen yhteydenpito, mutta ei kai sitä käskien saa aikaan. tietysi lahjat ovat lapsille tärkeitä, mutta en minä tai poikani mitään listoja olla esitelty. kaikki on kelvannut ja otettu kiitoksella vastaan.

        ja mitä mieltä olet: jos 8-vuotias poika lähettää kummille tekstiviestin kännykällään ja kummi ei edes vastaa? tuohon kai sinullakin olisi aikaa?

      • Kyllä

        No kyllä teksteriin on aikaa vastata vaan kummilapset ovat niin pieniä että ei heillä vielä ole puhelimia.
        Yritin aikoinaan saada hoitaa kummityttöäni ja näin auttaa kun he rakensivat mutta eipä annettu joten jätin heidät oman onnensa nojaan. lahjat ja raha kelpaa..Ostin synttärilahjaksi hänelle ensimmäisen oman polkupyörän mutta sekin oli sitten väärää merkkiä kun olisi pitänyt olla kotimainen..

        No en sentään ihan niin huono kummi ole kaikille kummilapsille kun aiemmin kirjoitin. Läheisintä kummilasta näen viikottain tai ainakin puhelimessa juttelen. Ollaan otettu tavaksi halalailla varastoon mistä otetaan tarvitaessa kun tulee ikävä.( tapa oli aikoinaan kummipoikani ehdottama)

        Mutta jotkut jäävät silti vähemmälle..No suurimmaksi osaksi välit on ihan ok mutta enpä ole saanut joululahjoistakaan kiitosta kun tältä yhdeltä kummipojalta vaikka kaikille ostin juuri sitä mitä halusivat..

        Ehkä minulle on vain sattunut ympärilleni niitä ihmisiä jotka häikäilemättä haluavat käyttää hyväkseen..

        Mutta onneksi on tämä yksi kullanmuru joka halusi 6 v. lahjaksi lettuja koska kukaan muu ei osaa niitä tehdä yhtä hyvin kuin kummitustäti..

      • Joromiäs
        toiselta kannalta kirjoitti:

        Mitäs jos ajateltaisiin asiaa vaikka sen kummin kannalta.
        Itselläni on 8 kummilasta ja on ihan sanomattakin selvää että joku jää vähemmälle huomiolle. En ole nähnyt kummityttöäni 3 vuoteen enkä soitellut kertaakaan koska vanhemmat ovat aika vieraita meille. Meitä pyydettiin kummeiksi koska vanhemmilla ei ole sukulaisia juuri ollenkaan elossa ja mieheni oli edes jotenkin sukua. Toista kummityttöä en ole nähnyt 1,5 vuoteen vaikka asuu samalla paikkakunnalla.

        Lahjoja en osta kuin jouluna ja synttäreinä ja nekin päätyvät useimmiten postin kuljetettavaksi.
        Ei nykypäivänä ole aikaa kyläillä iltaisin ja kyllä minulla ainakin on muutakin tekemistä kun ravata katsomassa kummilapsia ja heidän perheitä.

        Minua ei kyllä vaivaa huono omatunto vaikkei kummilapset niin hyvin minua tunnekkaan.

        Mikä on nykypäivänä kummiuden merkitys? Tuntuu että se todellakin on se lahja-automaatti kun katsoo niitä toivelistoja mitä lähetetään...

        Hei "ajatelkaa asiaa".Et oo tainnu paljoa ajatella kummiksi ryhtyessäsi.Miksi ylipäänsä aloit kummiksi,jos se ei kerta kiinnosta pätkääkään.Itse olen valinnut kummit senmukaan,kuka välittää lapsista eniten...en odottele kalliita lahjoja,vaan vierailuja sillointällöin,jotta lapset tietäisivät kuka välittää ja kehen voi luottaa.Mitä sitten vaikka et ole vanhempien kanssa kovinkaan läheisiä...ethän sä niitten kummiks ryhtynytkään!!!!

      • joromiäs
        että.. kirjoitti:

        Niin miksi suostuin kummiksi? Olen kuulluut että siitä ei olisi suotavaa kieltäytyä..
        Ja luulin todellakin että tuttavat tuntisivat minut entuudestaan etteivä ottaisi "kummia säkissä" ja kyllä vähän ihmettelen että kysytään kummiksi vaikkei olla sitä ennenkään tekemisissä.

        Mitä jos kummit ja kummilapsen vanhemmat eivät ole mitään ylimpiä ystäviä? Miten sitten asiat hoidetaan?

        Luulen että se miksi minua pyydetään niin usein kummiksi johtuu siitä että minulla EI ole lapsia enkä hankikkaan joten oletetaan että mulla on sitten rahaa antaa heille ja aikaakin luullaan olevan enemmän kuin muilla ihmisillä.
        Olen meinaan saanut kerran käteeni jääkiekkokoulun laskun ja pyysivät että maksaisin kun mulla on kuulemma rahaa enemmän kun meillä ei ole lapsia. Luuletko että se innostaa olemaan tekemisissä?

        mä ottaisin enemmin kieltävän vastauksen,ku välinpitämättömän kummin.Jospa sait laskun sen takia,kun et ole muullatavoin osoittanut kummeuttasi:)

    • hyvin itsekäs

      ja vain itseään ajatteleva ihminen. Jättäkää hänet omaan arvoonsa. Jos itse käytti "palveluita" hyväkseen poikansa ollessa pienempi ja nyt itse viittaa kintaalla teidän pojallenne hän ei teidänlaisia sukulaisia kaipaa.

      Jättäkää rauhaan, kun ei kerran kummipoika kiinnosta. Huomaa se hänen poikansa sitten siellä yo-juhlissa, että miksi ei kummit tulleetkaan... ehkä sitten herää kummikin.

      • joka lähtöön

        mutten myöskään koskaan ymmärrä näitä tuttavia/kummeja/ystäviä, jotka ilkeävät olla vastaamatta viesteihin/yhteydenottoihin!
        Törkeää käytöstä, mitäpä siitä voi päätellä?
        En enää viitsi kysellä, mitä kummilapseni toivoo lahjaksi kun vanhemmat eivät siihen mitään vaivaannu vastaamaan (lapsi itse vielä niin pieni). Vaivaa vaan että MIKSI? Olen pitänyt yhteyttä ym. mutta jää aina yksipuoliseksi, joten en enää viitsi "tuppautua"!!!

      • xxxxxx
        joka lähtöön kirjoitti:

        Nykyajan työssäkäyvillä ihmisellä on aika kortilla=)

    • toisen puolen

      On todella töykeää olla vastaamatta, mutta omasta mielestäni vielä töykeämpää esittää asioita tekstiviestein. Kaikki ihmiset eivät vaan tykkää viestitellä, ja jos elämä on muutenkin kiireistä, ei tule soiteltuakaan.

      Kummi saattaa myös ajatella että poika on jo niin vanha, ettei synttärit ole enää niin tärkeät muistaa. Ja muistaahan kuitenkin jouluna. Onko pojan synttärit joulun aikaan.. siis joulu- tai tammikuussa? Silloinkin on ihan ymmärettävää ettei aina huomaa lähettää lahjaa kahteen kertaan.
      Ja perimmäinen syy saattaa olla myös se, että häntä ei enää niin kiinnosta/ ole aikaa teille, vaan tekee ne muutamatkin asiat velvollisuuden tunteesta.

      Teidän tehtävänne vanhempina ei ole jalustaa kummiutta muutenkaan niin suureksi jutuksi, että kummisuhteen väljähtyminen on myöhemmin traumaattista lapselle. Hyvä esimerkki on mieheni kummipojan äiti, joka isoon ääneen selvittää pojalleen kuinka kummisetä ei muistanut taaskaan sinun nimipäiviä, sellainen kummi sinulla on. Kaikesta pienestä muistamattomuudesta tehdään iso juttu.
      Monet kummitragediat ja pettymykset vältytään juuri sillä että kummiudesta ei tehdä suurta numeroa. Oma kummini jäi pois elämästäni lapsuusikäisenä, mutta tämä ei ollut iso pettymys, kun sitä ei sellaiseksi pedattu vanhempien puolelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe