joku päivä sitten mielenkiintoista tekstiä Presidentti-palstalla Niinistöön liittyen:
"Niinistö on Jumalan valittu Suomen presidentiksi. Päivälleen vuosi sitten hän pelastautui lähimpiensä kanssa tsunamista henkensä kaupalla ja ymmärsi, että nyt on oikea aika vastata myöntävästi Herran kutsuun alkaa johtaa Suomen kansaa.
Näillä palstoilla vasurit ovat pilkanneet tahdittomasti hänen roikkumistaan Khao Lakin puhelinpylvässä. Vielä moukkamaisemmin ovat jotkut kirjoittaneet hänen jäämisestään traagisesti leskeksi tammikuussa 1995.
Sauli halusi yksinhuoltajana kasvattaa poikansa aikuisiksi eikä ollu valmis edokkaaksi vielä syksyllä 1999. Termi "puolivallaton leskimies" oli huumoria kyynelten läpi.
Kun valitsemme Saulin, ei hänellä tarvitse välttämättä olla puolisoa, kun voimme seurata mediasta hänen komeiden poikiensa perheiden perustamisia. Siinä meidän kuninkaallisemme, kun Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen ainokaiset eivät täyttäneet odotuksiamme."
Niinpä. Kaikki on suhteellista ja tämä on yksi näkemys asiasta.
Itse taas olen ihmetellyt miksi nämä ankeudet ja koettelemukset eivät ole muuttaneet häntä syvemmin. Takana on vaimon traaginen kuolema josta hän kantaa syyllisyyttä vaadittuaan tätä bussista myöhästyneenä ajamaan pikavauhtia puoluekokoukseen.
Sitten on ero Karpelasta, joka halusi jättää Saulin. Miksiköhän? Asia ei toki meille kuulu mutta...niin, Tanja antoi jossain naistenlehdessä ymmärtää, että Saulissakin olisi ollut vikaa. Itse kyllä olin varma ettei suhde voi onnistua kun toinen kannatti ja toinen vastusti ydinvoimaa.
Ja lopulta tämä tsunamijuttu, aivan kamala kokemus, josta hän selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla.
Mikseivät nämä ole avanneet Saulin silmiä, kysyn usein itseltäni?
Elämme yksin täällä maailmankaikkeudessa ja tehtävämme on pitää huolta toisistamme mikäli aiomme selviytyä niistä vaikeista haasteista, joiden edessä olemme. Suurin osa ihmiskuntaa elää keskitysleirin kaltaisissa oloissa, sanoi filosofi Ollila hetki sitten. Mutta me täällä porskutamme osinkotuloilla ja rikastumme nukkuessamme, erityisesti juuri kokoomuslaiset. Ja jotkut jopa kehtaavat ottaa aivan poskettomia optiotuloja näkemättä siinä mitään moraalista vääryyttä, poliitikkojen siunaamana. Huh, puistattaa... ja kaikkia yhteistä, kaikille kuuluvaa ajetaan kovaa vauhtia alas.
Ikävä kyllä, en voi tarkkaan mietittyäni välttyä siltä ajatukselta, että Sauli Niinistö ei ole selkeästi tehnyt hajurakoa Rahan tai Mammonan Valtakuntaan ja siksi en häntä kelpuuta maamme presidentiksi.
Presdentiltä vaaditaan kykyä nähdä missä menee kaikkien etu ja halua puolustaa sitä etua. Se kyky Saulilta vielä puuttuu tai on ainakin huonosti kehittynyt. Nimittäminen itsensä 'työväen presidentiksi' on minusta tästä selkeä osoitus. Sen voi nähdä jopa todellista työväkeä loukkaavana.
Lauman johtajan vastuu on pitää lauma eheänä, ei eriarvoistaa sitä. Se on hyvin epäitsekkään ihmisen työtä oikein ymmärrettynä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
kertoa tyydyttääkseen sinun uteliaisuutesi. Annettanee hänellekkin samanlainen yksityisyyden suoja mitä muillekkin ehdokkaille. Miksi et kysele esimerkiksi mitä Halosen tyttären isälle kuuluu tai kuka hän on ? Tai et kysele montako rakastajatarta Vanhasella oli hänen naimississa olo aikanaan.Siinäpä miettimistä ja kirjoittelun aiheita kepun ja sossujen palstalle.
on jo kerrottu aikaisemmin ja muualla...
Sauli on itse kertonut kirjassaan paljon ja Tanja oman näkemyksensä naistenlehdessä
ja tsunamista kertoivat koko maailman media
Kummallista... mikä tässä nyt sinua jurppii kun en syyllisty mihinkään panetteluun?
Olisit kai valmis kieltämään omien punnittujen ajatusten esittämisen, sen syyn kertomisen, miksi en Saulia kannata.
Taidat olla ajatuspoliisi....
Heips,
Todella positiivinen juttu, kiitos siitä.
Katsokaa Tarjan julistetta ja naturelli Tarjaa on aikas moinen ero. Mainostoimisto on tosiaan hyvin tehnyt.
Toveritko vain ovat todellista työväkeä?
tätä ajatustapaa minäkin jaksan aina vaan ihmetellä ja aina se kuitenkin esille nousee..
harvinaisen takapaijuista kastiajattelua edelleen suomalaisissa piilee.Sääli.
mutta joku raja pitäisi olla...
Saulin väite 'työväen pressa' tuntuu samalta kuin Viinanen sanoisi olevansa köyhän ystävä.
Kyllä kapitaali-miehet ovat eri asia kuin työ-miehet, minusta ainakin... ei se siitä muutu vaikka kuinka puhuisi, teot ne enemmän puhuvat, ja jos kaikki olisivat työmiehiä niin eikö se palkkapuolikin pitäisi hoitaa vähän eri malliin kuin nyt tehdään...
yhä vaikka sodasta on jo yli 50v, kuten on moni muukin kokoomuslainen.
Luin juuri hyvän kirjoituksen Hallitus-palstalta ko. aiheesta. Saulilla ja kokoomuksella on yhä ankkuri pohjassa, ei tunnusteta tosiasioita ja aina etsitään vihollista idästä...
kummallisesti tuo USA-kelkka kiinnostaa heitä vaikka juuri sieltä päin nyt maailmaa uhkaava suurin vaara tulee kuten Miksi sodimme (Why we war) dokumentti kertoi. Se kannattaisi Saulinkin katsoa uudestaan ellei ole vielä nähnyt.