Vielä alaluokasta

Rauno R. Walkama

Kävi niin kuin odotinkin, että saan paljon palautetta.
En aio perua sanojani "sen kirjoitin minkä kirjoitin" sanoi Luther vainaakin (hän oli muuten uskonpuhdistaja) ignoranteille tiedoksi.
Oli miten oli, mutta näin on.

Vielä lisäisin, että suhteellisen pienellä rahalla saa ihan siistejä vaatteita, jättäkää vain pari ryyppyreissua väliin ja vaatekauppaan, minä ainakin vien rahani mieluummin vaatekauppaan kuin keskikalja räkälään.
Vaikka alaluokkaan kuuluvat ovatkin sivistymättömiä tomppeleita, niin sivistystä voi hakea kirjastoista ihan ilmaiseksi, itse suosittelisin teille jotain käytöksen kultaista kirjaa jossa opetetaan mm. veitsellä ja haarukalla syömistä

7

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • B-mies

      Tässä takavuosina poikkesin kerran kievariin tervehtimään, näitä meidän kylän keskikoulunsa keskenjättäneitä ja perintöä odottelevia peräkämmari nahjuksia vain todetakseni potentiaalisen kansallisvarallisuuden valuvan klosetinreijästä ja haihtuvan ulkoavaruuden ikuiseen mustaan aukkoon, jälkiä jättämättä. Luokasta, siitä en tiedä sanoa..

      • Wäinä

        Hernesniemetkö istuivat oluella?
        Haanpää on tutumpaakin tutumpi,läpituttu.Näyttäisi suvusta suistuminen tapahtuneen muussakin,kuin talonpoikaissäädyssä.Katsoen tämän saitin juttuja.

        Tuppaa olemaan niin,että vahvojen isien pojat jäävät jalkoihin.Harvassa talossa on nykyisin peräjälkeen kolme vahvaa isäntää.Puolissa ei kahtakaan.Koetappa selittää siinä,että noin se markkinatalous toimii.

        Kun Koskenkorvalle (menikö oikein) suunniteltiin tehdasta,oli isäntien suurin huoli se,että mistä sitten saaharan väkiä perunapellolle.
        Isosta laitoksesta oli maakunnalle iso ilo.Perunanviljelijöille.Nyt kun se sama markkinatalous lakiensa mukaan suurentaa tuotantoyksikköä,tilakokoa,niin vaihtuuhan se ilo suruksi monella ja kuitenkin säännöt ovat samat,paitsi että se EU:n markkinatalouden painopiste asetuu nyt toisin.

        Oli muuten yksi hyvä kaveri,hitsari Lapväärtistä,tekemässä meijeriä Kauhajoelle.
        Kymmenen vuotta jälkeen puhuttiin komennusmiesten ryyppäämisestä,tappelemisesta ja huoraamisesta.Kaveri kysyi lankomieheltä,huomasitko muuten että sen ohessa tehtiin Kauhajoelle meijeri.

      • Tom
        Wäinä kirjoitti:

        "Tuppaa olemaan niin,että vahvojen isien pojat jäävät jalkoihin.Harvassa talossa on nykyisin peräjälkeen kolme vahvaa isäntää.Puolissa ei kahtakaan.Koetappa selittää siinä,että noin se markkinatalous toimii."

        ==> Niin se vaan on kun koria sosialistikiertolaissimpauttaja tulee jä täräyttää talollisen sosiaaalisesti joviaalia emäntää.

        Ei se suku siitä simpauttajan spermasta parane vaan huononee, niin kuin Mieto ilman partaa..

    • jukola timo

      alaluokila mää opin lukeen ja ylä kirnjotaa mikä siinon vika

    • Kovin epäillyttää oletko itsekään noudattanut antamiasi ohjeita!
      vom

      • Rauno R. Walkama

        ... ja tulen aina noudattamaan, woom woom (se oli maranellon punainen Ferrarini.

      • Rauno R. Walkama kirjoitti:

        ... ja tulen aina noudattamaan, woom woom (se oli maranellon punainen Ferrarini.

        Ei se ilmainen kirjastolaitoskaan näköjään pysty ihmeisiin!
        vom

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe