Kyseessä on Volvo (244 GLE vm.1982, moottori 2.3 litrainen ruisku) ja epäilen vahvasti, että kyseessä on imusarjavuoto. Kysynpä teiltä viisaat, mitkä ovat yleisimmät tunnusmerkit vian ollessa tuo?
Volvoni lähtee aina kylmänä hyvin käyntiin, jos on hieno pakkaskeli. Mutta moottorin lähennellessä käyntilämpötilaa, niin sitten ne ongelmat alkavat. Käynti on epätasaista ja sammuilee jatkuvasti. Kostealla kelillä ja ilmaston matalapaineen aikana (yleensä sadekeli) moottori haluaisi käynnistyä, mutta ei. Sitten kun aikansa ns. 'tappelee' ja käynnistelee moottoria noin tunnin välein, niin sitten se alkaa niinkuin toimimaan. Epäilen itse sitä, että konetilan ilman kosteusprosentti ikäänkuin normalisoituu sen 'tappelun' myötä ja ikäänkuin lämmin ilma syrjäyttää kostean ilman. Näin kun tapahtuu, niin käynnistys ja liikkeellelähtö onnistuu ilman ongelmia, koska imusarjavuoto ei ime enää kosteaa ilmaa bensaseokseen. Jos ajan volvollani päivittäin ja pidän sen ikäänkuin lämpöisenä, niin ongelmia ei ole, vaikka olisi sateinen keli. Mutta, jos en päivittäin aja, ja seisotan sitä vaikka 3 päivää, niin 'tappelu' on edessä etenkin sateisella kelillä. Että näin...
Imusarjavuoto?
13
15996
Vastaukset
- merkit
Imuvuoto ellei loppuminen on kokonaan arkipäiväistymistä. Oletko varma ettei koneesi ole vanhentunut niin paljon, että sitä ei huvita ilman vastapalvelusta imeä?
Saattaa olla tietysti öljynvuotopäivätkin jolloin ei lämpene heti mutta käy tosin hetken kuluttua kuumana. Liian kuumana, jopa punaisena.
Saattaa olla, että paljon ajettuna on löystynyt tahi sitten kaipaa vaihtelevaa ajelua. Sen merkkejä on ainakin että ottaa kierroksia aivan liikaa ja yleensä ilman syytä.
Ohjeena olisi vaihtaa tuoreempaan tai jos et halua vaihtaa niin sitten perusteellinen remontti jolloin käyt kaikki keskeiset koneen osat läpi tunnetta ja aikaa säästämättä. Paras tulos tulee jos nuolee kaiken puhtaaksi ja sitten vielä laittaa tuoreet (aromi)öljyt koneeseen ja vahaa hitain rentouttavin liikkein koko koneen.- Oikeasti
Saattaa olla virranjakaja tai tulpanjohdot. Sähköpuolella vika kuitenkin on.
- masa
Oikeasti kirjoitti:
Saattaa olla virranjakaja tai tulpanjohdot. Sähköpuolella vika kuitenkin on.
... virranjakajan kannessa 98% mahdollisuudella.
Testasin sen jopa kolme kertaa. Eli kyseessä ei ole imusarjavuoto!! Tarkempi selvitys löytyy tässä keskustelussa Virranjakaja otsikon alta.
- siivilä
Putsaappas nyt ensin se ns. liekkilukko.
- masa
eli viitsitkö sanoa tarkemmin, onko ns. liekkilukolla/ huohottimen siivilällä virallista nimeä, joka löytyy myös haynesin korjausoppaasta?
Moottori onkin tuo B 21 E, eikä alussa mainitsemani 2.3 litrainen. Onko kova homma putsata sitä huohottimen siivilää? - imusarjavuoto
masa kirjoitti:
eli viitsitkö sanoa tarkemmin, onko ns. liekkilukolla/ huohottimen siivilällä virallista nimeä, joka löytyy myös haynesin korjausoppaasta?
Moottori onkin tuo B 21 E, eikä alussa mainitsemani 2.3 litrainen. Onko kova homma putsata sitä huohottimen siivilää?moi.suikuta sumutinpullollavettä siihen imusarjan ja kannen välissä olevaan tiivisteeseen koneen käydessä. koita saada joka puolelle sumutettua.jos kone muuttaa käyntuiä niin tiiviste vuotaa.ei kastella tulpan johtoja.jos käynti ei muutu niin vika on sytytys puolessa.olettaisin.
- masa
imusarjavuoto kirjoitti:
moi.suikuta sumutinpullollavettä siihen imusarjan ja kannen välissä olevaan tiivisteeseen koneen käydessä. koita saada joka puolelle sumutettua.jos kone muuttaa käyntuiä niin tiiviste vuotaa.ei kastella tulpan johtoja.jos käynti ei muutu niin vika on sytytys puolessa.olettaisin.
Kas kun en itse hoksannut moista?!? Täytyykin oikeasti kokeilla tuota vinkkiä tässä lähipäivinä. Ilmoittelen sitten tuloksista. Itse epäilen enemmän imusarjavuotoa kuin sähköpuolta.
- masa
imusarjavuoto kirjoitti:
moi.suikuta sumutinpullollavettä siihen imusarjan ja kannen välissä olevaan tiivisteeseen koneen käydessä. koita saada joka puolelle sumutettua.jos kone muuttaa käyntuiä niin tiiviste vuotaa.ei kastella tulpan johtoja.jos käynti ei muutu niin vika on sytytys puolessa.olettaisin.
No joo... tein niinkuin ehdotit. Käynnistin volvoni ja lämmitin moottorilämpötilan normaaliksi. Ei ollut mitään ongelmia, mutta kelikin oli mielestäni suotuisa eli ilman kosteusprosentti alhainen. Sumutin pullolla sitten vettä imusarjan tiivisteen kohdille ja kas kummaa... yhdessä kohtaa kun sumutin vettä, niin alkoi kyseiset oireet. Moottorin tyhjäkäynti alkoi heittelehtimään. Sammutin koneen hetken ajaksi ja kokeilin uudestaan käynnistystä. Ei puhettakaan käyntiin lähdöstä, vaan kauheaa paukkumista pakoputkessa. Pidin puolen tunnin kahvipaussin ja kokeilin uudestaan ja lähti heti. Nostin kyllä nokkapellin ylös vähäksi aikaa, koska ajattelin näin, että kosteat ruiskutuskohdat paremmin kuivuisivat. Ajoin kortterin taas ympäri ja moottori oli käyntilämmössään. Sumutin vettä uudestaan, mutta ei oireita. Syynä voi olla se, että imusarjassa saattaa olla halkeama ja lämpöisenä ollessaan se halkeama ikäänkuin menee umpeen (metallihan laajenee lämmetessään) ja oireita ei esiinny. Miksi sitten ensimmäisellä kerralla sumutus vaikutti? Syynä voi olla yksinkertaisesti se, että mahdollinen imusarjan halkeama ei ollut vielä riittävästi lämmennyt ja mennyt umpeen. Kokeilen vielä asiaa uudestaan ja ilmoittelen tuloksista. Jostain kosteusjutuista tämä nyt johtuu ja enemmän epäilen kyllä imusarjaa kuin sähköpuolta.
- imusarja

katso myös kaasarin alla oleva tiiviste. ja jos on sellainen musta muovinen levy niin sekin voi olla halki,
- :) :) :)
imusarja kirjoitti:
katso myös kaasarin alla oleva tiiviste. ja jos on sellainen musta muovinen levy niin sekin voi olla halki,
Ensimmäisessä viestissä kysyjä jo kertoo auton olevan 2,3 ruisku ;)
Mutta tosiaan imuvuoton se varmaan on, tuntuu olevan melko yleinen opngelma vanhemmissa volvoissa.
- masa
Kiitokset ensinnäkin kaikille vastanneille!!
Vika onkin luultavasti virranjakajassa/virranjakajankannessa. Testasin sen jopa kolme kertaa. Tein näin testin kolme kertaa. Ensinnäkin keli on ollut hyvä eli ilman kosteusprosentti suotuisa ja siitä johtuen volvoni on lähtenyt käyntiin ilman ongelmia. Lämmitin moottorin käyntilämpötilaan ja ensin kokeilin sumuttaa vettä imusarjan tiivisteen ympärille. Tulos, ei käyntihäiriöitä. Sumutin vettä myös virranjakajan kanteen niin, että se oli todella märkä. Ei käyntihäiriöitä, kunnes kului minuutti ja moottorin tyhjäkäynti alkoi heittelehtimään. Sammutin moottorin, otin virranjakajankannen irti ja huomasin, että sisältä oli täysin kostea. Kuivasin kappaleen kuumailmapuhaltimella kuivaksi, iskin takaisin kiinni ja käynnistin. Käynnistys onnistui ilman ongelmia. Ja saman tein vielä 2 kertaa samoin tuloksin. Kastelin virranjakajan, tyhjäkäynti alkoi heittelehtimään. Kuivasin virranjakajan, ei ongelmia. Olen melkein vakuuttunut siitä, että kyseessä onkin virranjakajan kansi ja sen sisäpuolinen kosteus.
Sellainen kysymys vielä. Millä sen saisi niin tiiviiksi, että sitä kosteutta ei sinne pääsisi? Uusi virranjakajan kansi? Vanha näyttäisi olevan silmäin katsoen ihan ehjä, mutta voiko siihen luottaa? Se kosteus saattaa myös päästä kannen ja pyörittäjän rungon välisestä kohdasta. Hyvin se kansi siihen runkoon kyllä istuu ja ne kaksi kiinnitysjousen tapaista kaarevaa liuskan osaa ovat kyllä kiinni aika tiukkaan mielestäni. Olisiko jonkinlainen o-rengas sinne hyvä? - masa
Ostin uusia osia eli virranjakajan kannen ja pyorittäjän. Ei ole ollut sitten mitään ongelmia käynnistyksissä ja auto toimii moitteettomasti! Tuo on tärkeä asia pitää huolta siitä, että virranjakaja ei saa kosteutta. Kaiken lisäksi tutkin vanhaa vjkantta ja siellä oli kuin olikin pieniä halkeaman tyyppisiä niiden sisällä olevien johdin-nastojen ympärillä. Eli ulkoisesti näytti hyvältä, mutta sisäisesti ei.
- Hessu12345
Vanhoihin 240 sarjan koneisiin kannattaa aina vaihtaa heti käyntihäiriöiden ilmaannuttua kaikki syt.johdot, virranjakajan kansi ja pyörijä. Ja sitten vaan laatuosaa, ei mitään Motonetin halvinta mallia, vaan Bosch. Ne ei miljoonia maksa, itse maksoin juuri kansi 13e ja pyörijä 5e. Syt. johtosarjoja on todella monenhintaista ja kokemuksesta voin sanoa, että niillä Bilteman ja Motonetin halvimmilla muutaman kympin sarjoilla ei tee yhtään mitään, ihan roskaa. Kannattaa laittaa kymppi lisää, niin saa AD liikkeistä kunnon piuhat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822