Espanjan sudet

   
TV:ssä esitettiin kerran dokumentti Espanjan susista (Siellä on enemmän susia kuin Suomessa). Espanjassa sudet asustelevat enimmäkseen urbaanialueiden liepeillä, isoja erämaitahan ei sielläkään enää ole. Ne näyttivät sopeutuneen mainiosti.

Luultavasti Helsingin Keskuspuistoon mahtuisi parikin susilaumaa. Ruuakseen ne voisivat metsästää hirvien lisäksi rusakoita, joita on kiusaksi asti.

Sekin hyöty Keskuspuiston susista olisi, että koirakuri paranisi - koirien ei uskallettaisi antaa olla irrallaan kuten nyt. Varsinkin pyöräilijöille irti olevat koirat aiheuttavat monesti vaaratilanteita Keskuspuiston lukemattomilla poluilla.

Myös Yliopisto hyötyisi. Sudet voitaisiin varustaa radiolähettimin. Eläintieteen opiskelijoiden ei tarvitsisi enää lähteä tekemään susitutkimusta Kainuun korpiin, vaan se voitaisiin suorittaa kätevästi Yliopistolta käsin. Keskuspuistoon pääsee mainiosti yleisillä kulkuneuvoilla tai polkupyörää käyttäen.

Itseäni kiehtoisi kuulla susilauman ulvontaa Keskuspuistosta käsin. Sehän kuuluu tyynenä pakkasyönä kilometrien päähän. Luultavasti melko pian kertyisi lukuisa helsinkiläinen susiharrastajien joukko. Susien elämää seurattaisiin tarkasti, niille annettaisiin nimet, niistä uutisoitaisiin ahkerasti paikallislehdissä…jne. Stadilaiset varmaankin ottaisivat sudet omakseen niin kuin New Yorkin asukkaat pilvenpiirtäjien ulkonemilla pesivät urbaani-haukat.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Osmokin rapsuttelisi susia sitten, Rosakin alkaisi pitämääm eläimistä, homomiehetkin voisi käydä susissa, jos pitää paikkansa, että vihreissä kaikki tykkää pojista, niin olisi heillekkin vaihtelua

Satukin piipahtaisi kun ehtisi lentojen välillä, rapsuttamassa

Äänestä

Mitä mieltä Aulis, oppisiko Osmo ulvomaan, tai muut vihreät

Ne kun joikaisivat Keskuspuiston ympäristössä, ja joku partavihreä tutkisi sitten niitä

Pitäisi talot purkaa lähistöltä, kun noin harvinaista ääntä kuuluisi

Äänestä
  • Keskuspuiston lähikiinteistöjen arvo luultavasti kohoaisi huomattavasti jos kotiparvekkeelta voisi kuunnella aitoa suden reviiriääntelyä - ulvontaa.

    Itsekin muuttaisin mielelläni Keskuspuiston tuntumaan. Silloinhan olisi mahdollista saada helposti hienot alaska-fiilikset. Kun susilauman ulvonta kuuluu, eikun lumikengät jalkoihin ja lenkille lähimetsään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aulis kirjoitti:

   
TV:ssä esitettiin kerran dokumentti Espanjan susista (Siellä on enemmän susia kuin Suomessa). Espanjassa sudet asustelevat enimmäkseen urbaanialueiden liepeillä, isoja erämaitahan ei sielläkään enää ole. Ne näyttivät sopeutuneen mainiosti.

Luultavasti Helsingin Keskuspuistoon mahtuisi parikin susilaumaa. Ruuakseen ne voisivat metsästää hirvien lisäksi rusakoita, joita on kiusaksi asti.

Sekin hyöty Keskuspuiston susista olisi, että koirakuri paranisi - koirien ei uskallettaisi antaa olla irrallaan kuten nyt. Varsinkin pyöräilijöille irti olevat koirat aiheuttavat monesti vaaratilanteita Keskuspuiston lukemattomilla poluilla.

Myös Yliopisto hyötyisi. Sudet voitaisiin varustaa radiolähettimin. Eläintieteen opiskelijoiden ei tarvitsisi enää lähteä tekemään susitutkimusta Kainuun korpiin, vaan se voitaisiin suorittaa kätevästi Yliopistolta käsin. Keskuspuistoon pääsee mainiosti yleisillä kulkuneuvoilla tai polkupyörää käyttäen.

Itseäni kiehtoisi kuulla susilauman ulvontaa Keskuspuistosta käsin. Sehän kuuluu tyynenä pakkasyönä kilometrien päähän. Luultavasti melko pian kertyisi lukuisa helsinkiläinen susiharrastajien joukko. Susien elämää seurattaisiin tarkasti, niille annettaisiin nimet, niistä uutisoitaisiin ahkerasti paikallislehdissä…jne. Stadilaiset varmaankin ottaisivat sudet omakseen niin kuin New Yorkin asukkaat pilvenpiirtäjien ulkonemilla pesivät urbaani-haukat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu