Harvat ovat halukkaita myöntämään julkisesti uskonsa apokalyptisiin ennustuksiin ja huumori onkin pelastanut monia kasvoja ihmisten ollessa eri syistä pakotettuja ottamaan kantaa mm. kyseiseen asiaan. Erään fiktiivisen henkilön julkinen käsitys näistä ennusmerkeistä kuuluu seuraavasti.
Silloin,
- kun kädettömät apinat kuorivat banaaneja
- kun Iisalmen torilla sataa pingviinin paskaa
- ja kun Kuussa liehuu natsisaksan lippu,
on maailma valmis kohtaamaan loppunsa.
--
Kuten yleisestä poliittisesta keskustelusta voidaan huomata, Suomella on perustavaa laatua olevia ongelmia, jotka eivät tunnu ratkeavan hyvässä yhteisymmärryksessä. Näistä muutamia esimerkkejä:
- Viimeisimmän medioissa esitetyn tutkimuken mukaan 49 % suomalaisista "vastustaa" Euroopan Unionia.
- Asevelvollisuusarmeijan vastustajien määrä kasvaa jatkuvasti huolimatta siitä, että edelleen yli 90 % kansasta kannattaa hyökkäyksen kohteena olleessan aseellista puolustautumista.
- Euroopan kannalta hyvä, joskin jatkuvasti muuttuva kansainvälisen turvallisuustilanne on otettu vakavasti turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Uhkien painopisteiden katsotaan olevan rajat ylittävässä kansainvälisessä rikollisuudessa, laittomassa maahanmuutossa ja ympäristökatastrofeissa sen sijaan, että keskityttäisiin tarkastelemaan turvallisuuspoliittista ilmapiiriä sodan uhan tai muun vastaavan tyyppisen sotilaspoliittisen kriisin näkökulmasta.
- Valtion sisäisen ikärakenteen muutos on aiheuttanut aaltoliikkeen terveydenhuollon, vanhustenhoidon ja sosiaaliturvan tarpeen ja saatavuuden välille.
- Yhteiskunnan kuntarakenteiden muutospaine on aiheuttanut voimakasta kansalaiskeskustelua ja kuntaliitosten huomioarvo on noteerattu myös valtiollisen päätöksenteon piirissä.
- Maailmaa koskettavan voimakkaan talouskasvun seuraukset näkyvät yritysmaailmassa "turvallisena ahnehtimisena", jossa maksimaalisia voittoja tavoittelevien yksiköiden kannattavuuslaskelmat eivät perustu paikkasidonnaiseen pitkän tähtäimen suunnitteluun. Yritysten tuottavuus haetaan mobilisoinnista, jonka liikettä tahdittaa osaamisen ja kustannustehokkuuden välisten suhteiden optimointi.
- Ympäristöpolitiikka on nostettu näennäisesti tärkeäksi seikaksi, mutta konkreettiset ylhäältä koordinoidut toimet hitaan ympäristökatastrofin estämiseksi ovat lähes olemattomia. Menetelmällinen ja materiaalinen varautuminen viimevuosien pieniin ja suurin onnettomuuksiin on ollut ponnetonta, eivätkä kansainväliset sopimusneuvottelut ole tuottaneet ongelman suuren mittakaavan ratkaisuun nähden mainittavia tuloksia.
- Sisäasian hallintoon kuuluva turvallisuusajattelu on ollut julkisen keskustelun kohteena, mutta valtion hallinnon reaktiot yleiseen mielipiteeseen verrattuna ovat olleet päinvastaisia. Kuin ratkaisuna ainaiseen valitukseen, valtion sisäisen turvallisuusvalvonnan määrärahoja on supistettu voimakkaasti.
- Lainsäädäntö ei ole kaikissa asioissa ajan tasalla: mm. kansantaloudelliseen- teknologiseen- ja kulttuuriseen edelläkävijyyteen vaikuttavissa säädöksissä keskitytään nopeisiin päätöksiin perinpohjaisen harkinnan ja laajan selvitystyön sijaan. Seurauksena syntyy turhia lakeja, joita vain harvat noudattavat.
- Suomen tulevaisuudesta kansakuntana annetaan valtionhallinnon tasolta hyvin väritön, neutraali kuva. Päättäjät eivät ole halukkaita ottamaan kantaa siihen, minkälaisilla koulutuspoliittisilla ratkaisuilla hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuus voidaan taata. Voimakkaasta kritiikistä huolimatta, opetusministeriön virkamiehet puolustelivat keväällä suomalaista "korkeakoulujärjestelmää" lähes ylistävään sävyyn uskoen tiettyjen alojen korkeiden uustyöttömyystilastojen tasoittuvan ikärakenteen muutoksen edetessä. Lähes samaan hengenvetoon opetusministeriö esitti ratkaisumalliksi käytännön osaajiin liittyvään ongelman ulkomaisen työvoiman tuomista kotimaisille työmarkkinoille.
- Kuin pisteenä ii:n päälle, työvoimapoliittiset uudistukset ovat jääneet laman jälkeen nousukauden sanahelinäksi. Jatkuvista vaalipuheiden lupauksista huolimatta mitään konkreettista ei mielestäni ole tapahtunut.
Vaalien alla on hyvä muistaa, että(Yhteis)kunnallisista ensiapupisteistä saatavaa xylityö-purukumia on toki tungettu jauhajien suihin, mutta kyseenalaisin seurauksin.Tarvitaanko puhkikuluneeseen leukaan edes huonoja hampaita?!
--
Kaikilta presidenttiehdokkailta tulisi kysyä, miten tulevaan maailmanloppuun pitäisi heidän mielestään pitäisi varautua. Tämä siksi, kun
- Kotimaa kouluttaa isännät ja rengit vuokrataan ulkomailta
- Kaikki pukevat punaista ylle ja puhuvat vallankaapp...globalisaatiosta
- ja Matti Nykäsestä tehdään elokuva
maailmanloppu ei voi olla kovin kaukana.
Oletko päättänyt ketä äänestät,
varjossa kakspäisen kotkan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Huorintekijää!!!!!!!!