SOININ PETOS

Eilinen vaalitentti paljasti kaikessa karvaudessaan sen, että perussuomalaiset ovat perustaltaan vain poliittisen pelin pelaajia.

Vaalikampailuun ei tosiasiallisesti lähdetä kampailemaan voitosta. Puheenjohtaja Timo Soini osoittautui pelleksi. Ilmoittaessaan, että hänelle riittää 8 prosentin kannatus hän kertoi ettei ole mahdollisuuksiakaan.

Kyse on suomalaisten harhauttamisesta ja heidän pitämisestään tyhminä. Perussuomalaiset tekevät parhaillaan sitä mistä syyttävät muita. Pyrkivät jonkinmoiseen tulokseen, joka poikisi ehkä seuraavissa eduskuntavaaleissa lisä äänia ja lisä paikkoja, mutta erityisesti rahaa puolueen kassaan. Kyse on myös puoluejohtajan asemista, koska hänen tulevaisuutensa on siitä kiinni, että saa kasvatettua kannattajajoukkoa.

Timo Soini hyväksyy myös moraalisen riman alituksen sillä ettei ole syytteitä rikkeistä. Sen että kansanedustaja Toni Halme voi sanoa mitä tahansa jotakin kansanryhmää loukkaavaa, koska kuitenkaan ei kukaan nosta syytteitä. On varsin selvää ettei samasta syystä nosteta kansanedustajaa vastaan syytteitä, kuin tavallista kansalaista syytetään, rasismilausuntojen vuoksi. Syyte nostaa poliittisessa ilmapiirissä uhkia, pelkoa kuten kävi aikoinaan Saksassa. Oikeistoradikaaleilla on herkässä nyrkki, nyrkkirauta.

Toni Halme ratsasti eduskuntaan juuri niilla voimilla, joilla on oikeisradikalistia sympatioita.
241241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

palstalle syöttämmään paskajuttuja. Soeninen on järissään olova mies.

Äänestä

oot. oot vuan viärällä palstalla. Mää molottammaan äetilles.

Äänestä

"herännyt"! :D

Äänestä
  • Tämän ketjun avauskirjoitus kertoo kaiken oleellisen Timo Soinista.

    Hyvät Suomen kansalaiset älkää antako pettää itseänne. Tietä ovat muka pettäneet suuret puolueet. Nyt vasta konnan valitsette jos Soinia äänestätte.

    Äänestä

  • Koplan valvovat silmät ovat taas auki...

    Äänestä

  • krapularyypyllä kirjoitti:

    Koplan valvovat silmät ovat taas auki...

    ku isommat herranketaleet tappeloovat, Vanahanen, Niinistön nulikka ja Haloska. Ei teijän pienten tarvii ääntä pittee. Voemianne vuo siinä tuhulaatte.
    Ja jos te sen takia metelöitte, että ens etuskuntavualissa pärjäilette paremmi, nii se o aeva turhoa. Mut toeseksee, oha kansalla hauskoo.

    Äänestä

  • oikein kirjoitti:

    Tämän ketjun avauskirjoitus kertoo kaiken oleellisen Timo Soinista.

    Hyvät Suomen kansalaiset älkää antako pettää itseänne. Tietä ovat muka pettäneet suuret puolueet. Nyt vasta konnan valitsette jos Soinia äänestätte.

    Olen samaa mieltä avaajan kanssa. Soini on poliittinen peluri. Kaksinaamainen puolueensa on aina erehtymätön. PS valtaantulo tarkoittaisi karmeaa tyranniaa. Se mikä on muilt akeilletty on perussuomalaisilta sallittu. Soini haukkuu poliittisia kähmijöitä mutt aon itse mukana pressapelissä vain kahmimassa itselleen parempia asemia. Eduskuntavaalit ovat tulossa ja Soini on nyt tapetilla, veronmaksajien rahoilla.

    Äänestä

  • pahaset poijaat hilijaa kirjoitti:

    ku isommat herranketaleet tappeloovat, Vanahanen, Niinistön nulikka ja Haloska. Ei teijän pienten tarvii ääntä pittee. Voemianne vuo siinä tuhulaatte.
    Ja jos te sen takia metelöitte, että ens etuskuntavualissa pärjäilette paremmi, nii se o aeva turhoa. Mut toeseksee, oha kansalla hauskoo.

    Olen varma että tänne kirjoittelevat vain paatuneet alkoholistit. Katsokaa viestien kellonaikoja. Illalla ja yöllä juopotellaan ja aamulla tulee sitten kohmelossa suuria totuuksia. Eikö rappioalkoholisteille ole tarjolla hoitoa.

    Äänestä

  • samaamieltä kirjoitti:

    Olen samaa mieltä avaajan kanssa. Soini on poliittinen peluri. Kaksinaamainen puolueensa on aina erehtymätön. PS valtaantulo tarkoittaisi karmeaa tyranniaa. Se mikä on muilt akeilletty on perussuomalaisilta sallittu. Soini haukkuu poliittisia kähmijöitä mutt aon itse mukana pressapelissä vain kahmimassa itselleen parempia asemia. Eduskuntavaalit ovat tulossa ja Soini on nyt tapetilla, veronmaksajien rahoilla.

    saadaan loppumaan tai ainakin vähenemään. Mielummin annan puoluetukea PS:lle 1/10 osan kuin koko potin Kolmen Koplalle

    Haa! Mites Niinistö, Vanhanen ja Halonen sitte?

    Todenpuhujia?

    Ei tyranniaa? Miltä kantilta katsotaan?

    On se vaan kumma kun herraskansa alentuu kirjoittelemaan tänne rahvaan palstalle omia mielipiteitä.. Taitaa olla syytä varuillaan siihen että kolmen koplasta kukaan ei pääse presidentiksi - ei vaikka YLE ja media on heidän osa vaalikampanjaa, ei vaikka aivopestyjä aivopestään..

    SOINISTA TULEE PRESIDENTTI!

    AAMEN!

    Äänestä

  • jotta poliittinen kähmintä kirjoitti:

    saadaan loppumaan tai ainakin vähenemään. Mielummin annan puoluetukea PS:lle 1/10 osan kuin koko potin Kolmen Koplalle

    Eillinen TV tenttaaja oli pelkkä haukkuja, joka esti Soinin kertomukset mitä mieltä on. Kysytäänköhän Haloskalta puoluekaverien tekemisistä ja laittakohan toimittaja ne kaikki Halosen piikkiin??
    Esimerkiksi Halosen uskonnon ja olla kirkon päämies? Ilman sormusta, onko aviossa vai susipari? Komentaja joka ei tunne edes alikessun merkkejä? Mikä ylipäällikkö se semmoinen on???Edellisten vaalien aikaan oli susipari, eipä uskaltanut puoluekollega mainita mitään nekatiivistä.
    Soini on ainoa, joka saa muutosta aikaan ja jos ei voita, niin isotkin puolueet ottaa Soinin mainitsemista asioista vaarin, koska eivät halua Soinin voittavan seuraavissa vaaleissa:))

    Äänestä

Sinun kirjoituksessasi oli ainoastaan yksi totuus;Timo Soini.
Jos Sinulla ei ole kuulossa vikaa, niin silloin Sinulla täytyy olla ongelma kuullun ymmärtämisessä.
Ellei vika ole kummassakaan edellämainitussa, neuvon Sinua hakeutumaan ensi tilassa psykiatrin vastaanotolle. Uskon, että hän voi auttaa Sinua. Tämän jälkeen elämäsi on mustavalkoisen sijaan paljon valoisampaa.
Ei kun toimeen !

Äänestä

Näin on. Soini huutaa irti EU:sta muttei kertonut seurauksista ja tuonut vaihtoehtoa konkreettisesti esille. Vain pösilöt uskovat.

Äänestä
  • Ai mikäkö on EU:n vaihtoehto??!! No itsenäisyys, pösilö hyvä! Onko jo unohtunut mitä se tarkoittaa??? Kyllähän olet fiksu!!

    Äänestä

  • Soini sanoi eilen saman hokeman johon hän on turvautunut jo pitkään: eu ei toimi.

    Mitä helevettiä?? Miten niin ei toimi? Perusteluja!

    Tai jos ei toimi, niin mitä silloin tarkoittaa että eu toimii? Perusteluja!

    Soinin argumentointi on tyhjää lätinää ("ei toimi"). Kyllä maisterismiehen pitäisi osata tehdä muutakin kuin tahallisesti sumuttaa kansaa. Halpahintaista, niin kuin koko Persujen touhu muutenkin. Ottakaa isommiltanne ja paremmiltanne oppia.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Soini sanoi eilen saman hokeman johon hän on turvautunut jo pitkään: eu ei toimi.

    Ja kehumista siinä muka on?

    EU ei saa mitään järkevää aikaa! Ainoastaan mammuttimmaisen byrokratian ja tuhansia ja taas tuhansia järjettömiä direktiivejä!!! On se jo nähty! Mitään hyötyä siitä ei ole ollut tavalliselle kansalaiselle!!Maksetaan vaan joka vuosi lisää rikkaiden jäsenmaiden golf-kenttien hoitoon. Nekin rahat ovat pois meidän vanhuksilta ja sairailta ja muilta vähempiosaisilta!! Kyllä sylettää..Phyi!!

    Äänestä

  • Perusjäytkä kirjoitti:

    Ai mikäkö on EU:n vaihtoehto??!! No itsenäisyys, pösilö hyvä! Onko jo unohtunut mitä se tarkoittaa??? Kyllähän olet fiksu!!

    Nii-in, pyhä yksinkertaisuus. Mutta miten kävisi sen vaihtoehdon kanssa? Idioottikin osaa sanoa että itsenäisyys mutta eipä osannut Soinikaan sanoa mitään seuraamuksista.

    Äänestä

  • Tepon kaveri kirjoitti:

    Nii-in, pyhä yksinkertaisuus. Mutta miten kävisi sen vaihtoehdon kanssa? Idioottikin osaa sanoa että itsenäisyys mutta eipä osannut Soinikaan sanoa mitään seuraamuksista.

    Mitä seuraamuksia EUsta eroamisesta muka olis?
    Eihän Norjakaan liittynyt ja pärjää hyvin ETA-sopimuksensa kanssa. Suomellakin oli ETA. Miksei se riittänyt ja miksei se riittäisi edelleen?
    Soinihan sanoi, ettei eroamisessa ole tarkoius eristäytyä. Ei puolessa tunnissa ehdi kaikkea vääntää rautalangasta niin että hölmöimmätkin ei-ollenkaan-ajattelevat EU-fanaatikkojen perseennuolijat ymmärtäisi.

    Äänestä

  • ETA-sopimus kirjoitti:

    nuo EU.n sisämarkkinat, vaan sitä kohdellaan ulkopuolisena kauppakumppanina.

    Suomen lähtiessä nyt ovet paukkuen EU.sta aiheuttaisi selkeän kauppasuhteiden uudelleen arvioinnin, ja se vaikuttaisi taas totaalisesti suomen kansantalouteen.

    Tehtyä virhettä ei saa tekemättömäksi, mutta siitä selviäminen vaatii pidättyvyyttä ja hallittua kokonaisvaltaista pitkäntähtäimen ajattelua.

    EU.sta irtaantuminen jos tehdään , niin se tehdään luovimalla oikeita reittejä pitkin, eikä vain kääntämäällä hanat "kaakkoon" !

    Irtaantuminen tulee olemaan joka tapauksessa pitempi prosessi, kuin liittyminen. Ja muutenkin se pitää tehdä ajatuksen kanssa. Pelkkä tunnetila ei riitä , eikä lyhytnäköinen ajattelu.

    Äänestä

Ylen toimittaja sotki koko juttua koettaen vetää sekaisin faktoja Soinin asian mustamaalaukseen.

Hyvin piti Soinin hermo ja asialinja häirinnästä huolimatta!
Mutta toimittajalta olisi odottanut työnsä osaamista:hänhän ei kysynyt presidenttiehdokkuuden teeman piiristä muuta kuin aloittaakseen muiden aihaiden avulla PS:N ja ehdokas Soinin mitätöimistä.

Luulisi asialliseen työhön YLEN pystyvän, mutta ei. EU-YLE on kuin muinainen Neuvosto-YLE!

Äänestä

Sosialistien Tietotoimiston Uutimia. Taas näitä sos.dem. toimiston hyväksymiä "totuuksia". Eikä mitään uskottavampaa.

Äänestä
  • Huvittavaa, mutta kyseinen nimimerkki on haukkunut kaikki muut ehdokkaat viesteissään paitsi Halosen!!! Vieläpä perustelulla joka on TÄYSIN NAURETTAVA!

    Politiikan tajua ei juuri ole, sillä viestissä juuri mikään ei pitänyt paikkaansa.

    Säälittävää vaalityötä Halosen hyväksi...

    Äänestä

"Totuuksia", kun vielä ei ole ensimmäistäkään ääntä annettu, niin millä perusteella on jo määritelty "PÄÄ EHDOKKAAT?"

SE se vasta kansan huijausta on sanon minä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

TOTUUKSIA kirjoitti:

Eilinen vaalitentti paljasti kaikessa karvaudessaan sen, että perussuomalaiset ovat perustaltaan vain poliittisen pelin pelaajia.

Vaalikampailuun ei tosiasiallisesti lähdetä kampailemaan voitosta. Puheenjohtaja Timo Soini osoittautui pelleksi. Ilmoittaessaan, että hänelle riittää 8 prosentin kannatus hän kertoi ettei ole mahdollisuuksiakaan.

Kyse on suomalaisten harhauttamisesta ja heidän pitämisestään tyhminä. Perussuomalaiset tekevät parhaillaan sitä mistä syyttävät muita. Pyrkivät jonkinmoiseen tulokseen, joka poikisi ehkä seuraavissa eduskuntavaaleissa lisä äänia ja lisä paikkoja, mutta erityisesti rahaa puolueen kassaan. Kyse on myös puoluejohtajan asemista, koska hänen tulevaisuutensa on siitä kiinni, että saa kasvatettua kannattajajoukkoa.

Timo Soini hyväksyy myös moraalisen riman alituksen sillä ettei ole syytteitä rikkeistä. Sen että kansanedustaja Toni Halme voi sanoa mitä tahansa jotakin kansanryhmää loukkaavaa, koska kuitenkaan ei kukaan nosta syytteitä. On varsin selvää ettei samasta syystä nosteta kansanedustajaa vastaan syytteitä, kuin tavallista kansalaista syytetään, rasismilausuntojen vuoksi. Syyte nostaa poliittisessa ilmapiirissä uhkia, pelkoa kuten kävi aikoinaan Saksassa. Oikeistoradikaaleilla on herkässä nyrkki, nyrkkirauta.

Toni Halme ratsasti eduskuntaan juuri niilla voimilla, joilla on oikeisradikalistia sympatioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu