Vanhanen puoluekoneiston tuote

Jäätteenmäen jouduttua luopumaan tunnetuista syistä pääministerin virasta keskustapuolue hädissään valitsi seuraajaksi ensimmäisen henkilön, jolla ei ollut ymmärrystä eikä tietoa antaa kieltävää vastausta. Asiaan ei vaikuttanut mitenkään se oliko valitulla tietoa ja taitoa hoitaa hommaa. Nyt se on nähty, että ei ollut. Puoluekoneisto alkoi kuitenkin voimakkaasti rummuttaa Vanhasen erinomaisuutta ja nyt muutamat kiihkomielisimmät keskustalaiset ovat alkaneet jopa itsekkin uskomaan tähän. Pahinta asiassa on se, että myös Vanhaseen itseensä on alkanut vaikuttamaan tämä viikkokausia kestänyt manipulointi.
5137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että nyt on menossa presidentinvaalit. Vaalitaistelussa luonnollisesti kehutaan omaa ehdokasta. Matti Vanhanen on nostanut profiiliaan kovasti. Niin saavat vapaasti tehdä muutkin ehdokkaat. Täytyy rehellisesti myöntää, että Vanhanen on onnistunut vaalityössään parhaiten. Se herättää luonnollisesti kateutta.

Äänestä
  • kun joutuu vaalitenttiin sen pöljän toimittajan kanssa.Halosta se ei saanut kuin hymyilemään, mutta Vanhanen taitaa mennä aivan takalukkoon tentissä.
    Se kyllä riippuu siitä kuinka silkkihansikkailla tämä tämä änkyrätoimittaja kyselee. Onko katse tuijottavanvihainen, etukenossa oleva hyökkäävä ylävartalo ja onko jalat kuinka kuopissa kuin pikajuoksijalla. Halosta tentatessa oli. Seuratkaapa piruuttanne.

    Äänestä

  • vaan puoluekoneisto. Ei kukaan voi ymmärtää (lue äänestää) sellaista henkilöä kuten Vanhanen, josta luodaan täysin väärä mielikuva. Minä ainakin äänestän aitoa ihmistä, joka esiintyy omana itsenään eikä ole puoluekoneiston luoma tuote. Tällainen henkilö on Sauli Niinistö.

    Äänestä

  • ole onnistunut kirjoitti:

    vaan puoluekoneisto. Ei kukaan voi ymmärtää (lue äänestää) sellaista henkilöä kuten Vanhanen, josta luodaan täysin väärä mielikuva. Minä ainakin äänestän aitoa ihmistä, joka esiintyy omana itsenään eikä ole puoluekoneiston luoma tuote. Tällainen henkilö on Sauli Niinistö.

    elää vahvana. Eri asia on, parantaako se Niinistön mahdollisuuksia - paremminkin päinvastoin.

    Tosi "älykästä" tuotteistamista kokoomuksen puoluekoneelta.

    Äänestä

  • ole onnistunut kirjoitti:

    vaan puoluekoneisto. Ei kukaan voi ymmärtää (lue äänestää) sellaista henkilöä kuten Vanhanen, josta luodaan täysin väärä mielikuva. Minä ainakin äänestän aitoa ihmistä, joka esiintyy omana itsenään eikä ole puoluekoneiston luoma tuote. Tällainen henkilö on Sauli Niinistö.

    Kummasti se ihmisen aitous muuttaa muotoaan vuosien mittaan ja jopa saman kampanjan aikana, ainakin mikäli mittapuuna on Sauli Niinistö.

    Niinistö opittiin kokoomuksen puheenjohtaja- ja valtiovarainministerikaudellaan tuntemaan sellaisena verkkaisena ja synkkänä miehenä, jona hän esiintyy tv-mainoksissaan. Vaalikeskusteluissa kuitenkin nähdään toisenlainen, terrierimäisesti räksyttävä ja toisten puheenvuorojen keskeyttämisellä aktiivisuutta tavoitteleva Niinistö.

    Yritetäänkö kahden erilaisen mielikuvan tarjoamisella pelata varman päälle vai johtaako se vain pahempaan tilanteeseen, mielikuvaan epäaidosta miehestä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johannes XX kirjoitti:

Jäätteenmäen jouduttua luopumaan tunnetuista syistä pääministerin virasta keskustapuolue hädissään valitsi seuraajaksi ensimmäisen henkilön, jolla ei ollut ymmärrystä eikä tietoa antaa kieltävää vastausta. Asiaan ei vaikuttanut mitenkään se oliko valitulla tietoa ja taitoa hoitaa hommaa. Nyt se on nähty, että ei ollut. Puoluekoneisto alkoi kuitenkin voimakkaasti rummuttaa Vanhasen erinomaisuutta ja nyt muutamat kiihkomielisimmät keskustalaiset ovat alkaneet jopa itsekkin uskomaan tähän. Pahinta asiassa on se, että myös Vanhaseen itseensä on alkanut vaikuttamaan tämä viikkokausia kestänyt manipulointi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu