tyttöni sai isoa

Joackim 21

Ajauduimme taannoin parinvaihtoon meitä 20 v. vanhemman pariskunnan kanssa. Sillä miehellä oli valtava kalu, ainakin omaani verrattuna, ja se sai tyttöystäväni hullaantumaan. Tyttöystäväni on 18 v. siro ja kapealanteinen, joten koolla ei luulisi olevan hänelle merkitystä. Mutta! Hän oli kyltymättömän kiinnostunut vain pelehtimään miehen kalun kanssa. Mies sai vain seistä hänen edessään kun tyttöystäväni istualtaan ahmi käsillään (ja suullaan) kirkasta limaa pulppuavaa, muhkuraista parrua. On pakko tunnustaa, että oma pippelini (joksi sen sillä hetkellä tunsin) näytti nakilta tuohon HK:n Siniseen verrattuna. Vaikka olimme sopineet tyttöni kanssa käyttävämme kondomia, hän oma aloitteisesti alkoi hieroa miehen kalua aluksi "vain" häpykukkulaansa vasten, mutta hyvin pian myös suoraan paljasta emättimen aukkoa vasten!
Oli päivän selvää, että hän oli niin haltioissaan miehen kalusta, ettei sillä hetkellä välittänyt mistään mitään. Minun oli turha edes kuvitella estäväni tyttöystävääni, kun hän levitti sirot reitensä miehelle ja itse ohjasi paljaan kalun siron pienen aukkonsa suulle.
En ole aikaisemmin nähnyt tyttöystävääni niin estottomana, jopa riettaana. Kalun paksuus ei tuntunut olevan minkäänlainen ongelma hänelle, pituus kylläkin. Seuraamuksista välittämättä hän antoi miehen laueta kahdestikin sisäänsä ja sai tällöin ensimmäistä kertaa elämässään siemennestettä sisäänsä.
Onko mahdollista, että pimpin koko kasvaa jos miehelläkin on iso kalu? Heti naimisen jälkeen nimittäin tyttöystäväni pimppi, joka normaalisti on hyvin siro, oli nyt valtavan pullea ja ulkoneva? onko vastaavia kokemuksia?
Yhteenvetona sanoisin: Koolla on todella paljon merkitystä. jossei fyysisenä, niin varmasti henkisenä kiihokkeena. näin sanoo tyttöystäväni, ja sisimmässään varmasti kaikki naiset. tietenkin miehen tulee olla muutenkin naista miellyttävä.

10

7087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.Holmes

      että isojorma kelpasi! Pannaan toistekkin!

    • Anonyymi

      Isän työkaveri innostui Marjasta 19v. Istuimme terassilla ja Marja ui yksin järvessä Heino sanoi olis mukava päästä tuommoista naimaan. Sanoin Heinolle ei sun kalu taida sopia siihen, nauroi kun hyvin nuolee se sopii. Kerroin että ollaan vain hyviä kavereita kokeile onnistuuko.
      Heino meni laiturille ja hyppäsi veteen , kun Heino oli polvi edessä huomasin miten Marja katsoi kaarevan kalua Marja tuli terassille ja nauroi onpa iso kalu tai kyrpä tuo on. Sanoin mene laittamaan ruokaa. Marja meni saunaan vinkkasin Heinillä ylös noustessa kalu oli jo aika komia.
      Marja kävi ovella katsomassa ja meni sisään. Menin seinustalle kuulin kuinka Heino houkutteli ei tarvi kun pidät kiinni, kohta Marja esteli et voi noin voi hyvä ihminen älä nuole kohta huokaili kunnolla.
      Wii et voi nyt älä Heino sanoi no milloin Marja sanoi en tiedä. Ei ei ei se sovi apuaah kun on iso, Heino kysyi joko haluttaa Marja kuiski haluttaa haluttaa ja kiljahteli. Naivat tovin kunnes Heino karjahteli nyt saat Marja kiljahteli Ana vaan sisään. Menin mökille pienentää levyä, mitään ei näkynyt menin uudelleen seinustalle.
      Kuulin kun Marja ulisi uudestaan Heino valitti kun on niin tiukka Marja kuiski nai teiniä kun saat kerrankin ja kuulin äänestä Marja sai kunnon orgasmia.
      Kysyin kun tulivat saunasta oliko jo lämmin nyt Heino vastaa piti vähän odotella.
      Illalla sanoin Matkalle käytkö naimassa Heinola katsoi niinkö haluat ja puristi kalusta pitkään nousi ja kuiskasi odotat sitten. Nyt kun sai luvalla antaa pillua ääni oli suurempaa ja kuulin kuinka pillu äänti märkänä. Torkahdin ja Marja tuli viereen imi kalua ja nousi päälle spermaa valui koko ajan pillusta kun ratsasti hulluna minut kuiviin. Aamuyöllä kuulin taas kun Marja ulvoi kiimoissaan.
      Kämpillä Marja makasi alasti pillun huulet oli punaiset ja turvoksissa kertoi että on kiva turvonnut olo.

      • Anonyymi

        Kyllä on taas kerran luettu isojen poikien lehtiä paskahuusissa


      • Anonyymi

        Minun vaimo on joskus kertonut nähneensä ison kalun ei kertonut milloin. Olimme häissä ja vaimo meni jo asuntoautoon iltayöstä. Saunassa sukulaisukko istui vieressä ja oli kunnon Jorma haaroissa. Houkutteli sen asuntoautoon mentiin hiljaa että ei herää, pöydällä oli aika vajaa pullo ja vaimo nukkui pylly meihin päin ilman peittoa katseltiin vähän aikaa, kuiskasin vaimolle nyt olis Jorma kuuli vaan unisesti siitä vaan ja kääntyi enemmän vatsalleen. Harri nousi ylös näytin anna mennä. Olihan patukka meni taakse ja kokeili hieman vaimo nosti pyllyä Harri ohjasi kalun huulille ja painoi, vaimo kiljahti voi hurja ja antoi naida pillun ääni loiski kunnolla vaimo nosti päätä ja säikähti missä Asko Harri sanoi saunalla juopottelee. Vaimo pyllisti lisää ja vaikeroi onpa iso kuka sinä olet ei haittaa nai vaan. Pillun huulet oli tiukalla kalun ympärillä kun veti ulospäin vaimo ulisi ja sai orgasmia ja Harri painoi kunnolla kun laukesi vaimo itki ja tärisi. Harri nousi ja mentiin ulos. Kysyi tuleekohan sanomista sanoin äänestä päätellen ei tule. Kun menin myöhemmin vaunuun vaimo oli ylhäällä ja kysyi kävikö joku sanoin en tiedä.
        Aamulla Harri tuli käymään vaimo oli aamutakissaan katseli Harris ja sen kalua lahkeessa. Sanoin menen kioskille soita jos tarvit jotain. Kuulin kun vaimo sanoi se olit sinä älä valehtele, luoja se oli noin iso. Harri komento vaimon kontalleen ja työntyi sisään vaimo huusi se olit sinä pane nyt kans kunnolla kesti varmaan puoli tuntia vaimon uikutus sisällä ennenkuin Harri tuli ja nosti kättä.
        Menin sisään ja vaimo tuli vessasta vedin syliin kuiskasin miten olet noin märkä kuiskasi anna kohmelo nainti valui niin että jalat kastu riekkui kunnolla kun laukesin.
        Jos Harri on tullut käymään olen antanut heille omaa aikaa olen lähtenyt jollakin verukkeella pois, vaimo ei tiedä vieläkään että tiedän. Antaa kunnolla monta päivää pillua sen jälkeen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun vaimo on joskus kertonut nähneensä ison kalun ei kertonut milloin. Olimme häissä ja vaimo meni jo asuntoautoon iltayöstä. Saunassa sukulaisukko istui vieressä ja oli kunnon Jorma haaroissa. Houkutteli sen asuntoautoon mentiin hiljaa että ei herää, pöydällä oli aika vajaa pullo ja vaimo nukkui pylly meihin päin ilman peittoa katseltiin vähän aikaa, kuiskasin vaimolle nyt olis Jorma kuuli vaan unisesti siitä vaan ja kääntyi enemmän vatsalleen. Harri nousi ylös näytin anna mennä. Olihan patukka meni taakse ja kokeili hieman vaimo nosti pyllyä Harri ohjasi kalun huulille ja painoi, vaimo kiljahti voi hurja ja antoi naida pillun ääni loiski kunnolla vaimo nosti päätä ja säikähti missä Asko Harri sanoi saunalla juopottelee. Vaimo pyllisti lisää ja vaikeroi onpa iso kuka sinä olet ei haittaa nai vaan. Pillun huulet oli tiukalla kalun ympärillä kun veti ulospäin vaimo ulisi ja sai orgasmia ja Harri painoi kunnolla kun laukesi vaimo itki ja tärisi. Harri nousi ja mentiin ulos. Kysyi tuleekohan sanomista sanoin äänestä päätellen ei tule. Kun menin myöhemmin vaunuun vaimo oli ylhäällä ja kysyi kävikö joku sanoin en tiedä.
        Aamulla Harri tuli käymään vaimo oli aamutakissaan katseli Harris ja sen kalua lahkeessa. Sanoin menen kioskille soita jos tarvit jotain. Kuulin kun vaimo sanoi se olit sinä älä valehtele, luoja se oli noin iso. Harri komento vaimon kontalleen ja työntyi sisään vaimo huusi se olit sinä pane nyt kans kunnolla kesti varmaan puoli tuntia vaimon uikutus sisällä ennenkuin Harri tuli ja nosti kättä.
        Menin sisään ja vaimo tuli vessasta vedin syliin kuiskasin miten olet noin märkä kuiskasi anna kohmelo nainti valui niin että jalat kastu riekkui kunnolla kun laukesin.
        Jos Harri on tullut käymään olen antanut heille omaa aikaa olen lähtenyt jollakin verukkeella pois, vaimo ei tiedä vieläkään että tiedän. Antaa kunnolla monta päivää pillua sen jälkeen

        Anonyymi
        22.08.2022 13:43

        Minun vaimo on joskus kertonut nähneensä ison kalun ei kertonut milloin. Olimme häissä ja vaimo meni jo asuntoautoon iltayöstä. Saunassa sukulaisukko istui vieressä ja oli kunnon Jorma haaroissa. Houkutteli sen asuntoautoon...

        Haluaisinpa itsekin suoda vaimolle kunnon panon isolla kyrvällä, itselläni kun on pieni.
        Olen jo usean kerran sanonut hänelle, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että hän saisi isoa kyrpää, joka tuottaisi hänelle ihania orgasmeja.
        Olen suorastaan kehoittanut häntä käyttämään vierasta, en tiedä sitten onko hän tehnyt niin.
        Haluaisin olla näkemässä kun vaimo saa isoa ja paksua kyrpää ihanasti ja syvälle niin että tuntuu...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        22.08.2022 13:43

        Minun vaimo on joskus kertonut nähneensä ison kalun ei kertonut milloin. Olimme häissä ja vaimo meni jo asuntoautoon iltayöstä. Saunassa sukulaisukko istui vieressä ja oli kunnon Jorma haaroissa. Houkutteli sen asuntoautoon...

        Haluaisinpa itsekin suoda vaimolle kunnon panon isolla kyrvällä, itselläni kun on pieni.
        Olen jo usean kerran sanonut hänelle, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että hän saisi isoa kyrpää, joka tuottaisi hänelle ihania orgasmeja.
        Olen suorastaan kehoittanut häntä käyttämään vierasta, en tiedä sitten onko hän tehnyt niin.
        Haluaisin olla näkemässä kun vaimo saa isoa ja paksua kyrpää ihanasti ja syvälle niin että tuntuu...

        Kerran vaimo oli tanssiravintolassa ilman minua.
        Siellä eräs pitkä, tumma ja komea mies innostui hakemaan vaimoani tanssiimaan.
        Tanssivat useamman kerran ja vaimo oli tuntenut siinä hitaita tanssiessa lupaavan pullotuksen kun kaveri tanssitti vaimoa aivan liki.
        Vaimo alkoi jo hieman lämmetä ja tilasi taas baaritiskillä paukun.
        Kuinka ollakaan tämä komea kaveri tuli taas hakemaan tanssiin, vaimo tietysti innoissaan lähti, kun kerrankin oli mieleinen ja hyvä tanssittaja.
        Vasta tanssilattiallla hän huomasi, että enhän minä tällaista osaa, tämähän on jotain jenkkaa.

        Kaveri siihen, että ei haittaa, minä voin opettaa.
        No eihän se yhden tanssin aikana mennyt perille ja hän ehdotti, että mentäiskö hotellihuoneeseensa harjoittelemaan. Otetaan vaikka ensin neuvo-antavat, että sujuu opetteleminen paremmin.
        Vaimoa ei tarvinnut enempää suostutella, vaan innoissaan lähti kaverin mukana hänen huoneeseensa.

        Siinä sitten eka paukkujen jälkeen hiottiih jenkan alkeita, ja sehän alkoi sujua.
        Vaimo alkoi olla jo tosi kiimassa ja koetti kaverin kullia lahkeen päältä ja totesi, ettei ole koskaan saanut noin isoa.

        Äkkiä sitten vaatteet pois molemmilta, ja sänkyyn.
        Kaveri työnsi ison kullinsa varovasti syvälle vaimoni jo valmiiksi liukkaaseen pilluun...ooohhh kuinka iso kyrpä tuntuikaan hyvältä.
        Vaimo huohotti kaverille, ettei oma mies ole ikinä saanut häntä näin kunnolla kuumaksi, ja sen kulli on paljon pienempikin.
        Ensimmäistä orgasmia ei tarvinnut kauaa odotella, vaimo huohotti ja ulvoi aivan kiimassa kun valtaisa, ennenkokematon orgasmi vapisutti koko hänen vartaloaan.
        Spermaa valui pillusta aivan käsittämättömän paljon, vaimo tuumi, että omalta ukolta ei koskaan tule noin paljoa, vaan ehkä puoli teelusikallinen.

        Pienen lepohetken jälkeen kaveri alkoi nuolla vaimoni spermaista pillua, ja sekös teki nannaa, Taitava kaveri sai vaimon orgasmiin aivan hetkessä ja työnsi sitten varovasti mahtikullinsa syvälle orgasmista tykyttävään pilluun ja antoi sen olla rauhassa syvällä pillussa, niin että orgasmin aallot vähitellen tasaantuivat.
        Hetken päästä alkoi vetää kullia vähitellen ulsos, johon vaimo parkaisi, että älä lopeta vaan anna sitä herkkua rajusti ja syvälle, haluan kunnolla isoa kyrpää kun olen aina vaan joutunut tyytymään pikkukikkeliin.

        Iso kyrpä tuntui niin ihanalta, että sitähän piti saada useamman kerran, aina aamuyölle saakka, jolloin vaimo alkoi vastahakoisesti tehdä lähtöä omaan huoneeseensa.


      • Anonyymi

        Vieläkö jaksat eikös siellä tule jo kylmä.Vaikka oothan tietysti äidiltäs salaa talvellakin lukemassa.Mut hauskaa sulla näyttää lehtiesi parissa olevan.Nautinnollisia hetkiä sulle lehtiesi parissa.


    • Anonyymi

      ihana tyttöystävä

      • Anonyymi

        Katos taas sanaseppo ollut asialla.Sulla se on uskomaton sanavarasto.


    • Anonyymi

      ” Onko mahdollista, että pimpin koko kasvaa jos miehelläkin on iso kalu? Heti naimisen jälkeen nimittäin tyttöystäväni pimppi, joka normaalisti on hyvin siro, oli nyt valtavan pullea ja ulkoneva? onko vastaavia kokemuksia?”

      Tähän vanhaan juttuun itse todettu vastaus kokemuksella.
      No isoa miestä ei ole valitettavasti löytynyt puuhaan kolmanneksi mutta iso dildo tekopenis ihan miten vaan on ja useampi. Onnekseni vaimo ollut suostuvainen näihin aidon muotoisiin erikokoisiin dildoihin. Saa helpollakin orgasmin dildoilla joita siis pääsääntöisesti käytän vaimoon. Tuohon kysymykseen nyt. Kyllä on vastaus kyllä se pimppi turpoaa selvästi enemmän kun dildo on suurempi. Koska käytän vaimoon useampaa dildoa aloittaen ensin oman kaluni kokoisella n4cm paksu ja hetken kuluttua vaihdan 5cm paksuun ja helposti meneekin sisään kun on ns lämmennyt pimppi. Taas liikuttelua nuolemista jne hyväilyä ja taas vaihdan jo suureen 6cm paksuun joka ei todellakaan vaimo suostu ottamaan jos se olisi heti ensimmäisenä vuorossa koetettu on ja kiristys pimpissä on tuskallista vaimolle ja siihen jäisi seksi jos pitäisin itsepintaisesti puoleni ja miksi pitäisin kun tarkoitus on villiinnyttää vaimo taas seksi kiimaan. Eli se 6cm on oikeasti suuri todellisessa elämässä tavalliselle naiselle ja moni nainen ei edes suostu koettamaankaan 6cm paksua aika varmaa epäilyä. Noh meillä se sujuu pidemmän lämmittely session jälkeen hyvin. Nyt jo tuntuu liikuttelu ahtaalta ja tiukalta myös hetken kuluttua mutta vaimo kuitenkin on lämmennyt ja kiihottunut joten seksi maistuu ja kieli kutittelee ja tuntuu myös suuhun selvästi ihon olevan pinkeämpänä pimpin kiristyessä dildon ympärille. Tämä 6cm paksu vaihe kestääkin jo pidempään mutta mutta pimppi alkaa ottaa helpommin vastaan isoa lopuujen lopuksi ja nyt saakin jo olla tarkkana ettei vaimolta varkain jo tulekkin sitä isoa orgasmia ja jäisi jatko kokematta ja näinkin on käynyt välillä. Mutta nyt jo on huomattu että on turvonnut pimpin lihat ihan selkeästi. Seuraava kalu onkin se 7,5cm paksu pehmeä dildo vuorossa ja liukuvoide on tarpeen mutta nyt kun ulos vetää tämän 6cm paksun onkin selvästi turvonnut pimppi ihan ulospäin ja pimpin huulet on turvoksissa reilusti ja jää myös aukko avoimemmaksi mutta nyt onkin nopea juttu kun ruuttaan reilusti liukuvoidetta ja painan 7,5cm kalun pään turvonneelle aukolle ja en päästä yhtään supistelemaan pimppiä pienemmäksi sillä se on virhe jos hidastelee tässä vaiheessa. Vaimo on selkeästi kuumissaan ja joskus jo vaatiikin että paina paina kun asetan kalun pimppiä vasten ja odotan että alkaa pimppi antaa periksi ja on muuten turpeat huulet kireällä mutta niin se vaimo vaan ei kiellä yhtään vaikka näkyy että tiukkaa on mutta sitä se himo teettää. Pidän painetta päällä ja niin vain alkaa upota syvemmällä pikkuhiljaa mutta ei yhtään itsekseen vaan aika lujaa saa pitää painetta päällä. Terska osa ja muutama sentti lisää niin nyt yleensä pysäytän ja pidän siinä vain millien nytkyttelyä edes takas ja nuolen kunnolla tarkoituksena saada vaimon orgasmi alkamaan ja onnistuuhan se tietysti. Tuntuu itsestäkin hyvältä kun vaimo alkaa saada ja lantio alkaa nykiä ja kiemurrella ja silloin työnnän syvemmälle vielä senttejä joka ikäänkuin jotain turbo nappulaa painaisi ja vaimo voihkii kuin mahdoton ja saan olla tarkkana että pysyy dildo 7,5cm sisässä. Vaimo alkaa rauhoittua ja vedän hitaasti siisi hyvin hitaassti dildoa pois ja kun terska vielä avaa pimppiä ulostullessaan on pimppi paljon suurempi siis paljon suurempi kun supistelu alkaa. Nyt tuleekin minulle kiire työntää no pudottaa kaluni ammottavaan aukkoon joka ei tunnu juuri miltään koska vain reunasn tuntuu kosketus mutta sekunneissa pimppi on puristunut kaluuni ja voi kun tuntuu kuumalta turpean pehmeältä nussitulta vaimon pimppi! On suurentunut ja tiukan turvonnut mutta joskus olen yllättänyt vaimon ja sujauttanut liukastetun käteni pimppiin ja sehän muuten menee silloin että lups vaan! Eka kerta oli vaimolle hämmennys että mitä ihmettä tapahtuu ja eipä sen ihmeempää mutta tuntui vain ranteen ympäri kun tiukennus lisääntyi ja otti aikaa hetken että käden sai pois koska varoin ettei vain jäisi vaimolle mitään ikävää muistikuvaa ja pitkä liikuttelu totuttelu ja niin käteni liukui pois kivutta. Mutta takaisin panemiseen 7,5cm jälkeiseen turvonneeseen pimppi huuliin ja kyllä vaan hyvää tekee turvonnut pimppi ja sanoisin että on silloin tiukempi kuin ns kylmiltään paneminen. Siltä se tuntuu mutta aina tuntuu hyvältä. Eli vastaus on kyllä. Ja tämä perustuu monen vuoden kokemukseen vain yhdestä naisesta jolle seksi onneksi maistuu vuodesta toiseen. Onhan tämä aloitus jo vanha mutta seksi ei vanhene koskaan ja hyvä niin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe