Evoluutio - luonnontiedettä vai filosofia?

Pohdiskelija..

Aika ajoin ryöpsähtää julkisuudessa esiin keskustelu evoluutioteorian ja luomiskäsityksen välisistä näkemyseroista. Tällainen todella laaja debatti käytiin vuonna 1980, kun olin nuori biologian opiskelija. Seurasin keskustelua suurella mielenkiinnolla. Siinä ihmisten oli otettava kantaa kysymykseen onko kaiken takana merkityksetön sattuma vai suuri, mestarillinen Luoja.

Helsingin Sanomiin tuli yleisönosastoon enemmän kirjoituksia kuin koskaan ennen! Usko tieteen mahdollisuuteen selvittää kaikki vastaantulevat ongelmat oli erittäin voimakas eikä evoluutiokritiikille annettu juurikaan mahdollisuuksia. Sveitsiläinen, kansainvälisesti hyvin ansioitunut tiedemies - kolmen alan tohtori - A. E. Wilder-Smith kävi luennoimassa Helsingissä Porthaniassa ja osallistui paneeliin, jossa vastapuolena oli joukko eturivin suomalaisia evolutionisteja. Sen verran paljon asia herätti mielenkiintoa ja tunteita, että suuri suomalainenkustantaja WSOY julkaisi Wilder-Smithin teoksen Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota v.1981.

Kirjan suomentaja oli biokemian yliassistentti Matti Leisola teknillisestä korkeakoulusta. Sittemmin eivät suuret kustantajat ole rohjenneet evoluutiokriittistä kirjallisuutta julkaista. Ristiriitainen keskustelu aiheutti yleistä hämminkiä, jonka seurauksena alettiin kansaa valistaa Elävä maa -TV-sarjalla, joka rummutti moniosaisena evoluution voittokulkua. Kuviteltiin, että tiede selvittää ennen pitkää kaikki evoluutioteorian ongelmat, sillä niin paljon uutta ja mullistavaa oli keksitty: ydinpommit, kuulennot sekä paljon uutta tekniikkaa, lääketiede oli edistynyt aimo harppauksin: penisilliini, DNA - molekyylin rakenne ja lukemattomat tekniset laitteet ja uudet täsmälääkkeet olivat nostaneet ihmisen ylivertaiseksi luomakunnassa. Ihminen oli saavuttamassa herruuden eikä Jumalalle, joka on vain heikkoja varten ollut enää sijaa. Nykyajan ihminen on rakentanut itselleen uuden Baabelin tornin. Monet johtavat biologit ovat sitä mieltä, että evoluutioteorian suurin merkitys on siinä, että se on vapauttanut meidät yliluonnollisista selityksistä, kuten Harvardin yliopiston genetiikan professori Lewontin toteaa, " että olemme olemassa materiaalisina olentoina materiaalisessa maailmassa, jonka kaikki ilmiöt ovat seurausta materiaalisten kokonaisuuksien materiaalisista suhteista." Toisin sanoen ihmisten tulee hyväksyä tieteellinen materialismi mikä tarkoittaa, että ihmisten täytyy heittää Jumala (jota Lewontin kutsuu Super Extraterrestialiksi) historian roskakoriin. Itse asiassa radikaaliteologit julistivat jo 1960-luvulla ympäri " sivistyneen maailman" , että Jumala on kuollut.

Kemiallinen evoluutio

Toisin kuin 1900- luvun jälkipuoliskolla luultiin: uutta tietoa on kyllä tullut tulvimalla, mutta se on tuonut yhä enemmän ratkaisemattomia kysymyksiä. Mm. elämän syntyä selvittävät teoriat ovat umpikujassa. " Elämän alkuperä tulee yhä hämärämmäksi ja sotkuisemmaksi", otsikoi New York Times- lehti (13.6.2000) tiedepalstallaan. Louis Pasteur osoitti nerokkailla kokeilla, että elävät olennot (mikro-organismit) eivät synny itsestään, vaan että elävät olennot syntyvät vain elävistä olennoista: omne vivum ex vivo. Pasteurin väite on edelleen kiistaton. Siitä huolimatta ei ole luovuttu pyrkimyksestä selittää elämää elottomasta eli ei-elämästä lähtevänä. Em. yritys perustuu siihen ajatukseen, että vaikka tänään elämä ei synny itsestään, on tilanne menneisyydessä voinut olla erilainen. Mm. tutkijat A.I.Oparin ja J.B.S. Haldane julkaisivat aiheesta tutkimuksia 1920- ja 1930 luvuilla, joista mainittakoon Oparinin teos Origin of Life (v.1936 venäjäksi), ( Scherer s.136). Stanley Millerin vuonna 1953 julkaisema artikkeli antoi ratkaisevan impulssin elämänsyntymallien kokeelliselle testaukselle ja se on edelleen merkittävin alan aikaansaannos ja, joka esiintyy lähes kaikissa biologian oppikirjoissa todisteena evoluutiosta. Hän yritti laboratoriossa jäljitellä oletettuja alkuilmakehän prosesseja. Hän onnistui johtamalla sähköpurkauksia vetyä, vettä, metaania ja ammoniakkia sisältävän kaasuseoksen läpi syntetisoida muutamia pieniä orgaanisia molekyylejä. Myöhemmin vastaavanlaisia kokeita on tehty hyvin paljon erilaisilla kaasuseoksilla hapettavissa, pelkistävissä ja neutraaleissa olosuhteissa. Mitään molekyylejä ei ole saatu syntymään, jos happea oli läsnä. Eniten pieniä orgaanisia molekyylejä syntyi neutraaleissa olosuhteissa. Teorian mukaan nämä sitten itsestään kehittyvät ensin suuriksi molekyyleiksi ja lopulta soluiksi. Geokemisti Jim Brooks toteaa em. kemiallisesta evoluutioteoriasta: " Kaikki kemiallisen evoluution hypoteesit ovat kuvittelun tulosta. Suunnattomasta määrästä prekambrisen ( 3,5mrd v. - 600milj.v.) ajan kiveä ei löydy mitään sellaista, mikä voitaisiin tunnistaa esibiologiseksi orgaaniseksi aineeksi." (Brooks s.120) Alkuilmakehässä on ollut happea, sillä Grönlannista ja Australiasta löydetyt vanhimmat kivilajit ovat oksidoituneita ja elämän spontaanikin kehitys itsestään on mahdotonta, sillä orgaaniset molekyylit vapaasti vedessä reagoidessaan dissosioituvat eivätkä synnytä ketjuuntuneita molekyylejä (Wilder-Smith 1981).

Älykästä suunnitelmaa vai sattumaa ja kasautuvaa valintaa ?

Biologiassa ja muissakin luonnontieteissä on vallalla materialistinen ja naturalistinen filosofia, joiden jonka mukaan aine on kaikki mitä on olemassa. Tämä ateistinen maailmankuva lähtee tyhjyydestä ja päätyy tyhjyyteen. Se on lohduton ja johtaa epätoivoon.

Kasvava joukko tiedemiehiä on löytänyt luonnosta jälkiä älykkäästä suunnitelmasta. Esimerkiksi biokemian professori Michael Behe on pohtinut veren hyytymisen mekanismia esimerkkinä tapahtumasta, jota ei voi yksinkertaistaa eikä synnyttää asteittaiseen mutaatioihin ja kasautuvaan valintaan perustuvalla evoluutiolla. Kyseessä on äärimmäisen monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen ja prosessin osatekijöitä ei tarvita missään muualla elimistössä ja . Jos jokin osatekijä puuttuu, eliö kuolee verenvuotoon. Tämänkaltaisia ns. redusoimattoman monimutkaisia mekanismeja on lukemattomia ja niiden alkuperä on tieteellisen tutkimuksen tavoittamattomissa (Evoluution maailmankuva s.2). Behe osoitti, että biologia koostuu molekyylikoneista, joiden alkuperää ei voi selittää evoluutiomekanismeilla.

Filosofi ja matemaatikko William Dembskin (1998, 1999, 2002) mukaan suunnittelu voidaan havaita tieteellisillä menetelmillä. Dembski jaottelee ilmiöt sattumanvaraisiin, lainmukaisiin ja suunniteltuihin. Sattuma ja lainmukaisuus ei voi synnyttää biologista maailmaa, jossa on kaikki suunnittelun merkit. Dembski osoittaa, että tietokoneohjelmiin perustuvat evoluutioesimerkit ovat vain ennalta sovitun ohjelman eli lainmukaisuuden toteutumista. Johnsonin (2000) mukaan naturalistinen filosofia on sokaissut tiedemaailman niin, ettei se ole valmis seuraamaan todisteita sinne mihin ne johtavat: elämä on suunniteltu. Naturalistinen tieteellinen metodi sulkee jo määritelmällisesti pois kaikki aineen ulkopuoliset selitykset.

Suunniteltu toiminta tunnistetaan määritellyn monimutkaisuuden (specified complexity) avulla. Kaikki DNA:n ja proteiinien sekvenssit ovat monimutkaisia. Se ei tee niistä vielä suunniteltuja. Biologisten molekyylien tulee lisäksi olla funktionaalisia, mikä rajaa todellisten vaihtoehtojen määrää. Biologisten molekyylien tulee myös liittyä holistiseen kokonaisuuteen, mikä entisestään lisää niiden spesifisyyttä. Ateisti evoluutiobiologi Richard Dawkins Oxfordin yliopistosta toteaa kirjassaan ( 1996), että fysiikan kirjat voivat olla monimutkaisia, mutta asiat ja ilmiöt joita fysiikan kirja kuvaa ovat yksinkertaisempia kuin yksittäinen solu kirjan kirjoittajan kehossa. Ja kirjan kirjoittaja koostuu triljoonista soluista, joista monet ovat erilaisia keskenään ja jotka on järjestetty monimutkaisella arkkitehtuurilla ja insinööritaidolla toimivaksi koneeksi, joka pystyy kirjoittamaan kirjaa… Jokainen tuma sisältää digitaalisesti koodatun tietokannan, joka on informaatiosisällöltään kuin Encyclopedia Britannican 30 osaa yhteensä. Ja tämä määrä on jokaisessa solussa eikä kaikissa yhteensä.

Uusin evoluutioteorian kritiikki kohdistuu koko teoriaan kyseenalaistaen lajikäsitteen, eliökunnan sukupuun - koska proteiinien aminohapposekvenssien avulla laaditut sukupuut eroavat perinteisistä täysin - ja evoluutiomekanismit (mutaatio, rekombinaatio, valinta, fittnes, sattuma, geenien ajautuminen ja isolaatio) , jotka selittävät vain tietyissä rajoissa tapahtuvaa mikroevoluutiota, joka ei johda polveutumiseen eli makroevoluutioon edes biljoonien vuosien kuluessa. Yleensä mikroevolutiivinen " lajiutuminen" johtaa mutatoitumisen myötä erikoistumiseen ja geneettiseen köyhtymiseen eikä toivottuun uusien parempia ominaisuuksia sisältävien lajien ilmaantumiseen. Evoluutiomekanismien avulla voidaan tutkia kilpailevien lajien selviytymistä, mutta sen avulla ei synnytetä mitään laadullisesti uusia biologisia rakenteita. Toisin sanoen makroevoluution eli polveutumisopin mekanismia ei ole löydetty. Se on Michael Behen nimeämä Darwinin Musta laatikko. Hökötys, jolla on komeat ulkokuoret, mutta jonka sisällä ei ole mitään.

Valintateoria selittää hyvin ns. survival of fittest mutta ei arrival of fittest eli parhaimman eloonjäämisen mutta ei parhaimman syntymistä. Tunnetaan valtava määrä eliölajeja sekä nykyisiä, että sukupuuttoon kuolleita, mutta ei sitä biokemiallista tapahtumasarjaa, joka mahdollistaisi laadullisesti uuden biologisen materiaalin ja rakenteiden syntymisen. Professori Behe tutki kaikki amerikkalaisen solujen mikrobiologiaa ja evoluutiota käsittelevän huippujulkaisun artikkelit eikä löytänyt yhtään artikkelia, joka olisi selvittänyt solujen sisältämien monimutkaisten rakenteiden evoluutiomekanismia.

Makroevoluutiosta ei luonnontieteellistä näyttöä

Yhdysvalloissa osavaltioiden ylläpitämissä kouluissa luonnontiedon tunneilla on luvallista antaa vain evoluutioteorian mukaista opetusta luonnonhistoriasta. Mitään vaihtoehtoista ei ole sallittu, koska sitä on pidetty uskonnon tuomisena luonnontiedon opetukseen. Oppia luomisesta ei pidetä tieteellisenä. Evoluutiolla on siten monopoliasema eikä opetussuunnitelmien sallita sisältävän sitä kohtaan mitään kritiikkiä ts. evoluutio on luonnonlaki siinä missä painovoimakin

Kansasissa, Ohiossa, Pennsylvaniassa ja parissa muussakin osavaltiossa ovat evoluutioon kriittisesti suhtautuvat vanhemmat vaatineet kritiikin tuomista kouluun makroevoluution osalta, koska se on heidän mielestään todistamaton oletus (assumption), eikä todistettu tieteellinen fakta. Kansasissa saatiinkin päätös aikaan, jossa kritiikille annettiin mahdollisuus samoin Alabamassa. Julkisuus maailmalla on vääristellyt uutisia aiheesta tyyliin fundamentalististen kreationistien hyökkäyksenä tiedettä vastaan. (Hesarin uutisointi Suomessa).

Amerikkalaisten biologian opettajien virallinen julkilausuma evoluutiosta vuodelta 1995 on seuraavanlainen: "Elämän monimuotoisuus maan päällä on tulosta evoluutiosta, joka on ajassa tapahtuvan polveutumisen ja geneettisen muuntelun ohjaamaton, persoonaton, ennustamaton ja luonnollinen prosessi, johon vaikuttaa luonnonvalinta, sattuma, historian käänteet ja muuttuvat elinympäristöt." Tai kuuluisan Harvardin paleontologian professorin George Gaylord Simpsonin sanoin: "Ihminen on tulos tarkoituksettomasta ja materialistisesta prosessista, jolla ei ollut häntä mielessään". Darwinistinen evoluutio on teoria siitä, miten luonto on saattanut luoda ilman yliluonnollisen luojan apua. Evoluutio ei tarkoita Jumalan ohjaamaa, asteittaista luomista. Se tarkoittaa ohjaamatonta, tarkoituksetonta muutosta. Darwinistinen teoria ei sano, että Jumala loi hitaasti. Se sanoo, että naturalistinen evoluutio on luoja eikä Jumalalla ollut mitään tekemistä sen kanssa.( Evoluution maailmankuva s.19)

Makroevoluutiosta ei ole luonnontieteellistä kiistatonta näyttöä. Esimerkiksi nisäkkäiden polveutuminen matelijoista edellyttäisi valtavia muutoksia hitain pikku askelin karvan, maitorauhasen, lämmönsäätelyjärjestelmän ja muun osalta. Sama koskee muidenkin eliöryhmien kuviteltua makroevoluutiota. Evoluutioteoria hakee tukea makroevoluutiolle todisteista, jotka eivät kestä syvällistä tarkastelua. Sitä perustellaan fossiileilla, uusien "lajien" syntymisellä nykyaikana, nykyisten lajien vertailulla, solujen mekanismien samankaltaisuudella, ns. homologioilla ja molekyylievoluution todisteilla, surkastumilla, Millerin kokeella ja endosymbioositeorialla.

Kaikki em. todisteet murenevat käsiin Evoluutio - kriittinen analyysi kirjan tarkastelussa. Esim. evolutionisti Haeckelin esittämä teoria siitä, että eläimen ja ihmisen alkionkehityksessä esiintyy ohimenevästi morfologisia rakenteita, jotka vastaavat polveutumishistoriallisten esivanhempien tuntomerkkejä, on tyypillinen esimerkki näistä "todisteista". Haeckel piirsi eri eliöryhmien alkioita omasta päästään yksinkertaistaen ja muuttaen eliöiden alkioiden kuvia muistuttamaan toisiaan etukäteen oletetun teorian (evoluutio) mukaisiksi.

Samanlainen kehäpäättely on ominaista muillekin todisteille: koska evoluutio on totta, siitä täytyy seurata sitä sun tätä. Surkastumille tiede löytää nykyään fysiologisia merkityksiä, esim. umpilisäke on tärkeä varhaislapsuuden taudinaiheuttajien torjunnassa ja häntäluu on istumisen kannalta elintärkeä.

Puuttuvat renkaat puuttuvat

Fossiilien evoluutiotulkinnoista on esitetty vankkaa kritiikkiä. Lähes kaikki nykyään tavattavat eliökunnan pääjaksojen edustajat näyttävät ilmaantuvan samanaikaisesti ilman mitään todistetta kehitysopillisista esi-isistä: elämä näyttää fossiiliaineiston valossa syntyneen yhtäkkiä. Puhutaan ns. "kambrisesta räjähdyksestä", jota edeltäneenä prekambrisena aikana ei esiintynyt muita kuin vedessä eläviä leviä ja alkueläimiä ja joista ei kyetä rakentamaan evoluutiosukupuita kambrikauden monimuotoiseen eliömaailmaan. Pääasialliset erot eliökunnan suurissa rakennetyypeissä olivat olemassa alusta asti jo monisoluisten eliöiden dokumentoiduissa fossiililöydöksissä.

Kysymys evoluution edellyttämistä välimuodoista on ehkä eniten askarruttanut ja asettanut kyseenalaiseksi teorian, jonka mukaan kehityksen olisi pitänyt tapahtua hitain pikku muutoksin lajista toiseen. Charles Darwin - evoluutioteorian perustaja isähahmo - oletti, että välimuotoja ennen pitkää ilmaantuisi geologisista kerrostumista. Kun niitä ei ole ilmaantunut on alettu puhua ns. puuttuvista renkaista.

Kerrostumista on löydetty sukupuuttoon kuolleita lajeja, jotka ovat olleet täysin toimivia eliölajeja ei mitään epäkelpoja syrjäyttävän kilpailun uhreja kehittymättömine ominaisuuksineen. Ns. katastrofien (useita eliökunnan historiassa ?) jälkeen ilmaantui aina myös rakenteellisesti hyvin "kehittyneitä" täysin valmiita eliölajeja, jotka edustivat vallitseviin olosuhteisiin erinomaisesti sopeutunutta lajistoa. Jo löydettyjen miljardien fossiililöydösten joukossa tulisi olla valtaisa enemmistö näitä välimuotoja erityisesti suurten ryhmien vaihettuessa esim. kaloista sammakoiksi ja matelijoista nisäkkäiksi. Mutta mitään todellista vaihettumista ei esiinny. Aidoilta välimuodoilta edellytettäisiin yksittäisten tuntomerkkien hidasta muuttumista. Esimerkiksi liskolinnuilla on tyypillisiä matelijan ja linnun tuntomerkkejä täydellisesti toimivina, mutta ei yhtään sellaisia ominaisuuksia, joista voitaisiin sanoa, että ne ovat tarkalleen linnun ja matelijan tuntomerkkien välissä, toteaa kuuluisa evoluutiobiologi Gavin de Beer.

Liskolinnuilla, joita on Saksasta löydetty seitsemän erinomaisesti säilynyttä kivettymää, on matelijan tuntomerkkejä, mm. hampaalliset leuat, kynnelliset raajat, selkänikamat ja pitkä pyrstöranka. Linnun tuntomerkkejä taas ovat esim. höyhenpuku, eturaajan luusto sekä lantion ja jalkojen luusto. Em. matelijoiden tuntomerkit eivät esiinny jollain yhdellä liskolintua vanhemmalla matelijaryhmällä, vaan sen piirteitä on eri matelijaryhmillä. Mikäli kivettymä tulkitaan linnun edeltäjäksi, tulisi siinä olla sellaisia rakenteita, joita voitaisiin pitää sulkien esiasteina. Näin ei liskolintukivettymien kohdalla kuitenkaan ole asianlaita. Liskolintujen sulat muistuttavat tarkalleen nykyisten lintujen sulkia. Periaatteessa samanlainen laji, jota on mahdoton sijoittaa eliökunnan sukupuuhun, on nykyään Australiassa elävä vesinokkaeläin. Muita puuttuvina renkaina pidettyjä lajeja, mutta todellisuudessa muinaiseen ympäristöön hyvin sopeutuneita, ovat mm. varsieväkala Latimeria - elävä fossiili - alkusammakkoeläin Ichtyostega ja Seymoria, sammakkoeläinten ja matelijoiden mosaiikki. Niitä ei voi pitää evoluution mukaisina välimuotoina, koska niiden tuntomerkkien kirjo ei sovi evoluution kulkuun: niissä on sekaisin ns. kehittyneitä ja alkeellisia piirteitä. Lisäksi ne esiintyvät usein liian nuorissa kerrostumissa hitaan evoluution näkökulmasta, esim. varsinaisia matelijoita esiintyy jo Seymouriaa vanhemmissa kerrostumissa. On myös kiinnostavaa, että makroevoluution mukaisten välimuotojen todistusaineisto puuttuu, juuri sieltä missä todistusaineisto eli löydetyt fossiilit on runsain - meren selkärangattomien joukosta.

Suomalaiset tiedetoimittajat vaikenevat

Kritiikin terävöidyttyä muualla maailmalla ovat suomalaiset tiedetoimittajat lehdistössä ja TV:ssä valinneet taktiikaksi vaikenemisen tai kritiikin tyrmäämisen puuttumatta itse asiaan. Kissaa ei uskalleta nostaa pöydälle, niin tieteellisesti painavaa on kritiikki erityisesti molekyylibiologian ja biokemian osalta. Jatkuvasti televisiosta tulee tulvimalla luontodokumentteja, joissa makroevoluutiota todistellaan vanhoilla fraaseilla. Ihmisen kehitys on ollut usein mielenkiinnon kohteena. Ranskalaiset tiedemiehet ovat tehneet luufossiililöytöjä, jotka on ajoitettu 6 miljoonan vuoden päähän ajankohtaan, josta ei aikaisemmin vielä ole löytöjä. Luonnontieteen alan johtavan julkaisun Naturen pääluonnontiedetoimittaja Henry Gee (1999) toteaa, että " erillisten fossiililöydösten väliset ajanjaksot ovat niin pitkiä, että emme voi sanoa mitään varmaa niiden välisistä sukulaissuhteista ja polveutumisesta" ja hän jatkaa sanomalla fossiiliaineistosta tehtyjä luonnontieteellisiä hypoteeseja validiteetiltaan "iltasaduiksi", viehättäviksi olettamuksiksi mutta ei tieteellisiksi. Tosiasia on, että apinaihmisten löydetty fossiiliaineisto mahtuisi yhdelle biljardipöydälle ja sisältää vielä tieteellisiä huijauksia ( mm. Nebraskan ihminen). Hampaiden vertailusta ja muun niukan aineiston avulla vedetyt johtopäätökset ovat käsittämättömän pitkälle meneviä. Ihmisapinoista ei löydy yhtä selvää evoluutiolinjaa, "lajien" ominaisuudet ovat niissäkin mosaiikkimaisesti jakautuneita: esitetyt välimuodot sisältävät aina ominaisuuksia, jotka eivät sovi todelliselle välimuodolle.

Pekka Reinikainen, suomalainen asiaan perehtynyt lääkäri toteaakin Evoluution maailmankuva-kirjan johdannossa: "Kehitysopin monopoliasema maailmanselityksenä on murtumassa. kehitysopillinen ajattelu hallitsee maailmaamme niin voimakkaasti, että sen osoittaminen enemmänkin filosofiaksi kuin tieteeksi tulee johtamaan erääseen kaikkien aikojen suurimmista maailmankuvan muutoksista. Evoluution avulla on pyritty selittämään informaatiota sisältävien orgaanisten molekyylien synty ja elämän itsestään synty eli alkusynty sattumalta ja myöhempi kehitys mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Evoluution avulla pyritään selittämään myös ihmisen käytös, sairaudet, kielen alkuperä ja uskontojen synty." Kaikki tämä on kuulemma tapahtunut isoaivojen kehittymisen mahdollistamana.

Luonnonlait ristiriidassa evoluution kanss

Raamatun mukaan Luojaa voidaan tarkkailla Hänen ihmeellisissä luomistöissään. Aine ei luonut itse itseään, vaan Luoja on kaiken alkuunpanija ja ylläpitäjä. Termodynamiikan ensimmäinen ja toinen pääsääntö - tunnetaan myös energian häviämättömyyden ja energian siirtymisen lakina -todistavat, että maailmankaikkeus ei luonut itse itseään, sillä sen jälkeen kun aine ja energia luotiin, se voi vain muuttaa muotoaan, mutta sitä ei voi luoda eikä hävittää. Vain Jumala pystyy luomaan, ihminen kykenee vain muokkaamaan olemassa olevia aineita (Huse: Evoluution romahdus, 1997). Jumala on järjestyksen Jumala ja on asettanut maailmankaikkeuden luomiensa luonnonlakien alaisuuteen. Astrofyysikot toteavatkin tällaisia ns. kosmisia vakioita olevan tiedossa 55 kappaletta ja jos jossakin niissä tapahtuisi pienikin muutos maailmankaikkeus luhistuisi. Se, että ne ovat voimassa mahdollistavat elämän maapallolla. Maapallolla vaikuttavat lainalaisuudet ovat myös hienosäädetty etukäteen niin, että elämä on mahdollista. Kuuluisa englantilainen kuninkaallinen astronomi Reese ( 2000) toteaakin kirjassaan, että maailmankaikkeus on kuin hienosäädetty elämälle.

Aitoa vai spekulatiivista tiedettä

Evolutionistinen näkemys on paljastumassa sovelletuksi materialistiseksi filosofiaksi , jossa tieteellinen todistusaineisto on täysin spekulatiivista. Olemassa olevaan teoriaan on sisäänrakennettu empiria. Tunnettu kemisti Schaeffer, joka on viidesti ollut ehdokkaana Nobelin palkinnon saajaksi ja julkaissut 500 tieteellistä artikkelia, toteaa ettei millään muulla luonnontieteen alalla olisi mahdollista hyväksyä evoluution kaltaisella todistusaineistolla olevaa teoriaa.

Aito tiede ei ole uskon vihollinen, vaan se avartaa meidän maailmankuvaamme ja sen valossa Jumalan luomistyö näyttää entistäkin suuremmalta. Kaikki yritykset muodostaa ns. tieteellinen maailmanselitys Raamatun jumalallisen ilmoituksen vastapainoksi ovat epäonnistuneet. Materialistisen elämänfilosofian tarkoitushakuinen tarkoituksettomuus ei anna parempaa selvitystä olemassaolollemme kuin Raamatun luomiskertomus. Kenenkään ei tarvitse uhrata kykyään ajatella loogisesti tai älyllistä rehellisyyttään voidakseen uskoa Raamatun ensimmäisiin majesteettisiin sanoihin: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1). Jumala loi maailmankaikkeuden tyhjästä (creatio ex nihilo). Jumala on luonut myös aineen, josta Hän on maailmankaikkeuden tehnyt. Hebrealaiskirjeen mukaan " uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään ei ole syntynyt näkyväisestä" ( Hebr1:3).

Lähteet: (osa viittauksista)

Behe M. (1996) Darwin`s Black Box. The Free Press
Brooks J. (1987) Näin alkoi elämä. Sanan kirjat
Dembski W. (1998) The Design Inference. Cambridge University Press
Dembski W. (2002) No Free Lunch: Why Specified Complexity Cannot be Purchased Without Intelligence. Rowman & Littlefield
Denton M. (1985) Evolution. A theory in crisis. Lontoo
Gee H.(1999) In Search of Deep Time. The Free Press
Huse S. (1997) Evoluution romahdus. Tampere
Johnson P. (2000) Evoluution maailmankuva. Uusi Tie
Scherer S., R. Junker (2000) Evoluutio kriittinen analyysi. Suomeksi toimittanut prof. Matti Leisola
Tuuliranta M. (1989) Evoluutio - tieteen harha-askel. Ristin voitto
Wilder-Smith A.E. (1981) Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota. WSOY

Sekulaari yliopistojen tiedemiesten evoluutiokritiikkiä löytyy internetistä osoitteista www.arn.org
Discovery instituutin kotisivut löytyvät edellisen osoitteen etusivulta klikkaamalla discovery.org

(lainattu teksti, kirjoittajana biologian lehtori Esko Syrjäläinen)

17

1547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämäkin
    • mutta pitää todeta että evoluutioteoria tulee vielä monelta osin kehittymään, luultiinhan liki puoli vuosituhatta sitten että maapallo on litteä.

      Evoluutioteoria on tieteellinen selitys elämälle, jos sitä ei opetettaisi koulussa se kuolisi pois eikä pysty kehittymään enempää.

      Samahan on jos ei opetettaisi lukemista tai kirjoittamista koulussa miten hyviä kirjoittajia ihmiset olisivat parin sadan vuoden kuluttua?

      Ja vielä yksi kysymys:
      Jos elämä ei voi syntyä muuta kuin elämästä niin mistä se luoja on syntynyt?

      • tiede?

        "Evoluutioteoria on tieteellinen selitys elämälle, jos sitä ei opetettaisi koulussa se kuolisi pois eikä pysty kehittymään enempää."

        Niinpä. Mikäli evoteoriaa ei opetettaisi kouluissa se kuolisi pois. Osuit naulan kantaan. Evoteorian ainoa kestävyys on, että sitä opetetaan kouluissa ainoana oikeana uskontona ja Darwin on heidän profeettansa. Tieteellistä kritiikkiä löytyy pilvin pimein, mutta:

        "Ja vielä yksi kysymys:
        Jos elämä ei voi syntyä muuta kuin elämästä niin mistä se luoja on syntynyt?"

        Kun evoteoriaa ei voi tieteelisin perustein puolustaa, otetaan käyttöön filosofia?


      • tiede? kirjoitti:

        "Evoluutioteoria on tieteellinen selitys elämälle, jos sitä ei opetettaisi koulussa se kuolisi pois eikä pysty kehittymään enempää."

        Niinpä. Mikäli evoteoriaa ei opetettaisi kouluissa se kuolisi pois. Osuit naulan kantaan. Evoteorian ainoa kestävyys on, että sitä opetetaan kouluissa ainoana oikeana uskontona ja Darwin on heidän profeettansa. Tieteellistä kritiikkiä löytyy pilvin pimein, mutta:

        "Ja vielä yksi kysymys:
        Jos elämä ei voi syntyä muuta kuin elämästä niin mistä se luoja on syntynyt?"

        Kun evoteoriaa ei voi tieteelisin perustein puolustaa, otetaan käyttöön filosofia?

        "Niinpä. Mikäli evoteoriaa ei opetettaisi kouluissa se kuolisi pois. Osuit naulan kantaan. Evoteorian ainoa kestävyys on, että sitä opetetaan kouluissa ainoana oikeana uskontona ja Darwin on heidän profeettansa. Tieteellistä kritiikkiä löytyy pilvin pimein, mutta:"

        Evoluutioteorian kestävyys on todisteet, Evoluutioteoria tuskin on täysi totuus mutta hyvin lähellä sitä...

        Sitäpaitsi melkein kaikki tieto kuolisi pois jos ei koulussa opetettaisi sitä, koulu on oppimista varten eikä mikään huuhaa-laitos.

        "Kun evoteoriaa ei voi tieteelisin perustein puolustaa, otetaan käyttöön filosofia?"

        Ei, tiede kaipaa todisteita. Filosofian avulla voidaan tehdä vain "asiantuntevia arvauksia" mistä kannattaisi etsiä todisteita ja myös luoda hypoteesin mille voidaan sitten etsiä todisteita.


    • The Rat

      Ohjeita keskusteluun

      UUTTA: rekisteröityminen ja sisäänkirjautuminen
      - Miten sisäänkirjautuminen toimii?

      UUTTA: haku
      - Hae viestejä vuosien takaa

      UUTTA: laaja haku
      - Rajaa hakua, saat tarkempia tuloksia

      UUTTA: kolme tapaa lukea viestejä
      - Voit katsoa kaikki viestit kerralla

      UUTTA: Muutoksia navigointiin
      - Keskustelupalstavalikko on ainoastaan etusivulla

      UUTTA: uudet pikkuikonit
      - Uusi viesti, kuumat aiheet, rekisteröityneet käyttäjät

      UUTTA: viestien siirto
      - Sheriffit voivat siirtää väärään palstaan kirjoitetun viestin oikeaan paikkaan

      Viestien kirjoittaminen
      - Vinkkejä viestien laatimiseen sekä nimimerkillä kirjoittaminen

      Uusi palstajako
      - Keskusteluryhmiä jaotellaan uudelleen

      Säännöt ja kirjoittajan vastuu
      - Jokainen vastaa kirjoittamistaan viesteistä

      Usein kysytyt kysymykset
      - Miksi viestini on poistettu? Miten rekisteröin nimimerkin? En löydä etsimääni viesti ja muita usein kysyttyjä kysymyksiä

      Sisäänkirjautuminen ja rekisteröityminen

      Keskusteluihin voi osallistua rekisteröidyllä nimimerkillä samaan tapaan kuin chattiin. Sisäänkirjautuminen tapahtuu Suomi24-käyttäjätunnuksella. Jos et ole vielä liittynyt jäseneksi ja luonut käyttäjätunnusta, on ensimmäiseksi liityttävä jäseneksi. Jos olet jo jäsen ja et ole rekisteröinyt nimimerkkiä, on nimimerkki rekisteröitävä seuraavaksi. Nimimerkit rekisteröidään Galleriaan.

      Sisäänkirjautuminen tapahtuu kirjaudu sisään -linkin kautta. Täytä käyttäjätunnuksesi ja salasanasi. Käyttäjätunnus ei ole sama asia kuin nimimerkki! Käyttäjätunnus on se tunnus, jonka loit rekisteröintilomakkeella ja se on sähköpostiosoitteesi alkuosa ennen @-merkkiä. Rekisteröity nimerkki ilmestyy ainoastaan silloin näkyviin, kun olet lähettänyt viestin palstalle. Sen sijaan sivun yläosassa Tervetuloa-sanan vieressä näkyy käyttäjätunnuksesi.

      Kun kirjoitat viestin, nimimerkkisi näytetään automaattisesti viestin lähettäjänä, kun olet kirjatunut sisään.

      Jos et halua kirjoittaa viestiä rekisteröidyllä nimimerkillä, kirjaudu ulos palvelusta. Kirjautumalla kerran sisään olet samalla kirjautunut muihinkin palveluihin, esimerkiksi sähköpostiin ja chattiin.

      Lisää tietoa nimimerkeistä ja Galleriasta, saat Gallerian ohjeesta.

      Sivun alkuun

      Hae vanhoja viestejä - yksinkertainen haku

      Voit etsiä vanhoja monta vuotta sitten kirjoitettuja viestejä erilaisilla hakusanoilla tai kirjoittajan nimimerkin mukaan. Hakutapoja on kaksi: yksinkertainen ja laaja haku. Haku kohdennetaan ainoastaan keskustelun viesteihin ja se ei ole siis tavallinen internet-haku, joka hakisi kaikilta Internetin sivustoilta.

      Jokaisen sivun yläreunassa on hakukenttä. Kirjoita kenttään sana tai sanoja, jotka kuvaavat aihetta, jota haet mahdollisimman hyvin. Huomaa, että et voi hakea vain yhdellä kirjaimella tai yhdistelmällä a*. *-merkki toimii vain yhdistettynä esimerkiksi katkaistuihin sanoihin. Esimerkiksi haku yhdistelmällä koir* tuottaa koira-aiheisia tuloksia.

      Voit kirjoittaa hakukenttään myös hakemasi nimimerkin, mutta nimimerkkihakuun on kuitenkin parempi käyttää laajaa hakua, koska yksinkertainen haku etsii kaikki sanat, eikä pelkkää kirjoittajaa.

      Saat tulokseksi listan, jossa hakemasi sana voi esiintyä monissa eri yhteyksissä monella eri palstalla. Jos hakusi osuu varsinaiseen keskustelupalstaan, saat tulokseksi myös saman nimiset keskustelupalstat. Katso esimerkki alla:

         Hakutulosten linkit ohjaavat viestin otsikkoon palstalle, josta viesti löytyi.

      Otsikon alla näytetään kyseisen viestin alku, viestin kirjoitus päivä sekä nimimerkki.

      Alimmalla rivillä on linkit aiheen pääkategoriaan sekä varsinaiseen palstaan.

      Jos viestin on kirjoittanut rekisteröitynyt käyttäjä, näytetään tämän nimimerkki linkkinä, joka avaa nimimerkin galleriasivun.

      Sivun alkuun

      Rajaa hakua laajan haun avulla

      Laaja haku on kätevä tapa rajata hakutuloksia. Usein hyvin yleinen hakusana antaa tulokseksi paljon viestejä, jotka sisällöltään eivät välttämättä liity kovin läheisesti haettuun aiheeseen.

      Sanat ja lauseet

      1. Hae viestejä, jotka sisältävät kaikki nämä sanat
      Tällä haulla saat tulokseksi viestejä, jotka sisältävät kaikki annetut hakusanat.

      2. Hae viestejä, jotka sisältävät yhden tai useamman näistä sanoista
      Antamalla usean eri hakusanan saat tulokseksi viestejä, jotka sisältävät ainakin osan annetuista hakusanoista.

      3. Hae viestejä, jotka eivät sisällä näitä sanoja
      Tämän hakuehdon voi yhdistää ainoastaan kahteen yllä mainittuun hakutapaan. Jos haluat hakea viestejä, jotka sisältävät sanan kissa, mutta ei sanaa koira, täytä kohtaan "Hae viestejä, jotka sisältävät kaikki nämä sanat" sana kissa ja kohtaan "Hae viestejä, jotka eivät sisällä näitä sanoja" sana koira.

      4. Hae viestejä, jotka on kirjoitettu nimimerkillä
      Tällä haulla voit hakea sekä rekisteröityjä että rekisteröimättömiä nimimerkkejä. Saat tulokseksi viestejä, jotka haettu nimimerkki on kirjoittanut.

      Hakuasetukset

      Hakuasetusten avulla voit rajata hakua aikamääreiden avulla. Kun tiedät miltä ajanjaksolta haluat löytää viestejä käytä joko pudotusvalikkoa, josta voit valita eilen, viime viikolla, viimme kuussa tai viime vuonna. Vielä tarkempiin tuloksiin pääset valitsemalla päivämäärät kohdasta "Hae viestejä ajanjaksolta". Muista aktivoida painike "Hae viestejä ajanjaksolta" ennen kuin teet haun.

      Voit hakea kaikkia viestejä valitsemaltasi ajanjaksolta jättämällä hakusanat pois tai rajata hakua tiettyyn aiheeseen kirjoittamalla hakusanoja ylämainittuihin kenttiin.

      Hae viestejä tietystä keskustelupalstasta

      Kun tiedät palstan, jonka viestejä haluat etsiä, haku on kätevä rajoittaa tähän palstaan. Käytä lisäksi sopivaa hakusanaa rajaamaan hakuasi. Esimerkiksi voit hakea viestejä Volvo-palstasta hakusanalla kulutus. Kirjoita kulutus kohtaan "Hae viestejä, jotka sisältävät kaikki nämä sanat".

      Sivun alkuun

      Kolme tapaa lukea viestiketjua

      Viestiketjua voi lukea kahdella uudella tavalla sekä vanhan puurakenteen mukaan. Yksi uusi tapa on katsoa kaikki viestit kerralla yhdeltä sivulta allekkain. Toinen tapa on katsoa kaikki viestit kerralla, mutta sisennettynä. Toisin sanoen vastaukset näytetään siihen viestiin nähden sisennettyinä, johon vastataan.

      Viestien esitystapaa voi muuttaa napsauttamalla pikkuikoneita, jotka ovat ensimmäisen viestin yläosassa.
      Merkkien selitykset:
      Viestit näytetään oletusarvoisesti vanhan puurakenteen mukaan, jota symboloi oheinen merkki.
      Napsauttamalla tätä symbolia näet koko viestiketjun kerralla.
      Napsauttamalla oheista symbolia näet viestien vastaukset sisennettyinä.

      Sivun alkuun

      Muutoksia navigoinnissa

      Uudistuksen myötä vanhasta järjestelmästä tuttu vasemman puoleinen sisältövalikko on poistunut käytöstä. Kaikki keskustelut löytyvät vastaisuudessa etusivulta. Samaan aiheeseen liittyvät alapalstat sen sijaan löytyvät osion etusivulta. Esim. Autot & liikenne -osan kaikki alapalstat löytyvät kyseisen osan etusivulta. Siirtyminen osan etusivulle tapahtuu punaisen yläpalkin alareunan linkkien kautta.

      Sivun alkuun

      Uusia ikoneita

      Keskusteluissa on sekä uusia että uudistettuja pikkuikoneita.

      Ikoni osoittaa, että viesti on uusi, viimeisen vuorokauden aikana kirjoitettu. Tämä ikoni korvaa vanhan vihreän pikkupallon.

      Tulimerkki kertoo, että kyseinen keskustelu, jonka otsikossa merkki on, on erityisen vilkas ja suosittu. Tämän symbolin tilalla oli ennen pieni punainen pallo. Merkkejä on eri asteisia. Kun keskustelun aloitukseen on tullut 20 vastausta, merkki on aivan pieni. Vastaavaasti jos vastauksia on tullut yli 40, merkki on kooltaan isompi. Koko siis vaihtelee keskustelun määrän mukaan.

      Käyntikortti kertoo, että käyttäjän nimimerkki on rekisteröity ja että hänellä on mahdollisesti sivu galleriassa.

      Sheriffi-ikoni kertoo, että kirjoittaja on palstan sheriffi.

      Sivun alkuun

      Sheriffit voivat siirtää viestejä palstalta toiselle

      Palstoja valvovat sheriffit voivat keskustelun uudistutta myös siirtää viestejä palstalta toiselle. Viesti siirretään, jos se ei sisältönsä vuoksi sovi palstalle, jonne se oli alunperin kirjoitettu. Esimerkiksi Teiniäidit-palstalle kirjoitettu liikennettä koskeva viesti siirretään Liikenne-osaan, koska se ei sisältönsä vuoksi kuulu teiniäitiyttä käsittelevälle palstalle.

      Jos huomaat viestisi kadonneen, voit etsiä sitä haun avulla. Sitä ei ole välttämättä poistettu.

      Sivun alkuun

      Vinkkejä viestin kirjoittamiseen

      Pyri otsikoimaan viestisi mahdollisimman ytimekkäästi ja aihetta kuvaavalla tavalla. Sitä varmemmin se luetaan ja saat vastauksia. Vältä otsikoita kuten Apua, Hei, Mitä teen, ??? jne. Esimerkiksi otsikko "Nasta- ja kitkarenkaiden edut ja haitat" kuvaa käsiteltävää aihetta täsmällisesti.

      Tarkista ennen viestin lähettämistä, että kirjoituksesi ei sisällä kirjoitusvirheitä. Kannattaa aina ensin esikatsella viesti ja sen jälkeen tarvittaessa muokata sitä.

      Valitse oikea palsta viestillesi. Hakukoneen avulla voit myös etsiä sopivaa palstaa aiheellesi. Väärään paikkaan kirjoitettu viesti todennäköisesti siirretään sille kuuluvaan paikkaan tai poistetaan.

      Älä markkinoi kaupallisia palveluita tai sivustoja. Jos haluat mainostaa Suomi24:ssä, lue aiheesta lisää.

      Huomaa myös että saman viestin massapostittaminen monelle eri palstalle on kielletty. Massapostitukset poistetaan.

      Keskustelun uudistuksen myötä voit kirjoittaa viestejä omalla rekisteröidyllä nimimerkilläsi tai vanhaan tapaan vapaavalintaisella, suojaamattomalla nimimerkillä.

      Kun haluat kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä, sinun on oltava Suomi24:n jäsen ja rekisteröitävä nimimerkki Galleriaan. Joka kerta kun haluat käyttää rekisteröityä nimimerkkiäsi, sinun on ensin kirjauduttava sisään. Jos haluat vaihteeksi kirjoittaa jollain ihan muulla nimimerkillä, älä kirjaudu sisään ja keksi uusi nimerkki.

      Sivun alkuun

      Uusi palstajako

      Keskustelun uudistuksen myötä palstojen rakennetta voidaan syventää ja jaotella selkeämmin. Uutena ominaisuutena on mahdollisuus luoda pääkategorialle alakategorioita, joihin palstat varsinaisesti kuuluvat. Tämä mahdollistaa uuden selkeämmän pastajaottelun ja mahdollisuuden luoda hyvinkin eriytyneitä aiheita. Uusi palstajaottelu otetaan ensimmäiseksi käyttöön Auto&liikenne-osassa sekä urheiluosassa. Uudistuksen ansiosta esimerkiksi jalkapallosta voidaan tehdä alakategoria, joka sisältää palstat erilaisille liigoille ja sarjoille sekä turnauksille. Teemme tätä uudistusta pikku hiljaa.

      Sivun alkuun

      Keskustelun säännöt ja kirjoittajan vastuu

      Suomi24 tarjoaa maksuttoman kanavan julkiseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Jotta keskustelupalstojen ilmapiiri säilyisi miellyttävänä ja kaikille sopivana, on kaikkien kirjoittajien noudatettava palstoja koskevia sääntöjä. Muistathan, että olet vastuussa omasta kirjoituksestasi ja sen sisällöstä. Kirjoittajaa sitoo Suomen laki ja lakia rikkovien viestien kirjoittaja voi joutua teksteistään oikeudelliseen vastuuseen ja saada sakkoja.

      Keskustelupalstat on tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelu ei ole chattailua tai samojen viestien lähettelyä jokaikiselle palstalle. Yritysten mainonta ja markkinointi ei myöskään kuulu keskustelupalstoille.

      Yksityinen henkilö voi jättää myynti- tai markkinointi ilmoituksen torille. Jos haluat yrityksellesi medianäkyvyyttä Suomi24:ssä, katso mainostaminen.

      Keskustelusivuilla sanomasi tavoittaa suuren yleisön. Pidä mielessäsi muutama tärkeä asia, kun kirjoitat palstoille.

      Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan.

      Keskusteluissa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, mm. henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksien osalta.

      Keskusteluissa ei saa:

      # Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
      # Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
      # Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
      # Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta
      # Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
      # Kirjoittaa rasistisia tekstejä
      # Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
      # Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
      # Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen usealle eri palstalle on kielletty.
      # Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.

      Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet.

      Suomi24.fi ei ota minkäänlaista vastuuta keskusteluissa esitetyistä väitteistä tai niiden aiheuttamista seurauksista.

      Keskusteluja käydään keskustelijoiden omalla vastuulla.

      Suomi24:n käyttäjäehdot

      Sivun alkuun

      Usein kysytyt kysymykset

      Miten voin muuttaa fontin koon?
      Saat muutettua sivujen fonttikokoa selaimestasi. Jos käytät esimerkiksi Internet Explorer selainta avaa selaimen työkalurivistä Näytä/View ja Fontti/Text size ja valitse isompi tai pienempi tekstin koko.

      Kirjoittamani viesti on poistettu. Miksi?
      Keskustelujen uudistamisen myötä palstojen sheriffit voivat siirtää viestit, jotka eivät liity palstan aiheeseen, niille paremmin sopivaan paikkaan. Jos viestisi on hävinnyt, tämä voi olla yksi syy siihen. Voit etsiä kirjoittamaasi viestiä haun avulla käyttämällä esimerkiksi omaa nimimerkkiäsi, jos haluat tietää sijaitseeko viesti jollain muulla palstalla.

      Viesti voidaan myös poistaa epäasiallisen tai loukkaavan sisällön takia. Epäasiallinen sisältö tarkoittaa, että viestissä esitetään esimerkiksi rasistisia, väkivaltaan yllyttäviä, tekijänoikeuksia loukkaavia tai raakoja pornografisia ilmauksia. Toisten käyttäjien loukkaaminen, solvaaminen ja herjaaminen on myös kielletty. Viesti, joka sisältää tällaista sisältöä, poistetaan.

      Jos olet lähettänyt saman viestin usealle eri palstalle eli tehnyt ns. massapostistusta, poistetaan viestit kaikilta palstoilta, jonne ne eivät kuulu.

      Miksi lähettämäni viesti ei tule palstalle?
      Yleisin syy, miksi lähetetty viesti ei tule palstalle on käyttäjän tietokoneen palomuuriasetuksissa. Tarkista palomuurisi asetuksista, että tietosuoja ja mainokset on sallittu Suomi24:n keskustelujen osalta. Ota yhteyttä oman palvelun tarjoajaasi saadaksesi tarkempia ohjeita palomuurin asetusten tarkistamiseksi.

      Haku ei löydä äsken kirjoittamaani viestiä. Miksi?
      Kokeile hakea viestiäsi hetken kuluttua uudeleen. Viestit eivät arkistoidu tuota pikaa tietokantaamme, vaan siihen menee noin viisi minuuttia.

      Haluan rekisteröidä nimimerkkini. Miten sen voi tehdä?
      Liity Suomi24:n jäseneksi ja luo itsellesi käyttäjätunnus, jos et ole vielä jäsen. Jos olet käyttänyt Suomi24:n treffejä tai sähköpöstia, olet jo jäsen. Jos olet chattaillut rekisteröidyllä nimimerkillä, on sama nimimerkki käytössäsi myös keskustelussa. Tällöin riittää, että ainoastaan kirjaudut sisään keskusteluun.

      Jäseneksi liitytään täyttämällä ensi rekisteröintilomake. Rekisteröi sen jälkeen nimimerkki galleriaan.

      Miksi kirjoittamani viestit näkyvät Galleriassa? Saako niitä pois?
      Gallerian uusi ominaisuus on kirjoitettujen viestien automaattinen näyttäminen rekisteröityneen käyttäjän sivulla. Jos et halua muiden tietävän viesteistä, joita olet kirjoittanut, mutta haluat silti kirjoittaa rekisteröityneenä, voit piilottaa sivusi Galleriassa. Piilotettua sivua eivät muut käyttäjät voi nähdä.

      Huomasin asiattoman viestin, joka pitäisi poistaa. Mitä voisin tehdä asian hyväksi?
      Jos huomaat viestin sisältävän keskustelun sääntöjä rikkovaa sisältöä tai materiaalia, napsauta viestin alalaidassa olevaa Ilmoita asiattomasta viestistä -linkkiä. Linkki avaa uuden selainikkunan. Täytä siihen sähköpostiosoitteesi, jotta palstan sheriffi tai Suomi24:n ylläpito voi tarvittaessa ottaa sinuun yhteyttä. Kirjoita myös perustelut poistopyynnöllesi. Viestin poistaa joko palstan sheriffi tai Suomi24:n ylläpito.

      Miten pääsen palstan valvojaksi?
      Jos olet erityisen kiinnostunut tietystä tai useammastakin keskustelunaiheesta ja palstasta, ja seuraat ja kirjoitat näille palstoille aktiivisesti, voit hakea palstan valvojaksi, jos palstalla ei ole vielä omaa valvojaa. Hakemusta ei kannata lähettää, jos palstalla on jo valvoja, sillä valvojia on yksi palstaa kohden. Yleensä palstan valvojan nimi on kerrottu palstan kuvauksessa. Suomi24 valvoo palstoja, joilla ei ole omaa sheriffiä.

      Valvojan toiminta on täysin vapaaehtoista. Valvojan tehtävänä on poistaa asiattomat viestit, siirtää palstalle kuulumattomat viestit sopivampaan keskustelupalstaan sekä huolehtia, että palstan ilmapiiri pysyy hyvänä.
      Hae valvojaksi

      Keskustelusta puuttuu mielestäni tärkeä aihe. Miten voin ehdottaa uutta palstaa?
      Voit ehdottaa uutta palstaa lähettämällä viestin Kehitysideat-palstalle. Seuraamme palstaa aktiivisesti ja toteutamme sopiviksi katsomamme pyynnöt.

      Millainen viesti on sääntöjen vastainen?
      Viesti sisältää rasistista, väkivaltaan yllyttävää, raakaa pornografiaa, lapsipornoon liittyvää tai muuten epäeettistä tekstiä. Toisten käyttäjien tai julkisuuden henkilöiden loukkaaminen ja herjaaminen kuuluu myös asiattomaan sisältöön. Toisaalta myös viesti, joka sisältää esimerkiksi uskonnollista julistusta ja on lähetty esimerkiksi Teiniäidit- tai Maailman menoa -palstalle, ei kuulu sinne, ja on tästä syystä asiaton. Massapostitus, eli samansisältöisen viestin lähettäminen usealle palstalle on kielletty.

      Myös tuotteita ja palveluita markkinoivat viestit ovat asiattomia.

      Olen nähnyt tulisymbolin. Miksi se näkyy ja miksi vain harvoissa viesteissä?
      Merkki kertoo, että keskustelu on erityisen suosittu ja että siihen on tullut paljon vastauksia.

      Sivun alkuun

      (Lainattu teksti, lähde: Suomi24 keskustelu - Ohje)

    • AntiHihhuli

      "Suunniteltu toiminta tunnistetaan määritellyn monimutkaisuuden (specified complexity) avulla."

      Evoteoria on edelleen ainoa teoria joka kykenee selittämään määritellyn monimutkaisuuden. ID ei mitään selitystä anna joten määriteltyä monimutkaisuutta ei voi pitää suunitellun toiminnan tunnisteena.

      Evokritiikki ylipäätään ei riitä luomisen todisteeksi. Varsinkaan kun kaikken kritiikin pystyy kuka tahansa jokamiestiedemies kumoamaan. Mitä tarjoat evoteorian tilalle?

      • väite

        "Evokritiikki ylipäätään ei riitä luomisen todisteeksi. Varsinkaan kun kaikken kritiikin pystyy kuka tahansa jokamiestiedemies kumoamaan."

        Kirjoituksesi on varsin kevyt heitto, jota et vaivaudu perustelemaan millään muotoa. Tuossakin tekstissä oli paljon asiaa ja useiden arvostettujen tiedemiesten esittämää kritiikkiä evoluutioteoriaa kohtaan. "Jokatiedemiehenä" voisit edes yrittää kumota kritiikin pääajatuksia.


    • jumalaa

      Siinäpä vasta loistava teoria. Joka ei kuitenkaan vastaa yhteenkään kysymykseen joita pieniin päihimme poksahtelee tuon tuostakin ja tämän tästä. Surkeaa...

      • suustani

        Tismalleen sama pätee evuluutioteoriaan:

        "Siinäpä vasta loistava teoria. Joka ei kuitenkaan vastaa yhteenkään kysymykseen joita pieniin päihimme poksahtelee tuon tuostakin ja tämän tästä. Surkeaa..."


    • Tavoitteeton

      >>Kemiallinen evoluutio>Toisin kuin 1900- luvun jälkipuoliskolla luultiin: uutta tietoa on kyllä tullut tulvimalla, mutta se on tuonut yhä enemmän ratkaisemattomia kysymyksiä. Mm. elämän syntyä selvittävät teoriat ovat umpikujassa. ">Geokemisti Jim Brooks toteaa em. kemiallisesta evoluutioteoriasta: " Kaikki kemiallisen evoluution hypoteesit ovat kuvittelun tulosta. Suunnattomasta määrästä prekambrisen ( 3,5mrd v. - 600milj.v.) ajan kiveä ei löydy mitään sellaista, mikä voitaisiin tunnistaa esibiologiseksi orgaaniseksi aineeksi." (Brooks s.120) Alkuilmakehässä on ollut happea, sillä Grönlannista ja Australiasta löydetyt vanhimmat kivilajit ovat oksidoituneita ja elämän spontaanikin kehitys itsestään on mahdotonta, sillä orgaaniset molekyylit vapaasti vedessä reagoidessaan dissosioituvat eivätkä synnytä ketjuuntuneita molekyylejä (Wilder-Smith 1981). 3700 Ma oxygenic photosynthesis, Earth and Planetary Science Letters, 217: 237–244).


      >>Älykästä suunnitelmaa vai sattumaa ja kasautuvaa valintaa ?>Kasvava joukko tiedemiehiä on löytänyt luonnosta jälkiä älykkäästä suunnitelmasta. Esimerkiksi biokemian professori Michael Behe on pohtinut veren hyytymisen mekanismia esimerkkinä tapahtumasta, jota ei voi yksinkertaistaa eikä synnyttää asteittaiseen mutaatioihin ja kasautuvaan valintaan perustuvalla evoluutiolla.>Filosofi ja matemaatikko William Dembskin (1998, 1999, 2002) mukaan suunnittelu voidaan havaita tieteellisillä menetelmillä. Dembski jaottelee ilmiöt sattumanvaraisiin, lainmukaisiin ja suunniteltuihin. Sattuma ja lainmukaisuus ei voi synnyttää biologista maailmaa, jossa on kaikki suunnittelun merkit.>Makroevoluutiosta ei luonnontieteellistä näyttöä>Puuttuvat renkaat puuttuvat

      • mikro- ja makroevoluution...

        ...välistä eroa. Niissä on kyse kuitenkin aivan eri asioista.


      • mikro- ja makroevoluution... kirjoitti:

        ...välistä eroa. Niissä on kyse kuitenkin aivan eri asioista.

        muka eri asioista? :)


      • Tavoitteeton
        mikro- ja makroevoluution... kirjoitti:

        ...välistä eroa. Niissä on kyse kuitenkin aivan eri asioista.

        >>et selvästi ymmärrä mikro- ja makroevoluution... ...välistä eroa.>Niissä on kyse kuitenkin aivan eri asioista.


      • Empiristi
        mikro- ja makroevoluution... kirjoitti:

        ...välistä eroa. Niissä on kyse kuitenkin aivan eri asioista.

        "et selvästi ymmärrä mikro- ja makroevoluution välistä eroa. Niissä on kyse kuitenkin aivan eri asioista."

        Millä periaatteellisella tavalla esim. ihmisen ja simpanssin geneettinen eroavaisuus eroaa ihmisten välisistä eroista? En nyt tahdo kuulla mitään hienoja termejä kuten perusryhmä tai uudet rakennesuunnitelmat vaan konkreettisella tasolla dataa geenierojen luonteesta.


    • squirrel

      Minäkin voisin copypasteta omat sivustoni tänne.
      Ja kun kukaan ei jakasisi vastata, julistaisin itseni voittajaksi.
      Hiphei!

      Valitettavasti en jaksa joka sivua kopypasteta.
      Mutta eipä siinä juuri tainnut olla väitteitä,joista en olisi kirjoitellut.
      (Kyllä, tämä on http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html
      Nyyssiväittelyoppaan mainitsema "Selitin sen jo miljoona kertaa" -menetelmä
      )

      http://www.geocities.com/evonkeliumi/

      • täällä selitetty...

        ...varmaan miljoona kertaa. Kuitenkin sinäkin olet täällä selittämässä asioita ja mielipiteitäsi uudestaan ja uudestaan. No miksi ihmeessä?


      • squirrel
        täällä selitetty... kirjoitti:

        ...varmaan miljoona kertaa. Kuitenkin sinäkin olet täällä selittämässä asioita ja mielipiteitäsi uudestaan ja uudestaan. No miksi ihmeessä?

        Sitäpä itse kukin voi kotonansa miettiä siinä pienessä päässään...
        (Olisiko taikasana "kritiikin keräys" jotakin?
        Vaatimattomana tavoitteenani on tuottaa Suomen paras evo-krea sivusto. Ehkä siihen menee 10 vuotta, ehkä ei koskaan onnistu...
        Kai minä toivon,että sokeat kanat löytävät niitä mutaisia matoja, jotta voin sitten ottaa ne pois...)
        Kun ei kerralla mene perille, niin "tehdään teletapit"..
        Uudestaan!

        Ehdottaisin,että tuollaiset isot kompleksit jaoteltaisiin osiin
        -tuttumieskin teki sen Raamatun Genesiksen läpikäyntinsä monessa osasessa(vajaat 10 niitä kai oli)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      488
      1835
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1557
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1368
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1350
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      103
      945
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      909
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      906
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      761
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      756
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      742
    Aihe