Keittiöremontin yhteydessä olin hankkimassa uutta kivitasoa tälläkin palstalla kovin kehutusta virolaisesta Diapolista. En voi antaa positiivista palautetta, sillä en pariin viikkoon saanut yhteyttä ko. firmaan lainkaan. Eivät vastanneet puhelimeensa useaan otteeseen, eivät sähköpostitse hyvissä ajoin tehtyyn tehtyyn ennakkotilaukseen, sähköpostikyselyihin, eivätkä faksiin. En siis todellakaan yhdy kehuihin ja suosittele kyseistä yritystä kenellekään keittiöremppaajalle! Nyt meille tulee kotimaisen valmistajan kivitasot lyhyellä varoitusajalla ja luotettavalla toimituksella, eikä hintakaan ole juuri virolaista korkeampi.
Kivitason hankinnassa Diapoliin pettynyt
Suosin jatkossa suomalaista!
71284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olisi ollut hankkia PUUSTELLIn kivitasot.
on ruvennut kivitasoja tekemään???
Meillä Puustellin tarjouksessa oli Tulikiven tasot.
Ikävä kuulla, että näin kävi. Tiedä sitten vaikuttiko esim joululomat tuohon, mutta ainakin tänään vastasivat puhelimeen kun kysyin toimitusaikaa vessan kivitasolle.
Otitteko Kiviexperteiltä?
Meille heidän kivensä tulivat lähes samanhintaisiksi kuin Diapolin, joten päätös oli helppo. Ja mekin saimme tasomme aika lyhyellä varoitusajalla, eli joustavuutta onneksi löytyi.
Ihan uteliasuudesta:
Mikä kivi maksaa diapolilla ja kiviexpertillä saman verran? Omassa kivessä hinteroa oli lähes 30% diapolin eduksi.
Taitaa olla Ville Diapolin hommissa, kun aina niin aktiivisesti puolustaa tuontitavaraa. Missä myyntipisteesi on, niin olisi helpompi kysyä näitä Diapolin tuotteita kotimaasta, kun eivät aina vastaile puhelimeen ja posteihin... ?
Minkäs minä sille voin että sinulla on salaliittoteoria valmiina.
Ihan kuluttajana virosta itse keittiötasot tilasin ja täältä alunperin vinkin sain. Nero Assolutoa ja maksoi 1700e (muutama päälle, en nyt muista). Kiviexpertit yritti kovasti myydä omaa "mustaa" joka oli Black rain. Tämä kivi olisi lähtenyt tuolla 1700 eurolla. Mutta eihän tuo kivi mitään mustaa ole ja siitä syystä pyysin tarjouksen nero assolutosta. Tämä kivi olisi maksanut vajaa 2400e eli eroa aika runsaasti.
Uskoisin, että kiviexpertit voi olla erittäin edullinen ehkäpä jopa halvempi kuin virolainen, jos kyseessä suomalainen kivi. Ja jos samalla hinnalla saa, niin kyllä kai nyt sitä kaikki suomesta ottaa :)
Ja nyt kun tuo vessaremontti on kohta itsellä tulossa niin selvittelin kivitason hintaa vessaan. Tarkoitus kyllä on ottaa kilpailevat tarjoukset suomesta. Ja jos täältä halvemmalla saa (tai ero on alle 50e) niin kyllä sitä tulee suomalaista tuettua.
Lopulta tärkeää taitaa olla, että jokainen saa sellaista palvelua kuin itse haluaa ja hinta/laatusuhde on suhteessa oman lompakon paksuuteen. Itsellä lompakko on vielä sen verran ohut, että ulkomailta tulee ostettua niin keittiötasoja, elektroniikkaa, sisustusta kuin vaatteitakin.
Mukavaa uuttavuotta kaikille :)