Karkoitatte Halosen

Älkää nyt kauheasti alkako liputtamaan sen Halosen puolesta. Teidän puolueen esilletulo nimittäin sai minut ajattelemaan, etten äänestäkkään Halosta. Vasemmistoliiton yhdistäminen Halosen kampanjaan on minun mielestä suuri virhe.
7421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vie joka kerta ääniä Haloselta ja se on helvetin hyvä!!!

Äänestä

Varma valinta, kaikilla kierroksilla, on; Ilkka Tillanen.

Äänestä

että vasemmistoliiton asettuminen presidentinvaaleissa Tarja Halosen taakse on myös monelle vasemmistoliiton, niin jäsenelle kuin kannattajallekin, suuren surun paikka. Kuitenkin Halonen itse on osoittanut iloisuutensa myös saamastaan vasemmistoliiton tuesta.

Minkäs pirun teet, kun ei vasemmistoliiton riveissä löytynyt niin paljon yksimielisyyttä, että olisivat oman ehdokkansa löytäneet, jonka taakse yhtä yksimielisesti olisivat puolueena voineet asettua kuin nyt Tarja Halosen taakse. Minä ainakin henkilökohtaisesti tein parhaani nyt esille tulleen ja olevan ongelman ennalta ehkäisemiseksi. Olin siis yhteyksissä vasemmistoliiton vaikuttajataholle, ennenkuin vasemmistoliiton virallinen kanta Halosen taakse asettumisesta oli päätetty.Toin selkeästi esille oman mielipiteeni kuin myös niin monen muunkin, jotta harkitsisivat nyt todella vielä Halosen taakse asettumistaan.Valitetavasti minun tahdon mukaan ei toimittu ja minun on siis taivuttava.Se tuskin kuitenkaan on Halosen vika ja jos kerran minun on valittava kahdesta, ei niin, omasta mielestäni, täydellisestä asiasta, niin tällä hetkellä se kuitenkin on Tarja Halonen. Mutta ei todellakaan sen vuoksi, että olen iloinen siitä, että Halonen on myös Vasemmistoliiton presidenttiehdokas vaan sen tähden, että hän on kuitenkin ehdolla olevista paras mahdollinen.
Toki voit reilusti äänestää vaikkapa nyt, vieläkin kyseenalaisemmasta puolueesta mitä on vasemmistoliitto, olevaa ehdokasta, Timo Soinia. Yhtä lailla silloin äänestät henkilöä etkä puolueen mukaan ja saat ehkä itsellesi hyvän mielen, tuntiessasi, että annat protestiäänen.

Niin teki myös Tony Halme aikoinaan eduskuntaan päästyään, terävin sanoin arvostellessaan presidenttiämme.Vaan on poika pyytänyt anteeksi ja kovakin teräs on taipunut ja siinä suhteessa on poika hiljentynyt.Halmeen tyhmyys paljastui tosi paikan tullen niin kuin olikin suurella äänimäärällä tullut valittua eduskuntaan. Protestiäänet niin Soinille kuin kenellekään muullekaan ehdokkaalle eivät estä Halosta kuitenkaan pääsemästä presidentiksi,mikä tietysti on hyvä. Mutta sen sijaan se voi antaa suuntaa tuleviin eduskuntavaaleihin.Toisaalta, tuskin sitäkään, koska jokainen tietää, että nyt käydään presidentinvaaleja ja vaalit ovat ehkä pitkälti henkilövaalit.Tarja on suuri KULTTUURIN ja LASTEN ystävä ja siinä on asiaa, mikä saa silmäni kostumaan lämpimistä liikutuksen tunteista. Siinä on minulle ainakin kyllin riittävästi syytä arvostaa Tarja Halosta ihmisenä ja äänestää häntä jatkamaan presidenttinä. Hän on ehdottomasti paras näistä valittavina olevista presidenttiehdokkaista.
Ole nyt sitten vielä jäsenenä näin kyseenalaisessa puolueessa kuin vasemmistoliitto kun jo pelkässä vasemmistoliiton kannattamisessakin tunnen toisinaan vaikeuksia. Sen verran on meininki puolueessa muuttunut latteaksi ja minä henkilökohtaisesti koen, että vasemmistoliitolla puolueena on enemmänkin uskottavuusongelma kuin mitä on Tarja Halosella.

Äänestetään nyt vain Tarja Halonen suurella äänten vyöryllä jatkamaan presidenttinä ja ruvetaan vaalien jälkeen elämään enemmän tai vähemmän rauhanomaista rinnakkaiseloa, demarit ja vaemmistoliitto, ja tehdään silloin omaa politiikkaa niin paljon kuin kummankin puolueen rahkeet suinkin vain kestävät. Tällä hetkellä on tärkeää, että olemme yhdessä riistäjiä ja sortajia ja huonompiosaisten oikeuksien polkijoita vastaan. Äänestämme oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Äänestämme Tarja Halosta, jolla myös kulttuuri on lähellä sydäntä. Tehdään sitten presidentin vaalien jälkeen politiikassa tarvittavaa hienosäätöä ja selkiytetään demareiden ja vasemmistoliiton erot. Erotetaan silloin vasta jyvät akanoista ja käydään taisto heikompiosaisten sydämistä.Silloin näemme ja näytämme kuka tai mikä puolue on todella heikompiosaisten asialla. Peliä pelataan silloin sisäpolitiikan pelinappuloilla ja huolimatta siitä, että peli on raakaa on oma sydämeni kuitenkin paikallaan ja lämpimästi aina lasten, nuorten, työttömien, sairaiden ja kaikkien niiden puolella, joista kova markkinaliberalistinen, globalisoituva yhteiskunta ahneuksissaan ei välitä. Minä arvosta heitä yli kaiken ja tunnen, että velvollisuuteni yhtä lailla kuin oikeutenikin on tehdä heidän hyväkseen kaikki mahdollinen.Sisäinen motivaationi ja tahtotilani toimia näiden ihmisten puolesta on todella voimakas.

Äänestä

Veeet minä Sinun hyssyttelystä välitän. Minulla on vuodesta 1965 (siirryin yksit. työnanta-
jalta valtiollisen palvelukseen!) asti ollut hurmaava olotila esiintyä omana itsenäni! Olen
sitä mieltä, että ns. hyssyttely on yksi niistä meidät demareista erottavista tekijöistä!
vom

Äänestä

Vasemmistoliitolla on tapana häslätä kaikki asiat mihin se ryhtyy. Siimes kun virnistelee kornin punaisen mainosjulisteen edessä, niin se on häsläystä. Tuossa punaisessa julisteessa on vielä hymiö, voi perskuleen mainostoimisto, ettekö keksi vielä jotain muuta tapaa pilata toisen puolueen kampanjaa. Saakelin tunarit.

Äänestä

Vasemmistoliitto on puolue, jonka kannatus on laskenut jatkuvasti. Kilpailevan puolueen presidenttiehdokkaan taakse siirtyminen jo ensimmäisellä kierroksella ei ainakaan hidasta tätä kehitystä. Vasemmistoliiton ääniosuudet prosentteina eduskuntavaaleissa:

1945   23,5
1948   20
1951   21,6
1954   21,6
1958   23,2
1962   22
1966   21,1
1970   16,6
1972   17
1975   18,9
1979   17,9
1983   13,5
1987   13,6
1991   10,1
1995   11,2
1999   10,9
2003   9,9

viimeisin gallup 8,5 %

Äänestä

Vasemmistoliitto tullaan lähivuosien aikana liittämään SDP:hen, joten älä välitä. Vuoden 2012 vaaleissa Vasemmistoliittolaisia ei enää ole.

Ensi vuonna järjestetään Vasemmistoliiton osalta viimeiset eduskuntavaalit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äänestäjiä kirjoitti:

Älkää nyt kauheasti alkako liputtamaan sen Halosen puolesta. Teidän puolueen esilletulo nimittäin sai minut ajattelemaan, etten äänestäkkään Halosta. Vasemmistoliiton yhdistäminen Halosen kampanjaan on minun mielestä suuri virhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu