Toimittaja teki virheen

syyttäessään Niinistöä työttömyysetuuksien vähentämisestä.

Hän unohti, että tässä maassa asuu kansa, jolla on korkea työmoraali ja jotka ei katso hyvällä sitä, että työttömät elää yhtä hyvin kaiken maailman tuilla kuin ne, jotka sitä työtä tekevät.

Niinistön ja Kokoomuksen politiikka on se, että työnteon tulisi olla kannattavaa, eikä niin,että mitä enemmän teet työtä, sitä enemmän sinua siitä rangaistaan.

Sossujen politiikkaa taas on se, että heistä on parempi mitä enemmän on työttömiä, koska silloin kansa äänestää näitä sossuja, jotka muka ovat "köyhän ja työttömän" asialla, jotta saisivat itse jatkaa verorahojen pumppausta omiin taskuihinsa.
18519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"Niinistön ja Kokoomuksen politiikka on se, että työnteon tulisi olla kannattavaa, eikä niin,että mitä enemmän teet työtä, sitä enemmän sinua siitä rangaistaan."
-------

Niinistön kannattaisi korostaa tuota seikkaa vaalimainonnassaan vielä ennen äänestyspäivää. Samoin muistuttaa siitä, että maassamme asuu kansa, joka ei katso hyvällä sitä, että työttömät elävät hyvin kaikenlaisilla tuilla.

Äänestä
  • älä nyt tuollaista mene huutelemaan, työttömät ja piemituloiset voivat vielä innostua lähtemään uurnille ja se ei ole kokoomuksen etu.

    Äänestä

Unohdit mainita sen, että valtion tarjoamien palveluiden ylläpito maksaa ja koska yritysten verotaakkaa on laskettu jatkuvasti, hoitaa näiden palveluiden ylläpidon jatkuvasti vähenevä työntekijöiden porukka. Tarviiko tässä ihmetellä, miksi palkkatyötä verotetaan meillä täällä Suomessa aivan sairaasti? Ja tähän tilanteeseen on aivan erityisesti syyllinen Kokoomus, joka ajaa jatkuvalla syötöllä yrityksille ja pääomapiireille verohelpotuksia. Työttömien syyttäminen tästä tilanteesta on vain Kokoomuksen silmänkääntötemppu.

Harva tajuaa sitä, että työttömyys on porvarille edullista; kilpailu työpaikoista pitää palkat ja inflaation alhaalla. Valtio eli veroja maksavat tavalliset kansalaiset maksavat tämänkin yrityspolitiikan viulut. Tyhmä kansa äänestää Kokoomusta tai Niinistöä.

Äänestä
  • ymmärtämätöntä.

    Äänestä

  • mitä enemmän pk-yrityksiä, mitä enemmän työtä, mitä enemmän kansalaisilla ostovoimaa, sitä enemmän rahoja hyvinvointivaltion säilyttämiseen.

    Sosialistit harjoittavat päinvastaista politiikkaa. He haluavat kuihduttaa pk-sektorin ja suosivat isoja valtionyrityksiä ja isoja yrityksiä. Isot valtionyritykset ovat pääosin sossujen hallussa, vrt. Fortum, joista sossut sitten kahmivat etuuksia ja korkeasti palkattuja suojatyöpaikkoja itselleen. Sosialistit haluavat, että verotus on kireä ja tämä vähentää kansalaisten ostovoimaa ja työmoraalia, koska monet katsovat, että työnteko ei ole kannattavaa, koska siitä rangaistaan korkeammalla verotuksella. Sosialistit haluavat sosialisoida yhteiskunnan rahat pienelle sosialistieliitille ja valtavalle sosialistibyrokratialle, vallassaolon varmistamiseksi he käyttävät täkynä näitä almuja, tukia, työttömyyskorvauksia ja muita, joilla kansa saadaan äänestämään näitä "pienituloisen" asialla olevia sossuja. Sosialistit ovat ryöstäjiä, jotka eivät osaa itse ansaita rahojaan, mutta jotka kyllä mielellään ryöstävät ja kahmivat rahat niiltä, jotka sen työn tekevät.

    Ainoa eliitti, joka tässä maassa elää ja voi hyvin on SDP/SAK- eliitti. Näillä AY-johtajilla on järjestään palkat 100 000 euron vuosituloissa. Paperiliiton Jouko Ahosellakin on palkka 100 000 euroa vuodessa. Nämä sossut ovat rakentaneet Suomesta valtaisan omaan mätäänsä kohta tukehtuvan byrokratian.

    Niinistö on pk-yrittäjien, koulutettujen ja niiden työtätekevien puolella, jotka katsovat, että nimenomaan työnteon pitäisi olla kannattavaa. Työ on se, josta tulisi tehdä kannattavaa. Ainoastaan työ takaa sen, että Suomi pysyy hyvinvointivaltiona. Niinistö on yksilön puolella.

    Äänestä

  • Niinistö on Suomen puolella! kirjoitti:

    mitä enemmän pk-yrityksiä, mitä enemmän työtä, mitä enemmän kansalaisilla ostovoimaa, sitä enemmän rahoja hyvinvointivaltion säilyttämiseen.

    Sosialistit harjoittavat päinvastaista politiikkaa. He haluavat kuihduttaa pk-sektorin ja suosivat isoja valtionyrityksiä ja isoja yrityksiä. Isot valtionyritykset ovat pääosin sossujen hallussa, vrt. Fortum, joista sossut sitten kahmivat etuuksia ja korkeasti palkattuja suojatyöpaikkoja itselleen. Sosialistit haluavat, että verotus on kireä ja tämä vähentää kansalaisten ostovoimaa ja työmoraalia, koska monet katsovat, että työnteko ei ole kannattavaa, koska siitä rangaistaan korkeammalla verotuksella. Sosialistit haluavat sosialisoida yhteiskunnan rahat pienelle sosialistieliitille ja valtavalle sosialistibyrokratialle, vallassaolon varmistamiseksi he käyttävät täkynä näitä almuja, tukia, työttömyyskorvauksia ja muita, joilla kansa saadaan äänestämään näitä "pienituloisen" asialla olevia sossuja. Sosialistit ovat ryöstäjiä, jotka eivät osaa itse ansaita rahojaan, mutta jotka kyllä mielellään ryöstävät ja kahmivat rahat niiltä, jotka sen työn tekevät.

    Ainoa eliitti, joka tässä maassa elää ja voi hyvin on SDP/SAK- eliitti. Näillä AY-johtajilla on järjestään palkat 100 000 euron vuosituloissa. Paperiliiton Jouko Ahosellakin on palkka 100 000 euroa vuodessa. Nämä sossut ovat rakentaneet Suomesta valtaisan omaan mätäänsä kohta tukehtuvan byrokratian.

    Niinistö on pk-yrittäjien, koulutettujen ja niiden työtätekevien puolella, jotka katsovat, että nimenomaan työnteon pitäisi olla kannattavaa. Työ on se, josta tulisi tehdä kannattavaa. Ainoastaan työ takaa sen, että Suomi pysyy hyvinvointivaltiona. Niinistö on yksilön puolella.

    Kaunista puhetta, paljon korulauseita ja vähän asiaa. Ihan kuin joku kokoomuslainen olisi puhumassa?

    Äänestä

Näin on.
Suurin osa työttömistä ovat vain laiskoja,ainakin pohjanmaalla.

Äänestä

Työnteosta saadaan kannattava vaihtoehto nostamalla pienimpiä palkkoja 500 euroa kuukaudessa,sen voisi kustantaa niillä yritystukien takaisin perinnöillä firmoilta jotka siirtävät toimintojaan halpis maihin.EIKS OLE YKSINKERTAISTA,ei tarvi syyllistää ketään.

Äänestä
  • Työnteko ei ole Suomessa kannattavaa, sen sijaan omistaminen on.

    Äänestä

Ansiosidonnainen 1013,00€ -verot -kassan jäsenmaksu. Netto 759,15 €/kk. Ikä 57. Potkut tuli keväällä "tuotannollisista ja taloudellisista.. jne". Menisin HETI töihin jos jonnekin pääsisin. Annappa vinkki! Olen hakenut 48:aa paikkaa, ja yksikään ei ole edes vaivautunut vastaamaan. "Me soitamme kyllä sitten teillepäin.." Minulla on HYVÄT sekä koulu- että työtodistukset ja aukoton työhistoria 38,5 vuoden ajalta. Ja millä matematiikalla saat nyt avoinna olevat 18000 työpaikkaa riittämään 300000:lle työttömälle? Tunti per kapita? Työnteolla pitäisi elää myös sen pienipalkkaisimman. Ei ole mitään järkeä siinä että maahan on synnytetty pätkä- ja osa-aikaisten armeija joka joutuu hakemaan toimeentulotukea sossusta kun työstä saatu palkka ei riitä elämiseen ja vuokraan? Oiskos ne työnantajat niitä kokoomuslaisia joiden politiikan mukaan siis työnteon pitäisi olla kannattavaa...Työpaikkojen määrä EI LISÄÄNNY sillä, että työttömät syyllistetään. Siis kerro minne menen töihin että saisin edes toisen tonnin elääkseni, kun tunnut meidän työttömien hyvinvoinnista olevan niin huolissasi?? En tiedä kenen taskuihin rahaa pumpataan, täälläpäin ei ole näkynyt enempää kuin optioita tai osinkotulojakaan.

Äänestä
  • ja toisex jos on vähänkin sairas.selkävaivat.vuosia kestänyt masennus josta suositus työ kyvyttömyys eläkkeelle,ja muutenkin tohjona ylä että ala päästä.tämä NIINISTÖ ei sanallakaan puhu näistä ihmisistä,joita on työppärin kirjoilla satoja ellei tuhansia.ja lisäx huume ja viina kamraatit lisänä soppaa keittämässä,ihmisiähän mekin ollaan.

    Äänestä

  • Työnteolla pitäisi elää myös sen pienipalkkaisimman. Katso vain sinne sossujen ja SAKn peiliin, he ovat vastuussa tällä kolmikannallaan, että Suomessa ovat pienet palkat.

    Sossut itse myös tähtäävät politiikallaan siihen, että uusia pk-yrityksiä ei synny ja loputkin kuihtuvat. Suomessa ei ole vapaa markkinatalous, vaan jokin ihme sosialistinen markkinatalous. Isoja sossuyrityksiä suositaan ja pienet kuihtuvat alle.

    Sossut ovat myös vastuussa korkeista verosta ja yrityksille lankeavista pakollisista korkeista maksuista. Syytätkö pk-yrityksiä siitä, jos he kokevat, että työntekijöiden palkkaaminen ei kannata, koska itsellekin pitäisi jäädä jotain. Monen yrittäjän palkkataso on jäänyt palkansaajien palkasta, yrittäjät tekevät pitempää päivää ja hyvä, kun itse työllistävät itsensä.

    Suomi tarvitsee perusteellisen rakenteellisen muutoksen. Jotta saataisiin lisää työtä ja kansalaisille lisää ostovoimaa ja sitä kautta taas lisää työtä, tulee entisestään laskea ansioverotusta, purkaa turhaa sosialistibyrokratiaa, suunnata verovarat keskeisiin palveluihin ja infrastruktuuriin ja tehdä Suomesta länsimainen demokratia ja markkinatalousmaa tämän sosialistisen lähestulkoon valtiojohdetun näennäisdemokratian sijaan. Muulla Euroopalla pyyhkii hyvin. Suomellakin pyyhkii hyvin tilastoissa, mutta ei ruohonjuuritasolla, koska sossut pumppaavat tuotot itselleen.

    Sosialistit ei kunnioita sitä pienintä tärkeintä tekijää, yksilöä ja yrittäjää. He haluavat, että yksilö on valjastettu sosialistisen järjestelemän palvelemiseen.

    Äänestä

  • Katso sossujen peiliin kirjoitti:

    Työnteolla pitäisi elää myös sen pienipalkkaisimman. Katso vain sinne sossujen ja SAKn peiliin, he ovat vastuussa tällä kolmikannallaan, että Suomessa ovat pienet palkat.

    Sossut itse myös tähtäävät politiikallaan siihen, että uusia pk-yrityksiä ei synny ja loputkin kuihtuvat. Suomessa ei ole vapaa markkinatalous, vaan jokin ihme sosialistinen markkinatalous. Isoja sossuyrityksiä suositaan ja pienet kuihtuvat alle.

    Sossut ovat myös vastuussa korkeista verosta ja yrityksille lankeavista pakollisista korkeista maksuista. Syytätkö pk-yrityksiä siitä, jos he kokevat, että työntekijöiden palkkaaminen ei kannata, koska itsellekin pitäisi jäädä jotain. Monen yrittäjän palkkataso on jäänyt palkansaajien palkasta, yrittäjät tekevät pitempää päivää ja hyvä, kun itse työllistävät itsensä.

    Suomi tarvitsee perusteellisen rakenteellisen muutoksen. Jotta saataisiin lisää työtä ja kansalaisille lisää ostovoimaa ja sitä kautta taas lisää työtä, tulee entisestään laskea ansioverotusta, purkaa turhaa sosialistibyrokratiaa, suunnata verovarat keskeisiin palveluihin ja infrastruktuuriin ja tehdä Suomesta länsimainen demokratia ja markkinatalousmaa tämän sosialistisen lähestulkoon valtiojohdetun näennäisdemokratian sijaan. Muulla Euroopalla pyyhkii hyvin. Suomellakin pyyhkii hyvin tilastoissa, mutta ei ruohonjuuritasolla, koska sossut pumppaavat tuotot itselleen.

    Sosialistit ei kunnioita sitä pienintä tärkeintä tekijää, yksilöä ja yrittäjää. He haluavat, että yksilö on valjastettu sosialistisen järjestelemän palvelemiseen.

    Perustakaa työttömät oma yritys.
    Pitää jotain itsekin yrittää

    Äänestä

  • Työttömyys on edullista yrityksille: jatkuva kilpailu työpaikoista pitää lakko- ja palkankorotushalut kurissa. Marx kirjoitti tästä samasta taktiikasta jo 150 vuotta sitten. Mitä järkeä olisi siinäkään, että tänne rahdataan Kiinasta, Intiasta ja ties mistä "osaajia", kun maassa on eri laskentatavasta riippuen 250 000 - 500 000 työtöntä niin valkokaulusammateissa kuin duunareissa - puhumattakaan osa-aikaisista ja kotiäideistä ym. Suomea ajetaan nyt ulkomaisen pääoman ehdoilla, jolla ei ole isänmaata eikä omaatuntoa. Melkoista paskaa Kokoomukselta väittää olevansa suomalaista asialla. Hauska juttu, että Halosen vaalijulisteessa korostetaan juuri suomalaisuutta, kun taas Niinistön juliste on kuin jonkun monikansallisen yrityksen rekrytointi-ilmoitus.

    Äänestä

  • isänmaanpettureita kirjoitti:

    Työttömyys on edullista yrityksille: jatkuva kilpailu työpaikoista pitää lakko- ja palkankorotushalut kurissa. Marx kirjoitti tästä samasta taktiikasta jo 150 vuotta sitten. Mitä järkeä olisi siinäkään, että tänne rahdataan Kiinasta, Intiasta ja ties mistä "osaajia", kun maassa on eri laskentatavasta riippuen 250 000 - 500 000 työtöntä niin valkokaulusammateissa kuin duunareissa - puhumattakaan osa-aikaisista ja kotiäideistä ym. Suomea ajetaan nyt ulkomaisen pääoman ehdoilla, jolla ei ole isänmaata eikä omaatuntoa. Melkoista paskaa Kokoomukselta väittää olevansa suomalaista asialla. Hauska juttu, että Halosen vaalijulisteessa korostetaan juuri suomalaisuutta, kun taas Niinistön juliste on kuin jonkun monikansallisen yrityksen rekrytointi-ilmoitus.

    ne on sosialistiyritykset, jotka tunkee Kiinaan Halosen edesauttamana.

    Ay-liike paperiliiton johtaja Ahosineen (jonka palkka on btw. 100 000 euroa vuodessa) järjesti paperilakon, jotta saataisiin OIKEIN MUKAVA TEKOSYY siirtää tuotanto KIINAAN! Myös Chileen toiseen Halosen mallimaahan rakennettaan paraikaa suomalaista paperitehdasta. Näin saadaan lisää suomalaisia työttömiksi ja lisää fyrkkaa sossujen taskuun.

    Sossut myös järjesti siirtymäajan, jotta tänne ei saataisi EUn sisältä koulutettua työvoimaa, jolle tarvitsee maksaakin jotain, vaan sen sijaan hämärää halpatyövoimaa. Sossut myös ovat aikeissa järjestää värväyspisteitä Kiinaan, Ukrainaan ja muihin epämääräisiin maihin, jotta tänne saataisiin halpaa epämääräistä työvoimaa.

    Tämä maa ja tämän maan isot yritykset ovat sosialistien hallussa. Pk-sektori sen sijaan voi hyvin, hyvin huonosti.

    Kaikesta mainitsemastasi ovat vastuussa vain ja ainoastaan sossut. Katso nyt heidän yrityksiään ja monopolejaan Fortum, isot paperitehtaat, RAY, Veikkaus, Altia, Ilmarinen. Sossut siellä ovat kaikessa päättämässä.

    Juuri vastikään nämä sossut perustivat taas uuden ilmailuhallituksen ilmailulaitoksen rinnalle. Taas saatiin uusi valtaisa byrokratia, jonne saadaan lisää sossuja korkeastipalkattuihiin suojatyöpaikkoihin. Ja voitko kuvitella, nämä rahat ilmailuhallitukseen otetaan ilmailun kustannuksista, niin että lentoyhtiöt joutuvat ulosliputtamaan toimintansa pois Suomesta. Kivaa! Edesauttaa taas suomalaista työllisyyttä ja työllistymistä, Eikö?

    Mutta, kun te aivopestyt sossut ette ymmärrä, että sossut kaivaa Suomelle HYVIN HYVIN ISOA HAUTAA!

    Äänestä

  • Demarien vihollinen kirjoitti:

    Perustakaa työttömät oma yritys.
    Pitää jotain itsekin yrittää

    Mitäs itse puuhailet? Nautitko jatkuvaa palkkaa suojatyöpaikasta valtiolla tai kunnalla, vai oletko itsenäinen yrittäjä? Ei taida pienyrittäjät tänne palstoille joutaa kirjoittelemaan, on varmaan sitä työtä mitä tehdä. Monet työttömät ovat perustaneet yrityksiä mm. osuuskuntia. Näiden toimintaa kuitenkin pyritään estämään kaikin tavoin, mm. valtion taholta on lisätty yrittäjämaksuja kaiken aikaa. Pienillä paikkakunnilla ei riitä ostovoimaa, mikä on perusedellytys yritystoiminnalle. Kokoomuksen toimesta saatiin mm.arvonlisävero, mikä kuihdutti monen pienyrittäjän toimeentulon. Yrityksen perustamiseen tarvitaan aina jotain pääomaa, mitä työttömällä hyvin harvoin on. Lainaa ei myönnetä, jos ei ole tuloja. Ymmärrätkö mitä yritystoiminta on. Tutustu hieman kustannuslaskentaan ja pohdi miten työtön voi päästä alkuun yritysmaailmassa. Ideoita odotellen.

    Äänestä

Olet sokea jos kuvittelet työttömien elävän tässä maassa yhtä hyvin kuin työlliset. Kokoomus ei ole kiinnostunut pätkääkään työttömien toimeentulosta, vaan siitä kuinka suuryritykset voivat alistaa kaiken omaan valtaansa. Voisit tutustua Yhdysvaltojen työllistämispolitiikkaan, sieltähän Kokoomus mallia hakee. Ihmiset tekevät orjan lailla monta työtä päällekkäin, eivätkä pysty silti edes omaa asuntoa hankkimaan. Sosiaaliturvaa ei ole, jos sairastut kuolet ilman sukulaisten tukea. Suuryrittäjien etu on, että pidetään työttömyyttä yllä, koska palkkatasoa voidaan pitää alhaisena, kun ihmiset pelkäävät joutuvansa työttömiksi. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, mutta tässä aluksi mutusteltavaa.

Äänestä
  • samaa mieltä,mutta sanoppa se näille,ei ne ymmärrä kuin kirja kieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taktisen virheen kirjoitti:

syyttäessään Niinistöä työttömyysetuuksien vähentämisestä.

Hän unohti, että tässä maassa asuu kansa, jolla on korkea työmoraali ja jotka ei katso hyvällä sitä, että työttömät elää yhtä hyvin kaiken maailman tuilla kuin ne, jotka sitä työtä tekevät.

Niinistön ja Kokoomuksen politiikka on se, että työnteon tulisi olla kannattavaa, eikä niin,että mitä enemmän teet työtä, sitä enemmän sinua siitä rangaistaan.

Sossujen politiikkaa taas on se, että heistä on parempi mitä enemmän on työttömiä, koska silloin kansa äänestää näitä sossuja, jotka muka ovat "köyhän ja työttömän" asialla, jotta saisivat itse jatkaa verorahojen pumppausta omiin taskuihinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu