korot

((((

tuli mieleeni eräs kevät kun olimme menossa äidin ja isän kanssa kylään. Aurinko oli jo lämmittänyt lumen ja jään pehmeäksi,maa alkoi sulaa. Tullessamme pihaan ja autosta noustessa, kuljin äitini takana seurasin koko ajan äitini kävelyä ja erityisesti kenkiä. Äidilläni oli jalassa mustat housut ja korkokengät(saappaat)lahkeet oli kenkien päällä. korot olivat 8cm korkeat ja vajaat 2cm halkaisijaltaan. Kävellessä huomasin kuinka korot välillä upposivat lumeen. Sukulainen olikin pihassa joten jäimme siihen hetkeksi juttelemaan. Herkullisin tilanne tuli kun äitini seisoi kohdassa jossa jää oli jo pehmennyt ja alkoi hiekka näkymään. Seurasin salaa kuinka korot upposivat sohjoon ja hiekkaan, korko upposi aivan kokonaan maahan ja kärjet nousivat ylöspäin. Sitten menimme sisälle, pois lähtiessämme menin jo muita aikaisemmin ulos ja katsoin noita korkojen jättämiä jälkiä se kiihotti minua kovasti vaikka olinkin vain 15v. Onko muilla kertomisia äidin kengistä/koroista?

13

2198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Spiked heels

      Joo, lähtee se, tarkoitan suuntaus kenkäfetisismiin, joka on sinänsä tavallista mutta loppua ei näy. Itse oon ollut kenkäfriikki yli 40 vuotta ja ei kun pahenee vaan. Samoin tulee itsekin seurailtua naisten kenkien jättämiä jälkiä talvisessa hangessa, ja kuvitella millaiset kengät ne on jättäneet. Ei kun tervetuloa seuraan!!!!!!!!!!!!

      • heelsman

        Ei mutsin saappaista eikä korkkareista...70-luvulla ei ollut oikein kaksisia...loppupuolella rupesi koulussa näkymään aika kivoja. Korkkarifetissi on ollut ja itänyt yhtä kauan kuin seksuaalisuus yleensäkin...yli 25 tässä tapauksessa.


    • ... Äidin

      Äidistä se lähtee, kun tytärtäkin korkokengät kiinnostavat. Äidilläni tapana kulkea korkokengissä kaikkialla, myös kotona...

      • bootslover

        mulla se alkoi naapurintytön tummansinisitä hai-saappaista joita lainailin ja pidin niitä jalassa. Se kiihotti sit sain toiselta naapurintytöltä ihan omat kun ne kävi sille pieneksi. siitä asti on ollut saapasfetissi, edelleen nämä siniset 80-luvun hai saappaat ja nykyään nahkasaappaat terävällä kärjellä ja piikki korollamyös reisisaappaat ja ratsastusaappaat kiihottaa. eikä loppua näy onneksi !!


    • Nimetön

      Mulla kaikki lähti liikkeelle tädistä, joka käytti ja käyttää edelleen aina korkokenkiä. Aina innolla odotti hänen vierailujaan, koska silloin ilmestyi pihaan korkojen jälkiä. Niitä oli sitten kiva sormella mittailla kuinka syvälle korot olivat uponneet. Silloin pystyi vain haaveilemaan miltä tuntuisi saada sormi noiden korkojen alle. Joskus tuli hiukan yritettyäkin mutta koskaan kuitenkaan onnistumatta. Jälkikäteen ajateltuna, ei sen olisi pitännyt olla mahdotonta, koska ala-aste ikäiset usein leikkivät lattialla ja helppohan siinä olisi ollut "eksyä" leikkimään liian lähelle tädin korkoja.

      • tallottava

        Tein mummulassa ollessani ala-asteikäisenä paljon juuri tuota eli leikin lattialla isoäitini vieressä. Isoäiti käytti useinmiten korkokenkiä, joiden alle olisin hyvin voinut pujottaa sormeni, mutta rohkeus ei vielä sillon korkokengän alle riittäny. Kerran kuitenkin onnistuin työntämään sormeni lähelle isoäidin kumisaapasta. Kun isoäiti nosti päkiää, tuikkasin minä sormeni päkiän alle ja siinä samassa saapas laskeutuikin pusertamaan sormia. Tuollainen kumisaapas ei satu ollenkaan, mutta se tuntui silti mahtavalta. Isoäiti ei aluksi huomannu koko tapausta ja seisoi tyynen rauhallisesti käteni päällä, mutta sitten tei pahan virheen eli liikutin sormiani saappaan alla, jolloin isoäiti huomasi seisovansa sormillani. Se kauhisteli tapahtunutta ja minä koitin vakuuttaa, ettei tässä mitään hätää... Nykyään yritän käyttää aina mahdollisuuden tulla tallotuksi, mutta harvoin siinä kunnolla onnistuu.


    • ihmeellistä

      en tiedä mikä niissä koroissa kiehtoo, on mukava seurailla esim. kaupoissa korkoja käyttävien askeleita. ääni on yksi mikä niissä kiehtoo, joskus kiihottaa aivan tavallinen matala tolppakorko äänellään tai vaikka mokkapintainen saapas jossa kanta ei ole kuin 1-1,5cm mutta kapsaa mukavasti kaupanlattialla. kiihottavaa on sekin kun katsoo naisten piikkikorkoja joissa on ikäänkuin välystä, korko heiluu/elää muutamia senttejä kävellessä mutta eivät siitä välitä. myös kuoriutunut korko josta korkolappu kulunut pois näyttää veikeältä koska tietää että niillä koroilla kävelty... laittakaahan koroista tarinoita.

    • korkojenjäljetkiinnostaa

      Saakohan tämän alkamaan uudestaan

    • minua_myös_jäljet

      kiinnostaa...
      Eräs tilanne tuli mieleen noin 20 vuoden takaa.Oltiin sukujuhlissa ja siellä noin 15 - 16 vuotias pikkuserkku tuli sanomaan äidilleen että vaihtaisivat kenkiä(heillä ilmeisesti sama koko). Äidillä oli ballerina ja tyttärellä korkokengät,korko noin 6-7 cm korkea ja kapeat. Äiti sitten kysyi että miksi niin tytär vastasi että on hankalat kun korot uppoaa nurmikolla. Itsehän halusit laittaa piikkarit äiti totesi eikä vaihtanut kenkiä.Loppuaika juhlissa ei ollutkaan mitenkään pitkästyttävää kun seurasin pikkuserkkuni korkoja ja miten ne uppoilivat nurmikolla.Maahan jäi varmaan satoja reikiä koroista kun hän sitten antoi niiden upota kokonaan melkein joka kerta. Minun oli pakko käydä purkamassa paineita välillä kun se oli niin upeaa nähtävää...

    • korotkäytössäaina

      Olisipa helppo fetissi toteuttaa miehelle,ainakin minulle.Voisi olla ihan kivaakin...

    • myöstämäfetissinä

      Kiinnostava ja kiihoittava fetissi. Olisko lisää kokemuksia? Miehiltä ja myös naisilta!

    • siskotalloo

      siskon korkoja katsellut useammankin kerran. on se sisko minunkin päällä tallonut koroilla :)

    • namianähtävää

      On kiinnostava aihe. Kiva katsella korkojen jättämiä jälkiä ja parasta jos satuu näkemään sen.Tulee myös mittailtua miten syviä koloja korot on jättäneet ja mietittyä millaiset kengät ne on tehnyt ja miten likaisena korot on.Parhaat korot on juuri sellaiset kuluneet ja likaiset ja jos vielä näkee niillä käveltävän vielä niistä välittämättä eli siis annetaan koron vaan upota,niin se huippua...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe