ikävä

yksin

Siitä on nyt n. kuukausi aikaa, kun mieheni ilmoitti, että haluaa eron. Vaikeuksia on liitossa ollut, mutta en olisi halunnut, että käy näin. Emme osanneet kumpikaan arvostaa sitä mitä toinen teki ja suurin murhe oli se, että emme osanneet puhua asioista. Lisäksi kumpikin taisi pitää toista itsestäänselvyytenä, eikä välittämistä ja tunteita näytetty. Nyt se on sitten liian myöhäistä. On aika vaikeaa katsoa elämässä eteenpäin. Tunteeni eivät ole kuolleet... Rakastan miestäni edelleen. Kertokaahan hyvät ystävät, miten tästä epätoivosta mennään eteenpäin.

48

6193

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Roltsikka

      Kannattaa hakea perheneuvolasta apua ja lukea identiteettikriisistä. Olen samassa tilanteessa. Mieheni ilmoitti kirjeitse elokuussa haluavansa eron. Identiteettikriisin voi tulkita siten, että ihminen alkaa kyseenalaistamaan nykyistä elämää ja syyttämään kumppania omasta onnettomuudestaan. Eli tullaan kuoresta ulos. Sitten seuraava vaihe on kapinavaihe, jolloin todellakin otetaan irtiottoja. Seuraavaksi (toivottavasti) tulee sisäinen tutkiskelu, jolloin ymmärretään, ettei toinen voi sitä onnea tuoda, vaan se tulee itsestä. Itsen täytyy ne asiat löytää itsestään. Eli usein mennään naimisiin juuri sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa voidaan jatkaa lapsuuden traumoja ja rakkauden vaille jäämisiä. Että voi työstää elämänsä aikana nämä tyhjiöt. Eli teillä on kyllä edessä pitkä matka kanssa vielä, jos uskallatte siirtyä siihen vaiheeseen, että alkaisitte yhdessä kypsyä ihmisinä. Muuten on vaarana, että kun luovuttaa, niin prosessi jää kesken ja sama juttu on edessä taas joskus. Ihmissuhde on hyvä kypsymispaikka. Pahalta tuntuu kypsyä, oksettaa oikein, mutta täytyy silti mennä läpi tämä vaihe. Kantsii tavata se perheneuvolan psykologi ja sosiaalityöntekijä. Tsemppiä ja voimia. Olen itse mennyt oikein rumban läpi tänä syksynä. Ensin mies alkoi vetäytyä kesäkuussa, ja todella elokuussa tuli postissa eropaperi. Asuimme viime viikkoon saakka yhdessä, mutta nyt hän on miettimässä jossakin. Syksyn hän ramppasi jossakin ja valehteli. Ja sanoi ettei kiinnosta. Mutta nyt kun kysyin muuttaako hän pois, niin ei kun miettii. Eli koti on avoin hänen tulla, jos pääsee sisäinen minänsä kanssa sopuun. Ihmisellä on niitä sisäisiä ääniä, joihin kannattaa tutustua. Itselläkään ei ole enää niin yksinäistä sen jälkeen. Olen kärsinyt yksinäisyydestä, perfektionismista ja ylihuolehtivaisuudesta. Koskaan en ole viihtynyt yksin. Mies nyt kapinoi tonnilla tätä vastaan, mutta olen itse alkanut myös muuttua. Nyt ei tunnu yhtään enää pahalta, olin vielä pari päivää sitten aivan paniikissa ja itkuinen. Ajattelen, että kyllä tämä tästä. Menemme ensi viikolla yhdessä tapaamaan psykologia ja sosiaalityöntekijää. Ja jos hän ei halua muuttua ja halua että muutun hänen kanssaan niin harmi. Hänellä on myös joku vakava ystävyyssuhden meneillään johonkin naiseen, mutta ymmärtääkseni tämä liittyy tähän prosessiin. Että nyt ajattelen näin, että jos se häntä auttaa, niin minä voin antaa anteeksi ja ymmärtää. Liika itkeminen ja suuttuminen ajaa vaan häntä lähemmäs tätä naista. Koska se suhde on nyt hänen identiteetinluomissuhde, ja ei tod näk toimi pitkään, kun hän ei enää tarvi identiteetintukemista. Hän ei suostu vastaamaan puhelimeen, joten vietän yksinäistä uuttavuotta. Mutta hankin onneksi kavereita kylään, ja lähden ulos bilettämään tonnilla. Yritän siis itsekin opetella iloitsemaan ja elämään kun tähän saakka olen istunut kotona häntä odottamassa. Katsotaan rauhassa. Ei kannata hätäillä. Kyse on kuitenkin suurista asioista. Meilläkin 2-vuotias. Hän on mummolassa nyt, että äiti pääsee rentoutumaan ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen.

      • Meillä tuntuu samalta vaimo vissiin projisoi jotain omaan syyllisyyttään ja minähän se siinä vaiheessa olen se syyllinen..no varmasti minussakin niitä vikoja on myönnetään.. kun voisi vaan olla rakastamatta mutta kun se ei vaan onnistu..sydän pakahtuu..


      • Neiti K
        reiluhemmo kirjoitti:

        Meillä tuntuu samalta vaimo vissiin projisoi jotain omaan syyllisyyttään ja minähän se siinä vaiheessa olen se syyllinen..no varmasti minussakin niitä vikoja on myönnetään.. kun voisi vaan olla rakastamatta mutta kun se ei vaan onnistu..sydän pakahtuu..

        mullakin jos ei kohta joku tuu hakemaan poies täältä.


      • Neiti K kirjoitti:

        mullakin jos ei kohta joku tuu hakemaan poies täältä.

        Jos en muuna kuin kaverina niin kuitenkin..


      • yksin
        reiluhemmo kirjoitti:

        Jos en muuna kuin kaverina niin kuitenkin..

        Ihana huomata, etten sittenkään ole yksin murheineni. Pienen ajan sisällä tullut jo monta vastausta. Kiitos niistä. Koitetaan selvitä kukin tahoillamme eteenpäin. Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Ehkä se onni vielä kohtaa meidätkin...


      • yksin kirjoitti:

        Ihana huomata, etten sittenkään ole yksin murheineni. Pienen ajan sisällä tullut jo monta vastausta. Kiitos niistä. Koitetaan selvitä kukin tahoillamme eteenpäin. Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Ehkä se onni vielä kohtaa meidätkin...

        et ole yksin vaikka välillä niin tuntuu..minäkin ajattelin lähteä paikalliseen parille tuopille, vien ensin koiran kävelylle haistelemaan pissoja (koirat on vaan semmosia) ilta on kaunis, taivas on täynnä outoja valoja ja välähdyksiä..kyllä me selvitään, eiks je?


      • yksin
        reiluhemmo kirjoitti:

        et ole yksin vaikka välillä niin tuntuu..minäkin ajattelin lähteä paikalliseen parille tuopille, vien ensin koiran kävelylle haistelemaan pissoja (koirat on vaan semmosia) ilta on kaunis, taivas on täynnä outoja valoja ja välähdyksiä..kyllä me selvitään, eiks je?

        Kaipa me selvitään... =)


      • on juttu

        aivan kuin minulla. Just samoilla sanoilla voisin puhua omasta liitosta. Itsekin olen kasvamassa, mies edelleen etsii itseään.
        Pahalta tuntuu, kun haluaisi helliä ja kosketella ja toinen haluaa etäisyyttä. Mutta hillitsen itseni ja odotan aikaa parempaa.

        Mies ei ole pois lähtenyt, mutta haluaa silti olla omissa oloissaan. Annan hänen olla, vaikka välillä kiukkukin nousee pintaan ja uhma: jos en kelpaa, niin menen muualle (vieraisiin).

        Mutta onneksi se on väliaikaista ja hetkellistä. En koskaan pettäisi miestäni. Kun olen hetken saanut kiukutella itsekseni, niin annan periksi ja ymmärrän taas, missä mennään.

        Vaikka koville ottaa, niin pakko antaa tilaa.


      • yksin
        on juttu kirjoitti:

        aivan kuin minulla. Just samoilla sanoilla voisin puhua omasta liitosta. Itsekin olen kasvamassa, mies edelleen etsii itseään.
        Pahalta tuntuu, kun haluaisi helliä ja kosketella ja toinen haluaa etäisyyttä. Mutta hillitsen itseni ja odotan aikaa parempaa.

        Mies ei ole pois lähtenyt, mutta haluaa silti olla omissa oloissaan. Annan hänen olla, vaikka välillä kiukkukin nousee pintaan ja uhma: jos en kelpaa, niin menen muualle (vieraisiin).

        Mutta onneksi se on väliaikaista ja hetkellistä. En koskaan pettäisi miestäni. Kun olen hetken saanut kiukutella itsekseni, niin annan periksi ja ymmärrän taas, missä mennään.

        Vaikka koville ottaa, niin pakko antaa tilaa.

        Mulla nyt todella vaikeeta siksi, että mieheni on jo muuttanut pois...


      • yksin kirjoitti:

        Kaipa me selvitään... =)

        ihmeessä me selvitään, ja jos me vielä jatketaan tätä jutskaa nii ihmiset alkaa juoruu...


      • on juttu kirjoitti:

        aivan kuin minulla. Just samoilla sanoilla voisin puhua omasta liitosta. Itsekin olen kasvamassa, mies edelleen etsii itseään.
        Pahalta tuntuu, kun haluaisi helliä ja kosketella ja toinen haluaa etäisyyttä. Mutta hillitsen itseni ja odotan aikaa parempaa.

        Mies ei ole pois lähtenyt, mutta haluaa silti olla omissa oloissaan. Annan hänen olla, vaikka välillä kiukkukin nousee pintaan ja uhma: jos en kelpaa, niin menen muualle (vieraisiin).

        Mutta onneksi se on väliaikaista ja hetkellistä. En koskaan pettäisi miestäni. Kun olen hetken saanut kiukutella itsekseni, niin annan periksi ja ymmärrän taas, missä mennään.

        Vaikka koville ottaa, niin pakko antaa tilaa.

        taas on niin että vaimo ei koskaan ole tykänny mistään hellitelystä joka minusta on tärkeää..ei puhu rakkaudesta, ei mistään tykkäämisestä ei ole sitä tehnyt koskaan ( on alkoholistin lapsi) pitää kaiken sisällään, patoaa tunteet..sanoi vuonna 92 että elviksen biisissä " if i never told you .. en muista ihan tarkkaan miten se biisi menee mutta you were always on my mind.. vaikka kuinka tykkää niin kaikkeen en pysty ja mekin ollaan oltu yhdessä 17 vuotta.. mutta jos antaa meille mahdollisuuden.. niin hän on minun elämäni nainen.. on tää vaan vaikeaa.. olen ajatellut että jos ei pysty tunteistaan puhumaan niin ei se mitään eihän meistä kukaan täydellinen ole.. minä nyt vaan tykkään tuosta naisesta..


      • on juttu
        yksin kirjoitti:

        Mulla nyt todella vaikeeta siksi, että mieheni on jo muuttanut pois...

        olen pahoillani puolestasi. Kirjoitin tuon viestin edelliselle, kun se tarina oli kuin yksi yhteen omani kanssa, mutta mies ei ole lähtenyt - vielä ainakaan.

        Tarvitset nyt voimia jaksaaksesi vuoden vaihteen yli. Tämähän on aikaa, jolloin on totuttu olemaan porukassa hauskaa pitämässä.

        Saisitko ketään seuraksesi?


      • on kumma
        reiluhemmo kirjoitti:

        taas on niin että vaimo ei koskaan ole tykänny mistään hellitelystä joka minusta on tärkeää..ei puhu rakkaudesta, ei mistään tykkäämisestä ei ole sitä tehnyt koskaan ( on alkoholistin lapsi) pitää kaiken sisällään, patoaa tunteet..sanoi vuonna 92 että elviksen biisissä " if i never told you .. en muista ihan tarkkaan miten se biisi menee mutta you were always on my mind.. vaikka kuinka tykkää niin kaikkeen en pysty ja mekin ollaan oltu yhdessä 17 vuotta.. mutta jos antaa meille mahdollisuuden.. niin hän on minun elämäni nainen.. on tää vaan vaikeaa.. olen ajatellut että jos ei pysty tunteistaan puhumaan niin ei se mitään eihän meistä kukaan täydellinen ole.. minä nyt vaan tykkään tuosta naisesta..

        kun toinen tykkää ja toinen ei. Tai vaikka tykkäis, ei osaa näyttää. Se on kurjaa. Sitähän se on, lapsuudesta opittua. Jos teillä on lapsia, niin opeta heille hellyyttä ja tunteiden esille tuomista. Niin myönteisten kuin kielteisten, ettei kierre jatku.

        Rauhaisaa vuoden vaihdetta. Täällä paukkuu niin, ettei koira suostu pian ulos lähtemään.


      • on kumma kirjoitti:

        kun toinen tykkää ja toinen ei. Tai vaikka tykkäis, ei osaa näyttää. Se on kurjaa. Sitähän se on, lapsuudesta opittua. Jos teillä on lapsia, niin opeta heille hellyyttä ja tunteiden esille tuomista. Niin myönteisten kuin kielteisten, ettei kierre jatku.

        Rauhaisaa vuoden vaihdetta. Täällä paukkuu niin, ettei koira suostu pian ulos lähtemään.

        joo sehän se on kun ei osaa näyttää tunteitaan.. olen ainakin halinut pojat melkein "pilalle" koska kyllä se niin on että jonkun on katkaistava kierre..vaimolla on vaan joku lukko päällä.. nyt ollaan erossa pari kuukautta.. sanoin kyllä vaimolle että jos vielä yhteen mennään niin asioiden on muututtava.. tuntuu vaan siltä että hän on jo päätöksen tehnyt ja siihen en valitettavasti kuulu minä, vaikka haluaisinkin..on hauskaa että puhun vieläkin "vaimosta" vaikka ollaan oltu itsenäisyyspäivästä jo ihan erillämme.. no rakastava ei unohda..


      • yksin
        reiluhemmo kirjoitti:

        ihmeessä me selvitään, ja jos me vielä jatketaan tätä jutskaa nii ihmiset alkaa juoruu...

        Joo... ollaan varuillamme, ettei ihmiset ala juoruta... =)


      • on vaimosi
        reiluhemmo kirjoitti:

        joo sehän se on kun ei osaa näyttää tunteitaan.. olen ainakin halinut pojat melkein "pilalle" koska kyllä se niin on että jonkun on katkaistava kierre..vaimolla on vaan joku lukko päällä.. nyt ollaan erossa pari kuukautta.. sanoin kyllä vaimolle että jos vielä yhteen mennään niin asioiden on muututtava.. tuntuu vaan siltä että hän on jo päätöksen tehnyt ja siihen en valitettavasti kuulu minä, vaikka haluaisinkin..on hauskaa että puhun vieläkin "vaimosta" vaikka ollaan oltu itsenäisyyspäivästä jo ihan erillämme.. no rakastava ei unohda..

        niin kauan kuin lopullisesti olette eronneet. Joten puhu vaan vaimostasi, eikä entisestä. Niin on parempi. Totut pikku hiljaa uuteen tilanteeseen, ellei se tästä parempaan suuntaa muutu.


      • ihminen

        Ja ette arvaa miten pääsi käymään. Juhlin niin, etten pääse sängystä ylös. Jos liikahdan niin meinaan kuolla. Apua. Sitten päiväkahvilla kävi mies, jonka tapasin eilen. Miehestäni en ole kuullut mitään perjantain jälkeen.


      • Saija

        Identiteettikriisit johtavat melko usein avioeroon. Tolkuttoman hienosti kirjoitit.

        Hieman vaivaa kuitenkin lauseesi "Ja jos hän ei halua muuttua ja halua että muutun hänen kanssaan niin harmi". Ketään kun ei voi muuttaa... Ja itsekin muuttuu pikkuhiljaa eikä välttämättä ollenkaan samaan aikaan puolison kanssa. Lisäksi voi muuttua aivan toiseen suuntaan kuin oli alunperin tarkoitus.


    • Olen samassa tilassa..vaimoni ei vaan enää löydä kipinää..täällä sitten sitä kirjoitellaan uudenvuoden aattona kun perhe on poissa.. tosi huono fiilis..huomenna muutan pois..jos haluat kirjoitella niin osoite on tuolla profiliissa..

    • mies_vm56

      se on meilläkin ollut. Paitsi, että itse olen sitä rakkautta yrittänyt näyttää mutta kun toinen ei ole ottanut sitä vastaan. 19 vuoden yhteinen taival on ohi. Kuukausi on nyt asuttu omissa ja kaipuu on suunnaton.
      Molempien virheet tiedän ja omani olisin valmis korjaamaan, jos vaimon takaisin saisin. Mutta tiedän, että paluuta ei ole (vaimon puolelta) ja siihen on totuttava.
      Olo on ahdistunut mutta eiköhän se ole tällaisessa tilanteessa aivan luonnollista ja paras lääke siihen lienee aika. Toipumista ehkä edesauttaa harrastukset, itselläni on tuo koira ja se omalla tavallaan on tuonut lohtua ja auttaa jaksamaan eteenpäin.

      Hyvää uutta vuotta sinulle, kyllä me tästä yli päästään.

      • yksin

        Voimia sinulle jaksaa eteenpäin...


      • Onneton mies

        ..kauankohan tässä "löysässä hiressä "täytyy roikkua ett helpoittaa.Vaimo läks 3kk sitten 4 vuotiaan poikamme kanssa.Ikää itselläni 38v.No ekasta joulusta on kuisteskii selvitty,kiitos sukulaisten.Ja pahalta on tuntunut tämä uusivuosikin.

        Kapakkaan oisin periaatteessa loppuillasta viel kerenny.Mut en mennyt,ei huvittanut.Mitäpä mulla olisi juhlittavaa...Hyvä ett joillain ees on hauskaa...


      • yksin
        Onneton mies kirjoitti:

        ..kauankohan tässä "löysässä hiressä "täytyy roikkua ett helpoittaa.Vaimo läks 3kk sitten 4 vuotiaan poikamme kanssa.Ikää itselläni 38v.No ekasta joulusta on kuisteskii selvitty,kiitos sukulaisten.Ja pahalta on tuntunut tämä uusivuosikin.

        Kapakkaan oisin periaatteessa loppuillasta viel kerenny.Mut en mennyt,ei huvittanut.Mitäpä mulla olisi juhlittavaa...Hyvä ett joillain ees on hauskaa...

        Täällä sitä olen minäki yksinäni kotona... eipä tässä todellakaan ole mitään juhlittavaa..


      • muitakin
        yksin kirjoitti:

        Täällä sitä olen minäki yksinäni kotona... eipä tässä todellakaan ole mitään juhlittavaa..

        Kaikki mahdollisuudet olis ollut lähtiä kapakkaan tai aivan mihin vaan ,mutta ei vaan huvita.Ei irtoa.Ei oo mitään annettavana.Palataan asiaan vuoden päästä.Jospa sitten...


      • toyom

        vieläkään.mitätekisit.mitähaluaisittehtävän.eimik


    • Kerttuli

      Olen pahoillani teidän kaikkien puolesta jotka olette joutuneet kokemaan eron rakastamastanne henkilöstä!

      Mä olen miettinyt tässä viime päivät miettinyt että mitä teen avioliittomme suhteen. Olen 27v. Mieheni on pettänyt kerran (omien sanojensa mukaan), tämän vuoden alussa ja sitten sillä on ollut netti/seksi suhteita useita. Olen aivan rikki henkisesti kun en voi luottaa häneen enään. Meillä on lapsiakin,siksi epäröin erota ja yritän selvitä eteenpäin.

      Yksinkään ei ole hääviä,mut ei epärehellisen ihmisenkään kanssa..

      • Jonna

        sama tarina täällä. Mies petti lokakuussa työkaverinsa kanssa. Marraskuussa tunnusti, nyt asumiseropäätös tehty.
        Kehtasi lähteä baariin tänäkin iltana, eipä tarvi kuulemma kertoa kenen kanssa - no turhahan se on kysyäkään, sehän on selvä.
        Hyvää uutta vuotta vaan.
        Se on miehellä vitun helppoa nyt, kun on lapsenvahti omasta takaa, äitihän kyllä hoitaa. Ja niinhän minä teen. Ei tulis mieleen jättää noita uutena vuotena.
        Tulipa raketitkin ammuttua itse, ensimmäistä kertaa 32 vuoteen, saavutus sinänsä. En ole katkera mutta kuitenkin :)
        Kyllä tästä selvitään mutta nyt **tuttaa ihan kympillä.


      • kovin pahalta
        Jonna kirjoitti:

        sama tarina täällä. Mies petti lokakuussa työkaverinsa kanssa. Marraskuussa tunnusti, nyt asumiseropäätös tehty.
        Kehtasi lähteä baariin tänäkin iltana, eipä tarvi kuulemma kertoa kenen kanssa - no turhahan se on kysyäkään, sehän on selvä.
        Hyvää uutta vuotta vaan.
        Se on miehellä vitun helppoa nyt, kun on lapsenvahti omasta takaa, äitihän kyllä hoitaa. Ja niinhän minä teen. Ei tulis mieleen jättää noita uutena vuotena.
        Tulipa raketitkin ammuttua itse, ensimmäistä kertaa 32 vuoteen, saavutus sinänsä. En ole katkera mutta kuitenkin :)
        Kyllä tästä selvitään mutta nyt **tuttaa ihan kympillä.

        lukea noita tarinoitanne. Petettyjä ja katkeria siitä.
        En tunne koko totuutta jutuissanne. Mietin vain, onko se kerrasta poikki, jos toinen erehtyy?

        En ole koskaan pettänyt, mies luultavasti on, ainakin hän sanoi toisen naisen olevan kuvioissa. Ei kerro kokonaan juttua. En enää edes kaivele.

        Ero oli jo melkein totta, mutta emme vaan saaneet sitä aikaiseksi.
        Nyt olen kahlannut näitä sivuja loputtomiin ja etsinyt apua omiin ongelmiin, kun miehen kanssa ei saa puhuttua. Hän ei vastaa.

        Jossakin täällä kirjoitetaan niin upeasti tilan antamisesta toiselle. En tarkoita pettämiseen, vaan yleensä tilaa olemiseen ja hengittämiseen.

        Kun parikymmentä vuotta ollaan kuin kaksi kyyhkyläistä kylki kyljessä, kaikki jaetaan ja kerrotaan toiselle. Salaisuuksia ei ole. Toinen tietää aivan kaiken toisen olemisista ja tekemisistä. Niin. On kai pakko jossakin välissä saada sitä omaa tilaa. Tilaa ajatella. Kasvaa. Elää. Tilaa hengittää.

        Joillekin, luulen, että useimmille, tulee joskus sellainen tunne, että tätäkö tää olikin. Tässäkö mun elämä.

        Sitä vaan yritän selventää, että onko pakko lopettaa hyvä aviliitto, jos toinen kerran hairahtuu? Tiedän, luottamus loppuu. Mutta sen ei tarvitse loppua. Se vaatii paljon työtä, että uskaltaisi vielä luottaa. Ja rakkautta. Uskoa, että tästä selvitään. Molemmin puolin.

        Kun luki näitä ketjun juttuja, näissä oli se pettäminen ja nopea ero. Ja sitten yksinäisyyden tuska. Joka ei aivan kohta helpota.

        Olen pähkäillyt omaa juttuani, ja anteeksi antamista. Asian hyväksymistä. Eteen päin jatkamista. Toisen "hairahduksen" ymmärtämistä.

        Luotan mieheeni, kun hän sanoi, että juttu on ohi. Näen, että hänkin kärsii tästä. Omasta mokasta. Syyttää itseään, mutta ei luota, että antaisin anteeksi. Olen sanonut unohtavani asian, kunhan se selvitetään. Mies nyt etsii itseään ja käy kasvuvaihettaan läpi. Hän tarvitsee tilaa ajtella ja miettiä. En painosta, annan hänen olla. Hän puhuu, kun on siihen valmis.

        Tuli hiukan sekavaa tekstiä, mutta selvennän vielä omiakin ajatuksiani. Näin kirjoittamalla ne selkiintyvät pikku hiljaa. Tämä auttaa hiukan näkemään kokonaisuutta. Sorry, jos ette ymmärtäneet.


      • ystäväinen
        kovin pahalta kirjoitti:

        lukea noita tarinoitanne. Petettyjä ja katkeria siitä.
        En tunne koko totuutta jutuissanne. Mietin vain, onko se kerrasta poikki, jos toinen erehtyy?

        En ole koskaan pettänyt, mies luultavasti on, ainakin hän sanoi toisen naisen olevan kuvioissa. Ei kerro kokonaan juttua. En enää edes kaivele.

        Ero oli jo melkein totta, mutta emme vaan saaneet sitä aikaiseksi.
        Nyt olen kahlannut näitä sivuja loputtomiin ja etsinyt apua omiin ongelmiin, kun miehen kanssa ei saa puhuttua. Hän ei vastaa.

        Jossakin täällä kirjoitetaan niin upeasti tilan antamisesta toiselle. En tarkoita pettämiseen, vaan yleensä tilaa olemiseen ja hengittämiseen.

        Kun parikymmentä vuotta ollaan kuin kaksi kyyhkyläistä kylki kyljessä, kaikki jaetaan ja kerrotaan toiselle. Salaisuuksia ei ole. Toinen tietää aivan kaiken toisen olemisista ja tekemisistä. Niin. On kai pakko jossakin välissä saada sitä omaa tilaa. Tilaa ajatella. Kasvaa. Elää. Tilaa hengittää.

        Joillekin, luulen, että useimmille, tulee joskus sellainen tunne, että tätäkö tää olikin. Tässäkö mun elämä.

        Sitä vaan yritän selventää, että onko pakko lopettaa hyvä aviliitto, jos toinen kerran hairahtuu? Tiedän, luottamus loppuu. Mutta sen ei tarvitse loppua. Se vaatii paljon työtä, että uskaltaisi vielä luottaa. Ja rakkautta. Uskoa, että tästä selvitään. Molemmin puolin.

        Kun luki näitä ketjun juttuja, näissä oli se pettäminen ja nopea ero. Ja sitten yksinäisyyden tuska. Joka ei aivan kohta helpota.

        Olen pähkäillyt omaa juttuani, ja anteeksi antamista. Asian hyväksymistä. Eteen päin jatkamista. Toisen "hairahduksen" ymmärtämistä.

        Luotan mieheeni, kun hän sanoi, että juttu on ohi. Näen, että hänkin kärsii tästä. Omasta mokasta. Syyttää itseään, mutta ei luota, että antaisin anteeksi. Olen sanonut unohtavani asian, kunhan se selvitetään. Mies nyt etsii itseään ja käy kasvuvaihettaan läpi. Hän tarvitsee tilaa ajtella ja miettiä. En painosta, annan hänen olla. Hän puhuu, kun on siihen valmis.

        Tuli hiukan sekavaa tekstiä, mutta selvennän vielä omiakin ajatuksiani. Näin kirjoittamalla ne selkiintyvät pikku hiljaa. Tämä auttaa hiukan näkemään kokonaisuutta. Sorry, jos ette ymmärtäneet.

        Ihan hyvin ymmärrettävää oli.
        Sinä haluat ymmärtää myös, olla kärsivällinen ja antaa anteeksi. Se on hyvä asia, mutta että voisi ymmärtää ja antaa toiselle anteeksi sydämestään, tämä vaatii myös toisen osapuolen aktiivista mukanaoloa prosessissa. Jos toinen vaikenee ja väistelee ja toinen yrittää yksin itsekseen, siinähän keskustelee itsensä kanssa ja kuvitteellisen toisen ja voi tulla päätöksiinkin, mutta ihan väärien osapuolten kanssa.

        Olikohan sekavaa? :)


    • äippä-81

      Sama juttu, erottiin torstaina. Mies petti minut valheillaan eikö kertonut totuutta kaikesta. Nyt tytön (10kk) kanssa kaksin kotona, mies jossakin. Tuntuu tyhjältä ja pahalta. Olisi ollut kiva viettää uusi vuosi yhdessä perheen kesken. Elämä potkii pahasti päähän. Mutta pakko yrittää jaksaa tytön vuoksi, hänen jota rakastan maailmassa eniten!
      Tsemppiä kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta!

      • mic34

        missä lie..Eronnu kohta 5 vuotta sitten.Kahden muksun yh-iskä oon ollut.Asiat oon saanut kohdilleen ja ainoa mikä nyt puuttuu on "se oikea".Matkan varrella kaikenlaista on ollut, mutta..joskus se on pirun vaikeaa löytää sitä oikeaa!Voimia kaikille eronneillekaranneille ja hyvää uutta vuotta!!


      • rrr
        mic34 kirjoitti:

        missä lie..Eronnu kohta 5 vuotta sitten.Kahden muksun yh-iskä oon ollut.Asiat oon saanut kohdilleen ja ainoa mikä nyt puuttuu on "se oikea".Matkan varrella kaikenlaista on ollut, mutta..joskus se on pirun vaikeaa löytää sitä oikeaa!Voimia kaikille eronneillekaranneille ja hyvää uutta vuotta!!

        kyllä. löytää. Kivat uudet vuodet sullekin! :)


    • huomenta,

      selvisit sentään tänne asti, eikö niin? Kyllä sinä selviät, päivän kerrallaan.
      Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja kaikille muillekin eronneille tai sitä ajatteleville. Huominen voi kaiken muuttaa, siihen pitää uskoa...

      • yksin

        Niin todellakin... taas on selvitty yksi päivä eteenpäin. Kai se siitä pikkuhiljaa.
        Uskotaan parempaan huomiseen... ja eikös se ole niin että mikä ei tapa, se vahvistaa =).Hyvää alkanutta vuotta sinullekin.


      • yksin kirjoitti:

        Niin todellakin... taas on selvitty yksi päivä eteenpäin. Kai se siitä pikkuhiljaa.
        Uskotaan parempaan huomiseen... ja eikös se ole niin että mikä ei tapa, se vahvistaa =).Hyvää alkanutta vuotta sinullekin.

        Joo, just vast heräsin..tai kaippa minä aamusella koiran ulos vein? mutta ei oikein muista? noh laitoin saunan lämpiämään ja löylyttelen uudenvuoden kunniaksi, mutta ilman olutta.. odottelen kuskia kotiin niin voin sitten muutella poies ja alkaa elää ihanaa "sinkkuelämää" no valitukset pois, kukka rintaan ja menoks..ai niin hyvää uuttavuotta..


    • saman kokenut

      Surullisena ja epäuskoisena täälläkin vuosi vaihtui. Itsenäisyyspäivästä (kuten sinulla Reilu hemmo) tuli elämäni käännekohta. Mies ilmoitti haluavansa erota; mikään ei enää auta, mikään ei enää muutu (=ei tarvitse enää harkita), se on loppu nyt. Hankki samoin tein itselleen uuden asunnon. Oli ystävänsä (miespuolinen, vaan kuka tietää, missä oikeasti oli) luona muutaman viikon ja odotteli asuntoa. Haki perjantaina osan huonekaluista, astioista ja kaikki henkilökohtaiset kamat. Eropaperit varmaan tulevat ensi viikolla. Minä jäin lasten kanssa yhteiseen kotiimme.

      En vieläkään oikein ymmärrä, miten tässä näin pääsi käymään. Ehkäpä hänelläkin on oma kriisinsä menossa. Ehkä hän jonain päivänä miettii, mitä sitä oikein tuli tehtyä ja mistä kaikesta luovuttua. Uskallan väittää, että meidän liitto ei ollut kamala ja etteikö me oltaisi voitu tästä kriisistä selvitä, jos mies olisi antanut mahdollisuuden. Minua suututtaa suunnattomasti, kun hän sanoi, ettei mikään enää muutu ja paluuta ei ole. Hän ikään kuin löi takaoven lukkoon lähtiessään ja heitti vielä avaimetkin pois. Jos hän asioita miettii ja tulee toisiin aatoksiin, palaaminen lukitusta ovesta ei ole helppoa, varsinkaan kun ei ole edes sitä avainta.

      Mutta mitäpä tuota miettimään paluuta, kun se ei ole mitenkään ajankohtaista - ehkei sitä koskaan olekaan. Olen yrittänyt vain ajatella elämää eteenpäin lasten ja koiran kanssa. Päivä kerrallaan. Joka ilta olen suunnattoman onnellinen siitä, että taas yksi päivä takana. Viikonloput on aika kamalia, mutta viikoilla on onneksi sen verran puuhaa, ettei koko ajan ehdi miettimään asioita. Syvä suru on silti mielessä. Mieheni oli hyvä aviomies, kaikesta huolimatta. On hänessäkin omat huonot puolensa, mutta ei mitään sellaista, minkä kanssa en olisi tullut toimeen. Mutta kun häneltä tahto puuttuu, se puuttuu. Ja vaikka kuinka pahalta tuntuu, annan hänen mennä.

      Nyt odotan vain sitä päivää, kun enin tuska helpottaa. Kesäkuussa on varmaan jo parempi mieli, vaikka 6 kuukautta tuntuu tällä hetkellä käsittämättömän pitkältä ajalta. Tiedän lukeutuvani niihin ihmisiin, joilla toipuminen erosta kestää. Tuntuu todella pahalta ajatella, että tässä menee VUOSIA. KÄÄK! Parempi kun ei ajattele.


      Hyvää uutta vuotta 2006! Eiköhän siitä tule meille kaikille vuonna 2005 jätetyille parempi kuin edellinen.

      Ja kertoillaan kuulumisia. Ainkain minusta on mukava lukea, mitä kohtalotovereille kuuluu.

      • ihmettä

        odottavalle ei tapahdu tuollaista onnea??? ELI, olemme olleet lähes mykkiä ja kosketusta ei ole ollut viimeiseen viiteen vuoteen. Olen ehdottanut miehelleni pois muuttoa, vaan kuulema tarvitsee puolimilliä mummoina ennenkuin häipyy. Itsemuuttaisin heti jos uskoisin lasten pärjäävän isänsä kanssa, vaan kun taivahan tosi ei tuu mittään. Olen ehdottanut puolenvuoden katkoa jonka aikana selvitettäis välejämme. Mutta kun ei, ei sitten millään ja minä olen jo tehnyt sitä etäeroa neljä vuotta. Kunpa uskaltaisin ....luottaa lapsiini, ettei tapahtuis mitään jos äippä jättää koko huushollin ja alkais pakkaamaan. Onko kuitenkin mieheni niin "viisas" että pitää minua ilmaisena piikana, aviovaimo en kuitenkaan ole?? Siksi minulla on tunne teidän kirjoituksia lukiessa, miksi minä en saa kokea tuota onnea?!?


      • ja anna
        ihmettä kirjoitti:

        odottavalle ei tapahdu tuollaista onnea??? ELI, olemme olleet lähes mykkiä ja kosketusta ei ole ollut viimeiseen viiteen vuoteen. Olen ehdottanut miehelleni pois muuttoa, vaan kuulema tarvitsee puolimilliä mummoina ennenkuin häipyy. Itsemuuttaisin heti jos uskoisin lasten pärjäävän isänsä kanssa, vaan kun taivahan tosi ei tuu mittään. Olen ehdottanut puolenvuoden katkoa jonka aikana selvitettäis välejämme. Mutta kun ei, ei sitten millään ja minä olen jo tehnyt sitä etäeroa neljä vuotta. Kunpa uskaltaisin ....luottaa lapsiini, ettei tapahtuis mitään jos äippä jättää koko huushollin ja alkais pakkaamaan. Onko kuitenkin mieheni niin "viisas" että pitää minua ilmaisena piikana, aviovaimo en kuitenkaan ole?? Siksi minulla on tunne teidän kirjoituksia lukiessa, miksi minä en saa kokea tuota onnea?!?

        miehen tehdä oma osuutensa. Kummasti mieheni mieli muuttui, kun lakkasin maksamasta hänen laskujaan, pesemästä hänen pyykkejään, enkä muutoinkaan hoitanut häneen liittyviä asioita.
        Silloin vasta huomasi, mihin sitä vaimoa yleensä tarvitaa. Läheisyyttäkin alkoi löytyä.


      • Jonna
        ja anna kirjoitti:

        miehen tehdä oma osuutensa. Kummasti mieheni mieli muuttui, kun lakkasin maksamasta hänen laskujaan, pesemästä hänen pyykkejään, enkä muutoinkaan hoitanut häneen liittyviä asioita.
        Silloin vasta huomasi, mihin sitä vaimoa yleensä tarvitaa. Läheisyyttäkin alkoi löytyä.

        joku kommentoi sitä, miten uskottomuuden voisi pystyä antamaan anteeksi ja jatkamaan yhdessä, ilman että tarvitsisi erota. Tai että erotaan liian helposti pettämisen jälkeen.
        Meillä asia on niin, että mies on pettämisen huumassa huomannut ettei rakasta mua enää, ja haluaa muuttaa omaan asuntoon. Ei sitä avioliittoa yksin voi pelastaa vaikka kuinka tahtoisi. Kun huomaa että toinen on päätöksensä tehnyt, eikä sitä voi muuttaa, ainut tapa selvitä järjissään on luovuttaa ja päästää irti. Ja toivoa että se joskus huomaisi mitä menetti.
        Kyllä tässä kummasti tunteet viilenee itselläkin, kun huomaa olevansa toiselle kuin ilmaa. Mistäköhän sekin johtuu että minulle, petetylle, mies on niin pirun "vihainen" koko ajan. Toisin päinhän sen pitäisi olla.


      • ja pakkaa
        ihmettä kirjoitti:

        odottavalle ei tapahdu tuollaista onnea??? ELI, olemme olleet lähes mykkiä ja kosketusta ei ole ollut viimeiseen viiteen vuoteen. Olen ehdottanut miehelleni pois muuttoa, vaan kuulema tarvitsee puolimilliä mummoina ennenkuin häipyy. Itsemuuttaisin heti jos uskoisin lasten pärjäävän isänsä kanssa, vaan kun taivahan tosi ei tuu mittään. Olen ehdottanut puolenvuoden katkoa jonka aikana selvitettäis välejämme. Mutta kun ei, ei sitten millään ja minä olen jo tehnyt sitä etäeroa neljä vuotta. Kunpa uskaltaisin ....luottaa lapsiini, ettei tapahtuis mitään jos äippä jättää koko huushollin ja alkais pakkaamaan. Onko kuitenkin mieheni niin "viisas" että pitää minua ilmaisena piikana, aviovaimo en kuitenkaan ole?? Siksi minulla on tunne teidän kirjoituksia lukiessa, miksi minä en saa kokea tuota onnea?!?

        ukkos tavarat ja viskaa mäkeen. Kyllä te pärjäätte lasten kanssa. Miksi olet sitä mieltä, ettei lapset pärjää isän kanssa? Ei ne niin avuttomia ole, ne miehet, kuin antavat ymmärtää. Naiste nyt vaan on kasvatettu siihen, ettei mies ilman naista pärjää.
        Onko miehelläs muita, kun 5 vuotta on ilman ollut, vai impotenttiko on koko mies?


      • mahda
        ja pakkaa kirjoitti:

        ukkos tavarat ja viskaa mäkeen. Kyllä te pärjäätte lasten kanssa. Miksi olet sitä mieltä, ettei lapset pärjää isän kanssa? Ei ne niin avuttomia ole, ne miehet, kuin antavat ymmärtää. Naiste nyt vaan on kasvatettu siihen, ettei mies ilman naista pärjää.
        Onko miehelläs muita, kun 5 vuotta on ilman ollut, vai impotenttiko on koko mies?

        onnistua, meinaan pihalle viskaus. Vai?? Omistamastamme kamasta se puolikas mummomilli yhdelle löytyy ja voiko näinollen viskasta mäkeen edes puoleksi vuodeksi?? Jospa voiskin. Tämä lasten kanssa pärjääminen on taas niitä pullo juttuja. Luulen (tiedän) ettei tämä isukki voi pitää päätään selvänä edes lasten takia, koska se vittumainen muija ainakin on juomisen arvoinen. Kaipa lienee impotentti, (luulisin jälleen), voi kun sillä olisikin joku ja veis ja minä parka vikisisin jätettynä. Kyllä tämä liitto on niin paksulla huumorilla höystetty puoleltani jotta ei paremmasta väliä.


      • Tuntuu kovin tutulta mitä kerroit, pahimmalta tuntuu nyt juuri se että ihminen jota rakastaa täydestä sydämestään kohtelee minua kuin ilmaa..olen vaimolle yhtä tärkeä kuin koiran läjä tien poskessa.. en olisi koskaan uskonut että näin tapahtuu..siltikin kannan hänestä huolta, soittelin hänelle ja tarkistin että kaikki on hyvin.. pitäisi varmaan vaan päästää irti..kuitenkin haluaisin tehdä kaikkeni suhteen eteen ja pitää edes pienestä toivon hitusesta kiinni.. eikös olekkin masokistista..ajatuksiakin pitää varoa ettei kyynelhanat aukee jatkuvasti..ei riitä enää nefstuukit kotona.. no hyvää uutta vuotta ja yritetään pitää itsestämme huolta..onneksi on lapset joiden vuoksi on pakko kestää..


      • kommentoi
        Jonna kirjoitti:

        joku kommentoi sitä, miten uskottomuuden voisi pystyä antamaan anteeksi ja jatkamaan yhdessä, ilman että tarvitsisi erota. Tai että erotaan liian helposti pettämisen jälkeen.
        Meillä asia on niin, että mies on pettämisen huumassa huomannut ettei rakasta mua enää, ja haluaa muuttaa omaan asuntoon. Ei sitä avioliittoa yksin voi pelastaa vaikka kuinka tahtoisi. Kun huomaa että toinen on päätöksensä tehnyt, eikä sitä voi muuttaa, ainut tapa selvitä järjissään on luovuttaa ja päästää irti. Ja toivoa että se joskus huomaisi mitä menetti.
        Kyllä tässä kummasti tunteet viilenee itselläkin, kun huomaa olevansa toiselle kuin ilmaa. Mistäköhän sekin johtuu että minulle, petetylle, mies on niin pirun "vihainen" koko ajan. Toisin päinhän sen pitäisi olla.

        Minulle ei ole vielä selvinnyt, onko miehelläni toinen. Ei ole kertonut, enkä ole kysynyt. Itse ainakin luulen yrittäväni suojella itseäni, kun en halua tietää. Mitään kovin pitkäkestoista ei kuitenkaan voi olla, koska elomme ennen eroa oli sellaista, ettei hänellä ollut oikein mahdollisuuksia treffata sitä toista. Eikä hän ole edes netissä roikkunut. Ja puhelinkin on ollut ihan normaaliisti esillä. Mutta tiedä häntä.

        Tuosta pelastamisesta olen täysin samaa mieltä. Itse tahdon vielä pelastaa liittomme, mutta mieheni ei. Emme kyllä ole asiasta puhuneet sitten sen yhden kerran, mutta minä uskon kerrasta. Kun vastakaikua ei tullut, sitä ei tullut.

        Tuosta vihaisuudesta minulla on täysin sama kokemus. Uskoisin, että se on keino helpottaa omaa huonoa (siltikin) omaatuntoa ja toisaalta helpottaa omaa irtiottoansa. Kun on sulle vihassa ja kokee sinut (minut) kaiken pahan alkuna, jättäminen on helpompaa. Itse suivaannuin, kun mies ei vastaillut asiallisiin käytännön kysymyksiini ja kirjoitin hänelle tekstiviestisarjan (pituus 10 viestiä). En haukkunut häntä, vaan ihmettelin, miten fiksusta miehestä on tullut tuollainen. Ja pyysin mm. miettimään omaa käytöstään ulkopuolisen näkökulmasta. Seuraus oli se, että hän lähetti viestiä takaisin ja pyyteli käytöstään ja tylyä kielenkäyttöään anteeksi. Sinänsä välimme eivät ole lähentyneet, mutta nyt viimeisen viiden päivän aikana olemme sentään pystyneet sopimaan asioista.

        Perjantainen miehen muutto oli todella raskas kokemus. Ei yksitään minulle, myös lapsille. Poika itki illan. Isänsä nähden tuskin itki. Oli kuulemma auttanut muutossa (itse olin töissä). Kyllä sydäntä kuristi, kun katselin poikaamme. Seuraava kuristava kokemus taitaa olla sen avioerohakemuksen ilmaantuminen postilaatikkoon. En haluaisi käydä laatikolla ollenkaan. Vaan eipä se taida asiaa muuksi muuttaa.

        Sitten vielä tuosta pettämisestä. Tietenkään tämä ei sovellu kaikkiin tapauksiin, joten uusien nuorikkojen ei kannata vetää herneitä nenään. Miehesi on varmaan rakastunut (tai ainakin luulee olevansa). Kaikkihan me tiedämme, ettei maailmassa juuri mitään niin mahtavaa ole kuin se rakastumisentunne. Kyllä rakastuminen aina rakastamisen voittaa. Rakastumisvaihe menee ohi 3 kk - 2 v, riippuen kuinka tiiviisti yhdessä ollaan. Vasta sen jälkeen miehesi kykenee ajattelemaan järkevästi ja vasta sitten hän tietää, rakastaako/rakastiko sinua. Aikanaan teidän (ja meidän) suhde jatkui tuon rakastumisvaiheen jälkeen. Muista se!!! Miten nyt käy, aika näyttää.


      • jälleen kerran
        reiluhemmo kirjoitti:

        Tuntuu kovin tutulta mitä kerroit, pahimmalta tuntuu nyt juuri se että ihminen jota rakastaa täydestä sydämestään kohtelee minua kuin ilmaa..olen vaimolle yhtä tärkeä kuin koiran läjä tien poskessa.. en olisi koskaan uskonut että näin tapahtuu..siltikin kannan hänestä huolta, soittelin hänelle ja tarkistin että kaikki on hyvin.. pitäisi varmaan vaan päästää irti..kuitenkin haluaisin tehdä kaikkeni suhteen eteen ja pitää edes pienestä toivon hitusesta kiinni.. eikös olekkin masokistista..ajatuksiakin pitää varoa ettei kyynelhanat aukee jatkuvasti..ei riitä enää nefstuukit kotona.. no hyvää uutta vuotta ja yritetään pitää itsestämme huolta..onneksi on lapset joiden vuoksi on pakko kestää..

        Olen tosi pahoillani, että vaimosi suhtautuu sinuun täysin välinpitämättömästi. Todennäköisesti tämä on yksi keino yrittää helpottaa eroamista (hänen). Tuskin hän täysin välinpitämätön on.

        Minulla ei ole ihan samalla tavalla. On yksi asia, joka minua toisaalta ihmetyttää enkä oikein tiedä, kuinka siihen suhtautua. Lähtiessään mieheni sanoi, että hän auttaa minua kaikin mahdollisin tavoin (Kiitos siitä). Hän voi kuulemma tulla viikolla tänne vanhaan kotiinsa, luonnollisesti lähinnä lasten takia, mutta myös minua auttamaan. Tullessaan hän voisi tehdä kaikenlaista pientä sievää "kotiduunia" (ruokaa, kolata....), vaikka eihän hänen tarvisi tehdä mitään. Tulipa muuten mieleen, ettei hän palauttanut avaimia lähtiessään. No joka tapauksessa, minä en oikein tiedä tuosta avusta. Toisaalta en haluaisi pyytää, mutta toisaalta tiedän, että tulen apua tarvitsemaan. En oikein tiedä, mitä tehdä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kun on erottu, erotaan sitten kunnolla (=tullaan toimeen omillaan). Toisaalta taas mietin, olisiko tämä keino herättää hänet huomaamaan, että olihan siinä meidänkin perheelämässä jotain. Vai pitäisikö olla apua pyytämättä; avautuisivatko silmät nopeammin kun ei pääse tänne vanhaan kotiinsa (oletus: haluaa käydä). Vai pönkittääkö avunpyyntö vain hänen egoaan.

        Kun tietäisinkin, mikä olisi kaikin puolin paras toimintatapa, vaikka sitten meidän tarina olisikin loppu.

        Aika näyttää..........


      • jätetty
        kommentoi kirjoitti:

        Minulle ei ole vielä selvinnyt, onko miehelläni toinen. Ei ole kertonut, enkä ole kysynyt. Itse ainakin luulen yrittäväni suojella itseäni, kun en halua tietää. Mitään kovin pitkäkestoista ei kuitenkaan voi olla, koska elomme ennen eroa oli sellaista, ettei hänellä ollut oikein mahdollisuuksia treffata sitä toista. Eikä hän ole edes netissä roikkunut. Ja puhelinkin on ollut ihan normaaliisti esillä. Mutta tiedä häntä.

        Tuosta pelastamisesta olen täysin samaa mieltä. Itse tahdon vielä pelastaa liittomme, mutta mieheni ei. Emme kyllä ole asiasta puhuneet sitten sen yhden kerran, mutta minä uskon kerrasta. Kun vastakaikua ei tullut, sitä ei tullut.

        Tuosta vihaisuudesta minulla on täysin sama kokemus. Uskoisin, että se on keino helpottaa omaa huonoa (siltikin) omaatuntoa ja toisaalta helpottaa omaa irtiottoansa. Kun on sulle vihassa ja kokee sinut (minut) kaiken pahan alkuna, jättäminen on helpompaa. Itse suivaannuin, kun mies ei vastaillut asiallisiin käytännön kysymyksiini ja kirjoitin hänelle tekstiviestisarjan (pituus 10 viestiä). En haukkunut häntä, vaan ihmettelin, miten fiksusta miehestä on tullut tuollainen. Ja pyysin mm. miettimään omaa käytöstään ulkopuolisen näkökulmasta. Seuraus oli se, että hän lähetti viestiä takaisin ja pyyteli käytöstään ja tylyä kielenkäyttöään anteeksi. Sinänsä välimme eivät ole lähentyneet, mutta nyt viimeisen viiden päivän aikana olemme sentään pystyneet sopimaan asioista.

        Perjantainen miehen muutto oli todella raskas kokemus. Ei yksitään minulle, myös lapsille. Poika itki illan. Isänsä nähden tuskin itki. Oli kuulemma auttanut muutossa (itse olin töissä). Kyllä sydäntä kuristi, kun katselin poikaamme. Seuraava kuristava kokemus taitaa olla sen avioerohakemuksen ilmaantuminen postilaatikkoon. En haluaisi käydä laatikolla ollenkaan. Vaan eipä se taida asiaa muuksi muuttaa.

        Sitten vielä tuosta pettämisestä. Tietenkään tämä ei sovellu kaikkiin tapauksiin, joten uusien nuorikkojen ei kannata vetää herneitä nenään. Miehesi on varmaan rakastunut (tai ainakin luulee olevansa). Kaikkihan me tiedämme, ettei maailmassa juuri mitään niin mahtavaa ole kuin se rakastumisentunne. Kyllä rakastuminen aina rakastamisen voittaa. Rakastumisvaihe menee ohi 3 kk - 2 v, riippuen kuinka tiiviisti yhdessä ollaan. Vasta sen jälkeen miehesi kykenee ajattelemaan järkevästi ja vasta sitten hän tietää, rakastaako/rakastiko sinua. Aikanaan teidän (ja meidän) suhde jatkui tuon rakastumisvaiheen jälkeen. Muista se!!! Miten nyt käy, aika näyttää.

        moi!voimia myös teille kaikille...mul kans erosta vasta 2 viikkoa ja erilainen tilanne ku muilla mut silti sattuu!!!oltiin yhes 1,5 v mulla lapsia ja mies jonkin verran nuorempi ja lapseton. koko tän suhteen ajan erottu ja menty yhteen ja aina sen on tämä mies päättänyt et nyt erotaan ja sit ottanu noin viikon päästä yhteyttä ja anteeksi pyydellen halunnut takas. järjellä ymmärrän et nyt teki paskan tempun just joulua ennen aaton aattona..sano vaan taas et ei tästä tuu mitää ja lähti teki kurjan joulun mulle ja mun lapsille!sit tulee tunteet ja hyvät muistot mieleen ja törkeä ikävä..silti en voi koskaan ottaa itse eka yhteyttä koska temppuillut jo monta kertaa!!nyt sit mun kaveri soitti uutene vuotena tälle miehelle ja sanoi et toivoo ettei ota minuun koskaan yhteyttä ja kertoilipa myös et mulla muka uusi mies...ja kuvitelkaa et mua vaivaa nyt sit toiki et se luulee et mulla on muka joku muu....sekava teksti mut oli pakko saada kirjottaa ku tälläkin hetkellä ikävä on kova!!jos joku lohduttais vaikka olihan tos edelläki jo paljon samantyylisiä kirjotuksia.hyvää uutta vuotta kaikille


    • eropaineet..

      jos on tällanen olo ollut jo pitkään? Halu erota, kokeilla omia siipiä, kun lapset jo poissa kotoa ja tunne, että on yksin, vaikka on kaksin? Eli yhtä tyhjää, yhtä puhumattomuutta.. tuntuu, että olisi kuin ilmaa..tai kun veli ja sisko..onkos tää sit identiteettikriisiä?? Apua!!

      • mekin

        "uusavuttomia" Emmekö osaa ottaa ja lähteä? Itselläni on kyllä senverran erilainen tilanne että on kaksi murkkuikäistä, toinen on alle 14v. joten pikkusen jarruttaa. Olen kuitenkin edelleen syliä kaipaava 50 oleva nainen ja sylissä olosta on kulunut se viitisen vuotta. ÄRRR..pistää kyllä todella vihaksi, kärsin, kärsin, kirkkaamman kruunun saan?? JOS ehdin..


    • irrallaan

      Sinulle yksinäinen!
      Mieheni ilmoitti minulle kuukausi sitten, että meidän yhteinen kymmenen vuoden taival on ohi. Ero tuli minulle aika yllätyksenä vaikka asiasta oli toki ollut puhetta riitojen yhteydessä, mutta viimeisen vuoden aikana kaikki oli mennyt kuitenkin hyvin. En tiedä miten tästä jaksaa eteenpäin, mutta jaksettavahan se on kun on yksi lapsi joka vaatii äidin huomiota ja rakkautta.
      Minäkään en olisi halunnut erota vaan yrittää selvittää vaikeudet mitä liitossa oli, mutta mieheni oli sitä mieltä että ei jaksa enää yrittää.
      Onneksi tilanteeseen ei liity kolmatta osapuolta, sillä silloin kaikki olisi varmaan vielä raskaampaa.
      Minulla tilanne on sama, että tunteet eivät ole kuolleet vaan ikävä on koko ajan aivan valtava ja haluaisi vain toisen lähelleen. Tuttavatkaan jotka eivät ole kokeneet eroa eivät voi ymmärtää tätä tuskaa mikä velloo koko ajan sisällä.
      Itse olen yrittänyt ottaa itselleni omaa aikaa ja liikkua mahdollisamman paljon.
      Voimia sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin kun katsoit salaa ja

      Hymyilit sieltä kaukaa 😍☺️ mutta hämmennyin ja tilanne oli niin nopeaa ohi etten oikeen kerennyt mukaan 😢 säteilit ku
      Ikävä
      60
      4576
    2. Katu täyttyy...

      Hei, oli pakko laittaa vielä tää. Huomaan että olet suuttunut. Minähän sanoin että poistun, olit paikalla. Olin pettynyt
      Ikävä
      35
      2099
    3. Povipommi, ex-Playboy-malli Susanna Penttilä avoimena - Paljastaa suhteestaan miehiin: "Olen..."

      No nyt! Susanna Penttilä on OnlyFans-vaikuttaja ja yrittäjä sekä yksi uuden Petolliset-kauden kisaajista. Onpa 53-vuoti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1494
    4. Eduskunnasta tippuneet kokoomuslaiset nostavat eniten sopeutumisrahaa. Kyllä veroeurot kelpaavat.

      Sopeutumisraha on eduskuntatyön päättymisen jälkeen maksettava etuus, jonka tarkoituksena on tukea entisiä kansanedustaj
      Maailman menoa
      162
      1492
    5. Kuvaa yhdellä sanalla meidän välejä tällä hetkellä

      Vastaa kuin vastaisit Hänelle.
      Ikävä
      165
      1468
    6. Sari Multala teki "riikkapurrat"

      Sekoili humalassa Ruisrokissa kuten Purra Lohjan torilla. Kovia dokaamaan nuo nykyiset ministerit.
      Maailman menoa
      259
      1268
    7. Ympäristötuhoministeri Multala: "Olin humalassa"

      Ruisrockin rokkimimmi myöntää: https://www.is.fi/politiikka/art-2000011407835.html Nämä ministerikuvatukset saavat ilm
      Maailman menoa
      196
      1174
    8. Miten suhtautuisit

      jos saisit tietää, että kaivatullasi on kokkeliriippuvuus?
      Ikävä
      203
      1112
    9. Sinut mies vain haluan

      Olet kohtaloni. Kaikessa riipaisevassa rakkaudessa, sinä se olet. ❤️
      Ikävä
      80
      1037
    10. Mitähän sä näit siinä akassa?

      Älä nyt vain sen kanssa ala mitään.
      Ikävä
      65
      1028
    Aihe