Heräsin juuri omaan kauhunhuutooni – se oli sittenkin onneksi vain painajaista!
Elettiin siis jotain vuotta 2010 tai 2011…
Suomi oli ajautunut - vailla mitään järjellistä syytä - täydelliseen kriisiin. Maailmantalouden
vuonna 2008 alkanut lama oli kouraissut ensisijaisesti Suomea, joka oli vuoden 2006 jälkeen nousseen uuskommunismin ja teennäisen demokratiansa vuoksi menettänyt kaiken uskottavuutensa.
Pääomat olivat jo vuotta aiemmin paenneet maasta ja tehtaat olivat jo kauan seisoneet ilman palkanmaksajiaan…
Suomi irtaantui nopeasti ja ilman kansanäänestystä EU:sta ja palautti markan valuutakseen. Pysähtyneiden paperitehtaiden luvattiin valtion rahoittamana käynnistyvän ja painamaan kaikille tarpeellisen määrän, tai vaikkapa enemmänkin, omaa entistä markkaamme.
SAK oli tosin jo tuolloin omaisuuksineen ja johtajineen muuttanut uuden poikkeuslain turvin uusiin koaliitio- ja toverimaihin tekemään parempaa liiketoimintaa.
Laman myötä uudet poliittiset ääriryhmittyvät nostivat maailmalla päätään, maissa joissa niitä ei edes tiedetty olevankaan. Hallituksetkin kiinnostuivat ja Suomi alkoi olla uhattuna sotilaallisestikin - täällä olisi uusrikkaille maille paljon avaraa temmellyskenttää… Syntyi täysi katastrofi, jolloin jopa täysin kuralle menneen maan rajatkin olivat uhattuina..
Pyysimme apua toverikansoiltamme, mutta emme juurikaan saaneet vastauksia – myötätuntoa
kyllä enemmänkin. Moldovia tosin lupasi harkita ja Tukholman vähemmistöaktivisteilta saapui kaunis ruusuadressi tuskaamme lievittämään.
Presidenttimme oli siirtynyt ylipäällikön tehtäviinsä kauas rintamalle, mersuineen ja laukkuineen. Itseoikeutettuna avustajana toimi Heidi Hautala, joka jakoi päivänkakkaroita uusille maahanmuuttajille – paremman huomisen toivossa.
Upseerien itsemurhista ja jopa rintamakarkuruudestakin tosin kyllä huhuiltiin….
Uudehko pääministerimme Jouko Ahonen esiintyi kansainvälisesti televisiossa pyytäen apua, mutta
vain ehdottomana, virnuillen ja tinkimättä yhtään mitään mistään.
Kansalaisten kuultiin vaatineen jo viisaampien kuulemista, mutta historialliset presidenttiehdokkaat Niinistö ja Vanhanenhan olivat tuomittu nilkkeinä tyrmään jo vuonna 2006, melkein heti silloisten presidentinvaalien jälkeen..
Tässä vaiheessa onneksi heräsin… Ja nyt kun tarkemmin mietin, niin eihän tuossa mitään hassua
ollutkaan – olenhan minäkin pyrkimässä Ylen toimittajaksi!
Elettiin siis jotain vuotta 2010 tai 2011…
Suomi oli ajautunut - vailla mitään järjellistä syytä - täydelliseen kriisiin. Maailmantalouden
vuonna 2008 alkanut lama oli kouraissut ensisijaisesti Suomea, joka oli vuoden 2006 jälkeen nousseen uuskommunismin ja teennäisen demokratiansa vuoksi menettänyt kaiken uskottavuutensa.
Pääomat olivat jo vuotta aiemmin paenneet maasta ja tehtaat olivat jo kauan seisoneet ilman palkanmaksajiaan…
Suomi irtaantui nopeasti ja ilman kansanäänestystä EU:sta ja palautti markan valuutakseen. Pysähtyneiden paperitehtaiden luvattiin valtion rahoittamana käynnistyvän ja painamaan kaikille tarpeellisen määrän, tai vaikkapa enemmänkin, omaa entistä markkaamme.
SAK oli tosin jo tuolloin omaisuuksineen ja johtajineen muuttanut uuden poikkeuslain turvin uusiin koaliitio- ja toverimaihin tekemään parempaa liiketoimintaa.
Laman myötä uudet poliittiset ääriryhmittyvät nostivat maailmalla päätään, maissa joissa niitä ei edes tiedetty olevankaan. Hallituksetkin kiinnostuivat ja Suomi alkoi olla uhattuna sotilaallisestikin - täällä olisi uusrikkaille maille paljon avaraa temmellyskenttää… Syntyi täysi katastrofi, jolloin jopa täysin kuralle menneen maan rajatkin olivat uhattuina..
Pyysimme apua toverikansoiltamme, mutta emme juurikaan saaneet vastauksia – myötätuntoa
kyllä enemmänkin. Moldovia tosin lupasi harkita ja Tukholman vähemmistöaktivisteilta saapui kaunis ruusuadressi tuskaamme lievittämään.
Presidenttimme oli siirtynyt ylipäällikön tehtäviinsä kauas rintamalle, mersuineen ja laukkuineen. Itseoikeutettuna avustajana toimi Heidi Hautala, joka jakoi päivänkakkaroita uusille maahanmuuttajille – paremman huomisen toivossa.
Upseerien itsemurhista ja jopa rintamakarkuruudestakin tosin kyllä huhuiltiin….
Uudehko pääministerimme Jouko Ahonen esiintyi kansainvälisesti televisiossa pyytäen apua, mutta
vain ehdottomana, virnuillen ja tinkimättä yhtään mitään mistään.
Kansalaisten kuultiin vaatineen jo viisaampien kuulemista, mutta historialliset presidenttiehdokkaat Niinistö ja Vanhanenhan olivat tuomittu nilkkeinä tyrmään jo vuonna 2006, melkein heti silloisten presidentinvaalien jälkeen..
Tässä vaiheessa onneksi heräsin… Ja nyt kun tarkemmin mietin, niin eihän tuossa mitään hassua
ollutkaan – olenhan minäkin pyrkimässä Ylen toimittajaksi!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo unesi, joskin aika pitkä oli, saattaa hyvinkin toteutua, jos STASIn ehdokas vaalit voittaa.
Esimakua näemme jo nyt Ukrainassa!?
Meidän hyvän ja ystävällisen naapurimme suojissa on niin turvallista olla.