Halonen jaksaa jakaa Suomen edelleenkin hyvin- ja huonostivoiviin, mutta lähinnä vain tuloerojen osalta, vaikka Suomessa tuloerot ovat maailman vauraista maista pienintä luokkaa, ts. köyhätkin voivat meillä suhteellisen hyvin.
Sen sijaan Halonen ei puuttunut lainkaan yhteiskuntamme arvotyhjiöön, josta johtuu kuitenkin suurin osa maamme syrjäytyneiden tai syrjäytyvien ongelmat. Ikäihmistenkin osalta suurin ongelma on loppujen lopuksi yksinäisyys ja sitä kautta melkeinpä heitteillejättö, kun tämä sosiaalidemokraattinen Suomemme on opettanut meidät siihen, että yhteiskunta huolehtii puolestamme kaikesta, vaikka lähiomaisistammekin, jotta itse ehdimme etelänlomille ja rentoutumaan vaikka golf-kentille tai kylpylöihin.
Samaan arvotyhjiöön puuttui YLEn suuressa vaalikeskustelussa ainoastaan Niinistö kun muita huolettivat enemmän asiat, kuten luonnonkatastrofit ja epidemiat, joille yksittäinen ihminen tai puolue ei voi juuri toista enempää.
Vaikka näissä vaaleissa etenkin Halonen ja Vanhanen haluavat kukistaa arvokeskustelun, olen sen verran vanhanaikainen, että peräänkuulutan ehdokkailta enemmän kannanottoja ja irtiottoja arvoihin pohjautuvista asioista, koska nimenomaan kunkin yksiköllisten arvojen mukaan ihmiset päätöksensä tekevät - arvoilla ihminen toimii, ei puheilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Että arvotyhjiön täyttäminen tarkoittaa keskimmäisen sukupolven huolehtimista sekä nuoremmista että vanhemmista?
Luoja meitä varjelkoon paluulta syytinkimummojen aikaan! Läheisistä voi välittää muutenkin kuin ottamalla niitä asumaan.