HÄIRITSEVÄ KÄYTÖSMALLI
Toimin aina samalla tavalla mitä tulee miessuhteisiin. Toimin peilinä heidän ongelmilleen ja osoitan ratkaisuja niihin. Samoin teen ystävilleni. Kaivan herkkyyden esiin ja saan ihmiset kiintymään itseeni. He ihastuvat minuun ja en vastaa heidän tunteisiinsa. En koe tällaisia ihmisiä puoleensavetävinä. Suhtaudun heihin kuin koe-eläimiin. Tiedän, että ihmiset ovat hyvin ennakoitavia, mutta en ymmärrä miksi toimin aina näin. Autan näitä ihmisiä kyllä, mutta se on samalla keino eristää itsensä tunteilta. Tehdä kaikesta kliinistä ja asiallista. Pystyn täysin tunteettomasti vaistoamaan ja osoittamaan ihmisten ongelmakohdat. Sitten tarjoan vaihtoehtoja ja luon itseluottamusta. En ymmärrä miksi toimin näin. Olen aina tehnyt tätä, ehkä olen sen takia siinä niin hyvä. Minun ei tarvitse itse tuntea mitään. Olen hyvä tunnistamaan tunteita, mutta huono tuntemaan. Minulla on sitoutumiskammo kuten arvata saattaakin. En halua päästää ketään lähelleni, koska silloin en voi olla enää turvallisen analyyttinen. Silloin on riski tulla loukatuksi. Tästä ei ole kenellekään mitään haittaa ..- paitsi itselleni. En silti osaa muuttaa käytösmalliani. Saan aivan huomaamattani ihmiset puhumaan henkilökohtaisista ja kipeistä asioistaan. Sen jälkeen palaan taas vanhaan käytösmalliini ja alan toimia peilinä. Olen aina ajatellut, että minulla on hyvä itsetunto. En usko, että syy on siinä. En vain tavoita, että mistä sen johtuu. Kuuntelisin mielelläni muiden näkemyksiä tilanteesta. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia tms.?
Toimin aina samalla tavalla mitä tulee miessuhteisiin. Toimin peilinä heidän ongelmilleen ja osoitan ratkaisuja niihin. Samoin teen ystävilleni. Kaivan herkkyyden esiin ja saan ihmiset kiintymään itseeni. He ihastuvat minuun ja en vastaa heidän tunteisiinsa. En koe tällaisia ihmisiä puoleensavetävinä. Suhtaudun heihin kuin koe-eläimiin. Tiedän, että ihmiset ovat hyvin ennakoitavia, mutta en ymmärrä miksi toimin aina näin. Autan näitä ihmisiä kyllä, mutta se on samalla keino eristää itsensä tunteilta. Tehdä kaikesta kliinistä ja asiallista. Pystyn täysin tunteettomasti vaistoamaan ja osoittamaan ihmisten ongelmakohdat. Sitten tarjoan vaihtoehtoja ja luon itseluottamusta. En ymmärrä miksi toimin näin. Olen aina tehnyt tätä, ehkä olen sen takia siinä niin hyvä. Minun ei tarvitse itse tuntea mitään. Olen hyvä tunnistamaan tunteita, mutta huono tuntemaan. Minulla on sitoutumiskammo kuten arvata saattaakin. En halua päästää ketään lähelleni, koska silloin en voi olla enää turvallisen analyyttinen. Silloin on riski tulla loukatuksi. Tästä ei ole kenellekään mitään haittaa ..- paitsi itselleni. En silti osaa muuttaa käytösmalliani. Saan aivan huomaamattani ihmiset puhumaan henkilökohtaisista ja kipeistä asioistaan. Sen jälkeen palaan taas vanhaan käytösmalliini ja alan toimia peilinä. Olen aina ajatellut, että minulla on hyvä itsetunto. En usko, että syy on siinä. En vain tavoita, että mistä sen johtuu. Kuuntelisin mielelläni muiden näkemyksiä tilanteesta. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia tms.?
Vastaukset 6
Vanhimmat
sä olet avun tarpeessa.
provo...
Mä teen ihan samaa. Olen käynyt terapiassakin ko. aiheen takia ja terapeutti näytti olevan sitä mieltä, että kyseessä olisi voimakas hylkäämisen pelko. Luulen, että omalla kohdallani se oli ainakin niin.
Kuulostaa siltä, että olet rakastunut tuohon kuvaamaasi ihmiseen. Siis rakastunut itseesi? Vai rakastunut johonkin toiseen?
Että tällaista. Otat muilta liikaa huolia omaan pääkoppaasi, sinun kannattaa opetella ottamaan rennosti mutta se ei saa olla uhkaavan tuntuista sinulle. Ettet sitten pety tai joudu petetyksi.
Jos sinulla on sitoutumis vaikeuksia ja pelkäät päästää ketään lähemmäs tunteitasi. Se on oikeastaan vain hyvä, mutta opi erottamaan "väärät" ihmiset joukosta. Se ei ole kovin vaikeaa, kunhan mietit mitä haluat loppujen lopuksi.
Jos et ymmärrä kysy :½
Ihan hyviä näkemyksiä toitte esiin. Sain ainakin ajattelemisen aihetta vähän lisää. Niin epäilijöille vielä: ei ollut provo.