Onnellista uuttavuotta
LEX SOININVAARAN nimessä ja veressä!
Kansaneläkkeen perusosaa alettiin maksaa 1.1.1957 voimaan astuneen uuden kansaneläkelain perusteella kaikille eläkeläisille samansuuruisena. Elokuussa 1963 astui voimaan työeläkelaki. Kansaeläkkeen perusosa maksettiin kaikille eläkeläisille työeläkkeen lisäksi.
Lain muutoksella kokonaiseläke myönnettiin ajalla 1.7.1975 - 31.12.1995 työeläkkeen ja kansaneläkkeen pohjaosan yhteensovituksena. Nimike perusosa korvattiin termillä pohjaosa. Työeläkkeestä vähennettiin kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen markkamäärä. Sitä ei kompensoitu millään tavalla. Eläkeläiset menettivät näin ollen ensimmäisen kerran pohjaosan suuruisen markkamäärän työeläkkeestään.
Seuraava leikkaus tapahtui 1.1.1996 lukien. Laki sai nimekseen Lex Soininvaara lakialoitteen tekijän mukaan. Pohjaosa, joka kaikilla eläkeläisillä oli vuonna 1995 ollut 455 markkaa, poistettiin tietyin markkamääräisin erin kokonaan kuuden vuoden aikana. Näin ollen perus- eli pohjaosa on leikattu työeläkkeestä osalta eläkeläisiä kahteen kertaan. Kansaneläkkeen pohjaosan menettämisistä eläkkeensaajat eivät saaneet minkäänlaista valtiovallan tai oman työeläkelaitoksen allekirjoittamaa päätösasiakirjaa.
Lainvoimaisella päätöksellä saatu eläke on koskematon. Eläkepäätökset tehdään aina tuleviin eläkkeisiin. Nyt ne kuitenkin ulotettiin jo myönnettyihin, siis voimassa oleviin eläkkeisiin.
Eduskunta päätti 18. 6. 2002, että kansaneläkkeen pohjaosan kompensaatiota maksetaan sen menettäneille eläkeläisille 1.10.2003 lukien. Leikkauksen alkamisajankohdasta kompensaatioiden maksamisen aloittamiseen aikaa oli kulunut 7 vuotta 9 kuukautta. Kelan arviolaskelmien mukaan valtio oli leikkauksilla säästänyt, ts. ottanut eläkeläisiltä noin 2.8 mrd. markkaa.
Kompensaatiohyvitys ei läheskään tule vastaamaan todellista menetystä eikä pieniä kansaneläkkeen pohjaosien kompensaatioita makseta lainkaan. Lisäksi maksamatta jäävät täysin kompensaatiot ajalta 1.1.1996 - 31.9 2003.
Valtiovalta on käyttänyt myös kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksissa ikääntyneitä suomalaisia häikäilemättömästi hyväkseen.
1.1.1996 lukien eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville kokonaiseläke maksetaan täysimääräisesti työeläkkeenä. Vakava perustuslain yhdenvertaisuuspykälän rikkomus.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatkukoon iät ja ajat tämän vihreiden tekemän provokation julkaisu, jonka Soininvaara on saanut alkuun. Sitä ei yksikään riistetty veterani, ei sotavammainen eikä vanhus voi unhoittaa!
Lopullista loppiaista.
paholaisen lähettiläälle
tällä Soininvaaraa.
Tehdyt vanhat sopimukset eivät päde muilla kuin Liliuksella! Toisilta ne saa repiä auki ja raiskata, kuten tämän saunatontun tekemä aloite sai aikaan eläkeläisveteraaneille!
paasaa.
Kun rötöksiä aina vain pidetään pöydällä kaiken kansan luettavissa ja jopa sellaistenkin jotka eivät siitä edes vielä tiedä! Asiaa se kaikki on !Todellista, eikä vähättelyt auta yhtään!
asialla.
Kaikki asia on jo esitetty, Hienoa ja kiitos!