niin se vain taitaa olla että niin kauan kuin suuri tai ainakin äänekäs osa suomalaisia jaksaa jatkaa aikansa elänyttä "porvari/tavallinen kansa/työväki/johtaja" ulinaansa siitä kuinka "työtätekeviä" johtajaporras riistää ja kuinka kukaan muu ei tiedä työstä tai työntekemisestä mitään kuin vanhat kunnon duunarit, ei kenelläkään muulla kuin demarilla ole mahdollisuuksia tulla valituksia.KUmmallinen käsitys siitä että he olisivat jotenkin "kansan asialla" jatkaa edelleen voitokulkuaan.En tiedä koska suomalinen itsekunnoitus olisi sillä tasolla että uskallettaisiin tehdä rohkeita, asioita eteenpäin vievia ratkaisuja ja oltaisi valmiita muutokselle.Muuten kyllä halutaan korostaa kuinka salonkinkelpoisia ollaan mutta presidentin kuuluu olla tyylitön, sitä "kansanomaisenpaa" se sitten on...????KÄsittämätöntä.
Saksalaiset tuttavani vierailivat kanssani kesällä Savonlinnassa oopperajuhlilla ja näimme myös presidentti Halosen lippalakissaan ja urheilusandaaleissaan, kaikella kunnoituksella, herätti hilpeyttä ja kummastusta...
Itse haluaisin avata ovia suomesta ja suomeen koulutuksen ja kulttuurin saralla ja nähdä "aivovientiä" molempiin suuntiin.Nyt eletään jotenkin pydähtyneisyyden aikaa jolloin vaan odotamme että joku muu tekisi jotain..
minustä Sauli Niinistö ajattelee suomesta ja euroopasta kuten minäkin ja lisäksi häne persoonansa on edustava ja sopivasti kunnoitusta herättävä.Karisma puree ainakin tähän leidiin:)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.