köröttelijät

Mikä kumma siinä on että väki ei osaa ajaa välillä Harjuniitty Korvola kahdeksaakymppiä??!! Siitä kun Harjuniityn jälkeen asisi ajaa yli kuuttakymppiä niin sitä kaasupoljinta ei löydy. Tai toisinpäin. Siurosta ajellaan taajamanopeutta Harjuniittyyn asti ja sitten aletaan kiihdyttää kun kuudenkympin nopeuslätkä alkaa näkyä. Mitä tästä pitäisi ajatella? Eikö ihmiset kiinnitä huomiota ympäristöönsä autoa ajaessa sen vertaa, että huomaisi nopeusrajotuksen muuttuvan?! Enemmän alinopeus vaaratilanteita aiheuttaa kun se että ajaisi vähän kovempaa. Takana ajajat kun ärsyyntyvät ja tekevät vaarallisia ohituksia tai roikkuvat puskurissa kinni kun edellä ajava ajaa vähintään 15km/h alinopeutta.
201701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

varsinkin lavaransu vallan kauhiaa kyytiä aina painaa ja sisätilat on ahdattu täyteen väkee kaiken kokoista. olis nimismiehelle puuhaa jos vaan donitseiltaan ehtis ja viittis.

Äänestä

sellaista olekkaan.

Äänestä

mailmassa.kiire on kuviteltua jos rajoitus on 80 niin ajappa joskus kokeeksi 60 pääset silti perille ja voit vaikka nauttia maisemasta tai yksin olosta.mihin sulla on kiire,ei sun elämä pitene tai parane vaikka ottaisit rauhallisemmin. autossa voi kuunnella mieleistään musiikkia ja laulaa mukana eikä häiritse ketään.heitä se kiire helvettiin niin elämäs helpottuu.

Äänestä
  • Ei tässä ole kyse kiireestä vaan siitä että hinuroijat aiheuttavat vaaratilanteita kun ne jotka rajoitusten mukaan ajaisivat alkavat tehdä vaarallisia ohituksia ym. Vai eikö itseäsi alkaisi korveta jos tarvitsisi olla jossain paikassa ja parin minutin viivytys voi olla kohtalokas.. Vaikkapa oma äitimuorisi tekisi kuolemaa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja olisit saanut juuri puhelun että nyt on viimehetket käsillä että kannattaa tulla saman tien jos haluaa olla paikalla. Normaalioloissa tämä matka ottaisi 15min, mutta tämän edelläsi ajavan sunnuntaiautoilijan takia 20min ja juuri nuo 5min ovat ne ylimääräiset ja myöhästyt. Mietipä sitä!

    Äänestä

  • tuuntunut kirjoitti:

    Ei tässä ole kyse kiireestä vaan siitä että hinuroijat aiheuttavat vaaratilanteita kun ne jotka rajoitusten mukaan ajaisivat alkavat tehdä vaarallisia ohituksia ym. Vai eikö itseäsi alkaisi korveta jos tarvitsisi olla jossain paikassa ja parin minutin viivytys voi olla kohtalokas.. Vaikkapa oma äitimuorisi tekisi kuolemaa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja olisit saanut juuri puhelun että nyt on viimehetket käsillä että kannattaa tulla saman tien jos haluaa olla paikalla. Normaalioloissa tämä matka ottaisi 15min, mutta tämän edelläsi ajavan sunnuntaiautoilijan takia 20min ja juuri nuo 5min ovat ne ylimääräiset ja myöhästyt. Mietipä sitä!

    kiire niin autosta löytyy hätävilkku ja sitä saa käyttää kun on aihetta.muuten aja hiljaa niin illalla leikitään.

    Äänestä

auto tykkää kun sillä ajetaan...ne köröttelijät voisivat hommata seutulipun ja ihailla maisemia linja-autosta käsin..tällä toimella saataisiin ehkä myös elvytettyä katoavat linja-auto vuorot!

Äänestä
  • tehty.vaan nätisti ajaen se kestää pitempään eikä aiheuta niitä vaara tilanteita mihin moni syyllistyy.se että suomesta on tullut monta ralli tai formula huippua ei tarkoita sitä että jokainen ukko ois vähän vitun pätevä kuski. yleinen tie ei ole kilpa rata jos tekee mieli ajaa kovaa niin sitä varten löytyy ihan oikeita paikkoja.ei ne huiputkaan ota kauppareissulla erikoiskoetta perhe kyydissä.

    Äänestä

  • ajettavaksi kirjoitti:

    tehty.vaan nätisti ajaen se kestää pitempään eikä aiheuta niitä vaara tilanteita mihin moni syyllistyy.se että suomesta on tullut monta ralli tai formula huippua ei tarkoita sitä että jokainen ukko ois vähän vitun pätevä kuski. yleinen tie ei ole kilpa rata jos tekee mieli ajaa kovaa niin sitä varten löytyy ihan oikeita paikkoja.ei ne huiputkaan ota kauppareissulla erikoiskoetta perhe kyydissä.

    Tässä ei ole kyse mistään rallin ajamisesta Nokialta Siuroon ja takaisin vaan siitä että ajettaisiin rajoitusten mukaan eikä 20km/h sen alle. Jos rajoitus on 80km/h se tarkoittaa että sitä saa ajaa!! Se on suositusnopeus.. Joojoo! Tiedetään! Tarkoittaa että sitä ei ole pakko ajaa, MUTTA olis se liikenne helvetin paljon sujuvampaa jos ihmiset ajais rajotusten mukaan eikä keräis kilometrien pitkiä jonoja peräänsä. Jollain saattaa vaikka olla sovittu tapaaminen josta ei sovi myöhästyä ja sitten tullaan köröttelemään toisten eteen. Omat tiet pitäs rakentaa niille joita yli viidenkympin vauhti pelottaa, tai kulkisivat hevosrattailla.

    tai vielä parempi pysyisit kotonasi.meikähän köröttelee vaikka kahtakymppiä jos siltä tuntuu. kaahareille ihan oikein joutua hitaasti ajavan taakse ja hyvällä tuurilla vastaan tulijoitakin riittää niin ettei ohi pääse.mä voin ihan kuvitella sun otsa suonen pullistuvan kun joudut hiukan hidastamaan.kypsy siiheen kiireesees.

    Äänestä

  • ajoissa kirjoitti:

    Eikö se nyt mene jakeluun??! Kyse EI ole KIIREESTÄ eikä KAAHAAMISESTA!!!!!!!!!! Vaan rajoitusten mukaan ajamisesta. Jos rajoitus on 80km/h ja ajaisin sen niin enhän minä silloin kaahaa vaan ajan rajoituksen mukaan. Ajoissa on niin kauan kunnes joku ajelee kahtahymppiä edellä. Mistä ihmeestä te ihmiset revitte tuon kiireen tähän keskusteluun??!!

    nopeus ylittää 60 km/h ajetaan liian lujaa. ikinä ei oo ollu hoppu eikä tuu olemaan.

    Äänestä

Porintiellä aamuisin tumpelot ei saa kiihdytettyä kahdeksaankymppiin... ja jono kasvaa perässä. Taidan ostaa Hummerin, että voin ajaa yli. Saatana. Menisivät bussilla.

Äänestä
  • vai että oikeen yli ajaisit.sinähän se sälli olet tuommosia stressi peikkoja ei tarvis liikenteeseen päästääkkään.kyllä homma on niin että hoppulemalla ei tule muuta kuin kusipää kakaroita joihin sinäkin selvästi kuulut.

    Äänestä

Huomioikaa, että Siuro - Nokia välillä 80 rajoitusaluetta on nykyään vain Korvolan "suoran" Siuron päästä Harjuniityn Sipiläntien risteykseen, eli noin kolmen kilometrin matka. Kokonaismatkahan on 10 kilometriä.

80 km /h = 22,2 m / s
60 km /h = 16,5 m / s

Matkaa se 3000 m.
Eroa syntyy 46 sekuntia ja metreissä 535 mikäli autot pääsisivät ajamaan ilman mitään muutoksia nopeudessa kyseisen matkan. Häviävän pieni aika. Puhumattakaan polttoainetaloudellisesta ja sitä kautta rahallisesta kannattavuudesta ajaa hitaammin.

Esimerkiksi Porin valtatien suhteen kannattaa muistaa, että mäkeen ei kannata kiihdyttää, ellei ole pakko. Ja se polttoainetaloudellinen neuvo koskee myös henkilöautoja.

Mikäli todella haluaa nopeudella jotain hyötyä, matkan täytyy olla todella huomattava. Auton ohituksessa tapahtuva kiihdytyksen aiheuttama polttoainekulutus on taloudellinen vain jos tämän jälkeen 12 kilometriä saa ajaa ilman nopeuden merkittävää muutosta (pysähtyminen, kiihdytys tai voimakas hidastuminen).

Autoliitto laskee henkilöautolle sen 0,39 € / km ja kyseinen laskenta perustuu vielä "vanhoihin polttoainehintoihin". Joukkoliikenne on parhaimmillaan 67 € / 30 vrk. Ja silloin oma kuljettaja eikä tarvitse hermoilla muiden tiellä liikkujien toimista.

Äänestä
  • luulen että kyse ei ole polttoaineista tai edes välttämättä ajasta. mutta laskea voit uudestaan että jos lähtee siuron postilta,edessä ajaa pappa joka menee ehkä noin 45km/h.kun saavutaan 60km/h aluelle, hänellä kestää kiihdyttää se auto sinne kuuteenkymppiin monen monen metrin jälkeen. ja kun saavutaan 80km/h alueelle niin tämä papparainen ei edes kiihdytä sinne vaan jatkaa sitä samaa 60km/h. aikasemmin en olisi tätä uskonut, mutta joskus on niin kiire, että ehtiminen riippuu minuutesta. silloin tällainen edessä nysvääjä ottaa pattiin. ja varsinkin kun sellaine sattuu joka päivä eteen. matemaattisesti kun ei voi laskea ..ittuuntumisen määrää.

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    luulen että kyse ei ole polttoaineista tai edes välttämättä ajasta. mutta laskea voit uudestaan että jos lähtee siuron postilta,edessä ajaa pappa joka menee ehkä noin 45km/h.kun saavutaan 60km/h aluelle, hänellä kestää kiihdyttää se auto sinne kuuteenkymppiin monen monen metrin jälkeen. ja kun saavutaan 80km/h alueelle niin tämä papparainen ei edes kiihdytä sinne vaan jatkaa sitä samaa 60km/h. aikasemmin en olisi tätä uskonut, mutta joskus on niin kiire, että ehtiminen riippuu minuutesta. silloin tällainen edessä nysvääjä ottaa pattiin. ja varsinkin kun sellaine sattuu joka päivä eteen. matemaattisesti kun ei voi laskea ..ittuuntumisen määrää.

    minä olen rauhallinen ja elämään iisisti suhtautuva.henkilö kohtaisesti pidän jokaista yli 60 km/h ajavia kiirehtijöinä.aivan sama onko rajoitus 80 tai yltiöpäiset 100 minä ajan kuutta kymppiä.siinä olisi muuten sopiva kattonopeus koko suomeen.lisäksi autoihin rajoittimet ja hevosvoimatkin voitaisiin laskea maksimissaan neljään kymmeneen henkilö autoissa. ps:ikää on muuten vähän yli kolkyt.

    Äänestä

olen ihan samaa mieltä sun kanssasi. ani harva osaa ajaa 80 aluella 80 km/h ja sama 60 alueella. ja muuten menee ihan just niin kun kirjotit et joko ne ..ussii ja ajaa koko ajan sen 80 alueen jotain kuutta-settämääkymppiä ja sit 60 alueella mennäänkin liian lujaa.aaaargh mulla meni noihin kuskeihin hermo kun asuin linnavuoressa mutta onneks ei tarvi siellä enää usein käydä.

Äänestä
  • Nokialaisten tulisi opetella paljon muutakin.esim.ajamaan liikenneympyrään ja sieltä pois.
    Ympyrään tulevalle on KOLMIO tiedät varmaan mitä se tarkoittaa?jollet niin autokouluun mars!
    Kun poistut ympyrästä niin vilkku oikealle! jollet ymmärrä niin autokouluun takasi.

    80km/h alueella saa ajaa myös 60km/h jollet sattunut sitä tietämään.Siis siinä ei tarvi ajaa 80:ntä vaan se on suurin sallittu nopeus alueella ja missään ei sanota mikä siinä on pienin sallittu. että silleen.

    Äänestä

  • Varatuomari kirjoitti:

    Nokialaisten tulisi opetella paljon muutakin.esim.ajamaan liikenneympyrään ja sieltä pois.
    Ympyrään tulevalle on KOLMIO tiedät varmaan mitä se tarkoittaa?jollet niin autokouluun mars!
    Kun poistut ympyrästä niin vilkku oikealle! jollet ymmärrä niin autokouluun takasi.

    80km/h alueella saa ajaa myös 60km/h jollet sattunut sitä tietämään.Siis siinä ei tarvi ajaa 80:ntä vaan se on suurin sallittu nopeus alueella ja missään ei sanota mikä siinä on pienin sallittu. että silleen.

    Jos Nokialla ei osata ajaa liikenneympyrässä, niin ei niitä täällä osata suunnitellakaan. Kuulin nimittäin vasta, että toisen liikenneympyrän (S-Marketin kohdalla) säde on niin pieni, ettei siinä pysty ajamaan rekat! Voitte sanoa, että toista kautta pääsee, mutta jos jo oot siinä, mitäs teet?

    Äänestä

  • osataankohan kirjoitti:

    25.25 metriselle yhdistelmälle.
    "ajanut monesti!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuuntunut kirjoitti:

Mikä kumma siinä on että väki ei osaa ajaa välillä Harjuniitty Korvola kahdeksaakymppiä??!! Siitä kun Harjuniityn jälkeen asisi ajaa yli kuuttakymppiä niin sitä kaasupoljinta ei löydy. Tai toisinpäin. Siurosta ajellaan taajamanopeutta Harjuniittyyn asti ja sitten aletaan kiihdyttää kun kuudenkympin nopeuslätkä alkaa näkyä. Mitä tästä pitäisi ajatella? Eikö ihmiset kiinnitä huomiota ympäristöönsä autoa ajaessa sen vertaa, että huomaisi nopeusrajotuksen muuttuvan?! Enemmän alinopeus vaaratilanteita aiheuttaa kun se että ajaisi vähän kovempaa. Takana ajajat kun ärsyyntyvät ja tekevät vaarallisia ohituksia tai roikkuvat puskurissa kinni kun edellä ajava ajaa vähintään 15km/h alinopeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu