Ride The Lightning

;-(

Kuuntelenpa tässä sitten toisenkin levyn. Kommentoin samalla:

1. Fight Fire With Fire. Biisistä tulee mieleen teinipoika, joka ensimmäisen kännin otettuaan örveltää pitkin metsää mahtavassa nuoressa uhossaan.
Laulaja yrittää hoitaa melodian yksitoikkoisella mölinällä, eikä bändi osallistu hommaan mitenkään. Kamalaa kuultavaa. Ei naurata yhtään.

2. Ride the Lightning. Kuulostaa jo hieman musiikilta: Bändi onnistuu soittamaan yhteen ja tekee jopa yhteistä melodiaa. Silti moni pikkukylän kellaribändi pistää paremmaksi.

3. For Whom the Bell Tolls. Mitä helvettiä? Onko tämä muka tuon saman surkean poppoon aikaansaannos, mikä soitti edelliset tekeleet?
Biisi pysyy kasassa, siitä löytyy jo melodiakin ja rumpali heittää hienot "trikit" väliin, ja vaikka se toistaakin itseään, homma toimii.

4. Fade to Black. On tainnut kavereille iskeä krapula siitä ensikännistä :) Kitaristi osaa näemmä muutakin kuin sahata tai vinguttaa tilililua. Biisi on ehkä hiukan skitsofreeninen, eikä tiedä ollako balladi, vai mättöbiisi, mutta ihan ok kumminkin.

5. Trapped Under Ice. Taas mennään alta riman, tai jopa jään. Tässä biisissä ei ole mitään musiikillisesti arvostettavaa. Meno on kyllä kova.

6. Escape. Taidan karata röökille tässä vaiheessa :) Junnaavaa, musiikillisesti köyhää mättöä.

7. Creeping Death. Kuten edelliset, mutta kertosäkeessä on yritystä. Välisoitto on harvinaisen tylsää kuunneltavaa.

8. The Call of Ktulu. Mikähän se Ktulu on, ja mitähän se huutelee liki 9 minuuttia? Oli kai tämä edellisiä parempi, mutta silti odotin, että loppuisi jo.

Kokonaisuutena surkea levy, jossa 2 hyvää biisiä. Rumpali on oppinut soittamaan jo yhden kivan jutun ja kitaristi osoitti jo jotain merkkejä orastavasta musikaalisuudesta. Niin, että parannusta edelliseen levyyn on tullut.

Taidanpa kuunnella vielä seuraavankin lätyn teidän iloksenne...

2

615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lovecraft.
    • Että et

      Sää et ymmärrä musiikin päälle tai sitten nautit täysin erilaisesta musiikista kun metallican kannattajat. Ride the Lightingillä on tasan yksi hieman huonompi kappale joka on escape...minun mielestä se ei oikein sovi levylle, koska se on hieman popmainen... muuten kyllä loisto levy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3095
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1328
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1250
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe