Korhonen

...ketään nytkään, kun en ole tehnyt sitä koko pitkässä elämässäni. Aina olen sanonut rehellisesti, mutta tietenkin harkitusti näkemykseni mukaisen totuuden, kun sitä on tarvittu.

En voi olla kertomatta erästä tapausta kanta-aliupseerikoulusta vuonna 1959:

Eräässä vuoden kestäneen kurssimme loppuvaiheissa tapahtuneessa maastoharjoituksessa olin joutunut ´vakavaan näkemykselliseen ristiriitaan kouluttajan, yliluutnantti L:n kanssa, ja olin suorasanaisesti esittänyt näkemykseni tilanteesta ja hieman yliluutnantistakin.

Yliluutnantti L oli kannellut tapahtuneesta oppilaskomppaniamme päällikölle, kapteeni H:lle, joka kutsui minut puhutteluun toimistoonsa. sen lopuksi hän sanoi jotenkin näin (selitykseksi, että "pisteet olivat jo pussissa", ja niiden summana olin vääjäämättä 140 miehen komppanian priimus):

"Oppilas Korhonen, haluan muistuttaa, että tästä talosta annetaan kaksi paperia, toinen on todistus ja toinen aliupseeriarvostelu, ja ne molemmat ovat yhtä tärkeitä tulevaa sotilasut´raa ajatellen".

Asennon lyöden paukaisin: "Jos Suomen armeijassa tulee joskus sellainen tilanne, että aliupseeri ei uskalla sanoa mielipidettään silloin, kun tietää olevansa oikeassa, kummallakaan paperilla ei ole minulle mitään merkitystä: en aio enää silloin olla aliupseeri".

Uskoni sotaväen oikeudenmukaisuuteen oli oikeutettu, sillä menestyin urallani niin hyvin, kuten täällä kai tiedetään.

Minun tapani ei siis ole ollut eikä ole nyt eikä vastakaan nuoleskella ketään.

JormaKKorhonen¨
kapteeni evp.