KANSALAISET

PRESIDENTINVAALIT 2006
ENNAKKOÄÄNESTYS 4-5.1.2006

Päivää ennen äänestyksen alkamista on Tasavallan
Presidentti Tarja Halosen kannatus viimeisen mielipidetiedustelun mukaan n.55 %

Mainittakoon,että oikeiston ehdokkaan apulaispankinjohtaja Sauli Niinistön kannatus on saman tutkimuksen mukaan alle 20 %
5147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ennakkoäänestys on 4.-5.1. ja 7.-10.1.

Niinpä sitä voi vielä 10. päivä käydä vetäsemässä viivat, sano eliittidemareiden kakarat.

Äänestä

se siellä? Eikös vaalilautakunnan pitäisi olla puolueeton?

Tunge ne Erkon gallupit anukseesi. Siitä Erkkokin tykkäisi.

Äänestä

Jos koet epävarmuutta siitä ketä kannattaa äänestään, niin mieti, mikä on sinulle tärkeintä, johon presidentti voi vaikuttaa joko mielipidejohtajana tai virkansa puitteissa, mieluummin sekä että.

Halonen ei ole juurikaan toiminut kansan mielipiteiden tulkitsijana presidenttiaikanaan, eikä hänen ole onnistunut parantaa suhteitamme ulkomaihin, oli kyse turvallisuusasioista tai kauppapolitiikan edistämisestä. Ja paljon muuta, josta nykyistä presidenttiämme voisi moittia.

Hommat voidaan hoitaa paremmin ja nimenomaan meidän suomalaisten hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Siksi suosittelen Niinistöä (nro 3- tarkistin numeron juuri), hän on sanojensa mittainen mies, joka ei petä Suomen kansaa, niin kuin ei pettänyt silloinkaan kun Suomi oli konkurssikypsänä menettämässä täysin luottamusta muun maailman silmissä.

Äänestä
  • "...Niinistöä (nro 3- tarkistin numeron juuri), hän on sanojensa mittainen mies,..."

    Heheheheheheheheheheheeee!

    Äänestä

  • lyhytpylväs kirjoitti:

    "...Niinistöä (nro 3- tarkistin numeron juuri), hän on sanojensa mittainen mies,..."

    Heheheheheheheheheheheeee!

    Huumorin kanssa höystettynä menee varmaan vielä paremmin lukijalle peremmälle.

    Jos Sauli näkisi, niin hän varmaan kiittäisi itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalilautakunta kirjoitti:

PRESIDENTINVAALIT 2006
ENNAKKOÄÄNESTYS 4-5.1.2006

Päivää ennen äänestyksen alkamista on Tasavallan
Presidentti Tarja Halosen kannatus viimeisen mielipidetiedustelun mukaan n.55 %

Mainittakoon,että oikeiston ehdokkaan apulaispankinjohtaja Sauli Niinistön kannatus on saman tutkimuksen mukaan alle 20 %

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu