Kovat odotukset asetin jo jonkun aikaakin hypetettyyn kauhuleffaan Descent. Naisporukan seikkailuretki tutkimattomaan luolastoon vaikutti lähtökohdiltaan jopa suhteellisen mielenkiintoiselta. MUTTA...
Suurinpiirtein puoliväliin asti leffa toimii, se sai meikäläisen helvetillisen ahdistuneeksi ja olin jo tässä vaiheessa kruunaamassa leffaa ehdottomaksi klassikoksi. Alun "jumituskohtaus" (en viitsi liikaa spoilata) on meikäläisen klaustrifobiselle mielelle herkullisen pelottava. Jos ohjaaja olisi pitänyt tunnelman vastaavana loppuun asti leffa olisi toiminut paremmin kuin hyvin.
Siinä vaiheessa jossa homma alkaa karata käsistä suoraansanoen goremeiningiksi alkoi meikäläisen ahdistuneisuus muuttua turhautuneisuudeksi ja keskittyneisyys ivalliseen hymyyn. Luolaston "peikot" eivät pelota ja leffan muuttuminen verta ja suolenpätkiä henkiseksi; lupaava elokuva liittyi siihen samaan massaan josta alussa erottui edukseen. Harmittaa vietävästi, sillä tämä leffa olisi saattanut olla se kaivattu helmi tämänpäivän ankeaan kauhuleffatarjontaan.
Lupaavalle alulle:
**/*****

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täsmälleen samat fiilikset koin kun katsoin samaisen leffan.