Yleensähän ajatellaan, että valtiolaivan johdossa pitäisi olla päättäväisiä ja visionäärisiä henkilöitä, joiden johdolla kansakunta välttää pahimmat karikot ja rakentaa vauraan yhteiskunnan. Historia tuntee useita päättäväisiä johtajia, joiden johdolla demokraattinen johtajuus on edistänyt kansakunnan tervettä kehittymistä.
Suomessa edistys on ollut hyppäyksellistä. Suomi vaurastui sosiaalisen kapitalismin ansiosta kokonaisuudessaankin aina Talvisotaan asti, lähes kymmenen vuotta. Vauraus ei sotienkaan jälkeen liiemmin laskenut, vaikka osa elintarvikkeista oli kortilla. Sotien jälkeiseen aikaan pysähtyi kuitenkin Suomen demokratian kehitys, Talvisodan yhteiskuntaluokkia eheyttävä vaikutus hukattiin melko nopeasti. Paasikivi vielä käänsi kaikki kivet laillisuuden puolesta, loppu onkin sitten vuosikymmeniksi demokratian, laillisuuden ja moraalisuuden alamäkeä. Vaikka taloudellista hyvää tuli silloisille toimijoille, tulevaisuuden eväitä mädätettiin hartiavoimin poliittisen sateenvarjon alla.
Demaripresidenttejä on piisannut reilusti kolmatta vuosikymmentä (kaikki elossa). Heidän tehtävänsä on ollut pääosin helppo, beesata yleistä kehitystä. Koiviston aikana tapahtuivat ehkä dramaattisimmat tapahtumat lähihistorian aikana. Kekkosen taustaryhmien torjuminen Kekkosen loppuaikoina oli Koiviston uroteko, samoin "kassakaappiporvarien" vallankaappausyrityksen alasampuminen muutama vuosi myöhemmin osoitti, ettei poliittista "törniään" kannata aina pitää vakan alla. Sitten alkoikin Koiviston henkinen alamäki. Vaanhentuneen miehen yli kävelivät Balttian maat, maailman talous ja Suomen talous. Ote kirposi.
Ahtisaari ja Halonen ovat päässeet helpolla. Ahtisaari kehittyy, Halonen sen sijaan taantuu. Kuka sitten olisi hyvä tulevaksi presidentiksi? Presidenttiehdokas Vanhanen ihailee sekä Kekkosta, että Ahtisaarta.
Yhtelö on mahdoton: Kekkonen teki valtansa aikana kaikkensa, että muodosta tulisi yleinen laki. Ja vain hän voisi muuttaa muotoa. YYA-sopimuksen tulkinnat poistivat hapen Suomen poliittisesta elämästä, näennäisdemokratiasta. Presidentti Martti Ahtisaari taas on perusajattelultaan ihan jotain muuta. Ahtisaarihan pyrkii aina luomaan sellaisen ilmapiirin, jossa reilu peli ja kaikki äänet ovat etusijalla. Presidenttiehdokas Vanhanen on häilyvä persoona. Hän ihailee moraalista holtittomuutta ja pragmaattista rakennustyötä ihan yhtä aikaa.
Suomessa edistys on ollut hyppäyksellistä. Suomi vaurastui sosiaalisen kapitalismin ansiosta kokonaisuudessaankin aina Talvisotaan asti, lähes kymmenen vuotta. Vauraus ei sotienkaan jälkeen liiemmin laskenut, vaikka osa elintarvikkeista oli kortilla. Sotien jälkeiseen aikaan pysähtyi kuitenkin Suomen demokratian kehitys, Talvisodan yhteiskuntaluokkia eheyttävä vaikutus hukattiin melko nopeasti. Paasikivi vielä käänsi kaikki kivet laillisuuden puolesta, loppu onkin sitten vuosikymmeniksi demokratian, laillisuuden ja moraalisuuden alamäkeä. Vaikka taloudellista hyvää tuli silloisille toimijoille, tulevaisuuden eväitä mädätettiin hartiavoimin poliittisen sateenvarjon alla.
Demaripresidenttejä on piisannut reilusti kolmatta vuosikymmentä (kaikki elossa). Heidän tehtävänsä on ollut pääosin helppo, beesata yleistä kehitystä. Koiviston aikana tapahtuivat ehkä dramaattisimmat tapahtumat lähihistorian aikana. Kekkosen taustaryhmien torjuminen Kekkosen loppuaikoina oli Koiviston uroteko, samoin "kassakaappiporvarien" vallankaappausyrityksen alasampuminen muutama vuosi myöhemmin osoitti, ettei poliittista "törniään" kannata aina pitää vakan alla. Sitten alkoikin Koiviston henkinen alamäki. Vaanhentuneen miehen yli kävelivät Balttian maat, maailman talous ja Suomen talous. Ote kirposi.
Ahtisaari ja Halonen ovat päässeet helpolla. Ahtisaari kehittyy, Halonen sen sijaan taantuu. Kuka sitten olisi hyvä tulevaksi presidentiksi? Presidenttiehdokas Vanhanen ihailee sekä Kekkosta, että Ahtisaarta.
Yhtelö on mahdoton: Kekkonen teki valtansa aikana kaikkensa, että muodosta tulisi yleinen laki. Ja vain hän voisi muuttaa muotoa. YYA-sopimuksen tulkinnat poistivat hapen Suomen poliittisesta elämästä, näennäisdemokratiasta. Presidentti Martti Ahtisaari taas on perusajattelultaan ihan jotain muuta. Ahtisaarihan pyrkii aina luomaan sellaisen ilmapiirin, jossa reilu peli ja kaikki äänet ovat etusijalla. Presidenttiehdokas Vanhanen on häilyvä persoona. Hän ihailee moraalista holtittomuutta ja pragmaattista rakennustyötä ihan yhtä aikaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä teillä pelleillä riittää tuota kekkosvastaista historiankuvaa.
Ilmeisesti on elämä takana ja edessä vain omat hautajaiset, kun noin pitää elettyä elämää analysoida ilman realisimin tajua nykyisestä.
Vanhasen persoonaa ja ammattitaitoa tuskin kannattaa arvostella kirjoittajan tavoin ennen Vanhasen syntymää tapahtuneista asioista. Vai miten häilyvästi Vanhanen vaikutti johonkin elintarvikekuponkeihin?
Mistä noita sekopäitä oikein palstoille sikiää?
Kokoomuksen puoluetoimistosta.