Matti teki sen mitä häneltä odotettiin ja näytti tänään presidentiksi soveltuvuutensa ja valitaan ehdottomasti
Matti teki sen
jota odotettiin
4241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meinaan tollanen jatkuva ulkoradan kiertäminen? Fiksut juoksee sisärataa, ja äänestää Saulia.
Tulikohan meidän TV:stä eri ohjelma, kun näkemykset on noin erilaiset?
Vai oliko Vanhasen vastaukset sitä tunnettua "niin rehellinen kuin osaan" -periaatetta, mitä Jäätteenmäki harrasti, ja josta Ala-Nissilä eduskunnassa selvitti Hyssälän osalta, että "ei niitä vaalimainoksia kannata täällä lukea"?
NATO-liitoksesta kuulemma järjestetään kansanäänestys. Vaalitentissä 21.12. Vanhanen vahvisti, että EU-perustuslain turvalausekkeessa päätös Suomen liittymisestä NATO:on luovutetaan suvereenisesti Eurooppaneuvostolle, eli huippukokoukselle. Vielä korosti, että olemme vahvasti sitoutuneet siihen. Siinä ei eduskunnallakaan ole mitään sanansijaa enää, saati sitten neuvoa-antavilla kansanäänestyksillä.
Kumpaa Vanhasta meidän pitäisi uskoa? Tosin onhan tuossa jo melkein 3 viikkoa aikaeroa, joten mieli on ehtunyt muuttua pariinkin kertaan. Kuinka monesti ja perustellisesti se ehtiikään muuttua 6 vuoden aikana.
Nizzan sopimuskin on Vanhasen mukaan muuttunut jo paljonkin siitä, mistä Maastrichtissa 1994 sovittiin, mutta nyt olisi muutettu vain niin "vähän", että ylintä valtiovaltaa käyttävältä kansalta ei ollut syytä kysyä yhtään mitään. Tuo "vähän" olisi vienyt mm. presidentiltä perustuslaissa säädetyn ylipäällikkyyden ja Suomen päätäntävallan liittymisestään NATO:on.
Pohjanmaalla sanotaan oikein kierosta miehestä, että pitää "hauratakin korkkiruuvilla". Sekin taitaa olla liian suora työkalu Vanhasen kohdalla.
Ehkäpä se sieltä selviää, miksi kansanäänestys pitää järjestää.
Eurooppaneuvosto ei päätäkään yksittäisen jäsenvaltion liittymisestä NATO:on. Se päättää EU:n liittyisestä, ja sen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan Suomi on sitoutunut. Vanhasen määrittely 21.12. "vahvasti sitoutunut".
EU:lla ei ole kansaa, jolta sitä kansanäänestyksessä voitaisiin kysyä.
Vanhasen lausunnon mukaan "Tärkeää on se (turvalausekkeen) ensimmäinen virke". Siinä on määritelty Eurooppaneuvoston eli huippukokouksen suvereeni päätösvalta _kaikissa_ yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.
Eli tehdään täsmälleen sama ohari kuin Esko Ahon uunotuksessa markan EMU-kytkentään:
Ahon väite eduskunnan puhujapöntöstä ennen EU-päätöstä: "Yhteiseen valuuttaunioniin liittymisestä päätetään myöhemmin erikseen."
Kun se "myöhemmin" tuli ajankohtaiseksi, niin eduskunnan tehtäväksi jäi vain todeta, että yhteiseen valuuttaunioniin liityttiin sitovasti jo EU-päätöksellä.
Analogia on identtinen.