Halosen kaudella

Halosen presidenttiyden aikana pääomat ja investoinnit ovat karanneet Suomesta. Juuri oli uutisissa että vuodesta 2000 lähtien yritykset ovat investoineet voimakkaasti ulkomaille (paenneet Suomesta).

Niinistön tavoitteena on koittaa pysäyttää tätä kehitystä, jolle Halonen ei ole voinut mitään. Muutoksen on tapahduttava tai muuten hukka perii.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kansainvälisten firmojen hakiessa tuotannolleen sopivaa maata on eräänä perusteenä poliittisen johdon imago. Mikäli maailmalla maata edustavat entisten sosialististen maiden ihailijat ja USA:ta samalla arvostelevat risuparrat, työpaikat menevät muualle. Imagolla on merkitystä.

Äänestä
  • Tämä on totta. USA:n kansallisten (kansalliset edut tarkoittavat esim. Enronin etua) etujen vastainen politiikka on äärimmäisen vaarallista, muistakaamme esimerkiksi Irania -vaaleilla valittu hallitus kaadettiin ja valtaan nostettiin Saahi, Irakia- Saddam oli USA:n paras kaveri, Nigaraguaa -demokraattinen hallitus kaadettiin-, San Slavadoria tai Kuubaa. Mutta ei huolta. USA ei hyökkää maahan, jolla on edes jollakin lailla toimivat puolustusvoimat (pohjois-Korea esimerkkinä) . Nukkukaamme siis rauhassa siinä suhteessa. Mutta Haloska, voipi olla, että tällainen ihminen saa USA:n hyökkäämään. Tiijä häntä tuota, voipi hyvinnii niinki käyvä!

    Äänestä

  • res. tkm. kirjoitti:

    Tämä on totta. USA:n kansallisten (kansalliset edut tarkoittavat esim. Enronin etua) etujen vastainen politiikka on äärimmäisen vaarallista, muistakaamme esimerkiksi Irania -vaaleilla valittu hallitus kaadettiin ja valtaan nostettiin Saahi, Irakia- Saddam oli USA:n paras kaveri, Nigaraguaa -demokraattinen hallitus kaadettiin-, San Slavadoria tai Kuubaa. Mutta ei huolta. USA ei hyökkää maahan, jolla on edes jollakin lailla toimivat puolustusvoimat (pohjois-Korea esimerkkinä) . Nukkukaamme siis rauhassa siinä suhteessa. Mutta Haloska, voipi olla, että tällainen ihminen saa USA:n hyökkäämään. Tiijä häntä tuota, voipi hyvinnii niinki käyvä!

    Breznevin aikana UKK ei käynyt syyttämässä NL:ää YK:ssa laittomuuksista. Syytä olisi ollut. Olihan rajan takana keskitysleirejä ja puhumattakaan hyökkäyksistä eri maitten kimppuun.
    Sijoittamisessa puhutaan maariskistä, jonka ukrainalaiset hyvin ymmärtävät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikat menee kirjoitti:

Halosen presidenttiyden aikana pääomat ja investoinnit ovat karanneet Suomesta. Juuri oli uutisissa että vuodesta 2000 lähtien yritykset ovat investoineet voimakkaasti ulkomaille (paenneet Suomesta).

Niinistön tavoitteena on koittaa pysäyttää tätä kehitystä, jolle Halonen ei ole voinut mitään. Muutoksen on tapahduttava tai muuten hukka perii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu