Minulla on varmaankin jonkin sortin paniikkihäiriö tai joku muu systeemi. Olen tässä 4 päivää kärsinyt melkein kaikista asioista joita olen lukenut paniikkihäiriön aiheuttavan. Lähes kokoajan sydän tykyttää kovasti ja päässä huimaa, tärinää ja vapinaa on lähes jatkuvasti. Kylmän ja kuuman aalto välistä, enemmänkin kylmän. Siitä tämä on vain outoa että tätä on jatkuvast :(
Pitää vielä mainita että minkäänlaista sos-fobiaa tai vastaavaa en kärsi. Nyttenkin lähen kouluun ja yritän tehdä siellä jotain koska ei tänne kotiin voi jäädä.
Tämä alkaa olla sietämätöntä. Tänään varaan ajan psykiatrilta ja/tai neurologilta. Taino kunhan saisi jotain apua. Sitten myös tekisi mieli mennä päivistykseen että jos vaikka saisi rauhoittavia. Olisi niin kiva saada tällänen olo pois. Ei oikein voi keskittyä mihinkään :/
Kävin EGK:ssä ja keuhkoja kuunneltiin että niissä ei ole mitään vikaa. Tämä systeemi alkoi minulla tilanteessa jossa pelkäsin oman terveyteni puolesta vaikka ei oikeastaan ollut edes syytä. Pelotti vain niin kauheesti ja luultavasti se laukaisi tämän.
Onko muilla tälläisiä oireita.
Kiitos vastauksista ja haluaisin asiallista keskustelua.
Pitää vielä mainita että minkäänlaista sos-fobiaa tai vastaavaa en kärsi. Nyttenkin lähen kouluun ja yritän tehdä siellä jotain koska ei tänne kotiin voi jäädä.
Tämä alkaa olla sietämätöntä. Tänään varaan ajan psykiatrilta ja/tai neurologilta. Taino kunhan saisi jotain apua. Sitten myös tekisi mieli mennä päivistykseen että jos vaikka saisi rauhoittavia. Olisi niin kiva saada tällänen olo pois. Ei oikein voi keskittyä mihinkään :/
Kävin EGK:ssä ja keuhkoja kuunneltiin että niissä ei ole mitään vikaa. Tämä systeemi alkoi minulla tilanteessa jossa pelkäsin oman terveyteni puolesta vaikka ei oikeastaan ollut edes syytä. Pelotti vain niin kauheesti ja luultavasti se laukaisi tämän.
Onko muilla tälläisiä oireita.
Kiitos vastauksista ja haluaisin asiallista keskustelua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos joku voisi kertoa että onko ollut tälläistä ns. jatkuvaa paniikkia vai mitä tämä sitten onkaan?
On hyvä, että olet hakemassa apua. Hyvin tutulta kuulostaa tuo oireilusi.Itse olen kärsinyt ahdistushäiriöstä ja siihen liittyvistä paniikkikohtauksista eräitä kertoja elämäni varrella. Viimeksi aloin oireilla viime syksynä ja hyvin pian hain lääkityksen kun olo oli koko ajan ahdistunut ja pelokas. Paniikkikohtauksia tuli kaupassa, kahvipöydässä, auton ratissa yms. Sydän tykytti niin, etten kyennyt nukkumaan. Hikoilutti ja huimasi lähes koko ajan. Lääkitys alkoi tehota noin kuukausi kuurin aloituksesta. Eli minulla oireilu oli jälleen kerran koko päiväistä. Olen niin onnellinen nyt kun minun kohdallani sopiva lääkitys löytyi heti. Huimausta ei juurikaan ole nyt.
Tuosta tärinästä, minä vapisin välillä niin, että hampaat kalisi, eikä tavarat tahtoneet pysyä käsissä. Tunne on kyllä karmea.
Mullakin on noita samoja oireita ollut monta vuotta ja aluksi auttoi alprox lääkitys sitten seromex ja nyt efexor depot ja olen tullut itseni kanssa toimeen . on sellainen rauhallinen olo.
Saanko kysyä että mitä lääkettä olet käyttänyt ? Huomenna olen menossa kylläkin apua saamaan ja siellä varmaan lisää selviää asiasta :)
Moikkelis!
Minun lääkitys on Setralin-Hexal, 50 mg päivässä sekä Opamox 15 mg kun oikein jänistää. Sopivan lääkityksen löytäminen on toisinaan aikamoista kokeilua ja hakemista, se mikä sopii yhdelle ei välttämättä tehoa toiselle. Ensimmäisen kuukauden otin opamoxia noin kolmasti päivässä ja propalia, että pysyin kasassa. Vapina ja sydämen tykytykset rauhoittuivat propalilla ( verenpaine lääke). Nyt kun lääke auttaa kykenen jälleen elelemään suht normaalisti, siitä olen hyvin kiitollinen. Pieniä huimauksia ja ahdistuksia silloin tällöin, mutta asiat hoituvat
Kuulosti niin tutulta sun kirjoitukses et oli pakko vastata.. Mulla kans alkoi samanlaiset oireet heinäkuussa ja minkäänlaisia pelkoja tms ei ole ollu aikaisemmin. Mulla tilanteen laukas vatsahaava mihin sain avun monen viikon voimattomana makaamisen jälkeen.. Kuhea kuolemanpelko oli kun en tienny mikä vaivas ja olin paniikissa koko ajan ympäri vuorokauden. En saanu ees nukuttua tai pystyny olee sekunttiakaan paikoillani ku pelkäsin et sekoon ja hyppään partsilta. Sain lääkityksen vasta 3viikkoa sit kun tajusin lääkärille mainita et ahdistaa niin pirusti etten voi töitä tehdä :0
jaksuja ja pärjäile..
Kun tässä pyörittelee asiaa mielessä niin luulisi ainakin että se on positiivista kun tiedän miksi minulla on tälläinen olo. Tiedän että kun join ja olin niin hemmetin kovassa kännissä ja sitten kun alitajunnassa oli pelko että lääke mitä käytän ei suositella käytettäväksi alkoholin kanssa luulin että nyt sekoon lopullisesti. Tämä asia siinä tilanteessa oli niin kova paikka omalle mielellä että siitä johtuen minulle tuli nämä oireet. Tuntuu niin tyhmältä kun tietää mistä tämä oma tila johtuu ja on selkeä kirkas mieli kokoajan mutta keho on aivan sekaisin edelleen. Tälläkin hetkellä en saa unta kun tärisen aivan holtittomasti ja on kylmä vaikka hikoilenkin kokoajan. Sitten sydän tykyttää aivan hulluna ja päässä huimaa. Jalat ja kädetkin ovat aivan puutuneet. Oma fyysinen tila tuntuu todella kehnolta mutta mielellä on vielä vahvuutta jälellä. Mutta en tiedä kuinka kauan, siksi tuntuukin että olisi tärkeää saada jotain rauhoittavia ja unilääkkeitä että keho lakkaisi olemasta näin sekaisin. Kun saisi kehon palautumaan normaaliksi niin luulisin että sitten voisi alkaa mieltä parantelemaan. Ja luulisin että kun saa kehon kuntoon ja mielen kuntoon niin alkaa
taas iloitsemaan jokapäiväisistä asioista. Tällä hetkellä en voisi kuvitella että pelaisin mm.jääkiekkoa koska fyysinen olotila estää sen.
Vitsi jos olisin vain tiennyt että lääkkeillä ei olisi ollut vaikutusta niin tuskin olisi saanut sellaisen älyttömän pelkokohtauksen vai mikskä sitä kohtausta nytten kutsuisikaanm, mutta turha sitä on enään pohtia. Tässä tilanteessa on alettava kattoo eteenpäin ja keskityttävä oman tilan kuntoon saamiseen. Mieli on positiivisella päällä ainakin vielä kunhan saisi nopeasti hoitoa fyysisiin oireisiin.
Ja sellaiset kellä on joihinkin paikkoihin liittyvää paniikkihäiriötä niin olkaa onnellisia. Ei tietysti voi sanoa toisen ihmisen puolesta että mulla on pahempi juttuku sulla että et voi valittaa. Mutta teillä asiat sattuvat niissä paikoissa missä sattuvatkin mutta muuten voitte elää normaalia elämää. Eläkää sitä elämäänne hyvin ja ottakaa sitä ilo irti. Ite en tällä hetkellä siihen pysty mutta kovasti on tahtoa parantua siihen olotilaan joka oli aikaisemmin :)
Mä en kulta osaa edes kuvitella miten paha sun on olla mut mä niin toivon et jaksat elää :'/ sulle saadaan ihan varmasti lääkkeitä mitkä auttaa sua nukkumaan ja voimaan paremmin. Elämä on välillä
vaikeeta mut älä anna periks nyt sillä kaikki järjestyy vielä.. Sitä päivää kannattaa oottaa vaikka vähän pitempäänki et kaikki jokapäiväiset asiat alkaa tuntua vielä paremmilta kun ikinä ennen.. Se päivä tulee vielä vaikka susta nyt tuntuu ettet jaksa oottaa ja et elämä on tuskaa..
Sit osataan nauttia kaikista ihanista asioista ties kuinka monta kertaa enemmän
Ilmeisesti mulla on sitten yläasteelta asti ollut paniikkihäiriö (nyt oon 25). Kuulosti niin tutulta nuo oireet, sydämentykytystä, hikoilua ym. Varsinkin esitelmän pitäminen oli mulle melkein kuin kuolema. Siksi koitinkin keksiä jonkun syyn olla pois esitelmäpäivänä. Onneks ei tarvi enää ikinä pitää esitelmiä!
En muutenkaan viihdy ihmisten keskellä. Rupeaa ahdistamaan. Ja jos joutuu syömään tai juomaan kahvia jossain juhlissa missä on paljon porukkaa, ni kädet tärisee niin paljon että mieluummin olisin syömättä ja söisin vasta sitten kun olen ottanut rohkaisua. Känni nimittäin parantaa paniikkihäiriöni, kahvikuppineuroosini ja muut ihanat vaivat joista kärsin. Siinä tilassa olen niin sosiaalinen ja rohkea.
Työpaikkani etsin aina sellaisista paikoista joissa ei ole asiakaspalvelua ja saa muutenkin olla omassa rauhassa.
Kaiken tämän sosiaalisen rajoittuneisuuden aiheutti ala-asteaikainen opettajani, joka teki parhaansa nolatakseen minut kaikkien edessä ja kiusasi. Esitelmäkauhuni johtuu juuri kyseisen opettajan "esimerkillisestä" toiminnasta. En tajua miten se pääsi opettajaksi. Suuri kiitos kumminkin sille että pilasi itsetuntoni täysin ja teki elämästäni helvettiä. Itsetunto ei palaudu ikinä. Eihän sitä ole ollenkaan. Kyseinen opettaja on onneks kuollut ja kuopattu ettei pääse pilaamaan enää yhdenkään lapsen elämää. Tekisi mieli tanssia sen haudalla...
Voi että, mulle tuli niin paha mieli ja olo kun luin ton sun kirjeen. Tiedän niin tasan tarkaan miltä susta tuntuu. Kärsin vuosia samasta taudista siis paniikkihäiriöstä joka on kolme vuotta sitten diagnisoitu. Mulla oli jo niin pahana se että tuskin uskalsin mennä edes postilaatikolle ettei pelottanut ja tullut tykytyksiä sydämeen. Olin jo ihan loppu sen taudin kans kun menin taas kerran päivystykseen kuoleman pelon kourissa. Lääkäri kertoi minulle että hän epäilee että minulla on panikki häoriö, sanoin että luulen myös itsekkin että asia on näin. Ennen en olisi suurin surminkaan syönyt mitään lääkettä mutta lupauduin kokeilemaan paroksetiinia. Ei mennyt montaakaan päivää kun olo parani kohtaukset jäi pois ja uskalsin jopa ulos yksin. Nyt elän elämäni parasta aikaa ei pelkoja normaali terve olo uskallan mennä kaupungille YKSIN jota ennen en olisi tehnyt ikinä, et usko kuinka nautin elämästä, olen alkanut opiskella ja liikkua normaalisti. Vielä joskus esim. ennen kuukautisia tai jos olen valvonut ja vähän juhlinut voi tulla pieniä
tykytyksiä tai rytmihäiriöitä.Mutta lääke auttaa siihen melko heti. Voit kirjoitella ja kysellä minulta jos sua kiinnostaa tää juttu. Toivon todellakin että pääset tästä ikävästä jutusta.
Lähes identtinen on omakin tarinani, paitsi olin aluksi "oikeastikin?" kipeä (ja päällä kova stressi, kun on meneillään nää pari elämän isoa asiaa.) Ja se aloitti tän mun oireilun viime syksynä, nyt syön Cipralexia ahdistuneisuushäiriöön...