Vastuu ja sen jako uusperheen parisuhteessa

hei,

Miten teillä toimii vastuunjako (ei yhteisten) lasten kasvatuksessa ?

Meillä tilanne on se, että miehelläni on kohta 12-vuotias poika ja minulla ei ole itselläni lapsia.

Rakastan poikaa kuin omaani. Ja meillä on hyvät välit.

Ongelma on miehen suhtautuminen minun oikeuteeni sanoa asioista, joihin voisi tehdä parannuksia.

Jos hänelle yritän jostain asiasta sanoa, mieheni suuttuu heti ja haukkuu minua jankkaajaksi. Heti reaktiona tulee Niin mähän en osaa kasvattaa mitään. Ja keskustelu koppuu siihen.

Mielestäni mieheni ei ota tarpeeksi vastuuta kasvatuksesta eikä ole tarpeeksi jämäkkä.

Esim. tällä viikolla, poika jäi kiinni tupakan maistelusta. Isänsä ei antanut pojalle mitään rangaistusta eikä ottanut puheeksi edes koko asiaa.
Siinä vaiheessa minä puutuin asiaan (pakkohan se jonkun oli tehdä) ja määräsin arestia ja tietokoneen käyttökieltoa sekä ripitin tupakan vaaroista. Mielestäni tälläiset asiat kuuluisivat huoltajan hoidettavaksi.

Inhottaa kun mies ei puutu asioihin ja katsoo kaikkea sormien läpi. Itse olen paljon tiukempi monissa asioissa.
olen saanut tiukan kasvatuksen itse ja olen siitä todella onnellinen.

Välillä tuntuu, etten ole miehelleni kuin kotipiika ja lapsenkaitsija.

Ja tilannetta pahentaa se, etten viitsi edes puhua enää asioista hänen kanssaan, koska aina vika on minussa.

Olenkin ottanut sen kannan, että jollei hän viitsi kasvattaa lastaan, ei se minunkaan vastuulle voi aina jäädä. Yritän vain toimia pojan parhaaksi, jotta hänestä kasvaisi kunnon kansalainen eikä syrjäytynyt "kriminaali".

Tulipahan nyt purettua sydäntä.
Hyvää uutta vuotta.
61215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä on yhteiset pelisäännöt kaikille lapsille tasapuolisesti.Kumpikin komentaa molempien muksuja.

Äänestä

mun ukko.
Lapset kyllä tuodaan meille, mutta itse ei osallistu mihinkään perheen touhuihin.
Siinähän minä hoidan joka lapsen samalla. Oli sitten kenen tahansa.
Minun ja meidän lapsia kyllä muistaa komentaa ja kieltää, muttei näitä etälapsia.
Kuri lähi ja etä lapsilla on ihan eri luokkaa.
Koskaan ei kritisoi tai kiellä etälapsilta mitään.

Minäkään en paljon enää näistä asioista puhu, kun hänen mielestään minä olen kuitenkin väärässä.
Omat menot ukolla ja toisaalta taas hänen exällä ja pennut mulla hoidossa.
Ja arvaa maksetaanko mulle tästä hoidosta mitään?

Äänestä

tosiaan! Mielestäni tuo vanhempien erimielisyys lasten kasvatuksesta tai arjen pyörittämisestä on se suurin ongelma uusperheissä. Siinä tulee helposti jako kahteen eri leiriin yhden kodin sisällä.

Me sovimme ja puimme näitä asioita melkoisen pitkään ennen muuttoa. Käytäntö on meillä se, että säännöt ja perusperiaatteet sovitaan yhdessä ja molemmat hoitavat kasvatuspuolta. Mieheni "ojentaa" tarvittaessa omaa poikaani ja minä hänen, jos oma vanhempi ei ole paikalla. Tärkeää on myös tässä sun ja mun lapsi-kuviossa se, että säännöt ovat samat kaikille lapsille.

En osaa antaa muuta neuvoa kuin puhuminen ja sitä olet varmasti jo yrittänyt tehdäkin. Tsemppiä!

Äänestä

Meillä ylimääräiset lapset joutuvat kotitöihin, kun täällä ovat ja sotkevat. Kun lähtevät kunnon siivous on tehtävä jotta olis siistiä taas jonkun aikaa. Meillä ei passata, jokainen heistä tehkööt omat osansa.Onhan tämä minun ja lasteni koti, ei minunkaan mene heille sotkemaan. Pienestä on opittava talon tavoille, jos ei sovi sitten ei sovi.

Äänestä
  • etälasten kanssa toimitaan. Oma huone siivotaan ennen kuin lähdetään äidin luo. Auttavat muutenkin siivouksessa ja muissa kotitöissä.
    Tästä ei kuitenkaan alkuperäinen kirjoittaja kertonut, vaan siitä miten vastuu miehen lapsista jää hänelle.

    Äänestä

Hei!

Seurasin tätä keskustelua, koska puhutte minulle tärkeästä aiheesta, äitipuolen asemasta uusperheessä. Joku ehkä on jo nähnytkin ilmoitukseni suomi24 palstalla tai kenties vastannutkin siihen, mene ja tiedä. Jos tunnet halua kirjoittaa minulle oman tarinasi äitipuolen elämästä, minulle voi vieläkin kirjoittaa. Tässä ilmoitukseni:

Ikuisestiko paha vai kyllin hyvä äitipuoli?

Teen Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa äitipuolen asemasta uusperheessä. Jos sinulla on aiheesta kokemuksia toivon, että kirjoitat minulle niistä. Kerro minulle itsellesi tärkeistä asioista tai vaikkapa näistä:

-Millaisia iloja, suruja, pulmatilanteita ja onnenhetkiä sinulla on äitipuolena ollut?
-Miten lapsipuolet, lasten isä, sukulaiset ja ystävät ovat suhtautuneet sinuun?
-Mitkä tehtävät ovat sinun vastuullasi perheessä?
-Mistä asioista voit päättää uusperheessäsi ja mikä rajoittaa toimintaasi?

Alkuun tai loppuun voit merkitä minkä tyyppinen uusperhe teillä on, kuinka kauan olette asuneet yhdessä, lasten iät ja sukupuolen. Jos olet halukas myöhemmin osallistumaan haastatteluun, voit ilmoittaa myös yhteystietosi. Kirjoitukset käsitellään luottamuksella eikä kirjoittajaa tai omaisia voi tunnistaa tutkimuksen tuloksista.
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen:

Minna Murtorinne-Lahtinen
Kymölänkuja 1
40200 JYVÄSKYLÄ

tai sähköpostiosoitteeseen:
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-äitipuoli ? kirjoitti:

hei,

Miten teillä toimii vastuunjako (ei yhteisten) lasten kasvatuksessa ?

Meillä tilanne on se, että miehelläni on kohta 12-vuotias poika ja minulla ei ole itselläni lapsia.

Rakastan poikaa kuin omaani. Ja meillä on hyvät välit.

Ongelma on miehen suhtautuminen minun oikeuteeni sanoa asioista, joihin voisi tehdä parannuksia.

Jos hänelle yritän jostain asiasta sanoa, mieheni suuttuu heti ja haukkuu minua jankkaajaksi. Heti reaktiona tulee Niin mähän en osaa kasvattaa mitään. Ja keskustelu koppuu siihen.

Mielestäni mieheni ei ota tarpeeksi vastuuta kasvatuksesta eikä ole tarpeeksi jämäkkä.

Esim. tällä viikolla, poika jäi kiinni tupakan maistelusta. Isänsä ei antanut pojalle mitään rangaistusta eikä ottanut puheeksi edes koko asiaa.
Siinä vaiheessa minä puutuin asiaan (pakkohan se jonkun oli tehdä) ja määräsin arestia ja tietokoneen käyttökieltoa sekä ripitin tupakan vaaroista. Mielestäni tälläiset asiat kuuluisivat huoltajan hoidettavaksi.

Inhottaa kun mies ei puutu asioihin ja katsoo kaikkea sormien läpi. Itse olen paljon tiukempi monissa asioissa.
olen saanut tiukan kasvatuksen itse ja olen siitä todella onnellinen.

Välillä tuntuu, etten ole miehelleni kuin kotipiika ja lapsenkaitsija.

Ja tilannetta pahentaa se, etten viitsi edes puhua enää asioista hänen kanssaan, koska aina vika on minussa.

Olenkin ottanut sen kannan, että jollei hän viitsi kasvattaa lastaan, ei se minunkaan vastuulle voi aina jäädä. Yritän vain toimia pojan parhaaksi, jotta hänestä kasvaisi kunnon kansalainen eikä syrjäytynyt "kriminaali".

Tulipahan nyt purettua sydäntä.
Hyvää uutta vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu