Haluaisin tietää, onko kellään kokemusta AA:sta vierouttatumisesta, ja päihteettömän elämäntavan jatkamisesta? Päihteitä en halua käyttää, mutta koen ryhmissä käynnin hyvin ahdistavaksi, ja koen että olen henkisesti sairastunut huomattavasti pahemmin ohjelman noudattamisen myötä Olen joskus kuullut ryhmissä puhuttavan henkilöistä, jotka vain sairastuvat pahemmin AA:ssa, ja itse valitettavasti kuulun heihin.Tällaisia, joihin AA toimii "vaurioittavasti" tuskin on paljoa, eli en halua että kukaan AA:ta harkitseva jättäisi menemättä ryhmiin kirjoitukseni vuoksi. Suurinta osaahan AA auttaa.
Minulla on ollut aina äärimmäisen huono itseluottamus, ja olen kokenut voimakasta tarvetta miellyttää ihmisiä sekä hakea hyväksyntää. Pari vuotta sitten muuttaessani toiselle paikkakunnalle, aloin liikkua paljon erään toisen AA:laisen kanssa, jolla oli hyvin vähän raittiutta takana. Pian huomasin että tämä AA-lainen käytti minua sumeilematta hyväkseen, pyytämällä mitä erilaisimpia palveluksia, rahaa ym. Myöhemmin, noudattaessani itse ohjelmaa, olen alkanut tarkkailla käytösräni jatkuvasti.Koen kaiken toimintani, urheilemisen, netin käytön, naisten haluamisen seksuaalisesti olevan sairasta. Olen jo kauan aikaa sitten syrjäytynyt työelämästä, vaikka ikää on 30v. On myös muita tapaksia, jotka ovat jotenkin romuttaneet uskoani Aa ja Na:laisten vilpittömyyteen. Eräs, joka oli minulle yksityisesti tunnustanut olevansa homo (raittiutta hänellä vuosia takana) ehdotti kerran kun sanoin että ahdistaa kovin, että hän voisi ottaa minulta suihin, niin helpottaisi. Jotenkin minusta moinen ehdotus tuntui aika rankalta ja oksettavalta. Luottamus katosi ko. henkilöön. Elän tällä hetkellä yksin, ihmiskontakit ovat todella vähäisiä. Usein voin eritääin huonosti ryhmien jälkeen, kun olen puhunut omista asioistani. Koen myös, että itseluottamukseni rippeet ja koko oma identiteettini on täydellisesti kadonnut. En kykene naittimaan enää edes ruokailusta, (olen laihtunut muutamassa kuukaudessa yli 10kg, enkä ollut ylipainoinen ennenkään) oireilen myös fyysisesti, jatkuvaa kuumetta, jouduin viikoksi sairaalahoioon kun kuume nousi yli 40 asteen.
Minulla on myös eräänlainen kummi, joka totesikin minulle että ystävyyssuhteita aa:sta ei kannata hakeakkaan, perusteena: miten sairaat ihmiset voisivat olla toistensa vilpittömiä ystäviä. Tiistaina join pullon viinaa, ajattelin että tällä tavoin pääsisin ryhmistä eroon. Noh, ryhmissä käynti pyörii silti edelleen mielessä, (juominen jäi yhteen iltaan, aamulla ei tehnyt viinaa mieli) jotenkin olen niin koukussa ryhmiin, että haluaisin mennä kuulemaan tuomion. Mutta toivoisin, että jollakin tavoin pääsisin (psykoterapialla?) eroon ryhmistä, ja että saisin ehkä terapian kautta uskon omaan itseeni ja siihen että olen yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa muukin, ja että minulla on oikeus nauttia elämän iloisista asioista, päihteettömästi. Tiedän, että monet aa:laiset sanovat, ettei muuta tapaa ole elää elämäänsä raittina kuin AA, mutta onko se ehdoton totuus?
Pidän itsemurhaa houkuttelevampana vaihtoehtona kuin silloin tällöin humaltumista. Mutta olisiko mahdollisesti apua olemassa? Jumala ei huutoani kuule, onko kellään kokemusta hyvästä lääkäristä, joka voisi auttaa minua saamaan elämäni takaisin, ja oikeuden nauttia elämästä?
Minulla on ollut aina äärimmäisen huono itseluottamus, ja olen kokenut voimakasta tarvetta miellyttää ihmisiä sekä hakea hyväksyntää. Pari vuotta sitten muuttaessani toiselle paikkakunnalle, aloin liikkua paljon erään toisen AA:laisen kanssa, jolla oli hyvin vähän raittiutta takana. Pian huomasin että tämä AA-lainen käytti minua sumeilematta hyväkseen, pyytämällä mitä erilaisimpia palveluksia, rahaa ym. Myöhemmin, noudattaessani itse ohjelmaa, olen alkanut tarkkailla käytösräni jatkuvasti.Koen kaiken toimintani, urheilemisen, netin käytön, naisten haluamisen seksuaalisesti olevan sairasta. Olen jo kauan aikaa sitten syrjäytynyt työelämästä, vaikka ikää on 30v. On myös muita tapaksia, jotka ovat jotenkin romuttaneet uskoani Aa ja Na:laisten vilpittömyyteen. Eräs, joka oli minulle yksityisesti tunnustanut olevansa homo (raittiutta hänellä vuosia takana) ehdotti kerran kun sanoin että ahdistaa kovin, että hän voisi ottaa minulta suihin, niin helpottaisi. Jotenkin minusta moinen ehdotus tuntui aika rankalta ja oksettavalta. Luottamus katosi ko. henkilöön. Elän tällä hetkellä yksin, ihmiskontakit ovat todella vähäisiä. Usein voin eritääin huonosti ryhmien jälkeen, kun olen puhunut omista asioistani. Koen myös, että itseluottamukseni rippeet ja koko oma identiteettini on täydellisesti kadonnut. En kykene naittimaan enää edes ruokailusta, (olen laihtunut muutamassa kuukaudessa yli 10kg, enkä ollut ylipainoinen ennenkään) oireilen myös fyysisesti, jatkuvaa kuumetta, jouduin viikoksi sairaalahoioon kun kuume nousi yli 40 asteen.
Minulla on myös eräänlainen kummi, joka totesikin minulle että ystävyyssuhteita aa:sta ei kannata hakeakkaan, perusteena: miten sairaat ihmiset voisivat olla toistensa vilpittömiä ystäviä. Tiistaina join pullon viinaa, ajattelin että tällä tavoin pääsisin ryhmistä eroon. Noh, ryhmissä käynti pyörii silti edelleen mielessä, (juominen jäi yhteen iltaan, aamulla ei tehnyt viinaa mieli) jotenkin olen niin koukussa ryhmiin, että haluaisin mennä kuulemaan tuomion. Mutta toivoisin, että jollakin tavoin pääsisin (psykoterapialla?) eroon ryhmistä, ja että saisin ehkä terapian kautta uskon omaan itseeni ja siihen että olen yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa muukin, ja että minulla on oikeus nauttia elämän iloisista asioista, päihteettömästi. Tiedän, että monet aa:laiset sanovat, ettei muuta tapaa ole elää elämäänsä raittina kuin AA, mutta onko se ehdoton totuus?
Pidän itsemurhaa houkuttelevampana vaihtoehtona kuin silloin tällöin humaltumista. Mutta olisiko mahdollisesti apua olemassa? Jumala ei huutoani kuule, onko kellään kokemusta hyvästä lääkäristä, joka voisi auttaa minua saamaan elämäni takaisin, ja oikeuden nauttia elämästä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olosi ja laihtuminen viittaa masennukseen. Masennus on tyypillisesti sellainen sairaus, että sitä on vaikea itse itsessään tunnistaa. Se on alkoholisteilla tavallinen ja voi aluksi jopa paheta alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen.
Masennukseen ja muihin mielialaongelmiin saat apua omalta terveyskeskuslääkäriltä. Kerro hänelle myös siitä, että ajoittain on ollut itsemurha mielessä yhtenä vaihtoehtona.
AA:ssa on kaikenlaisia enemmän ja vähemmän keskenkasvuisia ihmisiä, jotka ovat siellä hoitamassa alkoholismisairauttaan, kuten sinäkin. Tietysti on kiusallinen ja ikävä tilanne, jos joku homokaveri siellä tarjoutuu ottamaan suihin tms. mutta kerrankos maailmassa muutenkin törmää ihmisiin, joilla ei ole pätkääkään tilannetajua (sekä homoihin, lesboihin että heteroihin - ei riipu seksuaalisesta suuntautumisesta).
Oli tilanteesi AA-ryhmissä käymisen suhteen mikä tahansa, niin sen tietää, että niin pahaa ongelmaa ei olekaan, etteikö sitä pystyisi viinalla pahentamaan. :-)
Papio poistit sen typerän vastauksesi? Onneksi koko ketju on tallennettu paikallisesti ja eipä silti, kyllä se tallessa on ylläpidolla. Asia on jo saatettu eteenpäin.
Aika paska ukko olet, ensin töppäät, poistat töppäyksen ja kehtaat tulla vielä palstalle kysymään "MITÄ ON TAPAHTUNUT?" Kyllä sua nyt varmasti kummastellaan kun kerron tästä muissakin ketjuissa!
Painu v***uun!
Uskon, että kokemuksesi on totta joka sana. Minulla on paljon samaa kokemusta ja ryhmiä on todellakin monenlaisia. Minä löysin ryhmän, joka auttoi. Jumala kuuli sittenkin huutoni syvyydestä.
Aina on toivoa ja etsivä löytää
tilanne elämässäsi. Puhuisitko terveyskeskuslääkärille ja sanoisit, että tarvitset pikaista apua olipa diagnoosisi mikä tahansa alkoholismin lisäksi.
Itse sain avun psykiatrilta, jonne yleislääkäri minut ohjasi.Psykiatri ymmärsi henkisen tilani tarpeeksi tarkasti ja sain muutaman kuukauden kokeilujen jälkeen sopivan lääkkeen.
Käyn edelleen AA:ssa, raittiina päivän kerrallaan. AA:ssa käy vain vajavaisia ihmisiä ja ohjelma kertoo jossain kohdassa, mitä AA ei ole. Raittiutta toivon sinulle joko AA:ssa tai ilman sitä.
Olen Alkoholisti,AA:ssa raitistunut yli 5 vuotta sitten.(ja pysynyt raittiina) Alkuaikoina ryhmistä oli korvaamaton apu raitistumiseen,mutta samoihin aikoihin pyrin myös muuten tekemään elämäni mielekkääksi esim.harrasteilla,työllä ja muilla ihmis-suhteilla.
Jossakin vaiheessa huomasin että minä yleensä vain ahdistun palavereissa joissa yleensä vain keskitytään kertomuksiin miten sairas ihminen itsekukin kertoja on, mä koetan etsiä positiivisia juttuja elämään,siis keskittyä terveeseen elämään eikä sairastamiseen.
Yli 2.5 vuoteen en ole käynyt palavereissa,käynnit vain harveni. Sanoisin että kukin tarpeensa ja halujensa mukaan. Puolestani olen keskustelu apua pyydettäessä antanut vielä juoville tutuilleni jotka vielä hakevat sitä omaa rajaansa,ennenkuin myöntävät voimattomuutensa ja olen luvannut viedä mukanani AA:han tutustumaan. Siis ehdottomasti AA on tarpeellinen mutta muutakin elämään voi mielestäni alkoholistilla olla.
Positiiviset kokemukset elämässä kasvattaa itsetuntoa ja itsekunnioitusta kun vain peräänantamattomasti ja epäonnistumisista huolimatta jaksat yrittää.
Tsemppiä toivoo alkoholisti joka 6 vuotta sitten epäili että pidetäänköhän mua edes ihmisenä.