Halonen Rap

http://imanager.ip-finland.com/halonen/Tarja_rap.wmv

On demareilla pokkaa tehdä vaalivideo Internationalin hengessä.. punalippu liehuu tulipunaisena. Ja tämä ei sitten ole vitsi, ei ainakaan naurata.
7204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voi helvetti. Siinä meni kunnioitus myäs kansanedustajiin. Helvetin pellet. Voi elämä että noi on typeriä kanoja koko porukka tuo yks kukko tuolla.

Äänestä

Minusta kyseinen tekele on harvinaisen hyvin tehty. Hienoa, että kaikilla ei pipo päätä purista, vaan uskalletaan tehdä uutta ja erilaista.

Äänestä
  • Tässä pari tehtävää näin illan ratoksi.

    1. kuunnelkaa noita biisin sanoja

    2. ottakaapa selvää minkälainen se Zorro oikeasti oli.

    Voin säästää aikaanne ja vastata itse.

    Zorrohan mm. puolusti omaa kansaansa ja kansalaisia tyrannimaiselta valtiojohdolta. No laulussa kehotetaan mm. "Zorron yöstä nouskaa" ja sanovat, että eivät pidä Zorron aatteista. Samaan aikaan Halonen kertoo olevansa "koko kansan presidentti" ja ajavansa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa yms. Eli ihan suomeksi sanottuna laulun mukaan Zorro oli/on paska jätkä.

    Huomaako joku ristiriidan?

    Äänestä

  • Asiaa kirjoitti:

    Tässä pari tehtävää näin illan ratoksi.

    1. kuunnelkaa noita biisin sanoja

    2. ottakaapa selvää minkälainen se Zorro oikeasti oli.

    Voin säästää aikaanne ja vastata itse.

    Zorrohan mm. puolusti omaa kansaansa ja kansalaisia tyrannimaiselta valtiojohdolta. No laulussa kehotetaan mm. "Zorron yöstä nouskaa" ja sanovat, että eivät pidä Zorron aatteista. Samaan aikaan Halonen kertoo olevansa "koko kansan presidentti" ja ajavansa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa yms. Eli ihan suomeksi sanottuna laulun mukaan Zorro oli/on paska jätkä.

    Huomaako joku ristiriidan?

    Hyvin päätelty!

    Äänestä

"Musiikkivideo on kuvattu eduskunnassa ja siinä esiintyvät ministerit Susanna Huovinen ja Tarja Filatov sekä kansanedustajat Miapetra Kumpula, Heli Paasio, Susanna Rahkonen, Säde Tahvanainen, Satu Taiveaho, Jutta Urpilainen, Pia Viitanen sekä Jouni Backman. Ryhmä esiintyy taiteilijanimellä Nine for 9 & Jouni. Eli yhdeksän naispoliitikkoa ja yksi mies numero yhdeksikön eli Tarja Halosen puolesta."

http://www.tarjahalonen.fi/fi/uutisarkisto.php?we_objectID=10758

Oikein ministeritason ihmiset kehtaa!

Äänestä

Soinin äänestäjät kuuntelevat mieluummin tällaista rappia:

www.steen1.com/musiikki/unionin_sotilas_varastapomolta280905.mp3

Kotisivu: http://www.steen1.com/musiikki.php.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urpo kirjoitti:

http://imanager.ip-finland.com/halonen/Tarja_rap.wmv

On demareilla pokkaa tehdä vaalivideo Internationalin hengessä.. punalippu liehuu tulipunaisena. Ja tämä ei sitten ole vitsi, ei ainakaan naurata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu