jäikö muille sellainen olo, että elokuvasta on pätkitty puolet pois? kaikille olisi ollut varmaan eri huoneissa oma nauha, mutta kolmea vain näytettiin. ja mikä sen köyden funktio oli, jonka se amanda (?) löysi sieltä sohvan alta? ja miten siinä lopussa ne poliisit löysivät sen talon? se oli siis väärä talo? ymmärsin kyllä sen, että tapahtumat oli tapahtuneet jo aiemmin, mutta se poliisihan lähti sinne vasta hetkeä ennen muita, joten kyllähän ne varmaankin ainakin sen olis löytäneet, jos olisivat oikeessa paikassa olleet. sitten en tajunnut sitä, että mitä hyötyä loppujen lopuksi kenellekään oli löytää se yhteinen tekijä (eli että poliisi-isä oli istuttanut todisteita). se kovisrooli oli tosi ärsyttävä ja epärealistinen. se isän rooli myös ärsytti. typerää dialogia. amerikka paistoi liikaa läpi henkilöhahmoissa. en tiijä, jotenkin en yhtään päässyt tunnelmaan koko elokuvassa, kun tapahtumat poukkoilivat ja tuntui, ettei mitään juttua viety loppuun asti. tietääkö joku, että onko tosta elokuvasta leikattu yhtä paljon pois kuin mitä on jätetty? vai onks se muiden mielestä hyvä noin? tykkäsin paljon siitä ykkösestä ja siks tää olikin niin suuri pettymys.
saw II
jotenkin keskeneräinen
7677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei nyt tarvii kaikkee kertoo siit leffast. Sitä oo kaikki nähny joten jos pidät omana tietona mielipitees..
Mutta kielletääkö säännöissä ettei saisi spoilata? Minusta ei...joten olet omalla vastuulla.
Minustakin se elokuva tuntui leikatulta versiolta. Katsoin oikeastaan Jigsawin takia, kun hän on niin kiinnostava "murhaaja". Jigsawin äänikin on jotenkin syvän rauhallinen lähes pelottava =). Ykkönen oli paljon parempi, mutta voin kyllä sanoa, että molemmissa oli yllättävä loppu. Kun se loppu kakkosessa aika tyhmästi, niin pakko siitä on tultava jatko-osa vai onko jo tiedotettu, että tuleeko jatko-osa?
Saw III on jo tulossa..
Eiii... Veikkaan ettei Saw III kyllä ole enään niin hyvä! Sen takia esimerkiksi et siinä se yksi muija on nyt murhaaja. Ja varmaan kai senkin vuoksi että siinä se käsikirjoitus ei ole enään niin hyvin keksitty kuin näissä kahdessa. Vielä kun kakkosessa oli pari pientä pettymystä ja vielä kun siitä puuttui vielä se ykkösen jännitystunnelma. Plus että siinä saattaa vielä olla jotain ylilyötyjä kohtauksia/käänteitä tai saattaa olla jopa yllätyksetön tai muuten täysin ala-arvoinen. Nyt kun tiedän jo kakkosen loppuratkaisun (elikkä se juttu kun selvisi et murhaajan uhri jatkaa murhaajan kuoltua) ja kuulin vielä tämmöisen jutun, niin sanonpa vielä että kakkonenkin oli kyllä muuten yhtä hyvä kuin ykkönen, nyt vielä KOLMOSTA ODOTELLESSA!!!
"Saw III kyllä ole enään niin hyvä! Sen takia esimerkiksi et siinä se yksi muija on nyt murhaaja."
Ai sain tuosta sellaisen käsityksen, ettei sinusta nainen voi olla murhaaja(ja vaikket tarkottaisi, niin tämä on hyvä puheenaihe).
Minustakin kakkonen oli hienoinen pettymys, mutta loppu yllätti. Melkein samaan tunnelmaa päästiin kakkosen aikana.
Mutta kysymys:Onko teidän mielestä nainen hyvä murhaajana? =)
Minusta naiset sopivat murhaajiksi, koska he ovat petollisia (ei ollut sitten loukkaus). He ovat ovelia ja niitä ei välttämättä tunnistaisi murhaajiksi.
joo ihan oikeassa olet. olisi alkuun pitänyt mainita, ettei kannata lukea, jos ei vielä ole ehtinyt katsoa. toivottavasti en pilannut keneltäkään katselunautintoa. onneksi en ihan suoraan mitään ratkaisuja kertonut... anteeksi vielä...
se ei vaan tohon elokuvasarjaan olisi sopinut miksikään murhaajaksi!
Sen ekan murhaajan Johnin puheääni oli äänikaseteilla ja videoilla paljon uskottavamman ja pelottavamman kuuloinen kun jonkun tollaisen akan ääni että se Johnin ääni loi siihen elokuvaan vielä hyvää tunnelmaa. Mun mielestä se tuntuu vaan niin hassulta ja hölmöltä et yhtäkkiä se nainen on joku yhtä ovela ja älykäs murhaaja niinkuin se John (Noh, siitä nyt ei voi olla vielä niin varma). Ei se vaan mun mielestä sovi samalla tavalla murhaajaksi!