Vaalien manipulointi?

Tuo ennakkoäänestyssysteemi vaikuttaa sellaiselta, että väkisinkin herää kysymys, mikä estää Halosen joukkioita jossain vaiheessa vaihtamasta ruskeita äänestyskuoria kuoriin, jossa on Halosen numero.

Äänestän vaalipäivänä juuri sen vuoksi, että äänestyslaput pysyvät uurnassa useiden puolueiden edustajien silmäparien alla.
4265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siellä saattaa juuri nyt katsella joulutonttu. Niin tai menninkäinen tai mikä lie metsänpeikko.

Äänestä

Kuule hei, ollaan SUOMESSA. ei vapauden ihmemaassa USA:ssa. Siellähän vähemmän ääniäsaanut voi voittaa.

Äänestä

1970-luvun alussa isäni ja äitini vannovat äänestäneensä erästä heidän yhteistä tuttua, joka oli irtaantunut demareista ja yritti ns. villillä listalla, kun silloin sai niin tehdä. Tuo ehdokas sai nolla ääntä kyseisestä vaalipaikasta, jossa sillä piti olla paljon kannatusta (valmetin telakka). K.o. ehdokas jäi muutaman kymmenen äänen päähän eduskuntapaikasta.
Vaikka Suomessa vaalivilpin määrä on kv vertailussa vähäistä sitä esiintyy aivan varmasti jossain määrin. Turussa eräästä vankilasta äänet kuljettaneen politiikon tuttu sai ko äänistä yli puolet. Eli kyllä tarkkana kannatta olla. Äänestän myös vaalipäivänä.

Äänestä

kuten kahdesta edellisestä viestistä (toinen on Komukka) näet.
Miksikähän siitä ei saisi edes vihjaista, kun heti älähtävät?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Paljon mahdollista kirjoitti:

Tuo ennakkoäänestyssysteemi vaikuttaa sellaiselta, että väkisinkin herää kysymys, mikä estää Halosen joukkioita jossain vaiheessa vaihtamasta ruskeita äänestyskuoria kuoriin, jossa on Halosen numero.

Äänestän vaalipäivänä juuri sen vuoksi, että äänestyslaput pysyvät uurnassa useiden puolueiden edustajien silmäparien alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu