Vaihteet

Autokoulu alkaa minulla vasta kesäkuussa, mutta olen nyt jotenkin onnistunut iskostuttamaan päähäni ajatuksen, että vaihteiden vaihto on hemmetin vaikeaa.

En ole ikinä ollut mitenkään kiinnostunut autoista, ennen kuin pari kuukautta sitten. En ole viitsinyt porukoiltakaan kamalasti kysellä, mutta kun satuin muistamaan, että isosiskoni kerran autokoulusta kotiin tulleessaan kertoi, että hän ei harjoitellut vaihteiden vaihtoa kuin n. kymmenen minuuttia, ja sitten koitti jo tielle meno. Jostain syystä päähäni ei mene ajatus siitä, että se saataisiin noin nopeasti opetettua.

Joka tapauksessa, olisi loistavaa, jos joku keskustelijoista viitsisi vaivata aikaansa ja kertoa pääpiirteittäin miten tuo vaihteiden vaihto ja autolla liikkeeseen lähtö nyt käytännössä tapahtuu. Ainut muistikuva on, että liikkeelle lähdössä kytkintä ei kovin nopeasti saa ottaa pois, mutta pelkään että alan liioittelemaan asiaa, ja siinä kestää hiton kauan.
82352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No periaatteessa menee vaiheittain näin:
1. Kytkin pohjaan
2. Vaihde päälle
3. Kytkin nostetaan "tuntumaan" eli auto alkaa hitaasti liikkumaan
4. Kun auto liikkuu jo tasaisesti nostetaan kytkin kokonaan ja painetaan kaasua.

Isommalle vaihtaminen:
1. Jalka pois kaasulta
2. Kytkin pohjaan
3. Vaihdetaan seuraava vaihde
4. Kytkin rauhallisesti ylös
5. Kaasua

Äänestä

Juu, ihan oikein oli edellinen kirjoittaja kirjoittanut, mutta haluan lisätä vielä sen, että autokoulussa harjoitellaan kyllä ihan niin kauan, että se onnistuu. Ja he antavat hyvät neuvot sulle, kun kerrot, että et ole ennen ajanut autolla. He neuvovat kyllä, siitä heille maksetaan. :)
Vaihteiden vaihtaminen on yllättävän helppoa, itsekin ennen sitä jännitin.

Äänestä

Itelläkin tullu juuri mietittyä samaa asiaa.. Miksi yleensä alottelevilla ajajilla auto ylensä sammuu esim. liikennevaloista lähdettäessä tai miksi liikkeelle lähtiessä auto ns. jytkyttää?

Tietysti saan noihinkin kysymyksiin autokoulusta vastauksen kun sinne menen, mutta olisi kiva tietää etukäteen.

Äänestä
  • Autohan sammuu, jos kytkimen nostaa liian nopeasti ylös tai jos kaasua ei ole tarpeeksi niin auto jytkyttää ja sammuu. Auto nytkähtää kyllä senkin takia, jos vaihdetta vaihtaessa päästää kytkimen liian nopeasti ylös.

    Se kytkimen käytön opettelu yleensä kestää jonkin aikaa, joten niin autokoulun autoja kuin ihan tavan autoilijoiden autojakin sammuu liikennevaloihin ja risteyksiin. Toisille se kytkimen käytön opettelu on vain helpompaa ja toisille vaikeampaa.

    Ei kannata stressata etukäteen. Kyllä ne tilanteet tulevat sitten autokoulussa eteen ihan itse kullekin ja opettaja kyllä neuvoo ja opastaa asiassa :)

    Äänestä

Autokoulussa opetellaan vaihteiden vaihto aika pintapuolisesti, ja onkin sellaisia, jotka joutuvat jatkuvasti miettimään, mitä tekevät kytkiessään, eivätkä sen vuoksi pysty keskittymään itse ajamiseen.

Vaihteidenvaihdon oppii ajan kanssa. Se tosin saattaa unohtuakin, mutta jos ajaa säännöllisesti autolla, niin kytkeminen on niin luontevaa. Autokoulussa monen oppilaan suurin murhe tuntuu olevan, ettei sammuta autoaan risteyksiin ja nolaa itseään. Se on ihan normaalia. Myös eri autojen kytkintuntumassa on eroja, joten eri autolla ajamiseen saattaa kulua aikaa.

Kytkimen tarkoituksen ja toimintaperiaatteen ymmärtäminen auttaisi huomattavasti auton käsittelyn oppimista. Jos joku minulta kysyisi, miten lähden ajamaan, niin täytyisi oikein miettiä ensinnäkin, missä on kytkin, ja missä jarru. En myöskään osaisi neuvoa liikkeellelähtöä, ellen oikein tarkkaan miettisi, mitä ajaessani oikeasti teen. Sen huomaa itsestään sitten, kun sen on oppinut. Alussa harjoiteltaessa on ajateltava auton toimintaa.

Itse en koskaan ymmärtänyt työmittämistä peruutettaessa, vaan löysäsin aina kytkimen kokonaan. Enää en sitä tekisi, koska ymmärrän, mikä kytkimellä on tehtävänä. Nuorena kytkimen käytön oppii hyvin; vanhemmalla iällä auton liikkeellesaannin opettelu on usein melkoista huudattamista. Usein naiset ovat hienosäädössä ja kytkimen käytössä myös miehiä parempia. Kun nainen oppii ajamaan autoa, hän oppii sen usein kunnolla. Miehillä taas on monasti luontainen taipumus tiettyyn pelleilyyn. Sääntöä tästä ei voi kuitenkaan tehdä.

Alussa auton ohjaaminen saattaa tuntua hallitsemattomalta, ja siksi mielestäni autokoulussa tulisi panostaa enemmän siihen, että oppilas kokee hallitsevansa auton eikä liikuta sitä sen pohjalta, että hän osaa teoriassa ohjata autoa. Kokemus tuo aina varmuutta, kyllä sinä sen opit, koska minäkin opin ja olin sentään melkoinen tunari.

Äänestä
  • "Usein naiset ovat hienosäädössä ja kytkimen käytössä myös miehiä parempia."

    'Kuka tommotti päästä suustans?' Jos vallan vahvasti olet tuota mieltä, niin käypä jossain marketin parkkipaikalla tai -talossa vähän seuraamassa tilannetta. En tunnusta ikinä nähneeni miestä lähtemässä parkkiruudusta peruuttamaan niin, että koneessa on 3000 rpm ja sitten nostetaan kytkin tuntumalle. Ja sitten vielä vähän lisää kierroksia. Koko peruuttamisen aikana kytkin ei hetkeäkään kokonaan 'kiinni'. Tietysti, jos tuo mielestäsi on oikeaa kytkimen käyttöä...

    Äänestä

  • ekl kirjoitti:

    "Usein naiset ovat hienosäädössä ja kytkimen käytössä myös miehiä parempia."

    'Kuka tommotti päästä suustans?' Jos vallan vahvasti olet tuota mieltä, niin käypä jossain marketin parkkipaikalla tai -talossa vähän seuraamassa tilannetta. En tunnusta ikinä nähneeni miestä lähtemässä parkkiruudusta peruuttamaan niin, että koneessa on 3000 rpm ja sitten nostetaan kytkin tuntumalle. Ja sitten vielä vähän lisää kierroksia. Koko peruuttamisen aikana kytkin ei hetkeäkään kokonaan 'kiinni'. Tietysti, jos tuo mielestäsi on oikeaa kytkimen käyttöä...

    Tietysti noita on, mutta minun tuntemistani naisista tuollaiset ovat selvästi poikkeuksia. Se, että miehet osaavat ajaa hyvin autoa, on stereotypiä. Jos mies on ajanut autoa nuoresta asti, niin tietysti hän osaa ajaa sitä hyvin. Niin osaa nainenkin, jos hän on ajanut aktiivisesti; usein jopa miestä paremmin. Karua myöntää, mutta jos nainen oppii ajamaan, niin hän yleensä oppii sen hyvin, jopa miestä paremmin. Sanon tämän siksi, että vaimoni osaa ajaa paremmin kuin minä, enkä minäkään mikään hirveä tunari ole.

    Äänestä

..ei kannata huolestua, avaimesta se käyntiin lähtee jollei autoon ole vikaa tullut :-), ja sammuu se auto vaikka on kauankin ajanut, minullakin on sitä tehnyt varsinkin jos on outo auto tai tulee vain lähdettyä huolimattomasti liikkeelle.
Vaihteiden vaihto on helppoa vaikka se alussa jännittääkin, autokoulu-autothan on aika uusia ja vaihteet toimii kevyesti ja selvästi, kyllä se siitä lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut tyttö kirjoitti:

Autokoulu alkaa minulla vasta kesäkuussa, mutta olen nyt jotenkin onnistunut iskostuttamaan päähäni ajatuksen, että vaihteiden vaihto on hemmetin vaikeaa.

En ole ikinä ollut mitenkään kiinnostunut autoista, ennen kuin pari kuukautta sitten. En ole viitsinyt porukoiltakaan kamalasti kysellä, mutta kun satuin muistamaan, että isosiskoni kerran autokoulusta kotiin tulleessaan kertoi, että hän ei harjoitellut vaihteiden vaihtoa kuin n. kymmenen minuuttia, ja sitten koitti jo tielle meno. Jostain syystä päähäni ei mene ajatus siitä, että se saataisiin noin nopeasti opetettua.

Joka tapauksessa, olisi loistavaa, jos joku keskustelijoista viitsisi vaivata aikaansa ja kertoa pääpiirteittäin miten tuo vaihteiden vaihto ja autolla liikkeeseen lähtö nyt käytännössä tapahtuu. Ainut muistikuva on, että liikkeelle lähdössä kytkintä ei kovin nopeasti saa ottaa pois, mutta pelkään että alan liioittelemaan asiaa, ja siinä kestää hiton kauan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu