Chavezin kommunismi(?)

Onko teidän mielestänne Hugo Chavezin "21. vuosisadan sosialismin" Venezuela nyt viimeinkin aitoa kommunismia?
331075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

VUA suattaapi olla ettei nään olekaan ...

Äänestä

Chavezilla on hyviä aikomuksia, mutta koko prosessi on henkilöitynyt liikaa Chaveziin itseensä eikä siten kyse ole aidosta kansalaisliikkeestä. Proletariaatin diktatuuri voi kyllä toteutua bolivarian circles -rakenteiden kautta.

Esimerkiksi Chavezin teot osuuskuntien muodostamiseksi suljetuissa tehtaissa ovat sosialistisia, mutta valtiojohtoisuus ylipäänsä muualla ei ole kommunistista.

Äänestä

  • Liberaali kirjoitti:

    Vaikuttaa vahvasti sosialismilta! Odota vain, kun pääsevät kommunismiin!

    Venezuelassa jaetaan köyhille myös riisiä ilmaiseksi. Porvarit vastustavat kaikkea sellaista, josta eivät saa otettua jotakin välistä.
    Chavez on antanut köyhille mahdollisuuden käydä
    koulua ja oppia lukemaan. Länsimaisten lopettamat
    tehtaat on käynnistetty uudelleen ja ihmiset
    saavat tehdä työtä! Latinalaisesta Amerikasta
    löytyy hyviä esimerkkejä, miten liberaali talous
    ajaa kansan köyhyyteen ja romahduttaa valtion
    talouden. Nyt sosialismia aletaan rakentaa myös
    Boliviassa!

    Anyone can subscribe to Workers World!

    Subscribe to print edition http://www.workers.org/orders/subscribe.php
    Subscribe to email edition [email protected]

    Äänestä

  • Potras kirjoitti:

    Myös USA:ssa jaetaan ruokaa köyhille ilmaiseksi. Pointtisi siis oli...? Eikös Chavezin reformien pitäisi poistaa köyhyys kokonaan?

    Tätä indeksiä en voi olla liiaksi korostamatta:
    http://www.heritage.org/research/features/index/countries.cfm
    Katso siinä kuinka liberaali talouspolitiikka on tehnyt tuhoja lattariamerikassa. Sitä näet ei ole muualla kuin Chilessä. lol.

    Venezuelassa on toistaiseksi varaa jakaa öljytuloja.

    Boliviassa ei ole öljytuloja eikä sosialismi tule saamaan siellä mitään aikaan. Ootellaan nyt vaikka 3 vuotta.

    Äänestä

  • ohial2 kirjoitti:

    Joo, USA:ssa jaetaan tosiaan nk. hyväntekeväisyyttä köyhille; ensin hallitseva luokka riistää itselleen kaiken ja jakaa siitä
    almuja köyhille lunastaakseen taivaspaikkansa.

    Venezuelassa on rakennetaan koulujärjestelmää,
    sairaanhoitoa,oikeuden mukainen maareformi.
    65% väestöstä ei omistanut yhtään maata.

    Kansa on tässä mukana, koska enemmistö ihmisistä
    ymmärtää, että kysymys on heidän omasta hyvinvoinnistaan. Maassa toimii jo 70000 osuuskuntaa, joissa työskennellään yhdessä.
    Nyt monissa tehtaissa tuotantoa kontroloivat työläiset. Porvarit olivat ne sulkeneet vaikka
    tuotanto niissä oli täysin kannattavaa.

    Viimeisen puolentoista vuoden aikana yli 3 miljoonaa ihmistä on oppinut lukemaan.

    Tietenkin Venuezuelan öljyvaroilla on merkitystä
    tässä,koska niiden avulla voidaan kehitystä nopeuttaa.

    USA ja Venuzuelan porvarit eivät varmaankaan tästä pidä ja CIA tekee kaikkensa vaikeuttaakseen kehitystä. Hehän jäävät nyt ilman riistettyjä tuloja, kun ne menevät suoraan kansan käyttöön.

    Äänestä

  • Pappa kirjoitti:

    Venezuelassa on toistaiseksi varaa jakaa öljytuloja.

    Boliviassa ei ole öljytuloja eikä sosialismi tule saamaan siellä mitään aikaan. Ootellaan nyt vaikka 3 vuotta.

    Porvari tietysti ajattelee itsekkäästi itsekkyyttä; nämä maat tukevat toisiaan ja
    tekevät edullista kauppaa keskenään.
    Kapitalismilla ei varmasti saavuttettaisikaan
    minkäänlaista hyvinvointia Boliviassa, paitsi
    pienelle eliitille.

    Äänestä

  • Potras kirjoitti:

    Joo, USA:ssa jaetaan tosiaan nk. hyväntekeväisyyttä köyhille; ensin hallitseva luokka riistää itselleen kaiken ja jakaa siitä
    almuja köyhille lunastaakseen taivaspaikkansa.

    Venezuelassa on rakennetaan koulujärjestelmää,
    sairaanhoitoa,oikeuden mukainen maareformi.
    65% väestöstä ei omistanut yhtään maata.

    Kansa on tässä mukana, koska enemmistö ihmisistä
    ymmärtää, että kysymys on heidän omasta hyvinvoinnistaan. Maassa toimii jo 70000 osuuskuntaa, joissa työskennellään yhdessä.
    Nyt monissa tehtaissa tuotantoa kontroloivat työläiset. Porvarit olivat ne sulkeneet vaikka
    tuotanto niissä oli täysin kannattavaa.

    Viimeisen puolentoista vuoden aikana yli 3 miljoonaa ihmistä on oppinut lukemaan.

    Tietenkin Venuezuelan öljyvaroilla on merkitystä
    tässä,koska niiden avulla voidaan kehitystä nopeuttaa.

    USA ja Venuzuelan porvarit eivät varmaankaan tästä pidä ja CIA tekee kaikkensa vaikeuttaakseen kehitystä. Hehän jäävät nyt ilman riistettyjä tuloja, kun ne menevät suoraan kansan käyttöön.

    Vastasit alkuperäiseen kysymykseeni, eli
    päättelemme Venezuelassa toteutettavan "oikeaa" sosialismia! Hyvä tietää :)

    Juttusi alkaa olemaan Heikki Sipilä-tasoa:
    http://www.kominf.pp.fi/Vindex.html

    (KDKT=Pohjois-Korea)
    "KDKT:n talous on nykyisin varsin hyvällä mallilla. Maan teollisuus pyörii lähes täydellä teholla lähinnä viimeisten viiden vuoden aikana käyttöön otettujen uusien energiavarantojen ja rakennettujen uusien vesivoimaloiden ansiosta. Teknistä tietotaitoa ja teollisuustuotteita, mm. henkilöautoja ja citymaastureita, myydään Kiinan kansantasavaltaan, Korean tasavaltaan ja muihinkin maihin päivä päivältä lisääntyvässä määrin. Puheeet "rutiköyhyydestä" ovat täysin tuulesta temmattuja."
    (25.7.2005)

    Äänestä

  • Kommarit vituttaa kirjoitti:

    Presidentti Hugo Chavez päätti vähän aikaa sitten, että öljyä myydään edulliseen
    hintaan erityisesti Bostonin ja New Yorkin köyhille,

    http://kampanja.blogspot.com/2005_08_01_kampanja_archive.html
    http://keskustelu.kauppalehti.fi/42/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=26533&tstart=105&forumID=13

    Äänestä

  • Potras kirjoitti:

    Joo, USA:ssa jaetaan tosiaan nk. hyväntekeväisyyttä köyhille; ensin hallitseva luokka riistää itselleen kaiken ja jakaa siitä
    almuja köyhille lunastaakseen taivaspaikkansa.

    Venezuelassa on rakennetaan koulujärjestelmää,
    sairaanhoitoa,oikeuden mukainen maareformi.
    65% väestöstä ei omistanut yhtään maata.

    Kansa on tässä mukana, koska enemmistö ihmisistä
    ymmärtää, että kysymys on heidän omasta hyvinvoinnistaan. Maassa toimii jo 70000 osuuskuntaa, joissa työskennellään yhdessä.
    Nyt monissa tehtaissa tuotantoa kontroloivat työläiset. Porvarit olivat ne sulkeneet vaikka
    tuotanto niissä oli täysin kannattavaa.

    Viimeisen puolentoista vuoden aikana yli 3 miljoonaa ihmistä on oppinut lukemaan.

    Tietenkin Venuezuelan öljyvaroilla on merkitystä
    tässä,koska niiden avulla voidaan kehitystä nopeuttaa.

    USA ja Venuzuelan porvarit eivät varmaankaan tästä pidä ja CIA tekee kaikkensa vaikeuttaakseen kehitystä. Hehän jäävät nyt ilman riistettyjä tuloja, kun ne menevät suoraan kansan käyttöön.

    Mikä on ilmaisen ruoan jakamisen termi kommunistisessa järjestelmässä, jos kapitalismissa sen nimi on hyväntekeväisyys?

    Mikäs tämä oikeudenmukainen maareformi on? En ole kuullutkaan! Onko kyseessä samanlainen maan jakaminen kansalle kuin Zimbabwessa tässä kotva aikaa sitten? Muistaakseni sekin johti vakavaan nälänhätään, kuten nyt tuossa ylläolevassa linkissä kerrottiin vaivihkaa Venezuelallekkin tapahtuneen. Ei edes hymiön arvoinen huomio.

    Sä oot Potras hassu miekkonen.

    Äänestä

  • Potras kirjoitti:

    Porvari tietysti ajattelee itsekkäästi itsekkyyttä; nämä maat tukevat toisiaan ja
    tekevät edullista kauppaa keskenään.
    Kapitalismilla ei varmasti saavuttettaisikaan
    minkäänlaista hyvinvointia Boliviassa, paitsi
    pienelle eliitille.

    Tarkoitatkos sitä taloudellista menestystä, joka Neuvostoliitolla, sen satelliiteilla, Jugosslavialla ja Albanialla oli? Saivat siinä veljesmaat tehdä edullista kauppaa keskenään vapaana kapitalistien riistosta. Ja hyvin meni, vai?

    Vai tarkoitatko Latinalaisen Amerikan anti-USA-laisuutta, joka nousee pintaan aina reilun 10 vuoden välein ja loppuu aina taloudellisiin tosiasioihin.

    Malliesimerkki sosialismin siunauksesta on Argentiina. 30-luvulla Argentiina oli menestyvä markkinatalousmaa, yksi maailman 10stä talousmahdista. (kuului sen ajan "G10-kymppiin). Sodan ajan buumi vain paransi asioita. Sitten tuli Peron ja hyvä maan äiti Evita. Kansa rakasti ilmaista rahaa, mutta maa ei ole vieläkään toipunut aatteesta.

    Sotket asiat kummallisesti, keskustelemme Venezuelan, Bolivia yms. lähialaueiden rakentamasta sosialismista. Vai oletko nyt sitä mieltä, että Venezuela pitää Boliviaa satelliittinaan ja pakottaa sitä jotenkin?

    Olen liian nuori muistaakseni 30 luvun Argentiinan ja tuoreessa muistissa on, kuinka
    uuslibertalistinen Argentiina ajautui syvään talouskriisiin 2000-luvun alussa, köyhtyminen levisi ja kansalaiset tulivat kaduille.

    Äänestä

  • Satelliitteja... kirjoitti:

    tähän tapaan
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000010239723

    Äänestä

  • siellä kävi kirjoitti:

    sitten valoisampia peson arvon romahduksen jälkeen

    http://www.kepa.fi/uutiset/3367/?searchterm=None

    Maassa on tehty ns.Ceausescut, kiristetty vyötä ja maksettu IMF:n velka pois, voidaan taas hoitaa taloutta ja siihen kuuluvia asioita itsenäisesti.
    http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id24764.html
    http://www.kepa.fi/uutiset/4743/?searchterm=None

    Tuloerot:
    "Pelkästään Buenos Airesin kaupungista löytyy viisimiljoonainen kaupunginosa, jossa asuu äveriäämpää väkeä kuin Suomessa. "
    http://www.kepa.fi/kumppani/346/?searchterm=None

    Äänestä

  • Potras kirjoitti:

    Venezuelassa jaetaan köyhille myös riisiä ilmaiseksi. Porvarit vastustavat kaikkea sellaista, josta eivät saa otettua jotakin välistä.
    Chavez on antanut köyhille mahdollisuuden käydä
    koulua ja oppia lukemaan. Länsimaisten lopettamat
    tehtaat on käynnistetty uudelleen ja ihmiset
    saavat tehdä työtä! Latinalaisesta Amerikasta
    löytyy hyviä esimerkkejä, miten liberaali talous
    ajaa kansan köyhyyteen ja romahduttaa valtion
    talouden. Nyt sosialismia aletaan rakentaa myös
    Boliviassa!

    Anyone can subscribe to Workers World!

    Subscribe to print edition http://www.workers.org/orders/subscribe.php
    Subscribe to email edition [email protected]

    Suomessa jaetaan kasseja täynnä ruokaa, USA:ssa myös. Venezuelassa jaetaan... riisiä!!! Hiphurraa! Eläköön Chavez!

    Äänestä

  • siellä kävi kirjoitti:

    Ensinnäkin Argentiinan alamäki oli alkanut jo kauan aikaa sitten, ei 90-luvulla. Jos alamäki olisi alkanut 90-luvulla sen seurauksena että Maailmanpankin lainojen takia jouduttiin toteuttamaan rakennesopeutusohjelmat niin mistä johtui se, että Maailmanpankilta jouduttiin ottamaan sitä lainaa vaikka sopimuksessa kyllä lukee ne ehdot joilla lainaa myönnetään? Eikö lainan ottaminen siinä mittakaavassa ole merkki siitä, että valtiontalous on kuralla ja pahasti?
    Entä miten on mahdollista, että Argentiina maksoi kuin maksoikin velkansa jos ongelmat olisivat alkaneet Maailmanpankin velvoittamista muutoksista? Eikö Argentiina olisi kepan logiikan mukaan nyt todella köyhä sen sijaan että se olisi rikastunut?

    Kepa on tietolähteenä sellainen, että suhtautuisin vähintään omilla aivoilla sen syytämään propagandaan.

    Äänestä

  • o.h.i.a.l kirjoitti:

    Suomessa jaetaan kasseja täynnä ruokaa, USA:ssa myös. Venezuelassa jaetaan... riisiä!!! Hiphurraa! Eläköön Chavez!

    käy kun noidatetaan näitä nykyisiä talousoppeja, leipäjonoja globaalisti

    "Kuulostaa tutulta, samat virheet tehty suomessa, yksityistetty jne. hiljaksiin tuloskin alkaa olemaan samalaista, pysyvä massatyöttömyys, pätkätöitä, syntynyt uusi alaluokka "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000010239723

    Äänestä

  • o.h.i.a.l kirjoitti:

    Ensinnäkin Argentiinan alamäki oli alkanut jo kauan aikaa sitten, ei 90-luvulla. Jos alamäki olisi alkanut 90-luvulla sen seurauksena että Maailmanpankin lainojen takia jouduttiin toteuttamaan rakennesopeutusohjelmat niin mistä johtui se, että Maailmanpankilta jouduttiin ottamaan sitä lainaa vaikka sopimuksessa kyllä lukee ne ehdot joilla lainaa myönnetään? Eikö lainan ottaminen siinä mittakaavassa ole merkki siitä, että valtiontalous on kuralla ja pahasti?
    Entä miten on mahdollista, että Argentiina maksoi kuin maksoikin velkansa jos ongelmat olisivat alkaneet Maailmanpankin velvoittamista muutoksista? Eikö Argentiina olisi kepan logiikan mukaan nyt todella köyhä sen sijaan että se olisi rikastunut?

    Kepa on tietolähteenä sellainen, että suhtautuisin vähintään omilla aivoilla sen syytämään propagandaan.

    lainojen takasinmaksun keskeytys, peso romahti, kilpailuetu->Löytyy myös YLE:n kuvaus asiasta
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000013095281

    Äänestä

  • o.h.i.a.l kirjoitti:

    Ensinnäkin Argentiinan alamäki oli alkanut jo kauan aikaa sitten, ei 90-luvulla. Jos alamäki olisi alkanut 90-luvulla sen seurauksena että Maailmanpankin lainojen takia jouduttiin toteuttamaan rakennesopeutusohjelmat niin mistä johtui se, että Maailmanpankilta jouduttiin ottamaan sitä lainaa vaikka sopimuksessa kyllä lukee ne ehdot joilla lainaa myönnetään? Eikö lainan ottaminen siinä mittakaavassa ole merkki siitä, että valtiontalous on kuralla ja pahasti?
    Entä miten on mahdollista, että Argentiina maksoi kuin maksoikin velkansa jos ongelmat olisivat alkaneet Maailmanpankin velvoittamista muutoksista? Eikö Argentiina olisi kepan logiikan mukaan nyt todella köyhä sen sijaan että se olisi rikastunut?

    Kepa on tietolähteenä sellainen, että suhtautuisin vähintään omilla aivoilla sen syytämään propagandaan.

    alamäen alkamisesta jne. lainaten linkistä Ottawan ylopiston taloustieteen professorin kirjoitusta ja siitä tehtyä suomennosta, kuvaus on samaa kaikkialla minne näitä uusia talousoppeja on sovellettu, jotkut hetkellisesati hyötyvätkin, mutta lopuksi vain pieni eliitti hyötyy, melkein kuin entisissä ns.kommunistimaissa.
    http://gamma.nic.fi/~otammile/Chossudovsky.htm

    Hyötyä muualla, ennen kuin alat kehua vaurauden tuottamisesta kehitysmaihin,
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/12/intian-nokia-puistossa-ei-veroja-eik.html

    Äänestä

  • Satelliitteja... kirjoitti:

    Sotket asiat kummallisesti, keskustelemme Venezuelan, Bolivia yms. lähialaueiden rakentamasta sosialismista. Vai oletko nyt sitä mieltä, että Venezuela pitää Boliviaa satelliittinaan ja pakottaa sitä jotenkin?

    Olen liian nuori muistaakseni 30 luvun Argentiinan ja tuoreessa muistissa on, kuinka
    uuslibertalistinen Argentiina ajautui syvään talouskriisiin 2000-luvun alussa, köyhtyminen levisi ja kansalaiset tulivat kaduille.

    Saavat käydä kaydä kauppaa niin veljellisestikuin haluavat. Mutta, jos ne heittävät markkinatalouden menemään, niin mitään ei tule. Tämän näkevät ne, jotka ovat elossa 2010.

    Äänestä

  • vielä, kirjoitti:

    alamäen alkamisesta jne. lainaten linkistä Ottawan ylopiston taloustieteen professorin kirjoitusta ja siitä tehtyä suomennosta, kuvaus on samaa kaikkialla minne näitä uusia talousoppeja on sovellettu, jotkut hetkellisesati hyötyvätkin, mutta lopuksi vain pieni eliitti hyötyy, melkein kuin entisissä ns.kommunistimaissa.
    http://gamma.nic.fi/~otammile/Chossudovsky.htm

    Hyötyä muualla, ennen kuin alat kehua vaurauden tuottamisesta kehitysmaihin,
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/12/intian-nokia-puistossa-ei-veroja-eik.html

    Linkin kirjoitus ei valaissut Argentiinan tilannetta lainkaan. Ennen kuin ryhdyt kiihkoamaan talousliberalismin vahingollisuudesta, suositan tutustumaan heritage-indeksiin. Sitten tulet takaisin ja vastaat siihen ovatko ongelmiensa kanssa painivat entisen itäblokin maat
    a) liian vapaita
    b) liian sulkeutuneita?

    Tuo Hirvasnoron vallaton kirjoitelma herätti sarjan kysymyksiä: Onko verot vaurautta? Ovatko verot jonkinlaista taivaan mannaa valtion kirstuissa, jota hyväntahtoinen poliittinen eliitti jakaa kaikille tarvitseville? Syntyykö kansakunnan varallisuus verotuksella?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    käy kun noidatetaan näitä nykyisiä talousoppeja, leipäjonoja globaalisti

    "Kuulostaa tutulta, samat virheet tehty suomessa, yksityistetty jne. hiljaksiin tuloskin alkaa olemaan samalaista, pysyvä massatyöttömyys, pätkätöitä, syntynyt uusi alaluokka "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000010239723

    Eriasia kuitenkin on, jaetaanko leipäjonoissa oleville väliinputoajille pelkkää riisiä (sosialistinen Venezuela) vai pari kassillista täynnä leipää, voita, maitoa, munia, lihaa ja säilykkeitä (kapitalistinen USA).

    Äänestä

  • o.h.i.a.l kirjoitti:

    Mikä on ilmaisen ruoan jakamisen termi kommunistisessa järjestelmässä, jos kapitalismissa sen nimi on hyväntekeväisyys?

    Mikäs tämä oikeudenmukainen maareformi on? En ole kuullutkaan! Onko kyseessä samanlainen maan jakaminen kansalle kuin Zimbabwessa tässä kotva aikaa sitten? Muistaakseni sekin johti vakavaan nälänhätään, kuten nyt tuossa ylläolevassa linkissä kerrottiin vaivihkaa Venezuelallekkin tapahtuneen. Ei edes hymiön arvoinen huomio.

    Sä oot Potras hassu miekkonen.

    ainiin, mäkään en omista maata enkä maanviljelyyn tarvittavia vehkeitä. 95% suomalaisista ei omista. mitenköhän sekin nyt korreloi sun propagandasi kanssa, 95% suomalaisista näkee nälkää ja on köyhyysrajan alapuolella, vai?

    Äänestä

  • Pappa kirjoitti:

    Saavat käydä kaydä kauppaa niin veljellisestikuin haluavat. Mutta, jos ne heittävät markkinatalouden menemään, niin mitään ei tule. Tämän näkevät ne, jotka ovat elossa 2010.

    näkökulma vuodelta 2006. Nyt eletään vuotta 2010 , markkinatalous on heittänyt itsensä menemään ja USA:sta tullut maailman suurin sosialisoija. Chavez porskutta ja Fidel elää. En ihmettele nimimerkki Papan katoamista palstalta, kenties meillä vuonna 2014 ei ole enää Työeläkeläistäkään. Tällä en tarkoita poistumista taivaallisiin tynnyreihin.

    Äänestä

tunne sanontaa:"Tyvestä puuhun noustaan" .
vom

Äänestä

Pohjois-, Väli-. tai Etelä-Amerikassa on tasan yksi sosialistinen valtio, Kuuba.

Äänestä
  • sen ajattelen mutta se on pelkästään väliaikatieto. Mitä siirtymävaiheista sitten myöhemmin tulee, sitä emme tiedä. Papan ennuste vuonna 2006 kuitenkin oli huono, etkös sinä ollut vähän samaa mieltä?

    Äänestä

  • Näissä kuvissa näkyy, mitä kommunismi, Castrojen, Chavezien yms. tyyppien politiikka tarkoittaa käytännössä tavallisen kansalaisen elämässä. Kuvissa ei näy kaikkein pahin, toisinajattelijoiden vankeus ja kidutukset.
    Kommunismi maissa joissa se vallitsee on hirvittävä sairaus, verrattavissa natsismiin ja fasismiin. Ja mitä he kertovat ulkomaille, on tosiasioiden peittelyä ja paljon pötyä.

    http://www.slideshare.net/1950/socialismo-cubano

    Äänestä

  • facts. kirjoitti:

    Näissä kuvissa näkyy, mitä kommunismi, Castrojen, Chavezien yms. tyyppien politiikka tarkoittaa käytännössä tavallisen kansalaisen elämässä. Kuvissa ei näy kaikkein pahin, toisinajattelijoiden vankeus ja kidutukset.
    Kommunismi maissa joissa se vallitsee on hirvittävä sairaus, verrattavissa natsismiin ja fasismiin. Ja mitä he kertovat ulkomaille, on tosiasioiden peittelyä ja paljon pötyä.

    http://www.slideshare.net/1950/socialismo-cubano

    Olemme nähneet paikanpäällä.

    Pakko sanoa;

    Hyi helvetti, ei se ole ihmisten paikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

o.h.i.a.l kirjoitti:

Onko teidän mielestänne Hugo Chavezin "21. vuosisadan sosialismin" Venezuela nyt viimeinkin aitoa kommunismia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu