Onks täällä ketään kuka haluais tukihenkilöksi (esim. lapselle jolla epävarmat perheolot tai sitte vaa perheelle jossa on vaikkapa vammainen lapsi)?
Tai onks ketää joka olis ollu tukihenkilönä ja tietäis mahdollisesti jo valmiiksi perheitä jotka voisivat apua tarvita? Olisi kiva kuulla kokemuksista..
Tai onks ketää joka olis ollu tukihenkilönä ja tietäis mahdollisesti jo valmiiksi perheitä jotka voisivat apua tarvita? Olisi kiva kuulla kokemuksista..
Vastaukset 3
Vanhimmat
en ole itse ollut tukihenkilönä, mutta itselläni on ollut sellainen nuorena ja sitä kautta tiedän aika paljon siitä...se on aika hyvä juttu, jos nuori/lapsi sellaisen itse haluaa...
Kävin tukihenkilö koulutuksen linnalan kursseilla pari vuotta takaperin ja täytyy sanoa että oli hyvä juttu. Eri asia vaan kenestä siihen itse hommaan on. Itse kävin koulutuksen ihan yleishyödyllisenä sivistävän koulutuksena, ei välttämättä aikomuksena alkaa tukihenkilöksi. Samalla tuli myös selväksi olisiko minusta siihen.
Niin kovasti kuin haluaisinkin auttaa, olla ystävä, kuunnella, tukea ja ymmärtää, huomasin olevani ehkä vähän liian heikko vastuuseen. Olen nimittäin ihminen joka elää elämäänsä hyvin tunnepohjalta. Jos tietäisin jollain olevan asiat todella, todella huonosti, surisin asiaa yötä päivää omienkin ongelmieni lisäksi(En vietä kovin huoletonta elämää uhmaikäisen lapseni, töideni ja erittäin ailahtelevaisen avopuolisoni kanssa). Heittäytyisin niin täysillä asioihin mukaan, tunteisiin, murheisiin, iloihin ja suruihin, että pelkäisin menettäväni otteeni omaan elämään.
Kuulosta tyhmältä..? Itsestänikin ehkä vähän.. On vain hieman hankalaa selittää verbaalisesti pointtiani. En kestäisi olla niin huono etten saisi ongelmia hävitettyä, autettua sorrettua, nostettua voimatonta takaisin jaloilleen. Pelkään pettymystä itseeni ja tähän maailmaan. Good for them who can do that. Toivon että jokaiselle tukihenkilöä kaipaavalle sellainen löytyisi ja ehkä minustakin joku päivä vielä siihen on. Toivottavsti.
Moi!
Ymmärrän kyllä hyvin mitä yritit selittää. Ei siitä kovin kauan ole kun itse tunsin ihan samalla tavalla. Itse olen ollut aina herkkä ja oma elämäni kaikkea muuta kuin tasapainoista. Parin viime vuoden aikana vain olen käynyt läpi niin paljon ja samalla jotenkin oppinut ns. ammatillisen suhtautumisen moneen asiaan. Kyllä minä vieläkin varmasti otan muiden ongelmia itselleni kantaakseni, mutta uskon että en anna niiden liikaa hallita.
Tsemppiä sulle muuten uhmaikäisen lapsesi kanssa;) Itselläni ei ole lapsia mutta ammatissani työskentelen lasten kanssa, niin voin vain kuvitella.. =)