Elokuva, jossa mies joutuu vankilaan vaimonsa murhasta, vaikka onkin syytön. Koko elokuvan ajan musta vankilassa oleva mies toimii kertojana. Uusien vankien tullessa vankilaan, lyövät vanhat vangit vetoa kuka murhuu ensimmäisenä. Musta kertoja veikkasi elokuvan päähenkilöä, mutta oli väärässä.
Vankilassa mies sattuu kattourakkaa tehdessä kuulemaan vartijoiden keskustelun ja antaa vartijalle taloudellisia vinkkejä. Vankilan johtaja saa tietää tästä ja mies joutuu auttamaan johtajaa hänen pimeissä vankilabisneksissään.
Miehellä on ollut lähes koko vankilassa olonsa ajan seinällä iso juliste, joka on vaihtunut vuosien kuluessa mm. Marilyn Monroen kuvaan. Eräänä päivänä huomataan tämän miehen kadonneen. Hän oli kaikki vankilassa olonsa vuodet kaivanut tunnelia seinään ja peittänyt suuaukon julisteella. Karatessaan hän oli ryöminyt tunneliaan pitkin ja murtautunut jätevesiputkeen.
Ennen vankilasta lähtöä hän oli ottanut vankilan johtajan papereita ja vei ne "vapauduttuaan" uutistoimitukseen. Johtaja jäi kiinni bisneksistään, mutta teki itsemurhan poliisien tullessa paikalle.
Elokuvan nimi on päässyt unohtumaan. Mikä tuo elokuva on nimeltään?
Elokuvan nimi hukassa
6
2046
Vastaukset 6
- -Ässä-
Stephen Kingin kirjasta.
- pimu
Julisteen nainen on Rita Hayworth. Siksi suomentaja on laittanut "avain pakoon" lisäyksen koska julisteen avulla tää jannu pakeni. Alkuperäinen nimi elokuvalle on Shawshank Redemption. 7 Oscar ehdokkuutta. Loistava kuva, suosittelen kaikille. Tim Robbins on mahtava!!
- tarkkis
vaihtui aina muodin mukana ja novellissa oli pakoaikana seinällä Linda Ronstadtin kuva eli oltiin jo 70-luvulla. Rainassa pako tapahtui 60-luvun puolenvälin jälkeen, koska Raquel Welch oli juuri silloin kova sana.
- pimu
tarkkis kirjoitti:
vaihtui aina muodin mukana ja novellissa oli pakoaikana seinällä Linda Ronstadtin kuva eli oltiin jo 70-luvulla. Rainassa pako tapahtui 60-luvun puolenvälin jälkeen, koska Raquel Welch oli juuri silloin kova sana.
Eikös Andy Dufresne (Tim Robbins) nimen omaan pyytänyt Rita Hayworthin julistetta seinälleen? Siitä olisi tullut suomennos elokuvan nimelle.
- barlow
Kiitoksia vastauksista. Tosiaan hyvä elokuva oli.
- Anonyymi
Mikä elokuva,kertoo nais kantrilaulajasta joka ajaa pojan yli,joutuu vankilaan jossa lääkäri syöttää lsd jotta mieli parantuu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3991631- 1451061
- 661036
- 861024
- 92940
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku134722- 94721
- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50659En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57634