Maailmaa

Säälin Helena Rantaa, Maija Könkkölää, Monica Fagerholmia ja muita, joiden naisenergiaa demarit käyttävät näin katalasti hyväkseen. Ensi viikolla ehditään vielä esittää ensimmäisen kierroksen peruuttamista!

Lähdin työttömien lounaalta taksilla kohti Keilaniemeä ja Neste Oilin pääkonttoria. Olen viime huhtikuusta lähtien kyseisen, hyvin menestyvän valtioenemmistöisen pörssiyhtiön hallintoneuvoston jäsen. On ihmetelty, mitä vihreä siellä tekee - edistämässä öljyn polttoa?

Matkustan nyt lentokoneella Helsingistä Kemiin ja Tornioon, jossa on odotettavissa kahvilakeskusteluja, toivottavasti yhtä antoisia kuin Lapinlahdella ja Kuopiossa lauantaina.

SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta tuohtui asiasta, jonka totesin Kuopiossa: presidentti Halosesta saattoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä EU:n huippukokouksessa viime viikolla.

Viikon rimanalitus oli demarien vaalivelho Jääskeläisen manööveri, jolla on houkuteltu 50 merkittävää kulttuurivaikuttajanaista esittämään, että vaalien toinen kierros peruutetaan. Jääskeläisen mukaan naiset ymmärtävät säästäväisyyden päälle ja haluavat estää seitsemän miljoonan euron tuhlaamisen, kun vaalijärjestelyjä ei tarvitakaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


parantamaan kirjoitti:

Säälin Helena Rantaa, Maija Könkkölää, Monica Fagerholmia ja muita, joiden naisenergiaa demarit käyttävät näin katalasti hyväkseen. Ensi viikolla ehditään vielä esittää ensimmäisen kierroksen peruuttamista!

Lähdin työttömien lounaalta taksilla kohti Keilaniemeä ja Neste Oilin pääkonttoria. Olen viime huhtikuusta lähtien kyseisen, hyvin menestyvän valtioenemmistöisen pörssiyhtiön hallintoneuvoston jäsen. On ihmetelty, mitä vihreä siellä tekee - edistämässä öljyn polttoa?

Matkustan nyt lentokoneella Helsingistä Kemiin ja Tornioon, jossa on odotettavissa kahvilakeskusteluja, toivottavasti yhtä antoisia kuin Lapinlahdella ja Kuopiossa lauantaina.

SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta tuohtui asiasta, jonka totesin Kuopiossa: presidentti Halosesta saattoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä EU:n huippukokouksessa viime viikolla.

Viikon rimanalitus oli demarien vaalivelho Jääskeläisen manööveri, jolla on houkuteltu 50 merkittävää kulttuurivaikuttajanaista esittämään, että vaalien toinen kierros peruutetaan. Jääskeläisen mukaan naiset ymmärtävät säästäväisyyden päälle ja haluavat estää seitsemän miljoonan euron tuhlaamisen, kun vaalijärjestelyjä ei tarvitakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu