Onko totta?

Kannattaako mennä äänestämään, jos se, mitä kuulin, on totta?
Vaalitoimitsijoiksi valitaan vain vasureita ja ääntenlaskijoiksi kanssa?
Ja kaikki ennakkoäänet menee vasureitten laskettaviksi?
Olen ensimmäistä kertaa äänestämässä, mutta jos on noin, niin en taida äänestää eikä aio moni tuttavanikaan koska emme halua olla tukemassa vasureitten vaalikieroutta.
Kuulin tuon eilen varmalta taholta eräässä ravintolassa.
301077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Vanhasta nyt muutenkaan kannata äänestää.
Ääni Niinistölle on ääni paremmalle tulevaisuudelle.
Kepulit on samanlaisia sosialisteja kuin vasemmistoliittolaisett ja demarit, ellei pahempiakin.

Voittajan numero on kolmonen.

Äänestä

Olen kuullut samaa ja senkin tiedän, että demarit väärentää gallupit ja täyttää ennen äänestystä vaaliuurnat haloskan lipuilla
Viimeisimpään galluppiin oli demarit väärentänet niinistön kannatuksen Vanhasta suuremmaksi.
Vanhasella on suurimmat tukijoukot ja varmaa on, että kannatus ei ole niin pieni kuin demarit kertoo

Äänestä
  • Ja muita puolueita edustavat vaalitoimitsijat sulkee silmänsä siksi aikaa, kun demarit käy täyttämässä vaaliuurnan.
    Niin sanotaan vaalilaissa, eikö sanota?
    Se on demarien tekemä, eikö ole?

    Äänestä

Tiedän monia uskovia oikeistolaisia, jotka ovat vaalitoimitsijoina. Tuokin puhe kuulostaa propagandalta, ettei muka kannattaisi äänestää oikeistoa. Kyllä ne osaa!

Äänestä
  • ja siksikin huono valinta.
    Jumalanpilkkaaja ei saa minun äntäni vaan äänestän Vanhasta ja sitten Niinistöä jso niin käy
    Kuka tahansa on Jumalankieltäjää parempi.

    Äänestä

  • Oikea Keskustalainen kirjoitti:

    ja siksikin huono valinta.
    Jumalanpilkkaaja ei saa minun äntäni vaan äänestän Vanhasta ja sitten Niinistöä jso niin käy
    Kuka tahansa on Jumalankieltäjää parempi.

    oli tiistaina kirjoitus, jossa joku, muka tietävä, sanoi Halosen kuuluvan kirkkoon.

    Koska tieto on väärä ja tärkeä joillekin äänestäjille, yritin saada oikaisun lehteen, mutta eipä lehti ole oikaissut.

    Äänestä

SOINIA!

Äänestä

Silloin vaalitoimitsijoina ja uurnan vartijoina istuu väkeä kaikista puolueista ja äänesi on näin paremmin turvassa, eikä aikaa manipulointiinkaan ole niin paljon.

Ennakkoäänille taas voi tapahtua mitä vain. Suljettu äänestyslappuhan suljetaan keltaiseeen kirjekuoreen. Matkalla näille äänille voi tapahtua mitä vain ja suljetut äänestyslaput voivat vaihtua ysinumeroiseen äänestyslappuun.

Ei ihme, että naiset ovat antaneet enemmän ennakkoääniä. Itse olen nainen ja äänestän Niinistöä, mutta olen yhtä epäluuloinen kuin miehet, siksi äänestän vasta vaalipäivänä.

Äänestä
  • Matti Vanhanen on ehdokkaista selkeästi jo luotettavimman näköinenkin, sen lisäksi että on muutenkin asiantuntevin Niinistön kanssa. Niinistön persoonassa vaan vaikuttaa olevan jotain kieroa!

    Äänestä

  • Uskomatonta menoa Suomen vaalit, joita sosialistit manipuloivat.Ensin hämätään kansaa uskomaan Halosen kannatuksen suuruuteen ja sitten vaihdellaan suljettuihin ja leimattuihin kirjekuoriin Halosen lipukkeita.
    Sosialisteilla on itse painettuja äänestyslippuja (olen kuullut) joissa on Halosen numero ja niitä vaihdetaan sellaisiin kuoriin, joissa on äänestetty muita ja ne kuoret, joissa on Haloselle annettu ääni, suljetaan uudelleen.
    Noita äänestyslippuja pitää olla siksi painettuna salaa, että täsmää keskusvaalilautakunnalle palautettujen käyttämättä jääneiden lippujen määrä äänestämässä käyneiden määrään.
    Varmaan painavat niitä jossain SAK:n tiloissa.

    Amerikkalaiset suuren maailman touhuun tottuneet vaalitarkkailjat Suomeen valvomaan vaalia, niin nähdään, paljonko on punatarjan todellinen kannatus.

    Äänestä

  • TÖRKEÄÄ!! kirjoitti:

    Uskomatonta menoa Suomen vaalit, joita sosialistit manipuloivat.Ensin hämätään kansaa uskomaan Halosen kannatuksen suuruuteen ja sitten vaihdellaan suljettuihin ja leimattuihin kirjekuoriin Halosen lipukkeita.
    Sosialisteilla on itse painettuja äänestyslippuja (olen kuullut) joissa on Halosen numero ja niitä vaihdetaan sellaisiin kuoriin, joissa on äänestetty muita ja ne kuoret, joissa on Haloselle annettu ääni, suljetaan uudelleen.
    Noita äänestyslippuja pitää olla siksi painettuna salaa, että täsmää keskusvaalilautakunnalle palautettujen käyttämättä jääneiden lippujen määrä äänestämässä käyneiden määrään.
    Varmaan painavat niitä jossain SAK:n tiloissa.

    Amerikkalaiset suuren maailman touhuun tottuneet vaalitarkkailjat Suomeen valvomaan vaalia, niin nähdään, paljonko on punatarjan todellinen kannatus.

    Sittenhän meillä Halosen kannattajilla ei ole mitään syytä huoleen, jos Halosen valinta on varmistettu noin tehokkaasti;-)

    Äänestä

Kuusi vuotta sitten näytettiin tv:ssä, kun ennakkoääniä laskettiin. Laskijoina oli monta kymmentä naista, jokunen mieskin. Esimieheltä kysyttiin, keitä nämä laskijat olivat, vastattiin, niitä, jotka ennenkin ovat laskeneet ja nämä tuovat tuttaviaan ja tuttavan tuttavia.
Samaa porukkaa siis kaikki - varmaan samaa puoluetta, jota ei tosin mainittu. Kassit oli naisilla jalkojen juuressa ja näköesteitä oli joka suuntaan. Tarkkailijoita ei näkynyt.

En enää äänestä ennakkoon.

Äänestä
  • viedään keskusvaalilautakuntaan, jossa istuu edustajia kaikista poliittisista ryhmittymistä. Sitten ruskeat kuoret erotetaan samaan läjään ja äänestäjien henkilötiedot toiseen kasaan, jonka jälkeen kirjataan ylös vaalipiireittäin he, jotka ovat jo äänestäneet. Syy on sillä lailla yksinkertainen, ettei sama henkilö voi sitten äänestää toista kertaa varsinaisena vaalipäivänä. Tämän jälkeen kaikkia poliittisia nuorisojärjestöjä edustavat ääntenlaskijanuoret avaavat ruskeat kuoret ja alkavat laskea ääniä. Emme elä missään banaanivaltiossa, vaan onneksemme oikeusvaltio-Suomessa.

    Äänestä

  • Kuusi vuotta sitten oli meidänkin kunnan äänestyspaikkojen lähettyvillä ollut tienvarsilla äänestyslippuja, joissa oli ollut Ahon numero.
    Niitä oli koululaiset löytäneet kuuleemma vaikka kuinka paljon.
    Sosialistien kieroilua koko ennakoäänestäminen.

    Äänestä

  • fobia3 kirjoitti:

    viedään keskusvaalilautakuntaan, jossa istuu edustajia kaikista poliittisista ryhmittymistä. Sitten ruskeat kuoret erotetaan samaan läjään ja äänestäjien henkilötiedot toiseen kasaan, jonka jälkeen kirjataan ylös vaalipiireittäin he, jotka ovat jo äänestäneet. Syy on sillä lailla yksinkertainen, ettei sama henkilö voi sitten äänestää toista kertaa varsinaisena vaalipäivänä. Tämän jälkeen kaikkia poliittisia nuorisojärjestöjä edustavat ääntenlaskijanuoret avaavat ruskeat kuoret ja alkavat laskea ääniä. Emme elä missään banaanivaltiossa, vaan onneksemme oikeusvaltio-Suomessa.

    Sinulla kun näyttää olevan tietoa tuosta ääntenlasku-asiasta, niin kysyisin sinulta, tehdäänkö merkinnät vaaliluetteloihin ennenkuin äänestys varsinaisena äänestyspäivänä alkaa? Kylläpä kai?
    Ja alkaako ennakkoäänten lasku ennen, kuin varsinainen äänestys on loppunut?

    Äänestä

  • Kyselen kirjoitti:

    Jään odottamaan sitä.
    Itse oletan, että ennakkoääniä on laskettu jo kovasti ennen kuin varsinaisen vaalipäivän äänestys on päättynyt, koska niiden tuloksethan tulevat niin pian.

    Äänestä

  • vaalilaki kirjoitti:

    Jään odottamaan sitä.
    Itse oletan, että ennakkoääniä on laskettu jo kovasti ennen kuin varsinaisen vaalipäivän äänestys on päättynyt, koska niiden tuloksethan tulevat niin pian.

    Vastaus taisikin olla jo tässä:

    "Tämän jälkeen kaikkia poliittisia nuorisojärjestöjä edustavat ääntenlaskijanuoret avaavat ruskeat kuoret ja alkavat laskea ääniä. "

    Äänestä

  • Kyselen kirjoitti:

    Sinulla kun näyttää olevan tietoa tuosta ääntenlasku-asiasta, niin kysyisin sinulta, tehdäänkö merkinnät vaaliluetteloihin ennenkuin äänestys varsinaisena äänestyspäivänä alkaa? Kylläpä kai?
    Ja alkaako ennakkoäänten lasku ennen, kuin varsinainen äänestys on loppunut?

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980714

    Äänestä

  • vaalilaki kirjoitti:

    Vastaus taisikin olla jo tässä:

    "Tämän jälkeen kaikkia poliittisia nuorisojärjestöjä edustavat ääntenlaskijanuoret avaavat ruskeat kuoret ja alkavat laskea ääniä. "

    laski ennakkoääniä. kyllä siellä oli kaiken ikäisiä. Kassit istuimen vieressä naiset siellä istuivat.

    Äänestä

Paitsi Merijärvellä, josta ei löydy kuin kepulaisia.

Äänestä

tietämätön vaalitapahtumasta. Siksi annan sinulle tietoa asialliselta ja totuudenmukaiselta pohjalta.

Jokaisessa kunnassa on oma vaalilautakunta, joka valitsee vaalitoimitsijat kustakin kunnanvaltuustossa edustetusta puolueesta. Suomessa ei ole yhtään kuntaa, jossa olisi vasemmistoenemmistö, joten mahdollisuus, että vasemissto saisi enemmistön myöskään vaalivirkailijoiden joukossa, on täysi mahdottomuus.

Kuten tuolla jo joku totesi, toisin on Merijärven kunnassa, jossa on vain keskustalaisia edustajia. Sen lisäksi monissa maaseutukunnissa on keskustalla määräenemmistö, joten he voivat halutessaan "rohmuta" paikkoja suhteettoman paljon.

Pelkosi siitä, että ääntenlaskussa Suomen vaaleissa olisi tietoista vilppiä, on todennäköisesti olematon. Suomi sentään kuuluu vahvasti arvostettuihin länsimaisen demokratian valtioihin, jossa vaalivilppi on hyvin vaikeasti uskottava tapaus. Lyhyesti: vasemmisto ei missään kunnassa ja kaupungissa ole enemmistönä vaalitoimitsijoina.

Äänestä
  • Väitätkö, että vaalivilppi, josta olen kuullut, onkin keskustalaisten tekemää?
    Ei varmasti ole koska sosialistit täällä kaikessa on sössimässä ja joka asiaan vaikuttamassa.

    Kaikki on sosialistien vallassa yle ja hesari ja posti.

    Äänestä

  • Oikea Keskustalainen kirjoitti:

    Väitätkö, että vaalivilppi, josta olen kuullut, onkin keskustalaisten tekemää?
    Ei varmasti ole koska sosialistit täällä kaikessa on sössimässä ja joka asiaan vaikuttamassa.

    Kaikki on sosialistien vallassa yle ja hesari ja posti.

    Vaalivilppiä ei pystytä tekemään siihen voimme täysin luottaa. Välillä ongelmaksi oli muodustua liian pienet(kestalaiset pääosin) äänestysalueet eli pikkukylien äänestyspaikat, joissa asui vähän äänioikeutettuja. Siellä saattoi joissakin tapauksissa vaalisalaisuus horjua, koska kaikki tunsivat toinen toisensa. Tämäkin epäkohta on poistunut, kun ennakkoäänestys on lisääntynyt sekä äänestysalueeet oavat suurentuneet. Toivottavasti ymmärrätte, että vaalivilppi on aivan eri asia kuin vaalisalaisuus.

    Äänestä

  • sen mitä ennakkoäänille tapahtuu matkalla vaalilautakuntiin. Nehän voivat päätyä johonkin "välivarastoon", jossa "muutostoimenpiteiden" jälkeen ne matkaavat Halosääninä keskusvaalilautakuntiin.

    Äänestä

  • mörö kirjoitti:

    Vaalivilppiä ei pystytä tekemään siihen voimme täysin luottaa. Välillä ongelmaksi oli muodustua liian pienet(kestalaiset pääosin) äänestysalueet eli pikkukylien äänestyspaikat, joissa asui vähän äänioikeutettuja. Siellä saattoi joissakin tapauksissa vaalisalaisuus horjua, koska kaikki tunsivat toinen toisensa. Tämäkin epäkohta on poistunut, kun ennakkoäänestys on lisääntynyt sekä äänestysalueeet oavat suurentuneet. Toivottavasti ymmärrätte, että vaalivilppi on aivan eri asia kuin vaalisalaisuus.

    Tuo selittelysikin jo kertoi sen, että vaalivilppiä tulee tapahtumaan ja että emme elä missään oikeassa demokratiassa.

    Posti on sossujen hallussa, näin ollen postiin ei voi luottaa.

    Äänestä

  • Äänestäkää vaalipäivänä kirjoitti:

    Tuo selittelysikin jo kertoi sen, että vaalivilppiä tulee tapahtumaan ja että emme elä missään oikeassa demokratiassa.

    Posti on sossujen hallussa, näin ollen postiin ei voi luottaa.

    Voi sua ressukkaa .. oletko tosiaan noin lapsellinen...
    Posti on liikelaitos ja toisekseen hyvin useissa kunnissa posti ei enää edes hoida ennakkoäänestysrumbaa. Esimerkiksi minun kotikunnassani se asia hoidetaan kunnan virastoissa.

    Luotan täysin suomalaiseen vaalijärjestelmään.
    Minusta nämä jutut täällä ovat joko provoja tai sitten vainoharhaisuutta. Virheitä voi aina tulla ja toki voi myös ehdollistaa ja etsiä mahdollisia aukkoja, mutta ehkäpä me suomalaiset voimme levollisin mielin luottaa siihen, että vaalitulos on kutakuinkin oikea, äänestäjien antamien äänien mukainen.

    Äänestä

  • Äänestäkää vaalipäivänä kirjoitti:

    Tuo selittelysikin jo kertoi sen, että vaalivilppiä tulee tapahtumaan ja että emme elä missään oikeassa demokratiassa.

    Posti on sossujen hallussa, näin ollen postiin ei voi luottaa.

    mitä kirjoitin. Vastauksesi sisälsi hyvin paljon harhoja. Ota avuksesi avustaja, joka selventää sinulle mistä on kysymys. Kerro missähän päin Suomea asut, onko entinen äänestyspaikka kyläkoulu lähelläsi.

    Äänestä

  • Tarkkailijat Suomeen kirjoitti:

    sen mitä ennakkoäänille tapahtuu matkalla vaalilautakuntiin. Nehän voivat päätyä johonkin "välivarastoon", jossa "muutostoimenpiteiden" jälkeen ne matkaavat Halosääninä keskusvaalilautakuntiin.

    Mikä estää mainitsemasi menettelyn. Tarkkailijoita kun ei näy missään.

    Äänestä

  • Tarkkailijat Suomeen kirjoitti:

    sen mitä ennakkoäänille tapahtuu matkalla vaalilautakuntiin. Nehän voivat päätyä johonkin "välivarastoon", jossa "muutostoimenpiteiden" jälkeen ne matkaavat Halosääninä keskusvaalilautakuntiin.

    Mennä vikolla olin mukana viemässä ennakkoääniä keskusvaalilautakuntaan. Meitä oli vaalilautakunnan pj. (Kd), jäsen (kok) ja allekirjoittanut (SDP). Ei käyty välivarastoissa eikä missään muuallakaan.Joten turha on surra ja huolehtia (porvarienemmistöisissä kunnissa varsinkaan) sitä, että ennakkoäänille jotain mystistä tapahtuisi. Tämä siis oma kokemukseni ja lienee aika yleispäteistettävissä oleva asia noin mutenkin.
    Vaemmistoenemmistöisiä kuntia ei montaa ole, mutta kyllä niissäkin kaikissa vaiheissa projektia porvari pääsee valvomaan etujaan tässä asiassa. Tämä koko keskustelu on kyllä aiheeton ja 'paljon melua ei- mistään - tyyppinen'. Onneksi näin on...

    Äänestä

  • Tarkkailijat Suomeen kirjoitti:

    sen mitä ennakkoäänille tapahtuu matkalla vaalilautakuntiin. Nehän voivat päätyä johonkin "välivarastoon", jossa "muutostoimenpiteiden" jälkeen ne matkaavat Halosääninä keskusvaalilautakuntiin.

    Otetaan sädearmeija avuksi, niillä pojilla ja tytöillä on muuten sellaiset "vehkeet" ,että vilppiä ei pääse tuntumaan. Mutta onkohan nekään puolueettomia, kun kaikki ei niitä ymmärrä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhasen kannattaja kirjoitti:

Kannattaako mennä äänestämään, jos se, mitä kuulin, on totta?
Vaalitoimitsijoiksi valitaan vain vasureita ja ääntenlaskijoiksi kanssa?
Ja kaikki ennakkoäänet menee vasureitten laskettaviksi?
Olen ensimmäistä kertaa äänestämässä, mutta jos on noin, niin en taida äänestää eikä aio moni tuttavanikaan koska emme halua olla tukemassa vasureitten vaalikieroutta.
Kuulin tuon eilen varmalta taholta eräässä ravintolassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu